Asuin lapsena tamperelaisessa betonilähiössä. Isoveljeni soitti kitaraa. Hänellä oli bändejäkin, joiden julisteita oli veljen huoneen seinällä. Yhdessä niistä bändin jäsenet istuivat kuivalla maalla veneessä. En tajunnut miksi, mutta bändin nimi oli ovela, Kumiset.
Vuonna 1977 velipojan bändirintamalta kuului hyvää. Uusi yhtye oli kasassa ja levytysstudionkin ovet olivat avautuneet. Bändin nimeksi oli tullut Popeda. Minusta nimi oli typerä. Kumiset kuulosti rokimmalta.
Popedan levy-yhtiö oli Poko Records. Sen omistajalla Epe Heleniuksella oli 70-luvun alussa avattu Epe's Music Shop -levykauppa. Epe's oli alusta asti paikka, jossa saattoi hengailla ja kuunnella musiikkia ilman, että joku potkaisi heti ulos. Tamperelainen Hannu Peltonen hengaili niin paljon, että päätyi lopulta liikkeeseen töihin. Ja samalla auttoi Popedan alkuun.
– Otin Epeä hihasta ja lähes pakotin kuuntelemaan neljän biisin kasetin. Loppu onkin sitten Epen, keikkamyyjä Jouko Karppasen ja tietysti itse Popedan ansiota, kertoo Peltonen.

Se, että Popeda saavuttaa 40 vuoden rajapyykin ja jopa ohittaa sen, ei varmaan kajastellut mielessä kellään. Epe Heleniuksella oli kuitenkin näkemys asiasta.
– Epe sanoi, että Eppu Normaali nousee rakettina ja Popeda nousee hiljalleen, muistelee kitaristi Ari Puukka.
– Kyllä meilläkin oli vakaa aikomus rakentaa bändistä pitkäikäinen. Mehän olimme jo aikamiehiä. Ilpo Anialankin (basistin) olin tavannut jo kymmenen vuotta ennen Popedaa.
Rokkikone
Popeda alkoi saada nimeä Tampereella. Keikkoja oli paljon paikoissa, joihin minulla ei ollut alaikäisenä siloposkena mitään asiaa.
Kirjaston lavalla, nykyisin Laikun lavana tunnetulla ulkoilmaestradilla, taisin nähdä bändin livenä ensimmäistä kertaa. Yhtyettä markkinoitiin uuden aallon bändinä ja muut esiintyjät soittivat punkkia. Punkkarikavereitani Popeda ärsytti.
– Kitarasooloja! Jos toi on punkkia, mää oon Konsta Jylhä, loihe lausuman ihailemani nahkatakkinen nappirinta.
Ehkä siinä oli pähkinänkuoressa yksi syy Popedan hitaaseen alkuun. Pienen Suomen bändirintamalle mahtui siihen aikaan yksi iso ilmiö kerrallaan. 1970-luvun lopulla se oli punk ja uusi aalto.

Elokuussa 2018 bändin jäsenet rullaavat Ratinan stadionin lavalle vuoron perään vanhoilla autoilla. Viimeisestä kaarasta hyppää esiin Pate Mustajärvi. Siitä se show sitten alkaa ja kestää yli kaksi tuntia. Jos jostain Popeda tunnetaan, niin armottomasta menosta ja energiasta keikoilla.
– Me oltiinkin alusta asti nimenomaan livebändi. Meillä ei ollut isoja radiohittejä, mutta salit olivat täynnä ja jengi mukana, Puukka sanoo.
Nykyään enemmänkin kirjallisuusmiehenä tunnettu Hannu Peltonen komppaa.
– Popeda on elänyt tähän asti sillä, että bändi tietää, keitä varten lavalla ollaan. Siellä ollaan yleisöä varten. Nuo jätkät rakastavat soittamista joka solullaan. Keikoilta lähtee pois tyytyväinen yleisö ja kaikkensa antanut bändi, Peltonen summaa.
Onhan päivä vielä huomennakin
Popeda lähti keikoille paikkoja kaihtamatta. Pate uhosi menevänsä keikalle vaikka puuhun, jos pyydetään. Kaikki kävi, kunhan sai soittaa. Matkan varrella yhtyeelle kertyi vankka rutiini ja soittajat hitsautuivat yhteen.
Välillä juhlittiin meillä. Vanhemmat lähtivät keskenään viikonlopunviettoon ja minut jätettiin veljen ja siskon huomaan. Heti, kun auton perävalot häipyivät, ovesta alkoi lappaa sisään lisää "lapsenvahteja".
– Popeda oli meille koko elämä. Ei ollut muuta. Bändi oli aina ykkönen. Sitten, kun muut asiat nousivat elämässä ohi bändin, oli aika lähteä, kertoo Puukka.
Isoveli meni naimisiin. Kirkko täyttyi Eppujen ja Popedan soittajista. Oli aika asettaa muut asiat etusijalle. Kuvista päätellen minäkin olin vaihtanut punktyylin hippeilyyn.
Popedan toinen kitaristi vaihtui vuonna 1982. Veljeni tilalle pestattiin, ironista kyllä, tuttava entisistä punkpiireistä. Costello Hautamäki hoiti ylioppilaskirjoitukset alta pois ja hyppäsi keikkabussin kyytiin. Pian hänestä tuli yhtyeen biisintekijä.
Tohtori Mustajärvi
Ulospäin näyttää, ettei Popeda hetkahtanut tai notkahtanut soittajanvaihdoksista. Vesilasissa on tietysti myrskynnyt, mutta sen suhteen on pidetty matalaa profiilia. Huomiota on herättänyt lähinnä bändin alkoholinkäyttö.
Kaksi soittajaa alkuperäisen yhtyeen kokoonpanosta on kuollut. Kitaristi Arwo Mikkonen ja basisti Ilpo Ainiala eivät ole enää muistelemassa 40 vuoden takaisia.

Nykyisessä kokoonpanossa yhtyeen ainoa alkuperäinen jäsen on laulusolisti Pate Mustajärvi, johon koko bändi henkilöityy. Tampereelta on kuitenkin vähällä vaivalla löytynyt aina uusi soittaja syystä tai toisesta lopettaneiden tilalle. Manserock oli tosiasia. Dave Lindholmin muistan sanoneen, että, jos heittää Tampereella kiven ilmaan, se osuu taatusti jotain muusikkoa päähän. Vai sanoikohan sen Juice.
Popedan juhlakeikalle Ratinaan tuli elokuisena lauantaina liki 30 000 ihmistä. Mukana oli pyrotekniikkaa, mutta tuntui, että kipinät lensivät suoraan soittajista. Energiapurske oli valtava. Bändin entinen kitaristi Ari Puukka ei ollut paikalla. Juhlia oli juhlittu poikain kesken jo aiemmin.
– Emmää jaksa sinne mennä ahtautuun ja tunkeen.
Lue myös:
Popedalle valtion Suomi-palkinto: Yksinkertaista ja tarttuvaa "äijärokkia"