Näin alkaa porvarillisen sanomalehden, Aamulehden pääkirjoitus torstaina, 6. päivä joulukuuta 1917. Samassa kaupungissa, Tampereella ilmestynyt sosialidemokraattinen sanomalehti Kansan Lehti julkaisee yhden palstan uutisena senaatin esityksen Suomen hallitusmuodosta.

Seuraavana päivänä, perjantaina, Aamulehti arvioi historiaan painuvia merkkipäiviä.

Kansan Lehti uutisoi eduskunnan torstaisesta istunnosta otsikolla: "Eduskunnan porwaristo julistanut Suomen itsenäiseksi".

Tiivistä tekstiä ilman kuvia

Sata vuotta sitten ilmestyneiden sanomalehtien etusivuja hallitsivat ilmoitukset, mainokset ja viralliset kuulutukset. Kuvia ei juurikaan julkaistu.

Loppuvuodesta 1917 elettiin levottomia aikoja. Työttömyys oli pahentunut ja elintarvikepula oli ankara.

Kansan Lehti julkaisee marraskuun viimeisenä päivänä senaatin elintarvikejaoston tiedonannon.

Aamulehti on huolissaan köyhien kansakoululasten ahdingosta.

Mainoksia ja ilmoituksia lehdissä on paljon. Ne kertovat, että kuohuvista ajoista huolimatta elettiin myös tavallista arkea.

Iltamia ja teatteriesityksiä riitti. Kauppiaat ilmoittivat niin sokerilähetyksistä kuin silkkisametin saapumisestakin. Palvelukseen halutaan -palstalla etsittiin ulkotöissä vahvaa, siivoa ja hiljaisluontoista naista.

Sanomalehtikatsaus kurkistaa itsenäisyyden alkuajan arkeen

Yle Tampereen sarja "Tällä viikolla sata vuotta sitten" keskittyy arjen uutisiin maailmanpalon keskellä. Mitä porvarillinen Aamulehti kirjoitti itsenäisen Suomen ensimmäisinä viikkoina? Kuinka jyrkkää linjaa veti sosialidemokraattien Kansan Lehti? Minkälaisia olivat paikallisuutiset sata vuotta sitten?

Ensimmäinen osa lehtikatsauksesta kuullaan Radio Suomessa Tampereen iltapäivälähetyksessä perjantaina 1.12.2017. Sarjan osat julkaistaan myös Yle Areenassa.

Kansalliskirjasto on digitoinut kaikki Suomessa 1771-1920 ilmestyneet sanomalehdet. Ne löytyvät kansalliskirjaston digiarkistosta.

Tamperelainen kansanedustaja Tiina Elovaara lähtee mukaan sinisten varapuheenjohtajakisaan.

– Haluan vahvistaa erityisesti naisten ja nuorten asemaa puolueessa. Haluan myös kehittää puoluetta yhteistyöllä ja avoimuudella. Meillä on hyvä tilaisuus luoda aivan uudenlaista poliittista kulttuuria puhtaalta pöydältä, Elovaara perustelee ratkaisua tiedotteessa.

Elovaara toivoo myös maakuntien ihmisiä asettumaan ehdolle.

– Tarvitsemme kentän väkeä rohkeasti mukaan rakentamaan puoluetta, Elovaara sanoo.

– Minulla on sellainen toive, että tähän puolueeseen lähtisi mukaan myös täysin uusia ihmisiä. Toki kaikki ovat tervetulleita, mutta meitä lähestyvät sellaiset ihmiset, jotka eivät ole aikaisemmin olleet mukana politiikassa, Elovaara sanoo Ylelle.

Elovaara on 30-vuotias ensimmäisen kauden kansanedustaja Tampereelta. Hän on sinisen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja laki- ja ulkoasianvaliokuntien jäsen.

Sinisen puolueen puheenjohtajisto valitaan puoluekokouksessa Tampereella 16.12. Tähän mennessä varapuheenjohtajan paikkaa ovat ilmoittaneet tavoittelevansa työministeri Jari Lindström ja sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila.

Puolueen puheenjohtajaksi pyrkii Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho.

Perjantaina julkaistussa Ylen puoluekannatusmittauksessa sinisten kannatus oli vain runsaan prosentin.

