Tamperelainen koodaaja Tuomas Salo, 40, väsyi vajaat neljä vuotta sitten VR:n hitaisiin verkkosivuihin. Jos junasta halusi valita paikan, sen valitseminen kesti ja kesti.

Salo käy välillä Helsingissä työmatkalla ja menee mieluiten junalla.

VR:n verkkokaupan hitaus liittyi vanhentuneeseen Flash-tekniikkaan, jota ilman paikkaa ei saanut varattua. Tekniikkaa pidetään yleisesti myös tietoturvan kannalta ongelmallisena.

Salo ei jäänyt vain voivottelemaan.

– Koodaan työkseni ja harrastuksekseni. Ajattelin kokeilla, pystynkö koodaamaan tähän paremman ratkaisun, Salo sanoo Ylelle.

Nyt VR on ottanut Salon ohjelmapätkän käyttöön.

Asiasta kertoi ensin Ilta-Sanomat. Aiemmin myös Tietoviikko kertoi asiasta.

Usean viikon työtunnit

VR:n aiemmassa verkkokaupassa ladattiin yksi vaunu kerrallaan, joten paikan valitseminen kesti ja kesti.

Tuomas Salon koodissa koko juna esitetään kerralla, minkä takia vaunusta toiseen on nopea selata.

Kuinka kauan koodaaminen kesti?

– Harrastuksessa ei lasketa työtunteja, mutta useamman viikon työtunnit siihen meni. Se oli tosi hauskaa hommaa.

Greenpeace ei voi ottaa vastaan VR:n rahaa

Salo jakoi työnsä avoimena lähdekoodina kaikkien käytettäväksi vajaat neljä vuotta sitten. Hän vinkkasi ratkaisusta silloin myös VR:lle, mutta junayhtiö ei tarttunut siihen silloin. VR kertoi, että heillä on uudistus tekeillä.

Tuomas Salo piti epätodennäköisenä, että VR ottaisi hänen koodinsa käyttöön. Tänä syksynä junayhtiön mieli kuitenkin muuttui.

VR kertoi tällä viikolla Twitterissä, että se ottaa Salon flashittoman paikanvalinnan käyttöön.

– Uutta vr.fi:tä odotellessa Tuomas Salo koodasi meille keinon flashittomaan paikanvalintaan, VR kertoo.

VR lahjoittaa Salon puolesta rahaa Greenpeacen ilmastotyöhön. Lisäksi VR palkitsee Salon perheen autojunapaketilla Lappiin.

Salo on tyytyväinen siihen, että hänen koodinsa menee käyttöön. Hän tarttui mieluummin toimeen kuin vain valitti.

–VR:n verkkokaupassa on ongelmansa. Pelkän kritisoinnin sijaan oli mahtavaa näyttää, että joitain asioita voi korjata melko helpostikin.

VR on tekemässä suurta uudistusta verkkokauppaan, mikä poistaa Flashin tarpeen kokonaan.

Greenpeace vastasi Twitterissä VR:lle, ettei se voi ottaa lahjoitusta vastaan.

– Sääntöjämme mukaan otamme vastaan rahaa vain yksityishenkilöiltä.

VR vastaa Twitterissä etsivänsä rahoille toisen kohteen.

Lue lisää:

Monen tietokoneessa yleinen Flash-ohjelma päivitettävä heti – Viestintävirasto: Hyökkäyksiä jo tehty

Sisä-Suomen poliisi on jatkanut torstaina Tampereella tapahtuneen aseella uhkaamisen tutkintaa.

Poliisi hälytettiin torstaina puoli kuuden maissa Tampereen Kalevan kaupunginosaan, jossa ilmoittajan mukaan häntä oli uhattu aseella kerrostalon pihassa. Partioiden mennessä paikalle uhkaaja nosti aseen kohti poliisia, eikä luopunut aseesta.

Poliisi kertoi joutuneensa käyttämään tilanteessa ampuma-asetta. Uhkaaja loukkaantui vartaloon ja hänet toimitettiin sairaalaan. Epäilty sai lievän vamman, ja hänet on tarkastuksen jälkeen tuotu kiinniotettuna poliisivankilaan.

Varsinaisen uhan kohteeksi joutui vain ensimmäinen poliisipartio. Paikalta otettiin kiinni myös toinen mies, koska hän ei suostunut poistumaan tapahtumapaikalta poliisin käskyistä huolimatta. Poliisilaitokselle tuotiin myös nainen, jota kuullaan todistajana.

Poliisi on kuulustellut ja puhuttanut useita ihmisiä. Epäillyn aseet ovat osoittautuneet kuula- tai ilma-aseiksi.

Poliisin aseenkäytön tutkii Lounais-Suomen poliisilaitos syyttäjän toimiessa tutkinnanjohtajana.

Lue lisää:

Poliisia uhattiin aseella Tampereella – poliisi joutui ampumaan aseella uhkaajaa

Supersankarin saappaat kopisevat kadulla, nahkavöiden metallilenkit kilisevät mennessä. Hän kulkee ohi viininpunainen, raskas viitta hulmuten. Ohikulkijat kääntyvät ihmetellen katsomaan, huulille nousee hymyjä.

Tänään 24-vuotias Topias Kanto on hetken aikaa jälleen Doctor Strange.

Tuntien maskeerauksen, peruukin ja itse puvun sekä sen yksityiskohtien pukemisen jälkeen vaaleat hiukset ja nuorukaisen piirteet ovat muuttuneet Marvelin supersankarihahmoksi. Tätä on cosplay.

Tarkemmin ottaen Kanto ei jäljittele sarjakuvien hahmoa, vaan Marvel-elokuvista tuttua, näyttelijä Benedict Cumberbatchin Tohtori Outoa.

Kanto on omaksunut aiemmin myös Cumberbatchin New Sherlock -hahmon.

– Kaverit pistivät merkille, että hahmo voisi sopia minulle. Ja niinhän se teki, Kanto sanoo ja virnistää.

Täydessä rooliasussa ja maskissa hän todella on kuin nuori Cumberbatch.

Tänä viikonloppuna Kanto ja tuhannet muut cosplay-harrastajat täyttävät Tampere-talon, kun cosplay-tapahtuma Tracon käynnistyy 14. kertaa. Kannon mukaan cosplay on jo Suomessa niin suurta, että harrastuksen ulkopuolisetkin ymmärtävät jo paremmin, mistä on kyse.

– Enää cosplayta ei pidetä yhtä kummallisena kuin alkuaikoina ja oudoksuta, että mitä nuo aikuiset ihmiset tekevät ja miksi. Ennemminkin ihmiset tuntuvat ilahtuvan, kun he näkevät meitä tapahtumien ympärillä kaupungilla, Kanto kuvaa.

Teatterista cosplayhin

Kannon cosplay-harrastus alkoi lukiossa. Viisi vuotta sitten syntyi ensimmäinen hahmo, Thor-elokuvan pahis Loki.

Sen jälkeen Kanto oli omien sanojensa mukaan heti koukussa. Cosplay oli luonnollinen jatkumo harrastajateattereiden ja muun muassa Tampereen Teatterin lavoilla viihtyneelle Kannolle. Viiden vuoden harrastuksen aikana Kanto on luonut 15 hahmoa ja päässyt kilpailemaan ja palkituksi.

Hänet tunnetaan jo maailmalla erityisesti Doctor Strange -hahmostaan. Kanto teki pukua vuoden ajan ja opetteli ompelemisen ja sen erikoisimmat salat siinä sivussa.

– Äiti neuvoi ompelemisessa alkuun ja edelleen konsultoin häntä, kun ongelmia tulee, Kanto hymähtää.

Kannon mukaan Doctor Strangen puvussa vaikeimpia kohtia olivat kankaiden käsinkirjailut, viitan sisävuoren maalaaminen ruutu kerrallaan sapluunan avulla sekä kenkien rakentaminen. Kanto esimerkiksi ompeli yhteen mustat lenkkarit ja nahkaisten saappaiden varret saadakseen elokuvista tutut supersankarin saapikkaat.

– Cosplay ei tunne sukupuolta, ikää tai rajoja. Kuka vain voi luoda itselleen minkä tahansa hahmon ja nauttia siitä, kuten itse haluaa, Kanto sanoo.

Pahiksilla näyttävimmät asut

Muutama vuosi sitten Kanto esimerkiksi loi itselleen Poison Ivyn hahmon eli roolin, joka alun perin on kirjoitettu naiselle. Cosplayssa harrastajat saavat leikitellä normeilla tai astua rooliin, joka poikkeaa täysin omasta minästä.

Kanto tunnetaan vahvoista, itseriittoisista ja hieman kieroista hahmoista. Onko se todellisuuspakoa tai vapautta omasta minästä?

– En valitse hahmoja heidän luonteensa takia. Hahmon visuaalisuus, maskeeraus ja itseni haastaminen näyttävillä puvuilla ovat asioita, joista nautin cosplayssä.

– Ja pahiksilla on usein näyttävimmät vaatteet, Kanto lisää ja virnistää.

Yhteisö ympärillä

Cosplay on viime vuosikymmenen aikana kasvanut Suomessa pienen piirin harrastuksesta suurten areenoiden massatapahtumiksi. Esimerkiksi viime vuonna Tracon-tapahtumassa Tampere-talon täytti 6 000 cossaajaa, kuten cosplay-harrastajia usein Suomessa kutsutaan.

Kaikki harrastajat eivät tee itse pukujaan, osalle tärkeintä on päästä rooliin sisälle tai esiintyä tapahtumissa. Toiset, kuten Topias Kanto, ovat käyttäneet cosplay-pukuihinsa satoja euroja rahaa ja saman verran tunteja. Kanto nousee viikonlopun tapahtumassa pitkästä aikaa myös kilpailulavalle uudessa hahmossaan.

Useina vuosina Kanto on kuulunut tapahtumien tuomaristoon.

Vuosi sitten Kanto voitti Suomen esikarsinnat Frostbite-tapahtumassa ja pääsi edustamaan maata European Cosplay Gathering -suurtapahtumaan Pariisiin.

– Cosplayn yksi tärkeimmistä puolista on sen yhteisö. Olivatpa osallistujat keitä vain, mistä tahansa maasta, tunnemme yhteyttä cosplayn ansiosta. Sitä odotan tältäkin viikonlopulta, Kanto sanoo.

Syyskuun seitsemäntenä päivänä vuonna 1929 Suomessa myrskysi. Voimakas tuuli oli puhaltanut koko maassa jo viikon. Samaan aikaan kun sää pilasi Helsingissä yleisurheilun Suomi-Ruotsi-maaottelun avajaistunnelmat, Tampereen keskustassa kaatui puita ja lähettien kärryt karkailivat kaduilla tuulen mukana.

Näsijärvellä aallot löivät useiden metrien korkeudelle ja rannoilla pienemmät veneet olivat painuneet veden alle. Kolmelta iltapäivällä Mustanlahden satamassa värjötteli silti suuri määrä ihmisiä. Satama oli muutenkin vilkas, mutta viikonloppuna väkeä oli tavallistakin enemmän. Maalaisilla oli ollut maitotilipäivä, ja pohjoispirkanmaalaisia pariskuntia oli käynyt Tampereella myymässä marjoja ja muuta satoa.

Tunnelma oli levoton. Myrskyisälle järvenselälle uskaltautuminen arvelutti. Laivamatka oli kuitenkin monelle ainoa keino päästä esimerkiksi Kuruun ja Länsi-Teiskoon.

Laivat suuntasivat aallokkoon yksi toisensa jälkeen pääsääntöisesti aikataulussaan. Tarjanteen lähtö tosin viivästyi kun osa matkustajista tahtoi viime hetkellä pois kyydistä.

Höyrylaiva Kurun kapteeni Onni Saarinen katseli järvelle huolestuneena. Tuulen nopeus ylsi puuskissa lähes hirmumyrskyn lukemiin. Saarisella oli ajettavanaan Näsijärven toiseksi pisin laivalinja. Matkaa taitettaisiin aavalla selällä, jolla aallot nousivat syysmyrskyssä vaarallisesti.

Aiemmin matkaan lähteneet laivat näyttivät pärjäävän aallokolle, joten lopulta kapteeni Saarinen päätyi lähtemään aikataulun mukaisesti kello 15:15. Myrsky alkoi uhitella välittömästi Kurun irrottua laiturista: tuuli painoi laivan takaisin ja poiju katkesi. Matkaan kuitenkin päästiin.

12-henkisen miehistön lisäksi Kurun kyytiin oli noussut lähes 150 matkustajaa. Rahtina laivassa oli rehujauhoja, paloöljyä ja bensiiniä.

Täyteen pakattu Kuru eteni puolta vauhtia aallokossa, jossa potkuri nousi aika ajoin ilmaan tärisyttäen koko alusta.

Rannoilla ja Näsikalliolla Kurun matkaa seurattiin jännityksellä. Harva matkustaja oli kannella huiskuttamassa saattajille, sillä suurin osa oli siirtynyt laivan sisätiloihin suojaan säältä. Hyteissä ja välikannella oli jännittynyt tunnelma: kengät kastuivat ja suurimpien aaltojen kohdalla joku kirkui.

Kolme kohtalokasta aaltoa

Matkustajien rahastaminen oli yhä kesken kun Kuru noin kuusi minuuttia lähtönsä jälkeen lähestyi Siilinkaria. Selältä vellovasta vedestä kohosi yhtäkkiä suurempi aalto, jonka osuessa laivaan tyhjät maitotonkat sinkoutuivat kannelta yli laidan.

Kapteeni Saarinen oli kokenut liikennöitsijä. Hän tiesi, että merillä oli tapana hiljentää koneita suurten aaltojen kohdalla, jotta laiva nousisi niiden mukana. Saarinen antoi käskyn sammuttaa koneet, mutta konsti ei toiminutkaan. Nyt Kurua oli mahdoton ohjata.

Pian ensimmäisen suuren aallon jälkeen iski seuraava. Se kallisti laivaa entisestään vasemmalle. Kolmannen aallon osuessa Kuru kaatui ja lähti nopeasti painumaan pinnan alle.

Laivassa syntyi pakokauhu. Useimmat matkustajat olivat sisätiloissa, ja laivasta tuli heille surmanloukku. Paremmassa asemassa olivat yläkannelle jääneet, joista muutamat pääsivät kiipeämään aluksen kyljelle.

Yksi kolmesta pelastusveneestä jäi uppoavan Kurun alle, toinen oli irronnut itsestään. Kapteeni Saarinen irrotti viimeisen veneen ja auttoi matkustajia sen kyytiin. Hän itse jätti laivan viimeisenä.

Kuru upposi parissa minuutissa. Pian myrskyisellä järvellä ei enää näkynyt jälkeäkään laivasta. Hyisen kylmässä vedessä kellui pelastusvöitä ja maitotonkkia, joihin aaltojen heittelemät ihmiset epätoivoisesti tarrautuivat.

Paljon katsojia, vähän auttajia

Kurun matkaa seurasi satamassa ja rannoilla suuri määrä katselijoita. Laivan kaatuessa tuuli kuljetti järveltä hätähuudon, joka kantoi kauas Näsikallion yli ja jonka silminnäkijät kuvailivat kuulostavan siltä kuin mieskuoro hurraisi.

Huudon kiiriessä rannoilla ja satamassa nousi hätä. Kurun matkustajat taistelivat hengestään satojen silmäparien edessä ilman, että heitä päästiin auttamaan.

Satamassa oli useita laivoja, mutta niissä ei ollut kapteeneita paikalla. Lopulta hinaaja Näsijärvi saatiin liikkeelle vapaaehtoisvoimin, ja purjehdusseuralta aallokkoon suuntasi yksi moottorivene.

Tarjanne ehtii apuun ensimmäisenä

Höyrylaiva Tarjanne oli lopulta viivytysten jälkeen päässyt matkaan viisi minuuttia Kurun jälkeen. Tämä koitui veden varaan joutuneiden onneksi, sillä Tarjanne pääsi apuun nopeimmin.

Tunnelma Tarjanteellakin oli sekava. Aallonmurtajan ohittamisen jälkeen pohjoismyrsky oli alkanut keinuttaa laivaa toden teolla, ja osa matkustajista oli äänekkäästi vaatinut matkan keskeyttämistä. Kun joku sitten huusi kannelta edellä matkustavan Kurun kaatuneen, alkoi myös Tarjanteella todellinen painajainen.

Kapteeni Niilo Karimaa ohjasi laivaansa täyttä höyryä kohti Kurua, joka kuitenkin upposi hänen silmiensä edessä. Tarjanne käännettiin kulkemaan perä edellä, ja peruuttavan laivan onnistui lopulta pelastaa muutamia veden varaan joutuneita vaikka pelastusveneitä ei pystyttykään myrskyssä laskemaan.

Myöhemmin kapteeni Karimaa paheksui Tarjanteella matkustaneiden hysteeristä käytöstä, joka vain hankaloitti pelastustöitä. Kylmähermoinen miehistö sen sijaan sai kiitosta. Erityisesti mainittiin luotsiperämies, joka toimi esimerkillisesti vaikka hänen oma poikansa hukkui Kurun mukana.

Pohjaan pelastajan silmien edestä

Auttajien työ oli kovassa myrskyssä vaikeaa. Veden varaan joutuneet olivat niin kylmän kohmettamia, että moni vajosi pohjaan aivan pelastajien silmien edessä. Toiset olivat löytäneet jotakin, jonka varassa kellua, mutta osa heistäkin hukkui kun toiset tarrasivat heihin hädissään.