Suoraman koulun parkkipaikalla Kangasalla tuoksuu savu. Kikatus ja kuhina on melkoinen kun 10–12-vuotiaat koululaiset valmistelevat telttasaunaansa kylpykuntoon.

Lasten innokkuus hehkuu poskilta.

– Mä oon sahannut noita juttuja tohon kiukaan ympärille, ettei kukaan polta itseään, Samu Marttila kertoo.

– Rakentaminen oli parasta. Naulasin ja kiinnitin puun oksia tohon ikkunaan, kertoo Oskari Pentinmäki.

– Mä tein lumilyhtyjä, Aino Rossi kertoo.

Telttasauna on yksi koulun suosituimmista teemapajoista, joita järjestetään Suomen satavuotisjuhlan innoittamana. Koululaiset rakensivat saunan yhdessä puukäsityön opettajan kanssa. Ilmiöpohjainen oppiminen on teemapajojen kantava voima.

Lapsilta kysyttiin suomalaisen kulttuurin suosikkeja, joista napattiin kymmenen ideaa pajoihin. Suosiota saunan lisäksi niittivät mm. korvapuustit, karjalanpiirakat, lautapelit ja Suomi-filmit.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden valinnanvapaudella ei ole edellytyksiä toteutua, koska potilas ei tiedä mikä on hoidon laatu terveydenhuollon eri yksiköissä.

Potilasta enempää laadusta eivät tiedä myöskään tulevat maakunnat. Niiden kuitenkin pitäisi pystyä pian valitsemaan alueensa asukkaille laadukkaita sotepalveluiden tuottajia.

Valinnanvapautta käyttää potilas, mutta hän ei pysty. Eikä maakunnallakaan ole tietoa. Ei myöskään valtiolla, eikä Kelalla. Ilkka Vohlonen

Asia käy ilmi tänään perjantaina julkaistusta Kuntaliiton johtamasta Utilis Sanitas -tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin maamme tilannetta terveyshyötytietojen osalta.

Käytännössä potilas joutuu valitsemaan hoitopaikan sokkona, koska vertailukelpoista tietoa eri toimenpiteistä tai tuottajista ei ole olemassa.

– Valinnanvapautta käyttää potilas, mutta hän ei pysty. Tulevaisuudessa myös maakunta, mutta ei maakunnallakaan ole tietoa. Ei myöskään valtiolla, eikä Kelalla, sanoo tutkimuksen johtaja, terveyspolitiikan professori Ilkka Vohlonen.

Valinnanvapaudesta tulee jalkapuoli, jos laatua ei voi vertailla. Hanna Tainio

Soteuudistuksen valinnanvapaus perustuu siihen, että palveluja voidaan verrata.

– Valinnanvapaus lähtee siitä, että asiakas, rahoittaja ja järjestäjä voivat verrata eri tuottajien välistä laatua. Koko valinnanvapaudesta tulee jalkapuoli, jos laatua ei voi vertailla, sanoo Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Hanna Tainio.

Tutkimuksen mukaan nykytilanne kansallisen terveyshyödyn seurantajärjestelmän puuttumisesta onkin ristiriidassa julkisuudessa vallitsevaan konsensukseen vaikuttavuustietojen tärkeydestä.

Laatu ei kiinnosta päättäjiä

Terveydenhuoltoon on huudettu laaturekisteriä jo pitkään. Helsingin Sanomien vuosi sitten julkaistussa haastattelussa peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) piti rekisteriä välttämättömänä.

Miksi juhlapuheet eivät ole muuttuneet teoiksi?

Tutkimuksen mukaan poliittiset päättäjät eivät ole olleet halukkaita tietämään hoidon laadusta. Kunnallisille poliittisille elimille kustannuksista puhuminen on yksinkertaisempaa ja tutumpaa kuin terveydenhuollon tuloksista.

Toisaalta sosiaali- ja terveysministeriö on tutkimuksen mukaan jättänyt terveyshyödyn kansallisen tason seurannan käynnistämättä ja vastuun laatutietojen seurannasta tuottajatahoille itselleen.

Tänä päivänä yhä helpommin katsotaan, että mistä halvimmalla saadaan ja sieltä ostetaan. Hanna Tainio

– Meillä on yhteiskunnallisesti hyväksytty tilanne olla käyttämättä tätä keskeistä julkisen ohjauksen työvälinettä, joka koskee terveyshyödyn mittaamista. Muissa vastaavissa maissa kaikissa, lähimpänä Ruotsissa, tämä väline on käytössä, Vohlonen toteaa.

Nykytilanteessa terveydenhuoltoa järjestettäessä päätöksenteossa painaa hinta, myöntää Tainio.

– Kyllähän ne päätökset aika pitkälle perustetaan niihin euroihin, eli euro on se joka puhuu. Tietysti tänä päivänä, kun resurssit ovat rajalliset, niin yhä helpommin katsotaan, että mistä halvimmalla saadaan ja sieltä ostetaan.

Laaturekisteriin saatava nyt vauhtia

Ruotsi, Iso-Britannia, Yhdysvallat ja Sveitsi ovat ottaneet käyttöön laaja-alaisia terveydenhuollon laadun seurantajärjestelmiä ja -menetelmiä. Esimerkiksi Ruotsissa terveyshyötytietojen julkistaminen johti alkuhämmennyksen jälkeen siihen, että heikoimpienkin yksiköiden laatu parani.

Tutkimus perää nyt Suomeen kansallista laaturekisteriä. Olennaista olisi seurata saavutettua terveyshyötyä.

– Kyllä tämä on hyvin vahva sanoma siitä, että asiaan pitää saada vauhtia. Valinnanvapaus on etenemässä, näillä näkymin jo vuonna 2020 tietoa aletaan tarvitsemaan, Tainio sanoo.

Tutkimuksen mukaan monipuolisia terveyshyödyn mittareita olisi mahdollista saada tuotetuksi lyhyelläkin aikavälillä – jopa muutaman vuoden sisällä.

Ripeällä toiminnalla ehdittäisiin soten tuloon.

– Jos aloitetaan heti vuoden alusta, niin tämän Utilis Sanitas -hankkeen perusteella se on mahdollista. Mutta jos aloitetaan ensi kesänä, niin tuskin ehditään, Vohlonen arvioi.

Tietoja on, mutta tahto puuttuu

Tutkimuksessa havaittiin, että Suomessa on jo olemassa runsaasti tietoa sekä julkisten että yksityisten terveyspalvelujen tuottajien aikaan saamasta terveyshyödystä.

Se ei kuitenkaan ole yhteismitallista. Olemassa oleva tieto on kuitenkin erikseen saatettava vertailukelpoiseksi.

– Esimerkiksi lonkan tekonivelleikkauksen hinta voidaan kuvata DRG:llä ja odotettavissa oleva hyöty uuden, ennenaikaisen vastaavan leikkauksen todennäköisyydellä, Vohlonen kertoo.

Tutkimuksessa tarkasteltiin aivohalvaus-, diabetes- ja masennuspotilaita. Terveyshyödyn seurannan todettiin olevan mahdollista kaikkien seurattavaksi valittujen hoitokokonaisuuksien osalta.

– Kaikki maailmalla tehdyt tutkimukset osoittavat, että kustannustehokkuus ja laatu menevät käsikädessä. Kyllä tämä on myös rahan näkökulmasta suotava juttu, Vohlonen toteaa.

Tutkimushankkeeseen osallistui sairaanhoitopiirejä, yksityinen terveyspalvelujen tuottaja, SITRA, Suomen lääkäriliitto ja Duodecim.

Syyttäjä, tuomitut työntekijät ja asianomistajat ovat kaikki valittaneet hovioikeuteen Nokian Renkaiden yrityssalaisuusjutussa. Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi elokuussa kymmenen Nokian Renkaiden entistä työntekijää yrityssalaisuuksien loukkaamisrikoksista ehdollisiin vankeusrangaistuksiin tai sakkoihin.

Oikeuden mukaan tuomitut käyttivät tiedossaan olleita Nokian Renkaiden yrityssalaisuuksia kilpailevassa liiketoiminnassa Black Donuts Engineering -yhtiössä, johon kaikki yhtä lukuun ottamatta olivat siirtyneet.