Pelastustyöt olivat nopeasti ohi. Näsijärvestä saatiin nostettua hengissä vain 22 ihmistä. Rannoilla levisi huhuja, joiden mukaan joku olisi onnistunut uimaan Siilinkarille. Hinaaja Näsijärvi ajoi varan vuoksi tarkastuskäynnille, mutta majakalta ei löytynyt ketään.

Illan tullen tehtävänä oli enää valvoa, ajautuuko ruumiita rantaan.

Kuolleita oli 136. Myöhempään historiankirjoitukseen luvuksi tosin vakiintui 138, mikä johtui lukuisissa eri lähteissä julkaistuiden uhriluetteloiden päällekkäisyyksistä, joita kaikkia ei oikaistu.

Uhreja kuljetettiin satamasta avokärryillä valtavien ihmisjoukkojen seuratessa Hatanpään sairaalaan ja yleiseen sairaalaan.

Sairaaloiden eteisissä tapahtui seuraavan päivän Aamulehden mukaan "järkyttäviä kohtauksia, kun lapsiansa turhaan etsivät vanhemmat puhkesivat epätoivon ilmauksiin, tai kun omaiset löysivät toisensa".

Ruumishuoneelta loppuu tila

Kurun haaksirikko oli suuri uutinen sekä Suomessa että kansainvälisessä lehdistössä. Onnettomuus oli laajasti etusivuilla jo seuraavana päivänä. Tiedot esimerkiksi uhrien lukumäärästä vaihtelivat suuresti: toiset lehdet kirjoittivat 80 kuolleesta, toisissa osuttiin lähemmäs kun kirjoitettiin vain muutamankymmenenen pelastuneen.

Seuraavalla viikolla etusivuja hallitsivat uutiset vainajien etsinnöistä. Työ päästiin aloittamaan maanantaina tyynellä järvenselällä korostetun kauniissa säässä. Yli kaksikymmentä poliisia souti onnettomuuspaikan ja kaupungin väliä naarauslaitteiden kanssa.

Raskaimman työn tekivät sukeltajat, jotka noutivat vainajia Kurun hylystä. Heidän työnsä 15 metrin syvyydessä oli fyysisesti raskasta ja pohjaliejun vuoksi hankalaa.

Tehtävä oli myös henkisesti vaativa. Apuun kutsuttu helsinkiläinen syvänvedensukeltaja Kalle Raitanen antoi Aamulehdelle haastattelun, jossa kuvaili surullista näkymää hylyn sisällä. Hän kertoi, ettei uskonut yhdenkään peräsalongissa olleen päässeen laivan kaatuessa edes portaisiin asti.

Hylky saatiin tyhjennettyä viikossa, mutta naaraustyöt jatkuivat. Kaupungin ruumishuone oli mitoitettu vain 14 vainajalle, joten Kurun uhreja varten avattiin väliaikainen tila Frenckellin varastohuoneelle. Sinne tuotujen tuntomerkkejä jaettiin lehdissä. Sormuksen kaiverruksesta tai taskussa huuhtoutuneista papereista lukeminen varmisti monelle oman läheisen olleen uhrien joukossa.

Kapteenin maine puhdistetaan

Spekulaatiot Kurun haaksirikon syistä alkoivat pian. Lehdissä moitittiin huhujen hämmentävän kammottavan onnettomuuden jälkeistä mielialaa entisestään, mutta se ei lopettanut järkyttyneiden ihmisten puheita.

Kapteeni Saarisen päätöstä sammuttaa koneet aallokossa arvosteltiin. Hänet vapautettiin kuitenkin vastuusta oikeudenkäynnissä, jossa koneiden sammuttaminen todettiin merenkulkusäännösten mukaiseksi ratkaisuksi. Kurulta selviytyneet toivat myös ponnekkaasti esiin kapteenin esimerkillisen ja epäitsekkään toiminnan laivan kaaduttua.

Kurun onnettomuuden todennäköisin syy löytyy olosuhteiden ohella laivan rakenteesta. Uppoamattomaksi ja merikelpoiseksi mainostetun aluksen runkoon oli edellisvuonna tehty korotus. Tutkinnassa todettiin, ettei laiva enää korotettuna soveltunutkaan näin kovaan myrskyyn.

Uppoamiseen oli vaikuttanut myös Kurun kansilaudoitus. Se oli liian tiivis, eikä vesi päässyt kannelta pois. Lisäksi laivan ikkunaluukut aukesivat suunnitteluvirheen vuoksi sisään päin.

Yli 20 pitäjän suru

Tragedia oli valtava. Se kosketti Tampereen lisäksi 20 muutakin pitäjää. Paikkakunta toisensa perään kaivoi kirkkomaalleen yhteishaudan ja suruliputti yhteiselle menetykselle. Pahiten kärsi Länsi-Teisko, joka menetti viisi prosenttia kaikista asukkaistaan.

Huvit peruttiin. Tampereella jäivät väliin kaupungin suuret 150-vuotisjuhlallisuudet, ja esimerkiksi uuden hienon Hämeensillan näyttävät patsaat toimitettiin paikoilleen paljon aiottua pienemmin menoin.

Kurun mukana hukkuneista suuri osa oli alle 25-vuotiaita. Onnettomuuden jäljiltä lapsia jäi orvoiksi ja taloja vaille isäntäväkeä. Koko Suomi halusi auttaa, ja Kurun uhreille järjestetty keräys tuotti lähes kaksi miljoonaa markkaa. Näistä riitti avustukseksi melkein kolmenkymmenen vuoden ajan.

Tarjanne tervehtii yhä vanhaa tuttua

90 vuotta myöhemmin syyskuinen aurinko lämmittää ruosteista laivanrunkoa. Päivä paistaa aluksen kylkien läpi ja pohjalla suhisee tuuhea heinikko. Kurun jäänteet ovat maanneet jo yli puoli vuosisataa Visuveden Meijerin rannassa.

Onnettomuuden jälkeen Kurua ei jätetty muistomerkiksi Näsijärven pohjaan. Hylky nostettiin pian, ja se jatkoi liikennöintiä jo pian samana syksynä, vaikka osa omaisista ajatusta vastustikin.

Maantieverkoston parantuminen alkoi 30-luvulla näkyä sisävesilaivojen matkustajamäärissä. Kurulla oli lisäksi ristinään maineensa, jota kilpailijat surutta hyödynsivät. Alus muutettiinkin proomuksi vuonna 1938, ja siinä tehtävässä se palveli parikymmentä vuotta. Sitten se painui toistamiseen Näsijärven pohjaan, tällä kertaa tarkoituksella.

Esko Järvinen oli pikkupoikana paikalla kun surullisenkuuluisan laivan runko vuonna 1968 muutti hänen kotirantaansa.

– Lopullinen syy ei koskaan selvinnyt minulle. Kuulin kesätöissä sellaisia juttuja, että isäukko oli nähnyt Kurun pinnan alla ja lyönyt työkavereidensa kanssa vetoa siitä, että nostaa sen.

Yli sata vuotta sitten rakennetun laivan alkuperäistä asua on ruostuneen rungon äärellä vaikea kuvitella. Päivä paistaa aluksen kylkien läpi ja pohjalla kasvaa tuuhea heinikko.

Jotain oleellista Kuru kuitenkin yhä paljastaa: kyljissä näkyvät selvät merkit korotuksesta, joka kenties kaatoi laivan. Esko Järvisen mukaan tietynlaisessa kosteassa säässä keulan ruosteen alta hohkaa yhä laivan nimi.

Vuosien mittaan runkoa on käynyt katsomassa Järvisen arvion mukaan satoja henkilöitä. Kuru saa säännöllisesti tervehdyksen myös vanhalta tuttavaltaan.

– Kun Tarjanne-laiva ajaa tästä ohi reitillään, se tuuttaa aina Kurulle, Esko Järvinen kertoo.

Kurun runko on oleellinen osa Järvisen lapsuudenkodin rantaa ja poikavuosien muistoja. Jännittävä kiipeilypaikka ja uimahyppyteline on maannut hiekalla "aina", mutta nyt perhe olisi valmis luopumaan laivasta. Romuttamo ei ole ensimmäinen vaihtoehto.

– En toivoisi, että Kuru menee nauloiksi seinille. Haluaisin, että siitä jäisi joku konkreettinen muisto, on se sitten muistoesineitä tai muistomerkki.

Aika näyttää löytyykö surullista historiaa kantavalle laivalle jokin tapa jäädä kertomaan tarinaansa.

Kurun haaksirikon virallinen muistomerkki seisoo Näsikalliolla paikalla, jolta laivan kaatuminen nähtiin. Muistomerkin juurelle seisahtuja näkee yhä sataman, Siilinkarin ja järvenselän, jonka pinnan alle tasan 90 vuotta sitten päättyi lähes 140 ihmisen elämä.

Aikalaissitaatit Kurun tuho -dokumentista (1979).

27-vuotias Viljo Lähteenmäki oli syyskuussa 1929 astumassa laivaan Kurussa. Hän oli matkalla Poikeluksen kylästä Tampereelle vaimonsa Helmin kanssa. Vaimo odotti pariskunnan esikoista ja oli viimeisillään raskaana.

Yhtäkkiä lapsi alkoi myllertää äitinsä mahassa. Helmi tunnusteli vointiaan ja totesi, ettei uskalla laivan kyytiin. Synnytys oli alkamassa.

Viljon oli lähdettävä matkaan, sillä kaupungissa piti selvitettää pariskunnan tulevaisuudensuunnitelmiin liittyviä tärkeitä rakennusasioita. Tuleva isä hyvästeli vaimonsa ja nousi laivaan.

Kun alus lipui pois näkyvistä, vauva lakkasi potkimasta.

– Minä pelastin äidin ja itseni. Se on aivan ihmeellistä, mutta niin se meni, sanoo vanha mies pöytänsä ääressä nyt.

Hän on Viljo Lähteenmäki, isänsä mukaan nimetty, isättömänä syntynyt poika. Isä hukkui palatessaan Tampereelta yhdessä sisarensa ja veljensä kanssa. He matkustivat höyrylaiva Kurulla, joka vei syysmyrskyssä mukanaan Näsijärven pohjaan lähes 140 ihmistä.

Sisarusten kuolinilmoitus julkaistiin Aamulehdessä kymmenen päivää myöhemmin. Samana päivänä Helmi synnytti pojan, jolle antoi nimen Viljo Mainio Muisto.

Äiti ja poika opettelivat elämää Poikeluksessa kahdestaan. Kohtalotovereita löytyi, sillä Kurun haaksirikko oli koskettanut paikkakunnalla monia. Erityisesti Lähteenmäen perheelle kolmen lapsen menettäminen oli ollut kova isku.

Paikkakuntalaiset muistelivat kohtalokasta syysmyrskyä usein, ja Helmikin kertoi onnettomuudesta pojalleen.

– Se oli ollut ihan kauhea paikka. Kyllä äiti siitä paljon puhui. Kurun haaksirikko on ollut tapetilla koko minun elämäni ajan, Viljo Lähteenmäki sanoo.

Viljo Lähteenmäki astelee ikkunan ääreen. Koivujen takana välkkyy Näsijärvi, ja lehtien pudottua aukeaa esteetön näkymä suoraan paikkaan, jossa isän elämä päättyi.

– Olen jotenkin tykännyt siitä, että joka aamu näen Näsijärven, mies pohtii.

Jossain saman järven rannalla tasan 90 vuotta sitten vauva potki äitinsä mahassa tietämättä lainkaan, miten tärkeistä potkuista oli kyse.

– Kyllä minä sitä olen ajatellut monet kerrat.

"Järveltä kuului voimakas ja järkyttävä hätähuuto" – Tasan 90 vuotta sitten höyrylaiva Kuru vei Näsijärven pohjaan melkein 140 ihmistä

Aikana ennen radiota ja sähköistä viestintää kirkon kellot olivat tärkeä viestin kertoja vaaratilanteissa. Viime sodan aikana kelloilla saatettiin varoittaa ilmahyökkäyksistä.

Ajan myötä kellojen äänistä on tullut juhlan, hautajaisten tai muitten kirkonmenojen merkki. Harva kuulee siinä mitään erityistä viestiä.

– Mitä useampi kello kirkossa on, sen monimutkaisempia sanomia on mahdollista kelloilla viestittää. Hautajaisissa sen avulla voidaan kertoa vainajan sukupuoli ja ikä, kertoo suntio Mikko Kohonen Kangasalta.

– Jos vainaja on mies, voidaan aloittaa isolla kellolla. Pienempi kello kertoo, että vainaja on nainen. Sen jälkeen muilla kelloilla voidaan ilmoittaa eletty ikä.

Uusiakin viestejä on luotu. Helsingin seurakunta on iloinnut jääkiekon MM-mestaruudesta kelloviestin avulla.

Kello voi ilmaista myös huolen. Niin tehtiin kun halutiin ilmaista myötätuntoa Aleppon uhreille Syyrian sodassa. Tempaus levisi ulkomaillekin yli 800:n kirkkoon. Siinä voimattomuuden tunnetta ilmaistiin mitä perinteisimmän viestivälineen eli kirkonkellojen avulla.

Kirkonkellojen välittämää viestiä voi verrata modernin ajan liukkaaseen tekstiviestiin, mutta siinä missä digiajan viestintä on arkipäiväistä niin kellojen viestissä on juhlallista kuminaa ja jylyä.

Äänen voima yllättää nykyihmisen. Kun seisoo Kangasalan kirkon tapulissa metrin päässä kelloista, niin tajuaa hyvin, että ääni voi kantaa kymmenien kilometrien päähän. Voi hyvin kuvitella, että pitäjän toisella laidalla niityllä aitaa korjaava maamies keskeyttää työnsä ja kuuntelee kellojen sanomaa. Ehkä hän alkaa valmistautua matkalle maalikyliin, kun siellä on jumalanpalvelus, hautajaiset tai häät.

Tuo juhlava kumu hivelee maallistuneenkin ihmisen korvaa. Tai ehkä kirkon lähellä asuva voi ajatella toisinkin – onhan Kangasalan kirkon työntekijöille tullut toiveita, että ”eikö kelloja voisi soittaa vähän hiljempaa tai vähän myöhemmin".

Kirjailijan kello soi korkeimmalta

Kangasalan kirkko on kiveä ja puuta. Se valmistui 1776. Myöhemmin sitä on remontoitu muutamaankin otteeseen. Esimerkiksi vuonna 1782 kirkon torni kaatui. Uuden tornin rustaaminen kesti parikymmentä vuotta.

Portaat ylös tapuliin ovat jyrkät. Tervantuoksuiset lankut näyttävät käsin veistetyiltä.

Kangasalan kirkossa on kolme kelloa: iso, pieni ja Finnen kello, joka on korkeaäänisin. Sen on seurakunnalle vuonna 1934 lahjoittanut paikkakunnan oma poika, kirjailija Jalmari Finne. Hänet tunnetaan muun muassa Kiljusten herrasväen seikkailuista.

Kellot ovat arvokas osa kirkkoa. Tarina kertoo, että 1600-luvulla paikkakunnan kirkonkellot upotettiin piiloon ja turvaan paikallisen Ukkijärven pohjaan. Tuolloin elettiin isonvihan aikaa, jolloin venäläiset ryöstelivät näitä Ruotsin itäisempiä kolkkia. Kellojen aavemaista kumua voi vieläkin kuulla järven suunnasta, kertoo tarina.

Etänä tai naruista nykimällä

Suntio Mikko Kohonen nousee kirkon hengästyttävät rappuset vain harvoin, sillä kelloja hallitaan etänä. Tai naruista vetämällä. Näin on esimerkiksi toisaalla Kangasalla, Vehkajärven kirkolla.

– Siellä soitto on täysin manuaalista, mutta soittonarut ylettävät alas saakka.

– Mutta joissakin kirkoissa, esimerkiksi Valamon luostarissa kellojen soitto tapahtuu tornista kellotasanteelta ja nimenomaan naruja käyttäen, tietää suntio.

Kangasalan kirkossa kellon kieleen tarvittava liike-energia siirtyy sähkömoottorista, josta liike välittyy teräsvaijerin avulla.

– Kellot eivät siis liiku, vaan moottori nykäisee vaijeria, joka on kiinni kellon kielessa. Ensimmäisen iskun voima ja kosketus on voimakas. Muut iskut ovat jo hiukan lempeämpiä , kertoo Kohonen.

Viime kädessä vasara kädessä

Askelia säästyy myös uuden automatiikan avulla.

– Kännykällä voidaan ohjata soittolaitetta lähettämällä sille tekstiviesti, jolla kerrotaan mikä ohjelma halutaan soittaa. Tai voidaan soittaa puhelu ohjainlaitteelle, joka käynnistää ennalta-asetetun ohjelman, Kohonen kertoo.

– Soittolaitteita on erilaisia valmistajasta riippuen. Sellainen on esimerkiksi seinälle kiinnitettävä keskusyksikkö, jossa on oma kosketusnäyttönsä. Vanhemmat käytössä olevat mallit muistuttavat pöytälaskinta.

Korhosen mukaan yleisimmin etäohjausta tarvitaan, kun ollaan saattamassa vainajaa haudalle. Kellojen on soitava oikeaan aikaan.

– Tiettyjen tapahtumien jälkeen loppusoitto tosin täytyy käydä soittamassa tapulissa. Silloin ovat kuulosuojaimet tarpeen.

Entä onko olemassa valmiiksi ohjelmoituja ”kelloviestejä” normaalista poikkeavaa sanomaa varten?

– Soitto-ohjelmat ovat yleisesti seurakunnan perinteiden mukaisia, joten niissä ei yleensä ole poikkeavia soittoja. Ainakin niiden viestien sisältämä tieto ja niitten opettaminen ihmisille olisi melko vaativaa.

– Pelastustoimen aluehälyttimet ja muut viestintävälineet ovat tarkoituksenmukaisempia siihen tarkoitukseen, arvioi Kohonen.

Entä jos nettiyhteys pätkii tai katkeaa kokonaan? Jos ei mikään muu auta, on tartuttava vaikka vasaraan.

– Jos kellojärjestelmässä on jotain vikaa, niin silloin ennemmin jätetään soittamatta kuin käytettäisiin aikaa tilapäisratkaisuihin. Äärimmäisessä tilanteessa pitää soittaa itse omin käsin vasaralla tai kellonkielellä lyömällä.

Nuotitkin olemassa

Muutamallakin kellolla saa aikaan monimutkaisia kuvioita. Pitääkö suntion osata ulkoa soittokuvioita?

– Ei tarvitse. Mutta kun niitä vuodesta toiseen kuuntelee, niin kyllä ne melko hyvin mieleen jäävät. Kangasalla kellojen soitoille on kyllä olemassa nuotit. Samoin Kuhmalahdella ja Vehkajärvellä on tapulissa kirjalliset ohjeet soittojen rytmeille ja lyöntijärjestyksille.

Naruista veteleminen näyttää helpolta, mutta se vaatii harjoitusta kuten kaikki soittaminen.

– Kun aikoinaan aloittelin suntiona, niin soitin Kuhmalahden kelloja ohjeen mukaisesti. Se meni mielestäni hyvin. Kohta joku kuitenkin kyseli, että kuka kelloja soitti, kun se kuulosti erilaiselta.

Kellojen soitossa on siis ollut kullakin suntiolla oma käsialansa. Se on kuitenkin jäänyt, kun kone hoitaa soitot täsmällisesti ja aina samalla tavalla.

Jo yli 100 kirkkoa eri puolilta Suomea soittaa kelloja Aleppon uhreille

Aikaa on tosi vähän.

Paitsi että jää sulaa, ja vesi nousee, on Arktisten leikkien ensi-iltaan tätä juttua tehdessä enää viikko.

Ohjaaja Leea Klemola potkaisee välillä kengät jalastaan, että pääsee ketterämmin näyttämölle viilaamaan käänteentekevää kohtausta. Haastatteluun varattu tunti muuttuu vajaaksi puoleksi ylimääräisen harjoituksen takia. Valokuvat räpsitään lennosta.

Klemola pahoittelee vuolaasti, mutta tässä on nyt kiire, ja koska kiire on luovuuden vihollinen, hän maksaisi vaikka sata miljoonaa ylimääräisistä minuuteista.

Työtä on paljon, sillä vajaan kolmen tunnin esityksen aikana käsitellään muun muassa kuoleman voittaminen, leikin tärkeys, miehen kunnia ja radikalisoituminen.

Ja tietenkin ilmastonmuutos.

Arktisissa leikeissä ollaan Kokkolassa, jossa on joulukuussa asteita kahdeksantoista ja veneilykelit.

Tilanne on hankala, sillä päähenkilö, 75-vuotias entinen portsari Marja-Terttu Zeppelin rakastaa intohimoisesti kylmää – ja kaipaa kuolemassaankin jäälautalle.

Onneksi taide voi auttaa, ja toiset ihmiset.

Ja onneksi, kun kiire on, Klemolan sisarukset Leea ja Klaus puhuvat nopeasti ja paljon.

Kokkola korvien välissä

Kylmä on aina kiehtonut tavattoman paljon Leea ja Klaus Klemolaa. Siksi oli luonnollista, että 16 vuotta sitten sisko ja veli lähtivät kuukauden tutkimusmatkalle Grönlantiin.

– Mä oon lapsesta saakka ollut tosi kiinnostunut napa-alueista ja naparetkeilijöistä. Idea lähteä matkalle oli kuitenkin Leean, Klaus muistelee.

Matkan tarkoitus oli, että Klaus kavereidensa Juho Kuosmasen ja Jussi Rantamäen kanssa toimisi jonkinlaisina karikatyyrisinä esikuvina Leean arktisen näytelmätrilogian ensimmäisen osan, Kokkolan hahmoille.

Klaus vaikutti lopulta niin paljon hahmoonsa, juoppoja hyysäävää henkilöhuolintafirmaa pyörittävään Martti Piano Larssoniin, että trilogian seuraavat kolme osaa Kohti kylmempää, New Karlebyn ja Arktiset leikit sisarukset kirjoittivat yhdessä. Ja kyllä, kyseessä on trilogia, koska niin tekijät ovat päättäneet, vaikka näytelmiä on neljä.

Näytelmissä kuljetaan Kokkolasta Grönlantiin ja takaisin, sillä maantiede vaikuttaa ihmisten mentaliteettiin. Klemoloiden tapauksessa kasvuvuosien kotikaupungin Kokkolan maantiede.

– Alunperin mietin, millaisen jäljen Kokkola on minuun jättäny, ja miksei se lähde minusta. Olin asunut jo pitkään Helsingissä, mutta kaipasin aina Kokkolaan, ja ihmettelin miksi. Vastaus oli ainakin osittain se kylmyys, Leea selittää.

Kokkolan kaipuusta sai alkunsa idea, että joku yrittäisi siirtää kaupungin jonnekin muualle; perustaa esimerkiksi Kokkola-nimisen kapakan. Sen tunnelmassa olisi yritetty jäljittää, mikä kokkolalaisessa identiteetissä on olennaista.

Ja koska Leea Klemola oli jo aiemmin tehnyt näytelmän, jossa talvi oli väkevästi läsnä, hän ymmärsi haluavansa viedä talven vielä äärimmäisempiin mittoihin.

– Siinä oli ihmisiä toppapuvuissa, mikä oli aivan ihanaa. Voisin loputtomiin katsoa, kun he pukevat niitä päälle, ja kaikkea sitä sihisevissä kulkemista. Siitä tuli ajatus Kokkolan perustamisesta Grönlantiin.

Niin kokkolalaisesta Marja-Terttu Zeppelinistä tuli maailman pohjoisin grilliyrittäjä. Arktisissa leikeissä hän palaa kotiin.

Grönlanti – kuin Suomi, mutta parempi

Ensimmäisellä matkalla Grönlantiin Klemolan sisarukset kavereineen menivät kaikkein epäkiinnostavimpiin paikkoihin; niihin, joita matkaoppaat kehottivat välttämään. Pääkaupunki Nuuk oli kuin rujo, betoninen saari lumen keskellä. Siellä kaunis piti löytää rumasta.

Klemolat asuivat enimmäkseen kerrostalokämpässä kuten paikalliset, ja joivat aika paljon viinaa, kuten paikalliset. Tai kuten suomalaiset.

– Huvittavinta oli, että me ei tiedetty vielä mennessämme, että Nuuk on samalla leveysasteella kuin Kokkola, varsinkin kun kuntaliitoksen myötä keskusta siirtyi Lohtajan kohdalle, Klaus huomauttaa.

Grönlanti on Leean mielestä kuin Suomi, mutta kotimaan parhaat puolet ovat siellä pontenssiin kymmenen.

– Siellä on tajunnut, miten sukulaiskansa meillä siellä on. Meitä yhdistää reviirintaju, hyvin lähellä oleva animismi ja myöhään tullut kristinusko; itsemurhat ja viina. Luontosuhde on kauhean voimakas, ja kaikki vehkeet otetaan nopeasti haltuun.

Yhteistä on myös huumorintajun koettelevuus. Klausin mukaan huumoria pidetään Grönlannissa suorastaan pyhänä viisautena.

– Se on Grönlannissa elämän kovuuden mukanaan tuomaa lajia, ja kauhean lämmintä.

Vastaavaa heimolaisuutta ei Klemoloiden mielestä löydy muualta.

– Suomi on pellolla kuokkiva köyhä, jolle Ruotsi on isoveli, joka on päässyt hyviin yliopistoihin. Venäjä on jotain ihan...Eurooppa taas ihan saatanan kaukana.

Leea aloittaa ja Klaus jatkaa:

– Ja Tanska on kauhean monimutkainen.

Loputon talvisota joutaa mennä

Matkat Grönlantiin ovat saaneet Leean ymmärtämään, miten pohjoisessa suomalaiset asuvat.

– Kun asuu Helsingissä, tuntuu, että asuu aika etelässä, mutta kun Helsingin korkeudelta vetää maailman ympäri viivan, niin suurin osa sen pohjoispuolella elävistä on suomalaisia. Me ollaan todella arktinen kansa.

Yksi keskeinen asia grönlantilaisia ja suomalaisia kuitenkin erottaa. Se on suhtautuminen lumeen ja kylmään. Grönlannissa siinä on joku järki, sanoo Leea.

– Kun Nuukissa on viisi astetta pakkasta, ne vetää toppahousut päälle. Täällä sinnitellään farkuissa.

– Ja vittuillaan VR:lle, kun se on myöhässä, Klaus säestää.

Leean mielestä Suomi käy sotaa talvea vastaan.

– Saatana, kun tulee lunta, niin heti on käytössä joku neliosainen auraussuunnitelma. Se on kauheen sulosta tässä ilmaston lämpenemisessä, että menee samalla se talvisota, joka on meidän suhde talveen.

Kylmien talvien mahdollisessa katoamisessa on Leean mielestä yksi erityisen hyvä puoli suomalaisen kulttuurin kannalta.

– Toivottavasti loppuu se sotaelokuvien tekeminen. Menispä helvettiin jotain tästä meidän talvisodan ihannoinnista kylmän myötä!

Jään kanssa puljaamiselle tulee loppu

Klemoloiden näytelmän ydinkysymys on se, mitä arktisesta identiteetistä jää, kun kylmä katoaa.

Leea Klemolalle koko arktinen trilogia on ollut myös vastauksen etsimistä siihen, mikä häntä itseään kylmässä niin kiehtoo. Lopullista selitystä ei löytynyt, mutta jotenkin se liittyy kuolemanpelkoon.

– Musta tuntui jo alunperin siltä, että jäille kuoleminen olisi ainoa tapa kuolla niin, että se ei pelottaisi. Siinä, että on äärimmäisen kylmässä lämpimästi puettuna on jotain, mikä pakottaa sisätilaan ittensä kanssa – sellaiseen ittensä kanssa kahdestaan olemiseen, että ei tunnu yksinäiseltä.

Tällä kertaa Klemolat viettivät taustamatkalla Grönlannissa viisi viikkoa. Siitä suuri osa kului yhdessä maailman pohjoisimmista kylistä, Siorapalukissa, jossa on asukkaita alle 70.

He odottivat kohtaavansa melkoista lohduttomuutta paikassa, jossa koko elämänmuoto perustuu “jään kanssa puljaamiselle”. Ilmapiiri oli muuttunut, mutta ei toivoton, Leea kuvailee.

– Meidän kuvitelma oli paljon pahempi kuin todellisuus. Me oltiin varauduttu paljon synkempiin tunnelmiin ja humalassa nuokkuviin eskimoihin, mutta elämä siellä jatkuu.

Klaus jatkaa lennosta:

– Ne ihmiset on siellä koko ajan yhdessä, ja siellä elettiin ihan tarkalleen tätä hetkeä. Varmaan niin on siksi osittain netin vähyyden takia, mutta se on kauhean kivaa. Mä ajattelen, että mun henkinen kupla muistuttaa aika paljon pohjoisgrönlantilaista elämäntapaa.

"Idiotismi on muodikasta"

Arktisten leikkien yksi keskeinen teema on pyhä leikki.

Jos ihminen yksin luo merkityksiä asioille, joissa muut niitä eivät näe, häntä pidetään yleensä sekopäänä. Jos jollekin antaa merkityksen vähintään kaksi ihmistä, on kyseessä leikki, ja leikillä on pelisäännöt, Leea Klemola selittää.

– Hyvät leikkikaverit on hirveän tärkeitä, ja leikki onnistuu vain, jos se on päämäärä itsessään. Taidekin on pyhää leikkiä, eikä se onnistu, jos sitä tehdään vaikka siksi, että saisi lippuja kaupaksi.

Leikki voi olla myös kerho, kuten eläköityneen portsarin Vili Tiippanaisen kohtalotovereilleen näytelmässä perustama Vahtimestarien veljeskunta. Veljeskunnan tunnuksissa kannetaan mukana autioituneen Kokkolan suuruuden päivien muistoa.

Jotenkin vähän vahingossa kerho radikalisoituu; on koppalakkia päässä ja väkisin yläviistoon hakeutuvaa käsivartta. Tiippanainen kärsii niin hirveästi arvostuksen puutteesta, että pudottaa housut nilkkoihin ja julistaa niiden nousevan vain samaa tahtia kunnioituksen kanssa. Käsikirjoittajien mielestä esikuvia löytyy muun muassa nykypäivän poliitikoista.

Klemolat kuvaavat Arktisia leikkejä viimeiseksi yrityksekseen rakastaa Suomen kansaa. Klausin mielestä se oli aikoinaan vielä helppo ja yksinkertainen asia.

– Se on muuttunut vuosien varrella hyvin haasteelliseksi. Pohjois-Grönlanti on ihan lähimpiä paikkoja, joissa Suomen lipun kehtaa kiinnittää itseensä. Se on liitetty aivan vääriin merkityksiin ja asioihin. Yksilöiden kanssa on aina helppoa puhua, mutta massana kaikista tulee idiootteja.

Leea selventää:

– Ennen oli häpeällistä olla idiootti, nyt sitä ollaan avoimesti ja ylpeästi. Latteus on muotia. Ihmisten paskatorvi on avattu, ja kaikki tööttäävät pitkin nettiä, mitä oikeasti ajattelevat. Ennen sitä ei oltaisi kehdattu tehdä.

Idiootti ei kuitenkaan Leean mielestä välttämättä ole sitä aina.

– Idiootti on ihminen, joka antaa periksi omille peloilleen, ja alkaa porukassa heitellä kiviä. Niin voi käydä kenelle tahansa.

"Olen hyötynyt naisvihasta"

Arktisen trilogian neljäs osa oli pyörinyt Leea Klemolan mielessä jo pitkään, mutta #metoo-kampanja sai hänet harkitsemaan uudelleen.

Kampanja sai hänet katsomaan itseään uudesta näkökulmasta. Peilistä näkyi hänen mielestään dinosaurus ja menneen talven lunta.

– Ymmärsin jollain tasolla, miten naisviha on myös minuun pesiytynyt, ja miten olen hyötynyt siitä. Tuntui että joku viattomuuden verho repäistiin silmien edestä. Tajusin, miten estynyt henkilö olen, ja sen, että en halua muuttua, enkä pysty muuttumaan.

Leean mielestä sellaista naista kuin Marja-Terttu Zeppelin ei enää ikinä voisi olla näyttämöllä; umpimielistä hahmoa, joka rakastaa pakkasta enemmän kuin ihmistä.

– Aloin miettiä Marja-Terttua maskuliinisesta näkökulmasta, ja tajusin, että mikä sen mentaliteetissa on, kun se ei suostu mihinkään. Se menee kuin autistisena kohti kylmää, eikä ole seksi-ihmisiä.

Mutta Leea ei halua määritellä Marja-Terttua pilalle.

– Halusin vain vielä yhden kerran saada rakastaa sitä, ja näitä muita hahmoja.

"Kaikissa on maskuliinia ja feminiiniä"

Leea Klemolan näytelmissä rikotaan jatkuvasti seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden totuttuja normeja. Niin myös sisarusten yhteisessä arktisessa trilogiassa.

Siinä on nähty esimerkiksi räävitön, itseään myyvä vanhus, mummoksi muuttuva mies, hermafrodiittinen täplähyeena ja rutkasti humalaisia seksiyrityksiä.

Naiset näyttelevät usein miehiä, ja toisinpäin.

Se ei ole itsetarkoituksellista, vaan tapauskohtaista, ohjaaja huomauttaa. Taustalla on yleensä halu käyttää tiettyä näyttelijää kiinnostavimmalla mahdollisella tavalla – vaikkapa Heikki Kinnusta Marja-Terttuna.

– Ajattelen, että meissä kaikissa on sekä maskuliinia että feminiiniä. Kun Marja-Terttua esittää mies, ei kenenkään mieleen tule, että sen rakkaus kylmään tarkoittaisi sitä, että se on frigidi. Halusin, että se on ei-psykologinen henkilö. Sellainen, joka pakenee pakkaseen ongelmiaan, joita se ei uskalla kohdata.

On toinenkin syy siihen, että Marja-Tertun näyttelijän pitää Leean mielestä olla mies.

– Yhdessä trilogian osassa Marja-Terttu toivoi, että hänen kaksoisveljensä lyö häntä. Marja-Terttu hakattiin näyttämöllä. Jos tilanne olisi ollut se, että miesnäyttelijä lyö naisnäyttelijää, se olisi ollut vastenmielinen. Marja-Tertun oma tahto ja valinta olisivat tuntuneet masokismilta.

Arktisissa leikeissä Marja-Terttua – ja etenkin tämän ihania rintoja – janoavaa Vili Tiippanaista näyttelee Anna-Elina Lyytikäinen.