Nokian Renkaat vaati tuomituilta myös vahingonkorvauksia, mutta käräjäoikeus hylkäsi vaateen. Oikeuden mukaan yhtiö ei pystynyt osoittamaan aiheutettua vahinkoa. Tuomitut määrättiin kuitenkin korvaamaan Nokian Renkaille oikeudenkäynti- ja asianosaiskuluina yli 600 000 euroa.

Sisä-Suomen poliisin mukaan junan alle jäänyt mies oli noin 60-vuotias ja hän menehtyi onnettomuudessa välittömästi.

Onnettomuus tapahtui noin kello 12.30 Valkeakoskella, Tampere-Helsinki -rataosuudella. Ilmoituksen onnettomuudesta teki veturinkuljettaja.

Liikenneviraston rautatietoimintojen turvallisuuspäällikön Marko Tuomisen mukaan turmassa menehtynyt henkilö ei ollut ratatyöntekijä, vaan yksityinen henkilö, joka jostain syystä oli ylittämässä rataa.

Poliisi jatkaa asian selvittämistä kuolemansyyn tutkintana. Poliisi tiedotti aiemmin, että kyseessä olisi ollut ratatyöntekijä.

VR:n tiedotuksen mukaan henkilövahinko on viivästyttänyt liikennettä Tampereen ja Helsingin välillä. Useampi juna on ollut myöhässä onnettomuuden takia. VR:n mukaan viivästymisiin on syytä varautua iltapäivän ajan.

Asiasta ensimmäisenä uutisoineen sanomalehti Keskisuomalaisen mukaan onnettomuusjuna oli matkalla Vaasasta Helsinkiin.

Juttua on korjattu kello 17.15. Jutusta poistettu tieto, että menehtynyt mies olisi ollut ratatyöntekijä.

Pirkanmaan käräjäoikeus on jakanut tuomioita rikosvyyhdistä, jossa Nokialla ja Ylöjärvellä varastettiin kirjeitä postilaatikoista talvella 2015-2016. Varastettuihin laskuihin vaihdettiin vääriä tilinumeroita ja ne lähetettiin alkuperäisille vastaanottajille. Maksetut rahat ohjautuivat rahanpesusta syytettyjen tileille.

Varkaudesta, väärennyksestä, petoksista ja muista rikoksista tuomittiin kaksi 24-vuotiasta miestä, joista toinen sai puolitoista vuotta ehdollista vankeutta ja toinen 80 päivää ehdotonta vankeutta.

22-vuotias nainen sai kolme kuukautta ehdollista vankeutta rahanpesusta ja petoksista. Viidelle jaettiin lyhyempiä tuomioita rahanpesusta.

Syyttäjä vaati pääsyytetyille ehdotonta vankeutta.

Syytettyjen epäiltiin murtautuneen kymmeniin Postin kirjelaatikoihin mm. Pirkkalassa, Nokialla, Ylöjärvellä ja Tampereella. Laskuja väärentämällä huijattiin yli 100 000 euroa.

Oikeus päätyi hylkäämään osan syytteistä.

Tamperelaisella Jari Pirhosella on monta titteliä: tutkijatohtori, lähihoitaja ja vapaaehtoistyöntekijä. Kaikki liittyvät tavalla tai toisella vanhojen ihmisten hoitoon.

Pirhosen mielestä poliitikot ja virkamiehet ovat syöttäneet yhteiskunnallemme ajatuksen, jonka mukaan vanhusten hoito maksaa liikaa ja siitä pitää leikata. Pirhosen mielestä asia on juuri päinvastoin.

– Meiltä jää huomaamatta, että jos katsotaan Suomen demografista kehitystä, se on päälle ysikymppiset, joiden määrä kasvaa eniten. Sitten meillä on kuitenkin kova vimma, että sieltä juuri pitäisi leikata.

– Laitoshoitopaikat on ajettu aika hyvin alas, ei ole kohta enää geriatrisia sairaaloita. Eli kaikkien pitäisi olla kotona tai tehostetussa palveluasumisessa.

– Se vain on kestämätön yhtälö, että raha otetaan pois, kun apua tarvitsevien ihmisten määrä lisääntyy, Pirhonen sanoo.

Lisää bileitä palvelutaloon

Jari Pirhonen on perehtynyt käytännön vanhustenhoitoon työssä lähihoitajana palvelutaloissa. Tänä vuonna hän väitteli Tampereen yliopistossa. Gerontologian alaan kuuluva väitöskirja perustuu havaintoihin ja haastatteluihin tehostetun palveluasumisen yksikössä.