– Siihen syyt ovat ihan toisia. On vaikea edes yrittää selittää, mitä kaikkea se tuo hahmoon; jonkun ulkopuolisuuden miesten maailmasta ainakin. Kun esittäjän sukupuoli on toinen kuin hahmon, se aiheuttaa katsojassa erilaisia ymmärryksiä.

Miehenä oleminen muuttuu

Klemolat kertovat lukeneensa mielenkiinnolla akateemisia tutkimuksia, joissa on analysoitu heidän näytelmänsä hahmoja ja niiden kantamia merkityksiä.

– Oli kyllä hauskaa lukea, kun joku juuri väitteli tohtoriksi eläimistä meidän näytelmissä, että ai, ollaanko me kaikkea tällaistakin tänne kirjoitettu sisään, Klaus nauraa.

Toisin kuin edellisissä näytelmissä, ei Arktisissa leikeissä juuri eläimiä esiinny. On yksi hauki, ja mahdollisesti kuollut hamsteri. Sitä ei edes näytetä, koska Leea Klemolan mielestä kuolemaa voisi olla vaikea ottaa todesta, jos joukossa poukkoilisi ties mitä variksia.

Eläimiä on ennen ollut Leean mukaan siitä rehellisestä syystä, että häntä on aina kiinnostanut niiden tutkiminen. Vähän kuin laumaa hän tarkkaili myös veljensä kaveripiiriä silloin, kun trilogia sai alkunsa. Kaveriporukan keskinäisessä kulttuurissa oli jotain, mikä kiinnosti häntä.

Siksi Leea alunperin pyysi Klausin kavereineen Grönlantiin, ja siksi nämä samat kaverukset näyttelevät lähes kaikissa trilogian osissa. Tarinan edetessä miehet, jotka myös tosielämässä ovat elokuva-alalla, laajentavat firmansa toimialan leffabisnekseen.

– Näiden kolmen jätkän tavassa olla yhdessä oli käynnissä sellainen maskuliinisuuden uudelleenarviointi. Niitä yhdisti suunnaton halveksunta maskuliinista hegemoniaa kohtaan, ilman että kukaan niistä olisi mitenkään hippi.

Vuosia myöhemmin, on Leean mielestä ilmeistä, että veli ystävineen oli osa miehisyyden muutoksen alkusoittoa.

– Nyt, kun puhutaan toksisesta maskuliinisuudesta, on hauska huomata, miten edellä he olivat aikaansa. Näiden miesten tapa olla ei tarkoita aggression poissaoloa. Sitä on paljonkin, vaikkei väkivaltaisessa mielessä. Ei heistä kukaan ole muuttunut naiseksi sen takia, että he uudelleenarvioivat miehenä olemista.

Viimeisellä rannalla ei olla yksin

Kun Klaus ja Leea Klemola matkustivat lokakuussa Grönlantiin, heillä oli ajatus siitä, että trilogian viimeisestä osasta tulee väistämättä dystopia.

Alkuperäisasukkaiden asuttama, vähitellen sulava kylä tuntui hyvin konkreettisesti ihmiskunnan viimeiseltä rannalta.

– Se on tavallaan pahin paikka sen kannalta, että koko kylmän kulttuuri on katoamassa.

Todellisuus Siorapalukissa pisti kuitenkin konseptin uusiksi. Ihmiset elävät eteenpäin, puuhavaat keskenään ja pakostakin auttavat toisiaan. Pakkasessa ei muuten pärjää.

Vaikka Arktisissa leikeissä on kyse kuolemasta, luopumisesta ja kaikenlaisten juttujen totaalisesta pieleenmenemisestä, sen maailma ei ole lohduton. Matka Grönlantiin oli onnistunut toivonetsintäretki, Leea summaa.

– Se on aina yllättävää mistä se toivo löytyy. Näkökulma ilmaston lämpenemiseen muuttui.

Viimeisellä rannalla ollaan, mutta siellä ei olla yksin. Leean mielestä toivo on toisissa ihmisissä.

– Itselle tuli toiveikas olo viimeisen ilmastoraportin jälkeen. Vaikka moni vielä väittää, ettei ilmasto lämpene, on meistä suurin osa nyt samassa veneessä. Jos me ollaan siellä yhdessä, meillä ei ole mitään hätää.

Arktiset leikit on Tampereen Teatterin ja Espoon Kaupunginteatterin yhteistuotanto.

Antti Härkönen istui kajakissa ja häntä pelotti. Suuntaa ei voinut enää muuttaa, vaikka tuuli oli odotettua navakampi ja teki Itämeren aallokosta kajakille haastavan. Oli vain melottava eteenpäin. Härkönen luotti melojatoveriensa kokemukseen ja huolelliseen etukäteissuunnitteluun.

Bogskärin majakka Itämerellä seisoo yksinäisenä pienellä kallioluodolla kirjaimellisesti keskellä ei mitään. Se venyttää Suomen rajojen eteläisintä pistettä avomerelle, Suomen mantereelle on matkaa sata kilometriä. Vuosittain karulla karikolla käy alle kymmenen ihmistä. Nyt sitä kohden meloi kolmen hengen retkikunta.

– Aavaa merta oli kaikkialla ympärillä kymmeniä kilometrejä. Tuulen nostattamat aallot olivat ennusteissa esitettyjä pahempia, emmekä tienneet pääseekö Bogskärin kallioluodolle rantautumaan siinä säässä.

Härkösen pelko ei ollut turha, vaan se viritti ja auttoi keskittymään vaikeissa olosuhteissa.

– Se on ennen kaikkea tervettä pelkoa ja kunnioitusta luontoa kohtaan.

Matkan riskit oli otettu huomioon hyvissä ajoin. Oli varmuus siitä, että oltiin tilanteen päällä eikä toisinpäin.

– Turvallisuussuunnitelma tehdään aina huolella, ja se toimitettiin myös Turkuun merivartiostolle. Kun sää yllättäen huononi, merivartiostosta yritettiin silloin olla yhteydessä meihin ja varmistaa, että kaikki on kunnossa.

Vaikea matka oli kuitenkin tärkeä. Edessä oli nimittäin ainoa suomalainen majakka, jonka juurella Härkönen ei ollut vielä käynyt.

Viisi viikkoa merillä muuttaa kotiolot ihmeeksi

– Suomen saaristo on maailman hienoimpia paikkoja kesällä. Näin ykskantaan toteaa Antti Härkönen, jonka melontapäiväkirjassa on merkintöjä niin New Yorkin Manhattanin silhuetista, Karibian lämmöstä kuin Grönlannin Sisimiutin jäävuorista ja kristallinkirkkaasta merestä.

Härkösen merikajakkiin on kertynyt paljon kilometrejä. Osalla retkistä on tavoitteita, toisilla annetaan tunnelman viedä.

Hän on melonut esimerkiksi Suomen aluevesirajan päästä päähän, Virolahdelta Tornioon. Matkaa kertyi 1300 kilometriä.

Vietettyään kaikkiaan viisi viikkoa merillä kajakissa, paluu kotiin Tampereelle tuntui ihmeeltä. Ei tuullut, vettä tuli hanasta ja virtaa seinästä. Meni hetki, että lattia Härkösen jalkojen alla lakkasi keinumasta.

Matka it-alan insinööristä nykyiseen elämäntapaan yrittäjänä on ollut huima, eikä Härkönen aina itsekään ole tarkkaan tiennyt seuraavaa askeltaan.

– Halusin tehdä jotain muuta. Harrastuksesta matkailun, liikunnan ja seikkailun parissa on tullut nyt työ.

Vuonna 2010 Härkönen irtisanoi pitkän ja antoisan työsuhteensa. Työssä tapahtui isoja muutoksia ja työnkuva muuttui hallitsemattomaksi. Kun yt-neuvottelut tulivat, Härkönen otti irtisanomispaketin ja lähti vapaaehtoisesti.

– Kertaakaan en ole lähtöä katunut, vaikka silloin ei ollut aavistustakaan mitä seuraavaksi tekisin. Vaikka pienyrittäjän elämä nousuineen ja laskuineen on tullut tutuksi, tämä tuntuu oikealta. Elämässä pitää tehdä isojakin päätöksiä ja elää niiden mukaan. Niitä on turha katua jälkeenpäin.

Piti kuitenkin tapahtua yksi merkittävä melontareissu, ennen kuin Härkönen oli valmis irtisanomaan itsensä.

Bengtskär antoi sysäyksen majakoiden valloitukseen

Turun saaristossa seisova jyhkeä, laivaliikennettä turvannut Bengtskärin majakka täytti sata vuotta vuonna 2006.

Samana kesänä sen kallioille rantautui joukko melojia, heidän joukossaan merillä ensimmäistä kertaa melonut Antti Härkönen.

Itämeren aalloilla, sen pyöreillä ulkosaariston muodoilla ja yli 50 metrin korkeuteen kohoavalla Bengtskärin majakalla oli Härkösen elämään lopulta suurempi vaikutus kuin hän aavistikaan.

– Aava meri olikin tällaiselle Itä-Suomen kasvatille sielunmaisema. Vaativa ja karu ympäristö ja silti todella kaunista.

Retki sai Härkösen marssimaan kajakkikauppaan.

– Ostin heti sen reissun jälkeen itselleni oman merikajakin. Sama kajakki on minulla edelleen.

Kymmenen vuotta myöhemmin Härkönen oli ehtinyt rantautua melkein jokaisen suomalaisen majakan ja pookin, eli tunnusmajakan rantaan. Vain yksi oli vielä valloittamatta.

Kaukainen ja vaikeasti tavoitettava Bogskär

Matka Bogskärin majakalle oli Antti Härkösen majakkaretkistä viimeinen ja samalla vaikein. Matkaa tehtiin neljä päivää. Viimeinen 40 kilometrin ylitys melottiin kerralla, sillä avomerellä ei ollut muuta vaihtoehtoa.

Kun umpiväsynyt Härkönen ja kaksi muuta melojaa lopulta vetivät kajakkinsa Bogskärin tuuliselle kallioluodolle, oli lähdöstä ehtinyt kulua kahdeksan tuntia. Luoto oli pieni, puuton ja karu, noin 50 metriä suuntaansa. Sen keskellä nousi sinivalkoinen pieni majakka.

– Tuuli oli navakkaa. Oli vaikea löytää rantautumispaikkaa. Kun se löydettiin, tajuttiin että nyt näyttää hyvältä. Jollakin tavalla varmistui, että mitään hätää ei ole ja seuraavana päivänä päästään turvallisesti pois.

Sinä yönä Härkönen seurueineen nukkui yksinäisen Bogskärin juurella. Puhelin ei toiminut ja ympärillä oli kymmeniä kilometrejä vellovaa merta. Rantakalliolle ei istuttu miettimään elämänmenoa ja taitettua matkaa.

– Niissä olosuhteissa aika ja huomio meni täysin toimintakyvyn ylläpitämiseen. Ruokailu, kuivat vaatteet, välinehuolto ja uni ovat elintärkeitä.

Seurue hankki myös materiaalia lyhytelokuvaan “Haaveena Bogskär”, joka kertoi juuri tästä odotetusta ja pitkään valmistellusta matkasta.

Vielä kerran Bengtskär

Vaikka melontapöytäkirjassa oli nyt merkki kaikkien majakoiden ja pookien kohdalla ja Härkösen merikajakkiinkin oli ehtinyt kertyä noin 3500 kilometriä, jotain vielä puuttui.

Ensimmäinen reissu Bengtskärin majakalle oli tehty lainakajakilla. Nyt Härkösellä oli oma kajakki, jolla hän oli melonut kaikki Suomen majakoilla ja pookeilla. Paitsi yhdellä.

– En ollut vielä käynyt omalla kajakilla bengtskärissä, ja halusin siksi tehdä vielä yhden reissun sinne. Käytyäni siellä uudelleen omalla kajakilla, ympyrä tavallaan sulkeutui ja se oli piste iin päälle.

Kuuntele:

74 majakkaa ja Suomen rannikko rajalta rajalle - vieraana meloja Antti Härkönen

Kolme pahvilaatikkoa nostetaan innolla Tampereen Vuoreksen koulun kirjaston pöydille. Seitsemäsluokkalaiset ja opettajat haluavat nähdä, mitä lahjapaketit pitää sisällään.

Kirja toisensa jälkeen nousee esiin.

– Tää kuulostaa ihan sairaan hyvältä!

– Mä haluun lukee tän!

Kirjapaketit ovat saapuneet täydellisellä ajoituksella, sillä Vuoreksen yhtenäiskoulussa ovat aloittaneet juuri ensimmäiset yläkoululaiset uusissa tiloissa. Kirjastokin on uusi, ja sen varustaminen kesken.

Suomen Kulttuurirahasto on antanut miljoona euroa yläkouluikäisten lukutaidon tukemiseen. Lahjoitettavat kirjat on valittu Lastenkirjainstituutissa.

– Kaikista mahtavimmalta tuntui nuorten reaktio. Siellä on aitoa iloa ja intoa näiden kirjojen saamisesta. Moni tarttui heti johonkin kirjaan ja kysyi, koska näitä saa lainata, hankekoordinaattori Lotta Luukila Lastenkirjainstituutista sanoo.

Kirjalahjoituksen taustalla on huoli nuorten ja erityisesti poikien lukutaidon rapistumisesta.

Alakoulut ovat saaneet omat Lukuklaani-pakettinsa jo aiemmin.

Siemenet lukuintoon kylvetään tosin jo ennen kouluikää. Kirjapaketteja aukova Milla Mäkinen kertoo lukevansa pikkusiskolleen, joka pitää erityisesti Nalle Puh -kirjoista. Ne olivat myös Mäkisen omia suosikkeja lapsuudessa.

– Saatan lukea ihan mitä vaan.

Myös Mandi Nummela kertoo lukevansa monenlaisia kirjoja. Harry Potter -kirjasarja on hänen suosikkinsa.

– Iltasin luen noin 20 sivua, niin kuukaudessa tulee luettua ehkä kirja tai kaksi. Jos on vaikka stressiä, niin tähän pystyy uppoutumaan ja unohtamaan muun hetkeksi.

Jiro Matikainen arvelee lukeneensa nuoren elämänsä aikana ehkä sata kirjaa.

– Sarjakuvat on aika hyviä.

Opettajan mielestä kannustaminen ja lukutaidon mukaan valitut kirjat ovat tärkeitä avaimia lukemisen iloon.

– Ei laitetakaan sitä isointa kirjaa sille, josta tiedetään, että on lukijana vähän heikompi, sanoo suomen kielen ja kirjallisuuden opettaja Terhi Metsälä, joka toimii Vuoreksen koulussa myös luokanopettajana.

Lue myös:

Kolmasluokkalaiset pyörittävät rapistunutta koulun kirjastoa Piikkiössä – "Hyvät asiat etenevät, kun oppilaat ovat itse niistä innostuneita"

Kun rahaa on vähän, oppikirjat hankitaan ensin – koulukirjastot sinnittelevät jopa nollan euron budjetilla

Poliisin viime viikon operaatioiden kohteena oli rikollisjärjestö United Brotherhood. Keskusrikospoliisi kertoi huomiota herättäneiden iskujen taustasta tiedotustilaisuudessa maanantaina.

• Poliisi on iskenyt United Brotherhood -rikollisjärjestön harjoittamaan huumekauppaan.
• Vuoden 2018 keväällä alkanut operaatio huipentui useisiin kiinniottoihin ja kotietsintöihin eri puolilla maata viime viikolla.
• Esitutkinnoissa United Brotherhoodin jäseniä ja siihen linkittyviä henkilöitä epäillään muun muassa törkeistä huumausainerikoksista, väkivaltarikoksista ja erilaisista talousrikoksista.
• Operaation seurauksena esimerkiksi paikoin kaikki järjestön jäsenet on vangittuna.
• Syyttäjä ja Poliisihallitus hakevat kanteella United Brotherhood -järjestön lakkauttamista.

Näyttävät poliisioperaatiot ovat herättäneet huomiota myös sivullisissa, mutta poliisi on aiemmin kertonut niiden taustoista vain vähän.

Nyt KRP kertoo, että etsinnät liittyvät esitutkintoihin, joissa United Brotherhood -rikollisjärjestön jäseniä ja siihen linkittyviä henkilöitä epäillään muun muassa törkeistä huumausainerikoksista, väkivaltarikoksista ja talousrikoksista.

Kotietsinnöissä on löydetty runsaasti ampuma-aseita ja huumausaineita. Yhteensä poliisi on ottanut kiinni 21 ihmistä eri paikkakunnilta. Osa heistä kuuluu järjestön johtoon.

Lisää tietoa epätavallisen mittavasta poliisioperaatiosta alla olevasta hetki hetkeltä -seurannasta tai tiedotustilaisuudesta kuvatusta videotallenteesta, jonka voit katsoa klikkaamalla jutun pääkuvaa.

Valinnanvapauskokeilussa terveysaseman vaihto oli mahdollista liki 23 000:lle muun muassa Kaukajärvellä ja Annalassa asuvalle tamperelaiselle. Mahdollisuutta käytti noin 3 000 ihmistä, eli 14 prosenttia.

Tampereen kaupungin projektipäällikkö, terveyskeskuslääkäri Eeva-Kaisa Mäkinen pitää lukua hyvänä.

– Suurin osa kokeilualueesta oli hiukan sivussa keskustassa ja yksityiset toimijat sijoittuivat taas keskustan alueelle. Lisäksi suuri osa terveysasemien käyttäjistä on vanhempaa väkeä ja he ovat aika tyytyväisiä palveluun, jos se edes jotenkuten toimii, Mäkinen sanoo.

Innokkaimmin terveysasemaa vaihtoivat työikäiset ja lapsiperheet, vähiten iäkkäät, yli 75-vuotiaat ihmiset.

Kokeiluun lähteneet asiakkaat saivat käyttää yksityisiä terveyspalveluita julkisen palvelun hinnalla.

Käyntien määrä lisääntyi

Terveysasemakokeilu päättyy Tampereella syyskuun lopussa. Loppuyhteenvedon aika on myöhemmin, mutta jo nyt tiedetään esimerkiksi se, että terveyskeskuskäynnit ja näin myös kulut kasvoivat ainakin lyhyellä aikavälillä.

– Kustannuksia lisäsi se, että kokeilussa terveysasemien käyttäjiksi siirtyi ihmisiä, jotka aiemmin olivat käyttäneet työterveydenhuoltoa tai yksityislääkäreitä, Mäkinen sanoo.

Käyntien määrää on saattanut lisätä myös se, että kokeilun yksityisillä toimijoilla on lyhyemmät jonot kuin kaupungin omilla terveysasemilla.

Säästöä kaupungille syntyi siitä, että ensiavun käyttö väheni kymmenen prosenttia kokeiluun osallistuneilla asiakkailla. Ylivoimaisesti suurin osa asemaa vaihtaneista myös pysyi valitsemansa palveluntuottajan asiakkaana. Asiakkaiden tyytyväisyyttä ei Tampereen kokeilussa systemaattisesti mitattu.

Pihlajalinna sai isoimman potin

Terveyspalveluyritys Pihlajalinna sai Tampereella isoimman potin valinnanvapauskokeiluun lähteneistä asiakkaista. Kaksi kolmesta vaihtajasta valitsi keskustan kauppakeskuksessa toimivan Pihlajalinnan.

– Tärkeimmät syyt ovat aikojen hyvä saatavuus ja sijainti, luettelee Pihlajalinnan vastaava lääkäri.

Pihlajalinnassa kokeiluun ollaan tyytyväisiä.

– Ei tämä mikäään kultakaivos ollut, mutta työ on ollut hyvin mielekästä, Riuttala sanoo.

Kokeilu toi klinikalle asiakkaita, joiden vaivat olivat hiukan erilaisia kuin yksityisellä terveysasemalla tavallisesti hoidetaan. Lääkärit pitivät tätä hyvänä, sillä se antoi heille mahdollisuuden käyttää osaamistaan monipuolisesti.

Johanneksen klinikka sai ikäihmiset

Kokeilussa oli mukana myös melko tuore terveysalan yritys, vuonna 2015 Tampereelle perustettu Johanneksen klinikka. Klinikka on houkutellut asiakkaikseen ikäihmisiä ja niitä se sai myös valinnanvapauskokeilussa.

Iäkkäämpi asiakaskunta on tiennyt klinikan lääkäreille enemmän töitä kuin työikäisten hoidosta olisi tullut, myös Johanneksen klinikalla ollaan kokeiluun tyytyväisiä.

– Jos ihan pelkästään talouslukuja katsotaan, niin kyllä se plussan puolelle jää, sanoo johtava lääkäri Jukka Heinijoki.

– Ikääntyvillä on paljon erilaisia vaivoja, eli he ovat lääkärille työteliäämpiä potilaita. Silloin kyllä toivoo, että maksajapuoli ottaisi tämän huomioon, Heinijoki sanoo mahdollisia tulevia malleja ajatellen.

Hammashoidon paikoista tapeltiin

Myös hammashoito oli mukana kokeilussa. Kaikkiaan 5000 Tampereen ja ympäristökuntien asukasta pääsi mukaan.

– Se oli kuin rock-konsertti; paikat myytiin heti loppuun, sanoo hammashoidon valinnanvapauskokeilun projektipäällikkö, vs. johtava ylihammaslääkäri Anna Maria Heikkinen Tampereen kaupungilta.

Suunterveydenhuollon kokeilussa painopisteenä on ollut sitouttaa asiakkaita suun ja hampaiden kokonaishoitoon ja hoitosuunnitelmaan sekä suusairauksien ennalta ehkäisyyn.

Hammashoidon kokeilu päättyy jo syyskuun puolivälissä. Tähän mennessä palveluun ilmoittautuneista lähes 80 prosenttia on myös hakeutunut hammaslääkäriin.

Hoidot eivät katkea veitsellä leikaten syyskuun puolivälissä.

– Keskeneräiset hoidot saatetaan loppuun ostopalvelulla ja vuoden vaihteen jälkeen asiakkaat voivat siirtyä omien kuntiensa asiakkaiksi tai valita yksityissektorin, Heikkinen sanoo.

Kokeiluja kymmenellä alueella

Tampereen kokeilu on osa valtakunnallista, edelliseen sote-valmisteluun liittyvää kokeilua. Sosiaali- ja terveyspalvelujen valinnanvapautta on kokeiltu palvelusetelin avulla vuodesta 2017 alkaen. Kokeilualueille on myönnetty valtionavustusta yhteensä noin 23,5 miljoonaa euroa. Rahoitus päättyy lokakuun lopussa.

Sosiaali- ja terveysministeriön hankepäällikkö Vuokko Lehtimäen mukaan Tampereen seudulla saadut tulokset ovat tyypillisiä kaikille sote-keskuskokeiluille eri puolilla Suomea.

– Joka alueella kokeilussa mukana olleiden yksityisten terveysasemien käyttäjiksi tuli uusia asiakkaita. Joka paikassa näkyy myös se, että nopeaan palveluun pääsyyn ollaan tyytyväisiä, Lehtimäki sanoo.

Terveysasema- ja hammashoitokokeilujen lisäksi on testattu paljon palveluja tarvitseville tarjottua henkilökohtaista budjettia. Osa alueellisista kokeiluista piti sisällään nämä kaikki kokeilut.

Kokeilun tuloksia on seurattu myös Tampereen yliopiston tekemässä tutkimuksessa. Tällä viikolla julkistetun raportin mukaan valinnanvapauskokeilu lisäsi eri toimijoiden yhteistyötä ja tuotti aiempaa kiinteämpää moniammatillista yhteistyötä.

Tutkimuksen mukaan kokeiluun osallistuneet palveluntuottajat toimivat osana julkista palvelua eikä ylilyöntejä tai osaoptimointia esiintynyt. Raportti löytyy valtioneuvoston nettisivulta.

Oppia tuleviin malleihin

Vaikka sote kaatui, ainakin Tampereella sekä tilaajat että tuottajat uskovat, että valinnanvapauskokeilusta saatuja kokemuksia voidaan hyödyntää tulevissa uudistuksissa.

Tuottajat uskovat, että suurin säästö saadaan siitä, että potilaan lääkärit ja hoitajat pysyvät samoina.

– Se on ihan ehdottomasti ykkösasia. Kun potilas tunnetaan entuudestaan, moni asia voidaan järjestää ilman käyntiä tai hoitajan kanssa, sanoo Susanna Riuttala.

– Erityisesti vanhempi väki ei tykkää siitä, että lääkäri vaihtuu jatkuvasti. Ja jos ajatellaan kustannuksia yhteiskunnan kannalta, näillä paljon apua tarvitsevilla pitäisi olla oma lääkäri, joka tuntee heidät vanhastaan ja tätä kautta vältettäisiin turhia lääkärikäyntejä ja tutkimuksia, Heinijoki sanoo.

Toinen tärkeä asia on, että aikoja on saatavilla, jotta potilaiden asiat eivät kasaudu.

– Esimerkiksi meille tuli varsinkin alkuvaiheessa potilaita, joilla oli hirveästi asioita, koska he eivät ole jaksaneet ottaa yhteyttä terveyskeskukseen, kun aikoja ei ole saanut, Riuttala sanoo.

Nykyinen hallitus lupaa ohjelmassaan nopeuttaa hoitoon pääsyä.

Juttua on korjattu kello 10.12: Poistettu väite tyytyväisyyden kasvusta, koska sitä ei ole Tampereella systemaattisesti mitattu.

Paratiisi – Maailman ensimmäinen vetypommi Ivy Mike räjähtää atollilla, ja sinä olet paikalla

Lähde ainutlaatuiselle matkalle Enewetakin atollille keskelle Tyyntämerta. Koe ydinräjähdys paratiisirannalla, kävele ydinjätehaudan päällä ja vieraile paikallisten ihmisten kodissa. Atollin elämä ennen ja nyt tulee luoksesi todellisempana kuin koskaan ennen.

yle.fi/paratiisi

Hullujen hautausmaa – Koe lobotomia, sähköshokki ja kestonarkoosi 1900-luvun alun hourujenhoitolassa

Hullujen hautausmaa on virtuaalinen, huima sukellus sadan vuoden takaiseen mielisairaalamaailmaan ja hoitomenetelmien historiaan. Se on Ylen ensimmäinen käsikirjoitettu, arkistoaineistoon perustuva 360- ja 3D-tekniikalla tehty virtuaalielokuva. Tarina on rakennettu Pitkäniemen sairaalan historiikin, potilasarkistojen sekä psykiatrian hoitomuotojen historian pohjalta.

Oppaaksesi lähtee Gustav, joka tuntee hoidot oltuaan hourujenhoitolaitoksessa lähes viisikymmentä vuotta. Hänen esikuvansa on Pitkäniemen sairaalaan 1900 passitettu ja siellä kuollut kappalainen Gustav Willehad Hermo.

yle.fi/hullujenhautausmaa

Aarne – Mitä jos näkisitkin kaiken toisin?

Aarne ei ole ihan tavallinen kolmekymppinen mies, vaikka siltä näyttääkin. Jos kurkistat pinnan alle, huomaat, että Aarne kokee maailman todennäköisesti hyvin eri tavalla kuin sinä.

Aarne sairastaa Usherin syndroomaa, jonka vuoksi hänen näkökenttänsä hupenee koko ajan. Sairaus ei kuitenkaan pysäytä Aarnea. Hän laskettelee, pelaa shakkia ja matkustelee. Lätkä on hänen suurin rakkautensa.

yle.fi/aarne

Suurkaupungin kasvot 360 – Lennä ilmalaivalla Helsingin yllä!

Koe 360-virtuaalimatka zeppeliinin vuoden 1930 lentoreitille. Ihmettele taivaalta yöllistä Helsinkiä, ahdistu liikenteen keskellä ja näe yli 200-metrinen ilmalaiva Senaatintorin yllä. Äänivirtuoosi Rudi Rok tekee kaupunkiääniä ja Radion sinfoniaorkesteri soittaa musiikkia.

Suurkaupungin kasvot -teos

Aleppo-Helsinki – Entä jos Helsinki olisi Syyrian Aleppo, ja sinä olisit ollut siellä?

Miltä tuntuu nähdä oma pääkaupunki pommitettuna raunioiksi? Aleppo-Helsinki -virtuaalitodellisuuskokemus vie sinut Kolmen sepän aukiolle, keskelle sotatannerta. Kokemukseen on käytetty aitoa kuvamateriaalia muun muassa tuhotusta Syyrian Alepposta.

Aleppo–Helsinki -kokemus

Mikkelin pamaus – Tragedia, joka muutti poliisin toimintatapoja

Tapahtumat alkoivat Helsingin Jakomäestä Kansallis-Osake-Pankin konttorista elokuisena iltapäivänä vuonna 1986 ja päättyivät kuolonuhreja vaatineeseen valtavaan räjähdykseen Mikkelissä tunteja myöhemmin.

Mikkelin pamaus on yhdestä Suomen rikoshistorian merkittävimmästä tapahtumasta tehty poikkeuksellinen kolmiulotteinen rekonstruktio, jota voi tarkastella myös virtuaalitodellisuuslaseilla.

Mikkelin pamaus -rekonstruktio

Salakapakka – Ryhdy kieltolakietsiväksi 1920-luvun Suomessa!

Mobiilipelissä seikkaillaan kieltolain aikana 1920-luvun Helsingissä ja yritetään paljastaa salakapakkaa. "Nuuskijana" toimivan pelaajan on kerättävä todistusaineistoa ja päästävä nokkeluutensa avulla kellarissa sijaitsevaan salakapakkaan.

yle.fi/kieltolaki

TULOSSA: Sea Level Rise – Miltä Helsinki näyttäisi, jos ilmastonmuutoksen pahimmat ennusteet merenpinnan noususta käyvät toteen?

Metsäyhtiö UPM aikoo sulkea aikakauslehtipaperia valmistavan paperikoneen Raumalla.

Vuonna 1971 valmistunut SC-paperikone eli Rauman paperikone numero 2 on suunniteltu suljettavaksi tämän vuoden loppuun mennessä.

Yt-neuvottelut alkavat jo tänään. Arvioitu henkilöstön vähennys on 179 henkilöä. Näistä 14 on määräaikaisia. Tällä hetkellä Raumalla on UPM:n palveluksessa 520 vakituista työntekijää.

Kahden jäljelle jäävän paperikoneen tuotanto jatkuu Raumalla normaalisti.

– Tämä on synkkä päivä Rauman paperitehtaalle mutta ei iso yllätys. Kapasiteetin karsinta on jatkunut useita vuosia, ja nyt tuli meidän vuoro. Pelkät lomautukset eivät riitä, tehtaanjohtaja Timo Suutarla sanoo.

"Kilpailukyky paranee"

UPM tekee myös useita muita muutoksia toiminnassaan. Tavoitteena on vähentää päällystämättömän paperin tuotantokapasiteettia. Tämän pitäisi vahvistaa yhtiön kilpailukykyä.

– Markkina on pudonnut viimeisen kymmenen vuoden aikana tasaisesti. Nyt pudotus on jyrkentynyt, ja meillä on liikaa kapasiteettia. Rauman kone kannattaa tällä hetkellä SC-paperikoneistamme heikoiten, tehtaanjohtaja Suutarla sanoo.

Suutarlan mukaan yhden koneen loppu heikentää Raumalle jäävien kahden paperikoneen kilpailukykyä, koska kiinteitä kuluja on ollut halvempi jakaa kolmelle kuin kahdelle koneelle.

Raumalla suljettiin paperikone viimeksi vuonna 2013. Tuolloin työpaikkansa menetti lähes 90 ihmistä.

"Markkinat kaukana, puun hinnassa painetta"

UPM:n sanomalehti- ja vähittäiskauppapaperitoimintojen johtaja Anu Ahola sanoo, että Euroopassa graafisen paperin kysyntä on hiipunut vuoden 2007 yli 40 miljoonasta tonnista alle 30 miljoonaan tonniin. Suunta ei ole muuttumassa, kun sanomalehti- ja aikakauslehtipaperin kysyntä hupenee.

Ahola lähettää viestin myös Suomen hallitukselle.

– Suomi ei ole nyt kovin kilpailukykyinen ympäristö. Olemme kaukana markkinoista ja kuljetuskustannukset ovat korkeat. Lisäksi Suomen puun hinta on valtavan paineen alla, Ahola totesi.

Aholan viittaa Suomessa käytyihin puheisiin hakkuurajoituksista. Vaikka niistä ei ole tehty päätöksiä, ne tuovat hänen mukaansa epävarmuutta.

Vuorokauden työnseisaus

Rauman paperitehtaan työntekijät arvostelevat voimakkaasti UPM:n ilmoitusta.

Pääluottamusmies Jouko Aitonurmi hämmästelee irtisanomisten suuruutta. Hän arvioi, että kahta jäljelle jäävää paperikonetta on vaikea pyörittää vähenevällä työvoimalla.

Työntekijät protestoivat tulevia irtisanomisia vuorokauden kestävällä työnseisauksella. Iltavuoro jättää tulematta töihin kello 22 ja myös aamuvuoro jää pois töistä. Töihin palataan klo 22 keskiviikkona.

Myös Tampereella irtisanomisia?

UPM suunnittelee muun muassa myyvänsä Chapellen sanomalehtipaperitehtaan Grand-Couronnessa, Ranskassa.

Suunnitelmien toteutuminen tarkoittaisi kokonaisuudessaan, että UPM:n SC-kapasiteetti pienentyisi 265 000 tonnilla ja sanomalehtipaperikapasiteetti 240 000 tonnilla.

Rauman paperikoneen sulkemisesta tulisi UPM:n arvion mukaan 20 miljoonan euron vuosittaiset säästöt.

UPM:n suunnitelmissa on myös perustaa Puolan Wrocławiin uusi palvelukeskus. Tämä vaikuttaa yhtiön tiedotteen mukaan yhteensä 168 työpaikkaan 11 eri toimipisteessä.

Suomessa uuden keskuksen perustaminen uhkaa UPM:n mukaan 58 työpaikkaa Tampereella. UPM:llä on Tampereella yhteensä 904 työntekijää. Muutos tapahtuisi ensi vuoden syksyyn mennessä.

11:57 korjattu otsikkoa: UPM ei sulje koko tehdasta vaan yhden paperikoneen.

Lue lisää:

Stora Enso aloittaa yt-neuvottelut Anjalan paperitehtaalla – aikoo lomauttaa tehtaan kaikki 300 työntekijää

Rauman kaupunginjohtaja UPM:n paperikoneen alasajosta: "Isku, jota ei olisi toivonut"

Tampereen pormestari Lauri Lyly (sd.) kiittää liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marinia (sd.) esityksestä aloittaa neuvottelut Tampereen tunnin junan suunnittelusta.