Pirhonen törmäsi kummalliseen ilmiöön.

– Kun ihminen muuttaa omasta kodista palvelutaloon, siinä tapahtuu jotain merkillistä. Ihminen persoonana saattaa muuttua näkymättömäksi. Häntä aletaan kohdella hoidokkina, pahimmillaan jopa potilaana. Se syy, miksi ihminen tarvitsee ympärivuorokautista hoitoa, alkaa määrittää sitä ihmistä enemmän kuin se, mitä ihminen on ikänsä ollut.

Pirhonen kaipaa persoonallista otetta – esimerkiksi bileitä.

– Heti, kun ihminen muuttaa palvelutaloon, pitäisi pitää tuparit. Silloin kaikki tutut näkevät, että olen muuttanut ja tutustun uusiin ihmisiin siellä paikassa. Hyvänen aika, aikuinen ihminen muuttaa, pidetään tuparit!

Se vain on kestämätön yhtälö, että raha otetaan pois, kun apua tarvitsevien ihmisten määrä lisääntyy. Jari Pirhonen

Geriatrian professori Jaakko Valvanne on puhunut vanhustyön iloisesta vallankumouksesta. Pirhonen pitää ajatusta nerokkaana.

– Valvanteen motto on turvallisuuden maksimoinnista elämisen maksimointiin. Juuri tähän pitäisi mennä. Ei sillä tavalla, että jos asut palvelutalossa, et voi mennä keittiöön, jos sinulla ei ole hygieniapassia. Mikä ihmeen koti se sellainen on?

– Kerran puhuin hoitajien kanssa bileiden pitämisestä. He sanoivat, että he olisivat kerran tehneet popcorneja, mutta heille sanottiin, että ei saa tehdä niin, koska vanhat ihmiset voivat tukehtua niihin.

Kaiva kuvetta tai hoida itse

Jari Pirhonen ei hyväksy ajatusta, että Suomella ei olisi varaa hoitaa vanhuksia. Pirhosen mielestä se on arvovalintakysymys.

– Meillä ei ole mitään syytä ajatella, että voimme ulkoistaa vanhoista ihmisistä huolehtimisen hoitosektorille. Se on täysin kestämätöntä. Tai sitten meidän täytyy olla valmiita resurssoimaan lisää tosi rajusti. Jos ulkoistan isäni ja äitini hoidon yhteiskunnalle, minun pitää myös rahoittaa se ihan mukisematta.

Eli jos et ole valmis resurssoimaan lisää, alapa tehdä itse. Jari Pirhonen

Yhtenä ideana Pirhonen heittää väliaikaisen vanhustenhoitomaksun 20–30 vuotta eteenpäin, kunnes suuret ikäluokat ovat poistuneet keskuudestamme. Tai sitten pitää panna omat hihat heilumaan. Pirhonen toimii itse vapaaehtoisena tamperelaisessa Arvokas vanhuus ARVA ry:ssä.

– Ideana on, että kansalaiset ottavat vastuuta siitä, että vanhojen ihmisten hyvän elämän edellytykset vahvistuvat. Me teemme kaikenlaista – vedämme juhlia ja retkiä. Meillä on unelmatehdas, jossa toteutetaan ihmisten toiveita.

– Eli jos et ole valmis resurssoimaan lisää, alapa tehdä itse.

Aiheesta lisää:

Tutkijatohtori Jari Pirhosen radiohaastattelu Yle Areenassa

"Päätän päiväni itse ennen kuin joudun säästöjen heittopussiksi" – Läheiset kertovat iäkkäiden ahdingosta

“Ei minua uskottu, kun sanoin, ettei äiti pärjää enää kotona” – Tutkija: Vanhusten omaan tahtoon vedotaan Suomessa irvokkaalla tavalla

Uutisesta muualla:

Jari Pirhosen artikkeli Tampereen yliopiston Alusta-verkkolehdessä

“Japanin ruuhkat tekivät minusta taas moottoripyöräilijän. Tokion sää oli ihanteellinen lähes ympärivuotiseen ajeluun ja moottoripyörät edullisia. Auton käyttö oli hankalaa ruuhkissa ja hikiset matkat metron ihmismeressä ärsyttivät. Japanissa motoristeilla oli etuoikeus ryhmittyä valoissa eturiviin. Siitä oli helppo ampaista liikkeelle. Ja kaistojen välissä puikkelehtiminenkin oli hyväksytty ajotapa.