– Neuvotteluihin on otettava mukaan kaikki pääradan varrella olevat kunnat. Nyt katsotaan, saadaanko kasaan vaadittu 49 prosentin rahoitusosuus kunnilta ja Finavialta, Lyly sanoo.

Lylyn mukaan Marinin tiedotustilaisuudessa esillä ollut asukasluvun mukainen rahoitusosuus tuntuu oikealta tavalta. Suunnitteluaikataulu on kuitenkin Lylyn mukaan liian hidas.

– Suunnittelutyö täytyy saada kuitenkin etenemään nopeammin kuin esitetyissä 6–8-vuodessa, koska suunnittelun rahoitustapa on nyt selvä. Meidän on varmistettava Suomi-radan mahdollisuus osallistua EU:n seuraavaan rahoituskierrokseen, Lyly sanoo tiedotteessa.

Liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin lupasi tiedotustilaisuudessa valtion rahaa pääradan suunnitteluun. Ehtona on, että kunnat lähtevät rahoitukseen mukaan. Marinin mukaan myös Finavia voisi osallistua suunnittelun rahoittamiseen.

Ministeri aloittaa lähiaikoina neuvottelut kuntien kanssa yhteyksien suunnittelusta. Tampereen ja Helsinki-Vantaan lentokentän välisen radan rakentaminen voisi alkaa 2020-luvun lopulla ja liikennöinti 2030-luvulla.

Pääratainvestoinnin alustava kustannusarvio on 5,5 miljardia euroa. Tähän sisältyy myös Helsinki-Vantaan kautta kulkeva niin kutsuttu lentorata.

Valtion rahaa on tulossa on myös Helsingin ja Turun välisen junayhteyden suunnitteluun. Marin kertoi, että osakassopimusten hyväksymisen jälkeen valtiolla on valmius pääomittaa Suomi-radan hankeyhtiötä 76,5 miljoonalla eurolla ja Turun tunnin junan hankeyhtiötä 38,25 miljoonalla eurolla.

Marinin mukaan näyttää siltä, että myös EU:lta olisi herumassa rahaa hankkeisiin.

150 000 tuhatta sivua piirrettyä mangaa, 700 eri nimikettä, 70 anime-elokuvaa ja satoja miljoonia myytyjä teoksia. Jo pelkkien lukujen valossa Osamu Tezuka (1928–1989) on mangan kiistaton jättiläinen, mutta hänen merkityksensä japanilaiselle sarjakuvalle ja populaarikulttuurille on huomattavasti syvällisempi. Tezukaa ei kutsuta turhaan mangan jumalaksi.

– Hän tavallaan loi koko modernin mangan ja animen tradition, mikä on sittemmin paisunut nykyisen kaltaiseksi viihdeteollisuuden muodoksi. Tezuka toi Japaniin niin tarinallisen kuin eri ikäryhmillekin kohdennetun mangan ja uudisti sitä teknisesti sekä loi uudenlaisia henkilögallerioita, näyttelyn kuraattori Virpi Nikkari Tampereen taidemuseosta luettelee.

Astro Boy ja robottimangan ensiaskeleet

Toyonakassa Osakan lähettyvillä vauraaseen perheeseen syntynyt Osamu Tezuka opiskeli alun perin lääkäriksi, mutta manga oli hänen elämässään tärkeä sivujuonne jo lapsuudesta lähtien. Ensimmäisen, Mā-chan-pojan seikkailuista kertovan mangansa hän sai julkaistua jo 17-vuotiaana vuonna 1946.

Suursuosioon Tezuka singahti Atom- eli Astro Boy -sarjallaan 1950-luvun alkupuolella. Sarjaa tähdittää mangan ja animen ensimmäinen robottihahmo, jolla on atomivoimien lisäksi käytössään muhkeat satatuhatta hevosvoimaa.

Astro Boyn tarina on lähtökohdiltaan varsin koskettava: tohtori Umataro Tenman Tobio-poika kuolee liikenneonnettomuudessa ja surun murtama isä rakentaa robotin lapsensa korvikkeeksi. Tenman ei kuitenkaan ole tyytyväinen luomukseensa, joka ei esimerkiksi kasva kuten muut lapset, ja lopulta hylkää tämän.

Astro Boy -mangaa on myyty yli sata miljoonaa kappaletta ja sen ympärille rakentui myös Japanin ensimmäinen televisio-anime, vuoden 1963 Mighty Atom. Robottimangasta on sittemmin kehkeytynyt kokonaan oma genrensä.

– Kyse on hyvin inhimillisestä robotista, ja sen suosiota Japanissa verrataan yleisesti Aku Ankan suosioon länsimaissa, Virpi Nikkari toteaa.

Osamu Tezuman tunnetuimpiin sarjoihin kuuluu myös Princess Knight, jonka päähenkilöllä prinsessa Safiirilla sykkii rinnassaan sekä pojan sininen että tytön vaaleanpunainen sydän, ja joka aina tarpeen vaatiessa tekeytyy prinssiksi ja joutuu hurjiin seikkailuihin. Princess Knightin takia Tezumaa pidetään nimenomaan tytöille suunnatun mangan eli shōjon pioneerina.

Princess Knight on myös jättänyt lähtemättömän jäljen mangan visuaaliseen puoleen – tässä yhteydessä voisi jopa puhua prototyypistä.

– 1950-luvulla luotu ritariasuinen prinsessa on ensimmäinen sädehtiväsilmäinen mangatyttö, ja se on myöhemmin antanut vaikutteita monille muille hahmoille, Virpi Nikkari sanoo.

Phoenix-manga ja tulesta syntynyt uusi elämä

Osamu Tezukan elämäntyönä pidetään Phoenix- eli Tulilintu-mangaa. Sitä kutoo yhteen myyttinen feenikslintu, joka pystyy lahjoittamaan ihmiselle ja lopulta kokonaiselle ihmiskunnalle uuden elämän. Phoenixissa liikutaan useissa eri ajanjaksoissa, jotka saattavat sijoittua jopa kolmen miljardin vuoden päähän nykyajasta.

Yksi tarinoista on dystopia, jossa saastunutta maailmaa hallitsevat supertietokoneet ja ihmiskunta ajautuu ydinsotaan ja tuhoutuu. Tezuka piirsi Phoenixia 1960-luvulta lähtien aina kuolemaansa saakka.

Tampereella on esillä myös Tezukan suosittua Black Jack -mangaa, jota taiteilija teki vuosina 1973–1983. Sarja on kiinnostava, koska sen päähenkilön, salaperäisen lääkärin harjoittama kirurgia on usein logiikan ja fysiikan lakien vastaista, mutta samalla Tezukan omista ammatillisista taustoista johtuen realistisesti piirrettyä.

Osamu Tezukan mielikuvituksella ei näytä olleen rajoja: hän on tehnyt mangaa niin miespuolisesta merenneidosta, hyönteisiin vertautuvista ihmisistä, Japaniin muuttaneesta kreivi Draculasta kuin kolmesta Adolfistakin, joista yksi on Hitler.

Tezuka itse koki teini-ikäisenä toisen maailmansodan kauhut, mikä jätti selkeän pohjavireen hänen koko tuotantoonsa.

– Hän oli ennen kaikkea humanisti ja hänen koko taidekäsityksensä pasifistinen henki näkyy useimmissa teoksissa. Vaikka monet hänen tarinoistaan ovat kepeitä, siellä syvemmällä on elämän tarkoituksen ja kiertokulun pohdintaa, Virpi Nikkari summaa.

British Museumissa päättyi äskettäin Manga マンガ -näyttely, joka on tähän mennessä ollut laajin Japanin ulkopuolella koskaan järjestetty mangakatselmus. Vaikka mangalla on vankka kannattajakuntansa Euroopassa, sen ympärille keskittyviä näyttelyitä nähdään taidemuseoissa harvoin. Syykin on selvä.

– Mangateokset ovat lähinnnä kustantamojen omistuksessa, mikä tarkoittaa pitkiä neuvotteluja ja isoja tekijänoikeuskysymyksiä. Manganäyttelyt ovat myös varsin hintavia, Virpi Nikkari kertoo.

Sotahistoriasta pornoon

Tampereen taidemuseossa on esillä myös mangan nykyvirtauksia. Tammen mangaa julkaisevan Sangatsu Mangan toimituspäällikkö ja kääntäjä Antti Valkama tutustui genreen jo lapsena asuessaan Japanissa.

1980-luvulla manga oli nousevan auringon maassa koko kansan huvia, tällä hetkellä sen evoluutioon kuuluvat muun muassa entistä pienemmät ja joissakin tapauksessa myös oudommat kohderyhmät.

– Yksi tällainen kohderyhmä on sotahistorian harrastajat: kun kansa on iso ja lukijoita on paljon kuten Japanissa, mangaa voi julkaista kuinka pienelle kohderyhmälle tahansa, Valkama kertoo.

Militariamangasta – ja vähemmän ryppyotsaisesta sellaisesta – käy esimerkkinä vuonna 2015 julkaistu Naruki Nagakawan ja Pairanin Valkoinen Noita – Talvisota -manga, jossa yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista tarkka-ampujista eli Simo Häyhä on muuttunut vihollisia lumisissa maisemissa jahtaavaksi teinitytöksi. Japanilaiset ovat kiepauttaneet sukupuolta toiseen suuntaan myös marsalkka Mannerheimin kohdalla.

– Toivoin, että naispuolisesta Mannerheimista olisi syntynyt Suomessa skandaali, mutta näin ei kuitenkaan käynyt.

Valkaman tämänhetkisiin suosikkeihin kuuluu arkinen manga, jossa vietetään perhe-elämää maaseudulla ilman sen suurempaa draamaa. Supersankarien ja yliluonnollisten tapahtumien vastapainoksi syntynyt arkimanga alkoi saada enemmän jalansijaa Japanissa vuoden 2015 tienoilla.

Tällä hetkellä pinnalla on myös mangagenre, jossa henkilö siirtyy toiseen ulottuvuuteen tai fantasiamaailmaan jälleensyntymän tai maagisen tapahtuman kautta.

– Joku syntyy uudestaan sankarina, joku limapallo-otuksena, joku taas miekkana tai jopa onsenina eli kuumana lähteenä. Kyse on kasvavasta ja laajenevasta genrestä. Ja koska pitäisi pystyä keksimään yhä omaperäisempää tarinointia, niin sitten löytyy tällaisia yksittäisiä älynväläyksiä, kuten kuumana lähteenä jälleensyntynyt päähenkilö, Antti Valkama kertoo.

Mangasta löytyy myös boys' love -genre, jonka teemana ovat (nuorten) miesten väliset romanttiset ja homoseksuaaliset suhteet, myös pornografisin painotuksin. Ei liene yllätys, että porno- eli hentaimangaa tehdään ja kulutetaan Japanissa runsain mitoin

– Pornomangaan suhtaudutaan kahtiajakoisesti, eli löytyy ihmisiä, jotka vastustavat sitä ja päinvastoin. Japanilainen yhteiskunta sietää erilaisia asioita hyvinkin pitkälle, kunhan yhteisön ei tarvitse kohdata avoimesti sitä, mitä yksilö puuhaa. Eli tehkää mitä lystäätte, kunhan ette mesoa siitä julkisuudessa, Antti Valkama kertoo.

Manga seuraa myös tiukasti aikaansa ja japanilaisen yhteiskunnan liikehdintää.

– Ihan varmasti mangalla pyritään muokkaamaan mielipiteitä – tosin käsittääkseni kyse on enemmän tekijän ja kustantajan yhteiskunnallisista näkemyksistä. Hyvää tarinaa on kuitenkin hankalampaa saada tehtyä, jos tähtäimenä on julistaminen tai vaikuttaminen. Joskus mangan kautta voi tulla esille sellaista, että Japanin pitäisi lakkauttaa armeijansa ja ryhtyä sataprosenttisen pasifistiseksi valtioksi, joskus taas että Japanin pitäisi vahvistaa puolustusvoimiaan ja vaikuttaa aktiivisemmin ulkomailla.

Kun Japani ja Hollywood kohtaavat

Antti Valkaman mukaan mangan ja animen kulloisia trendejä esimerkiksi Suomessa pystyy havainnoimaan cosplay-tapahtumissa sen mukaan, minkä sarjojen hahmoiksi ihmiset pukeutuvat.

– Sen suurempia muotivirtauksia ei mangassa ole enää ollut, jos verrataan alkuaikoihin. Kun ryhdyimme julkaisemaan mangaa vuonna 2003, kaikki ostivat niitä muutamia samoja sarjoja. Nyt valikoidaan tarkemmin ja seurataan sarjoja, joista valtaosa harrastajista ei ole välttämättä kuullut mitään.

Tämän hetken suosittuihin mangoihin kuuluvat muun muassa Kōhei Horikoshin My Hero Academia sekä Yoshihiro Takahashin Hopeanuoli.

– Ensimmäinen niputtaa supersankari- ja mangakliseitä, mutta keksii samalla paljon uutta kivaa. Jälkimmäinen taas on puhuvine koirineen kestosuosikki, Antti Valkama toteaa.

Mangan ja animen tuotantokoneistoja Japanissa voisi verrata Hollywoodin vastaaviin: markkinat ovat vuosikymmenten myötä hioutuneet ja kypsyneet huippuunsa ja synnyttäneet tietynlaisia visuaalisia ratkaisuja.

Ei siis ihme, että Osamu Tezukaakin kutsutaan Japanin Walt Disneyksi. Virpi Nikkarin mukaan tämä on perusteltua.

– Vaikutteita on valunut molempiin suuntiin. Tezuka ihaili Disneytä ja katsoi Bambin 80 kertaa. Disneyn Leijonakuninkaasta taas on sanottu, että se on ottanut hyvin paljon vaikutteita Tezukan Kimba the White Lion -mangasta ja animesta, Nikkari kiteyttää.

Ketjuihin kytketyt vasikat olivat alikehittyneitä ja nälkäisiä. Ne eivät juuri jaksaneet liikkua, mutta joivat valvontaeläinlääkärin tarjoamaa vettä innokkaasti.

Sisällä navetassa nautojen makuupaikka oli märkä, ulosteen ja virtsan sekoituksessa. Lanta oli kehittänyt nautojen kylkiin panssarin, joka poltti ihoa, aiheutti tulehduksia ja kipua.

Vasikat olivat syöneet ulosteen sotkemaa heinää lattialta ja yrittäneet kaluta saavin reunoja.

Kylmyys ja kosteus tuli homeisista seinistä läpi. Rakennus oli osin romahtanut.

Huolimatta eläinsuojeluviranomaisen määräyksistä ja ohjeista eläinten laiminlyönti jatkui. Osa naudoista oli kadonnut ja lopulta tilallinen kertoi haudanneensa ne läheiseen suohon.

Käräjäoikeuden mukaan teko ei ollut törkeä, vaan tuomio annettiin perusmuotoisesta eläinsuojelurikoksesta.

Eläintenpitokieltoa eläinten suojelemiseksi määrättiin kolme vuotta. Sen jälkeen tilallinen voisi jatkaa ammattinsa harjoittamista.

Esimerkki on yksi Ylen tutkimista vuonna 2018 annetuista eläinsuojelurikostuomioista.

Tuomioistuimella on laaja harkintavalta, kun se arvioi teon törkeyttä. Rangaistukset ja eläintenpitokiellot ovatkin hyvin erilaisia eri puolilla Suomea.

– Tuomioissa näkyy, että tulkintaa käytetään paljon ja erot alueittain ovat huomattavia. Epäyhtenäisyys koskee tuomioiden lisäksi myös valvontaa, poliisia ja syyttäjiä, Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden yliopistonlehtori, tutkija Tarja Koskela sanoo.

Hän on ainoana Suomessa väitellyt eläimiin kohdistuneista rikoksista ja tutkinut myös eläinsuojeluvalvontaa.

Yleisin tuomio on sakko

Vuonna 2018 Suomessa annettiin tuotantoeläimiin kohdistuneista eläinsuojelurikoksista 61 lainvoimaista tuomiota.

Suurimmassa osassa tuomioista eläinsuojelurikoksesta rapsahti päiväsakkoja.

Eläinsuojelurikoksesta tuomitaan joko sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Koskela huomauttaa, että tuomarin pitäisi osata rangaistusta määrätessään arvioida, millaista vahinkoa teot ovat eläimille aiheuttaneet.

– Eläinsuojeluasiat eivät kuitenkaan kuulu lakimiehen koulutukseen, joten kuinka moni voi ymmärtää esimerkiksi eläimen kokemaa kärsimystä ilman erikoistumista, Koskela kysyy.

Hän toteaa, että jo termit, kuten lantapanssari tai pukinkavio, ovat vaikeita, jos ihminen ei ole asiaan erikseen perehtynyt.

Eläinsuojelurikos katsotaan törkeäksi ensinnäkin, kun se osoittaa erityistä raakuutta tai julmuutta. Toisekseen teon tekee törkeäksi, jos kohteena on erityisen paljon eläimiä tai teolla tavoitellaan huomattavan suurta taloudellista etua. Lisäksi teon on oltava kokonaisuudessaan törkeä.

Rikoslakia kuitenkin tulkitaan varsin laveasti.

Koskela on analysoinut 70 eläinsuojelutuomiota vuosilta 2011–2018. Tapauksissa henkilöitä oli syytetty törkeästä eläinsuojelurikoksesta, mutta lähes puolet oli tuomittu syytteestä poiketen pelkästään tavallisesta eläinsuojelurikoksesta.

– Tuotantoeläinten kohdalla tilanne on usein sellainen, että ulostetta voi olla puoli metriä, ruoka homeessa, vedestä on pulaa ja eläimet sairaita. Osa voi maata kuolleena tiloissa, koska omistaja ole jaksanut siirtää kuolleita pois elävien keskeltä. Ja näistä se yleisin tuomio on sakkorangaistus, Koskela kertoo.

Tuomio riippuu siitä, missä se annetaan

Koskelan mukaan eläinsuojelurikokset pitäisi keskittää tiettyihin tuomioistuimiin, jolloin rangaistuskäytäntöjä saataisiin yhtenäistettyä. Tällä hetkellä tuomion ankaruus riippuu monesti siitä, missä juttu käsitellään.

Eläinsuojelurikostuomioiden määrissä ja ankaruudessa kärjessä on niin viime vuonna kuin muutenkin 2000-luvulla Pirkanmaan käräjäoikeus.

Alueella ei ole suhteellisesti enempää tuotantoeläintiloja.

– En usko, että Pirkanmaalla eläimiä myöskään kohdellaan kaksinverroin huonommin kuin muualla. Oletus on, että alueella on toimiva ketju valvontaeläinlääkäreistä poliisiin, syyttäjiin ja tuomioistuimeen saakka, Koskela sanoo.

Koskelan tutkimuksen mukaan eläinsuojelurikoksesta langetetuista tuomioista suurin osa sijoittuu rangaistusasteikon alimpaan kolmannekseen. Keskimääräinen rangaistus on 43 päiväsakkoa.

Esimerkiksi törkeistä tuomioista jopa lähes neljännes on annettu Pirkanmaalla, kun muualla pitäydytään tavallisessa tekomuodossa ja päiväsakoissa.

Koskela huomauttaa, että eläimiin kohdistuvien rikosten törkeyden arvioiminen vaihtelee alueittain ja se kertoo, ettei Suomeen ole syntynyt yhtenäistä käytäntöä.

– Pidetäänkö eläinsuojelurikoksia yleisesti Suomessa vakavina tekoina? Tutkimuksen ja tuomioiden perusteella ei ainakaan kaikkialla, Koskela toteaa.

Pienen tilan pienet tulot

Viime vuoden eläinsuojelurikostuomioissa korostuvat pienet tilat ja huonosti kohdellut naudat.

Tuomioissa näkyy usein sama kaava. Eläinsuojelurikoksia on tapahtunut sukutilalla, jonka perillinen koettaa pärjätä yksin, vaikka uupumus uhkaa. Ongelmat ovat usein jatkuneet pitkään, vuosien ajan.

Isompi karja tietäisi isompia tuloja ja rahalla voisi palkata apukäsiä. Moni koettaa kasvattaa eläinten määrää ja työ käy yhä vaikeammaksi.

– Isommilla tiloilla on isommat resurssit. Pienet tilat eivät ole enää niin tuottavia, joten resurssit eivät välttämättä riitä huolehtimaan eläimistä asianmukaisesti, Koskela toteaa.

Kun navetasta löytyy ulosteeseen peittyneitä nautoja, rikkinäisiä rakenteita ja syömäkelvotonta heinää, tilallinen yrittää puhua asioita parhain päin ja lopulta vetoaa henkilökohtaisen elämänsä ongelmiin.

– Peittely toistuu eläinsuojelurikoksissa. Yhdessä tapauksessa tilallinen jopa sytytti navetan tuleen, jotta saisi peiteltyä kuolleiden nautojen määrät ja elävien eläinten surkean tilanteen, Koskela kertoo.

Ihmisen vaikeudet lieventävät tuomiota

Yhdellä muistisairas äiti vei tilanhoidolta aikaa, toista vaivasivat sairaudet, kolmas murtui perhetragedian keskellä.

Yleensä ongelmien pääsyy on lopulta raha. Ei ole varaa palkata apua, ei ole rahaa lääkitä eläimiä, on käytävä jopa muualla päivätöissä ja siksi eläimet jäivät hoitamatta.

Syyttäjä ja tuomioistuin nojaavat usein päätöksissään valvontaeläinlääkäreiden asiantuntijalausuntoihin.

Käräjäoikeuden tuomioissa on silti nähtävissä, että eläinlääkärin lausunto eläinten kärsimyksestä vaikuttaa vain osittain tuomioon. Vaikka eläimiä olisi kohdeltu kaltoin vuosikausia, käräjäoikeudet ottavat usein huomioon tilallisen ongelmat lieventävänä asianhaarana.

Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus antoi lievän sakkorangaistuksen syytetylle vuosi sitten syyskuussa.

Yli 70-vuotias mies ei ollut muun muassa päästänyt lypsylehmiä ainakaan viiteen vuoteen laitumelle, vaan ne oli kytketty parteen ahtaisiin ja likaisiin tiloihin.

Tilanne ei parantunut vuosien aikana eläinlääkärin määräyksistä huolimatta.

“Laiminlyöntien syynä on selvästi ollut se, ettei hän ole kyennyt luopumaan elämäntavastaan, johon hän on tottunut, vaikka hän ei ikääntymisen ja terveydentilan heikkenemisen myötä ole enää jaksanut tai pystynyt hoitamaan eläimiään asianmukaisesti. Näissä oloissa kohtuullista sakkorangaistusta on pidettävä riittävänä seuraamuksena.”

14 valvontakäyntiä, ongelmat jatkuvat

Tuomioissa korostuvat myös valvontakäyntien määrät. Joillain tuotantotiloilla on käyty yli kymmenen kertaa ja tilalliselle annettu ohjeita ja määräyksiä vuosien ajan. Kaikesta huolimatta tilanne ei ole parantunut.

– Joskus sitten valitettavasti käy niin, että sillä viimeisellä käynnillä eläimet ovatkin jo kuolleet tai ne pitää ampua paikalle eläinten kärsimyksen vuoksi. Nämä tapaukset päätyvät usein lehtiin, Ruokaviraston Eläinten hyvinvointi ja tunnistus -yksikön johtaja Jaana Mikkola toteaa.

Eläinsuojelulain mukaan viranomaisen on viipymättä ilmoitettava poliisille, jos hän havaitsee lakia rikottavan.

Mikkolan mukaan yksi syy siihen, että tarkastuksia tehdään, mutta poliisille ei ilmoiteta rikosepäilystä, on valvontaeläinlääkäreiden suuri työmäärä.

Suomessa on tällä hetkellä enintään 70 virkaa valvontaeläinlääkäreille, joskin moni tekee muutakin valvontatyötä eläinsuojelun lisäksi.

Muun muassa Itä-Suomen aluehallintoviraston alueella resurssiongelmat ovat niin suuria, ettei kaikkia otantaan perustuvia valvontatapauksia saada tehtyä. Esimerkiksi viime vuonna tekemättä jäi Itä-Suomessa 30 prosenttia tarkastuksista.

Mikkola myöntää, että joskus valvontaviranomainen saattaa kuunnella ja uskoa tilallista, jonka jälkeen hän antaa mahdollisuuksia liikaakin.

Kyse voi olla uskalluksen puutteesta.

Yhden ihmisen vastuulla

Valvontaeläinlääkärit tekevät työtään usein yksin. Vastuu painaa. He joutuvat yksin päättämään, millaisia toimenpiteitä tila tarvitsee ja voiko tilallinen ylipäätään jatkaa elinkeinoaan.

Jos viranomaisia olisi nykyistä enemmän, parityöhön olisi enemmän mahdollisuuksia. Niin tilallisten ja eläinten oikeusturva toteutuisi varmemmin kuin nyt, eikä yksi ihminen olisi vastuussa eläimistä sekä ihmisen ja tilan kohtalosta.

Valvontaeläinlääkäreiden työ on raskasta ja monet uupuvat taakan alla.

– Jos tilalla on ongelmia, vaikeuksia voi olla myös esimerkiksi lastensuojelun kanssa. He kohtaavat tilallisten sosiaaliset ongelmat, taloudellisen hädän ja eläinten kärsimyksen, Mikkola toteaa.

Pienellä paikkakunnalla valvontaeläinlääkärin työ voi olla erityisen vaikeaa.

Heidät tunnetaan kylällä, tilalliset voivat olla tuttuja. Valvontaeläinlääkäreiden nimet ja numerot löytyvät suoraan verkosta. Mikkola kertoo, että valvontaeläinlääkäreitä on uhkailtu esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

Samaan aikaan poliisit ja lastensuojeluviranomaiset tekevät työtään pareina. Lastensuojelussa päätöksen esimerkiksi huostaanotosta tekee erillinen sosiaaliviranomainen, eivät he, jotka kodeissa käyvät.

Valvontaeläinlääkäri Maria Wahlfors korostaa, että edes parityön pitäisi olla itsestäänselvyys myös eläinsuojeluvalvonnassa.

Hän on tehnyt työtään Suomessa valvontaeläinlääkäreistä pisimpään, siitä asti kun ensimmäiset virat lähes vuosikymmen sitten perustettiin.

Wahlfors on myös Suomen Eläinlääkäriliiton eläinsuojeluvaliokunnan puheenjohtaja.

– Jos eläinten hoidossa on ongelmia, myös ihmisellä on ongelmia. Taloudellisia, sosiaalisia, mielenterveydellisiä, mutta jotain on aina, Wahlfors sanoo.

Viime vuonna Suomessa tehtiin yli 3 000 epäilyyn perustuvaa eläinsuojelutarkastusta tuotantoeläintiloille. Maria Wahlfors on yksi heistä, jotka tekevät työkseen pelkkää valvontaa ja suurimmaksi osaksi juuri epäilyyn perustuvia tarkastuksia.

– Vajaa puolet näistä tarkastuskäynneistä on sellaisia, että löytyy lain rikkomista ja tarvitaan määräyksiä, kieltoja tai kiireellisiä toimenpiteitä. Yleensä muillakin käynneillä annamme jonkinlaista neuvontaa, Wahlfors kertoo.

Kiireelliset toimenpiteet tarkoittavat esimerkiksi ruuan tuomista tilalle, eläinten myymistä tai viemistä teuraaksi tai eläimen lopettamista paikan päällä.

Määräykset koskevat pienempiä korjaustarpeita. Jos eläimiltä puuttuu esimerkiksi vesi, veden tuomisesta voidaan antaa määräys. Tilanteen korjaamiselle annetaan määräaika ja seuraa uusi tarkastus. Usein uusintatarkastuksella esiintyy jotakin muuta korjattavaa.

Kierre voi jatkua vuosia.

– Pahimmat tilanteet ovat niitä, että eläinten pitopaikan ovet on laitettu kiinni ja eläimille annetaan juuri sen verran rehua, että ne pysyvät hengissä. Sisältä löytyy kuolleita elävien joukosta ja elävät ovat hukkumassa omiin jätöksiinsä. Usein se on uupumus, joka tapauksista näkyy, Wahlfors kertoo.

Voi pitää sikoja, mutta ei enää nautoja

Vaikka tuomiot eläimiin kohdistuvissa rikoksissa ovat usein lieviä, eläintenpitokieltoja sen sijaan määrätään suhteellisen paljon, kymmeniä vuodessa.

Jos tilallinen ei pysty huolehtimaan eläimistään, eläinsuojelurikoksen vakavuuden perusteella määrätään eläintenpitokieltoa muutamista vuosista pysyvään. Pysyviä annetaan kuitenkin vain harvoin.

Tuomioissa näkyy, että kiellon määräyksistä puuttuu yhtenäinen käytäntö.

– Eläintenpitokieltoja annetaan aika paljon, mutta niiden sisältö on kirjavaa. Myös ihmisen tilannetta otetaan usein liiaksikin huomioon, Koskela huomauttaa.

Viime vuoden eläinsuojelurikoksissa osa syytetyistä sai muutaman vuoden kiellon pitää kaltoinkohtelemaansa lajia, mutta sai silti pitää muita eläimiä.

Eräs tuomio kuvaa tilanteen, jossa tilallisen koko lähes 30 naudan karja jouduttiin lopettamaan.

Kieltoa ei kuitenkaan määrätty, jotta myös lomittajana toiminut tilallinen voisi jatkaa elinkeinoaan.

Koskela on löytänyt tutkimusaineistostaan useampia vastaavankaltaisia tuomioita.

– Otetaan huomioon ihmisen henkilökohtainen tilanne, eikä ajatella eläintä. Eihän ajokieltoakaan aina jätetä määräämättä sillä perusteella, että ihmiseltä ei menisi ammatti. Jos määrättäisiin ajokieltoon ja annettaisiin lupa ajaa taksia, miltä se kuulostaisi, Koskela kysyy.

Eläintenpitokieltoa ei saa valvoa

Eläintenpitokiellon yksi keskeisimmistä puutteista on se, ettei sitä voida käytännössä valvoa. Valvontaviranomainen tarvitsee aina uuden epäilyn, jotta hän saa oikeuden tehdä tilalle tarkastuksen.

Myös viime vuoden tuomioissa näkyy tekojensa uusijoita ja eläintenpitokiellon valvomisen ongelma.

Eläintenpitokieltoa myös kierretään Suomessa eri tavoin.

Keski-Suomen käräjäoikeus käsitteli viime vuonna tapauksen, jossa mies tuomittiin uudelleen eläinsuojelurikoksesta. Kun mies aiemmin oli määrätty eläintenpitokieltoon, hän oli antanut karjan veljiensä hoitoon. Samalla mies kuitenkin jatkoi eläinten hoitoa veljiensä kanssa.

Lopulta kaikki tilan noin 80 eläintä jouduttiin lopettamaan niiden huonon kunnon vuoksi.

Heikko lenkki rikkoo koko ketjun

Ruokaviraston vuosittaisen raportin mukaan reilusta 3 000 epäilyyn perustuvasta tarkastuskäynnistä lähes puolessa tapauksista on jonkinasteisia ongelmia ja osassa rikotaan suoraan lakia.

Miksi Suomessa sitten annetaan tuotantoeläimiin kohdistuvista eläinsuojelurikoksista vuosittain vain noin 60–80 tuomiota, joista suurin osa on lieviä?

Ruokaviraston yksikönjohtaja Jaana Mikkolan mukaan asiantuntemusta, kykyjä ja uskallusta puuttuu välillä niin valvonnassa kuin muillakin viranomaisilla.

– Vaikka eläinsuojeluviranomainen toimisi täydellisesti, mutta poliisi ei tutki, syyttäjä syytä ja tuomioistuin ei tuomitse, ketju ei toimi. Ja toisinpäin. Töitä on.

Tuoko uusi eläintenhyvinvointilaki helpotusta?

Uutta eläinsuojelulakia on valmisteltu jo vuodesta 2010 lähtien. Viime kevättalvella se jäi pöydälle, kun hallitus erosi ja maakuntauudistus jäi kesken.

Uudessa eläintenhyvinvointilaissa vastuuta olisi jaettu maakunnille ja muutoksia muun muassa eläinsuojeluvalvontaan oli tulossa.

Eläinsuojeluvalvonnan ongelmista ja laista lisää illan A-Studiossa TV1:ssä kello 21.05, kun vieraiksi saapuvat muun muassa maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) ja Suomen eläinsuojelun toiminnanjohtaja Kati Pulli.

Lue lisää:

Ylen selvitys: Lemmikkejä ammutaan, puukotetaan, kuristetaan ja jätetään heitteille – "Kaikilla ei tarvitse olla oikeutta lemmikkieläimeen"

Laukaan villiintyneiden nautojen omistaja kertoo ahdingostaan – jäi vuosi sitten hoitamaan tilaa yksin, tilanne kärjistyi keväällä: "Meni jalat alta"

"Laskut jää maksamatta, pihapiiri rempallaan" – Uupuneita maatilallisia tuhansia

Hausjärven törkeästä eläinsuojelurikoksesta ehdollinen vankeustuomio: kymmeniä eläimiä nälkiintyi ja kuoli

Huorittelua ja väkivallan uhkaa – eläinten parissa työskentelevät saavat omistajan vihat niskaansa

Yle ei yleensä avaa keskusteluja rikosaiheista. Tämän jutun kohdalla teemme poikkeuksen, koska eläinsuojelurikoksia käsitellään jutussa laajasti yhteiskunnallisena ilmiönä. Keskustelu on avoinna kello 22:een saakka.

Jutun otsikkoa on korjattu 11.9. klo 13.47. Otsikossa luki professori, mutta jutussa haastateltu asiantuntija Tarja Koskela on yliopistonlehtori.

Työttömien palkaton työnteko yritysten hyväksi herättää kysymyksiä kuntouttavan työtoiminnan rajoista.

Pirkanmaalaisen Sastamalan kuntouttava työtoiminta sai kyseenalaista valtakunnallista julkisuutta Seura-lehden sunnuntaina julkaisemasta artikkelista.

Artikkelin mukaan Sastamalassa kuntouttavan työtoiminnan asiakkailla teetetään töitä, joilla korvataan palkkatyötä yrityksissä. Kuntouttavan työtoiminnan asiakkaille maksetaan työmarkkinatuen päälle vain yhdeksän euron kulukorvaus päivässä.

"Yksi tapa tarjota mielekästä toimintaa"

Sastamalan työllisyyspalvelujen mukaan yrityksille tarjottava alihankinta on pienimuotoista. Työttömät ovat esimerkiksi tehneet paikalliselle karjuasemalle lämpöpusseja siemennesteen kuljetukseen. Karjuasemalla tuotetaan siemennestettä emakkojen keinosiemennystä varten.

Alihankintatöitä on tehty myös muutamille muille yrityksille. Työllisyyspalvelupäällikkö Tiina Leppäniemi kertoo, että vuodessa työllisyyspalvelut laskuttaa yrityksiltä alihankintatyöstä yhteensä vajaat 15 000 euroa.

Kuntouttavan työtoiminnan asiakkaat osallistuvat alihankintatyöhön, mutta työstä vastaavat palkatut työntekijät.

– Alihankintatyö on yksi tapa tarjota mielekästä toimintaa kuntouttavan työtoiminnan asiakkaille, Leppäniemi sanoo.

Ei saa käyttää yrityksen voiton tuottamiseen

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston ylitarkastaja Niina Lehtinen ei halua toistaiseksi ottaa kantaa Sastamalan tapaukseen. Hän sanoo, että voi arvioida ilmiötä vain yleisellä tasolla.

Lehtinen kertoo, että lain mukaan kuntouttavaa työtoimintaa ei saa hankkia yritykseltä eikä sillä saa korvata virka- tai työsuhdetta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen nettisivuilla lainkohtaa perustellaan näin:

– Kiellolla tavoitellaan sitä, että kuntouttavan työtoiminnan asiakkaiden työpanosta ei käytettäisi yritysten taloudellisen voiton tuottamiseen. Täten kielto ei koske vain sopimuksen tekoa yrityksen kanssa kuntouttavan työtoiminnan järjestämisestä, vaan myös tilanteita, joissa yritys esim. alihankintasopimuksen kautta tosiasiallisesti järjestää kuntouttavaa työtoimintaa.

THL on laatinut käsikirjan kuntouttavan työtoiminnan järjestämisestä.

– Lisäksi arvioidaan sitä, olisivatko kyseiseen toimintaan osallistuvat asiakkaat tosiasiassa kykeneväisiä tekemään ihan oikeitakin töitä, toisin sanoin työkykyisiä, tai toimintakyvyltään sellaisia, että he voisivat osallistua julkisiin työvoimapalveluihin, jos he kerran voivat tehdä ”ihan kunnon töitä”, oikeissa yrityksissä, Lehtinen kirjoittaa sähköpostiviestissä.

Viranomaiset arvioivat myös, miten laajaa alihankinta on ja markkinoidaanko kuntouttavaa työtoimintaa näkyvästi yrityksille.

Sastamalan työllisyyspalvelut tarjoaa alihankintatöitä avoimesti kaupungin nettisivuilla.

– Palvelut suunnattu seutukunnan yrityksille. Vuosien kokemus erilaisista pienimuotoisista alihankintatöistä, Sastamalan nettisivuilla kerrotaan.

"Kenenkään työpanosta ei ole korvattu"

Sastamalan työllisyyspalvelupäällikkö Tiina Leppäniemi kertoo, että Seuran artikkelin takia hän tarkasti, paljonko he laskuttavat yhteensä yrityksiltä vuodessa.

– Kokonaislaskutus vuodessa jää alle 15 000 euron. Jokainen järkevä ihminen ymmärtää, että kenenkään työpanosta ei ole korvattu kuntouttavan työtoiminnan ihmisellä, Leppäniemi sanoo.

Leppäniemi kertoo, että kuntouttavan työtoiminnan asiakkaista 90 prosenttia ei tällä hetkellä osallistu minkäänlaiseen työtoimintaan vaan ryhmäpalveluihin, kuten työnhaun ja koulutuksen ryhmiin.

Sastamalassa kuntouttavassa työtoiminnassa on useita satoja henkilöitä. Kuntouttavan työtoiminnan päiviä on vuodessa yli 20 000.

Leppäniemen mukaan alihankintatyö on heillä niin vähäistä, että sillä ei ole mitään merkitystä kuntouttavan työtoiminnan järjestämisen näkökulmasta.

– Meille on ihan sama, vaikka teettäisimme heillä ristikoita, mutta kun laki sanoo, että työtoiminnan pitää olla riittävän vaativaa, että se johtaa työmarkkinoille. Jos nämä ihmiset eivät tee mitään, mistä se vaativuus tulee, Leppäniemi sanoo.

Mutta mihin raja vedetään?

– Se on hyvä kysymys. Sitä mekin olemme kysyneet monta kertaa, Leppäniemi sanoo.

Leppäniemen mukaan kunnat tarvitsisivat valtiolta nykyistä selvemmät ohjeet kuntouttavan työtoiminnan järjestämiseksi.

Puutteita aktivointisuunnitelmissa

Keväällä aluehallintovirasto kiinnitti Sastamalan ja Punkalaitumen huomiota kuntouttavan työtoiminnan järjestämiseen. Tarkastuksessa oli todettu puutteita asiakkaiden aktivointisuunnitelmien laatimisessa. Kaikista suunnitelmista ei käynyt ilmi, millä perusteella asiakas oli ohjattu kuntouttavaan työtoimintaan.

Avi katsoi, että aktivointisuunnitelmien perusteella asiakkaita oli ohjattu kuntouttavaan työtoimintaan lain edellytysten vastaisesti. Leppäniemen mukaan nämä puutteet on korjattu.

Sopivien työtoimintapaikkojen löytäminen vaikeaa

Viime vuonna Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto teki kunnille kyselyn kuntouttavan työtoiminnan järjestämisestä. Kyselyn perusteella järjestämisessä on paljon vaikeuksia. Suurimmat epäkohdat koskivat henkilöstön koulutusta ja pätevyyttä.

Aluehallintovirasto katsoi, että vaikka lainsäädäntö tarjoaa kuntouttavan työtoiminnan järjestämiseen suhteellisen tarkat ja selvät linjaukset, on kuntouttavan työtoiminnan järjestämisessä kunnasta ja alueesta riippuvaa vaihtelua ja kehittämisen tarvetta.

Kyselyn perusteella kuntouttavaa työtoimintaa ei kuitenkaan järjestetä yrityksissä eikä kuntouttavaa työtoimintaa käytetä korvaamaan virka- tai työsuhteessa tehtävää työtä.

Kuntien mukaan erityisen vaikeaa on löytää asiakkaan tarpeisiin vastaavia, asiakkaalle sopivia työtoimintapaikkoja.

Merkittävä osa, yli 40 prosenttia vastanneista, arvioi kuntouttavan työtoiminnan kohtalaisen tehottomaksi asiakkaan työllistymisen näkökulmasta.

Lue lisää:

"Mulla on aina ollut vähän semmoinen luuseriolo – en oo pärjännyt koulussa ja oon ollut työttömänä" – tältä tuntuu syrjäytyminen

Tutkimus: Kunnissa on väsytty työllisyyskokeiluihin, joiden tulokset jäävät usein hyödyntämättä

Aikuisten askartelukerho vai tie työkuntoon? Kuntouttavaa työtoimintaa kiitetään ja kritisoidaan

Keskustelu aiheesta on auki kello 22 saakka.

Tampereen kaupunki on muuttanut legendaarisen Hakametsän jäähallin tulevaisuutta koskevia suunnitelmia. Kaupunginhallituksen esityslistan mukaan Hakametsän halli voikin säilyä jääurheilukäytössä myös tulevaisuudessa. Näin voi käydä, vaikka toukokuussa 2010 valtuusto päätti poistaa Hakametsän ykköshallin jäähallikäytöstä ja muuttaa muuhun sisäliikuntaan sopivaksi.

– Silloin kun näitä päätöksiä on tehty, ei ole vielä ollut kokonaismahdollisuutta tiedossa. Nyt on järkevämpää olla rajaamatta yhden rakennuksen käyttötarkoitusta, sanoo projektipäällikkö Markus Joonas.

Joonas myöntää että kyse on tietysti myös rahasta, mutta lisäksi siitä, että 60-luvulla rakennetusta jäähallista ei välttämättä isollakaan rahalla saisi koskaan hyvää sisäliikuntahallia.

Hakametsän muutos on edessä, kun jääkiekkojoukkueet Tappara ja Ilves muuttavat uuteen Tampereen Kannen areenaan ensi vuosikymmenen alkupuolella.

Tampere hakee kumppaneita kilpailulla

Tampere on käynnistämässä Hakametsän alueesta konsepti- ja toteutuskilpailun.

Kilpailun tavoitteena on saada alueelle tamperelaisten tarvitsemat monipuoliset liikuntaolosuhteet liikuntapaikkarakentamisen suunnitelman mukaisesti ja luoda uudenlainen urheilukampus sekä löytää näiden toteuttamiseksi kumppanit.

Kilpailun kohteena on Hakametsän nykyinen tontti. Tontille rakennetaan urheilu- ja liikuntatiloja oheisharjoittelutiloineen, asuntoja ja toimitilaa.

Esityslistan mukaan Hakametsän alueen selvitykset ja kiinteistön tarkastelu ovat osoittaneet, että Hakametsän ykköshallin säilyminen jääurheilukäytössä on todennäköisesti teknisesti ja taloudellisesti toteuttamiskelpoisin ratkaisu.

– Hakametsä 1 voi säilyä jääurheilun käytössä, mikäli se on esitetyn konseptin kannalta tarkoituksenmukaisin ja edullisin ratkaisu. Tällöin edellytyksenä on, että katsomokapasiteettia pienennetään ja oheistiloja lisätään, esityslistalla sanotaan.

Kaupunki haluaa, että Hakametsä kokoaa urheilutoimijat yhteen ja muodostaa kansainvälisen tason keskuksen. Tämä tarkoittaa sitä, että alueelle on joka tapauksessa tulossa tiloja myös muille kuin jäälajeille.

Lisäksi Hakametsään tulisi asuntoja esimerkiksi urheilu- ja liikunta-alan opiskelijoille. Uuden rakentaminen on tarkoitus aloittaa Hakametsässä vuonna 2021.

Hakametsä on Suomen ensimmäinen jäähalli. Se valmistui vuoden 1965 maailmanmestaruuskisoihin.

Tampereen Santalahti ei houkuttele kaupungin isoja, nykyisin Ratinassa soivia musiikkifestivaaleja. Ei ainakaan vielä.

Santalahti on laaja alue Näsijärven ja ja Rantaväylän välissä, ja kaupungin suunnitelmissa tälle kaistaleelle mahtuu kaikkea:

Isoja konsertteja, sirkusta tai vaikka kissanäyttelyitä. Skeittaajia ja mattopyykkäreitä, koirapuisto, lintutorni. Järvimaisema ja venesatama, talvella jääkenttä.

Aluetta rakennetaan pala palalta. Osa on jo valmiina, ja uuden ison tapahtumapuiston on määrä valmistua ensi kesäksi. Kaupungin suunnitelmissa sinne mahtuu 25 000 hengen yleisö.

Sauna Open Air, Tammerfest ja Blockfest kuitenkin odottelevat rauhassa, mitä Santalahteen on muotoutumassa. Ratina ei ole hiljenemässä.

Uusi alue ei lähitulevaisuudessa kiinnosta myöskään Hiedanrantaan asettunutta Uusi Tampere -musiikkifestivaalia. Hiedanranta on Lielahdessa, kaupungin keskustasta katsoen Santalahden "takana" Ylöjärvelle päin.

"Saa isommat festivaalit mennä ensin"

Muutaman välivuoden pitänyt Sauna Open Air palasi viime kesänä eikä tapahtumalla ole muuttohaluja pois keskustasta. Tuottaja Riki Huhtala sanoo, että Ratinanniemi on Saunan kokoiselle festivaalille juuri sopivan kokoinen paikka.

– Jos Sauna kasvaa nykyistä isommaksi ja jos Santalahdessa kaikki toimii, niin voi olla sitten eri juttu. Mutta se ei ehkä ole Saunan tulevaisuus, miettii Riki Huhtala.

Missään tapauksessa Sauna Open Air ei aio ryhtyä Santalahden pioneeriksi.

– Saa jotkut isommat festivaalit mennä ensin toteamaan, että kaikki toimii. Esimerkiksi Santalahteen kulkemiset, parkkipaikat, julkinen liikenne, meluhaitat ja mitä kaikkea siinä nyt voikin tulla, luettelee Huhtala.

Blockfestin perustaja Kalle Kallonen puolestaan sanoo, että ensin täytyy "palaveroida oikeiden tahojen kanssa" ja katsoa myös, miten festivaali parhaiten kehittyy. Hän ei tässä vaiheessa halua kommentoida asiaa enempää.

"Rammstein ei olisi edes mahtunut Santalahteen"

Tammerfestiä on järjestetty Tampereen keskustassa jo parikymmentä vuotta, ja siellä se haluaa pysyä.

– Ratina on meidän pääareena. Kaupunkifestivaalina me halutaan pysyä keskustassa niin kauan kuin se on mahdollista. Santalahti on harkinnan arvoinen paikka sitten siinä tapauksessa, että Ratinanniemi jää pieneksi, sanoo Tammerfestin promoottori Timo Isomäki.

Isomäki sanoo käyneensä tutustumassa Santalahteen ja pitää alueen varustusta suhteellisen hyvänä. Mutta Tammerfestissä mietitään samoja asioita kuin Saunassakin – muun muassa miten saada yleisö paikalle ja taas konsertin jälkeen jouhevasti sieltä pois.

– On siinä monta monessa. Esimerkiksi Rammstein esiintyi tänä kesänä Ratinan stadionilla kahtena elokuun iltana. Se tuotanto ei olisi edes mahtunut Santalahteen, Isomäki sanoo.

Samaan aikaan Tammerfestin kanssa järjestettiin Uusi Tampere -festivaali Hiedanrannassa. Se on edellä mainittuihin festivaaleihin verrattuna paljon pienempi ja iältään nuorin.

Uuden Tampereen tuottaja Antti Hietala sanoo, että Saunalahtea kauniiksi mutta ei juuri heille "ideaaliksi paikaksi".

Sen sijaan Hiedanrannan Kuivaamo ympäristöineen on Hietalan mukaan täydellinen. Siellä on käytössä monta paikkaa ja myös sisätiloja, joita Santalahdessa ei ole.

Muiden järjestäjien tapaan myös Hietala miettii yleisön liikkumista Santalahteen ja sieltä pois.

"Santalahti on saavutettavissa jalan keskustasta"

Tampereen kaupungilla tapahtuma-alueiden, esimerkiksi juuri Santalahden projektipäällikkönä on Markus Joonas. Hänen mukaansa kulkua tapahtumapuistoon on kyllä mietitty: Santalahteen mennään kolmen kilometrin matka kävellen.

– Santalahti on saavutettavissa jalan keskustasta. Kaikille isoille festivaaleille mennään kävellen, ei Tammerfestiinkään mennä autolla portille asti. Yleisö on tottunut siihen.

Santalahdesta on täyteenmyydyn konsertin jälkeen lähdössä yhtä aikaa 25 000 ihmistä. Markus Joonas uskoo sen sujuvan.

– Viimeisen soinnun jälkeen kaikki lähtevät kerralla. Silloin meillä on mahdollisuus ottaa yksi kaista Paasikiventietä hetkeksi käyttöön, Joonas kertoo.

Hän uskoo, että erilaiset tapahtumat lisääntyvät kaupungissa jatkuvasti, ja siksi tarvitaan lisää myös erilaisia ja erikokoisia tapahtumapaikkoja. Viittä vaille valmis Santalahti on tästä yksi esimerkki, ja kannelle junaraiteiden päälle rakennettava Areena toinen.

Santalahteen kulku helpottuu sitten, kun ratikan toinen vaihe Pyynikintorilta Lielahteen valmistuu. Siihen menee tosin aikaa, sillä valtuusto päättää sen rakentamisestakin vasta ensi vuoden syksyllä.

Pirkanmaan käräjäoikeudessa on luettu syytteet miehelle, joka törmäsi heinäkuussa Tampereen Tesomalla pienkerrostalon seinään. Huumetesteissä miehen verestä löytyi kokaiinia ja amfetamiinia.

Haastehakemuksen mukaan miehellä on ollut autossa mukanaan laukku, jossa oli lähes 500 grammaa amfetamiinia. Lisäksi miehen asunnosta löytyi Subutex-tabletteja. Poliisi löysi myös kaksi käsiasetta.

Syyttäjä syyttää miestä törkeän huumausainerikoksen lisäksi ampuma-aserikoksesta, rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Miestä syytetään myös vuonna 2018 Ylöjärvellä tapahtuneesta ryöstöstä ja vapaudenriistosta.

Oikeudenkäynti alkoi maanantaina, ja sille on varattu useampi käsittelypäivä. Syyttäjä vaatii miehelle vähintään neljän vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta.

Aamulehden mukaan syytetty on United Brotherhoodin Tampereen osaston pitkäaikainen jäsen. Oikeudessa mies on myöntänyt ampuma-aserikoksen, mutta kiistänyt muut syytteet.

Toisesta syytenipusta vaaditaan 2,5 vuotta

Pirkanmaan käräjäoikeudessa oli esillä myös toinen samaa syytettyä koskeva asia.

Tässä kokonaisuudessa miehelle luettiin syytteitä vuonna 2018 Ylöjärvellä tapahtuneesta törkeästä pahoinpitelystä, huumausainerikoksesta, ampuma-aserikoksesta, useammasta kätkemisrikoksesta, vaarallisen esineen hallussapidosta ja dopingrikoksesta.

Syyttäjä vaatii näistä syytekohdista miehelle vähintään 2,5 vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta.

Juttua muutettu kello 14.21: Juttuun lisätty tiedot toisesta asiakokonaisuudesta.