Myöhemmin on tullut tehtyä Suomesta reissuja ulkomaille. Nykytekniikka auttaa. Ei tarvitse tiirailla karttaa, vaan voi keskittymisen itse ajamiseen ja ympäristön aistimiseen. Unohtumattomin ajokokemus, se kerran elämässä tehtävä, on ehdottomasti ollut ajo lähes koko Australian halki viisi vuotta sitten. Lähdimme liikkeelle Australian keskeltä Alice Springsistä. Meitä oli kymmenen suomalaista miestä. Ajelimme ensin autiomaita ja sitten kauniita rannikkoteitä Sydneyn suurkaupunkiin. Kolmen viikon matka ja 5 500 kilometriä monimuotoisessa ympäristössä jäi ikuisesti mieleen.

Kotimaassa on ilo ajella raikkaita maisemateitä viileämmälläkin säällä, kun on kunnon varusteen ja tuntee itsensä lämpöiseksi. Näin kausi jatkuu pitkään. Sadekaan ei pilaa tunnelmaa.“

Jukka Lintusaari, 59, Tampere

“Pelkäsin maailmani pienenevän myydessäni autoni, mutta bussi vie ja bussi tuo minut lähes kotiovelle. Laaja ystäväpiiri on siis säilynyt, vaikka viihdyn hyvin myös yksin. Uusia ystäviä vuosien mittaan olen saanut myös paikallisesta pubista, jossa vedän aika-ajoin myös pubivisoja.

Aluksi vain osallistuin niihin, mutta eräs visan vetäjä kysyi kerran, että voisitko sinäkin, Eeva, joskus vetää jonkin visan? Arvelin tietäväni asioista liian vähän, mutta kaveri vain lohdutti, että ei kysyjän tarvitse tietää vaan tehdä vain kysymyksiä. Visojen pitäminen on ollut todella piristävää.

Olen tehnyt pitkän uran diabetes- ja terveydenhoitajana. Lukeminen, luonto ja viime vuosikymmeninä myös viljelypalstan hoito sekä valokuvaaminen ovat minulle läheisiä harrastuksia. Tämä on juuri yksi syy, miksi ostin keväällä itselleni älypuhelimen. Facebookiin en kuitenkaan ole vielä mennyt.

Minä olen juhlinut ilolla koko vuoden 100-vuotiasta Suomea ja toivon, että myös tulevat sukupolvet saavat elää vapaassa ja itsenäisessä Suomessa. Ensi vuonna on sitten omien isojen juhlieni aika. Toivon, että jos jalat pelaavat, pelaisi myös pää.”

Eeva Autio, 79, Tampere

“Minä haluan auttaa. Siksi toimin partiossakin, nyt lippukunnan johtajana. Se on palkitsevaa kun näen, miten nuoret täällä kehittyvät. Itse aloitin partiossa 14-vuotiaana. Siinä on ehtinyt nähdä, kuinka nuoret ovat oppineet uusia, fyysisiäkin taitoja. Siitä saan motivaatiota.

Pidän siitä, että täällä saa opetella johtamista. Partiossa nuoret ja aikuiset oppivat, miten kannetaan vastuuta. Saa myös kokeilla ja epäonnistuakin ja silti saa uusia mahdollisuuksia. Eivät kaikki partioon tulevat ole keskimääräistä reippaampia vaan monenlaisia tulee. Toivon, että täällä toimivista ihmisistä kehittyy yhteiskunnallisesti aktiivisia - sellaisia, jotka haluavat vaikuttaa ja kehittää asioita.“

Elina Jouppi, 22, Akaa

“Minulta usein kysytään, olenko tehnyt monta sutta. Teen aina eläintä täyttäessäni parhaani, keskityn katseeseen ja eläimen anatomiaan. Netti on tärkeä apuväline, sieltä katson eläinten liikkumista ja erilaisia asentoja. Koska jokainen lihas pitää täyttäessä korvata keinotekoisesti, on jopa korvan asentoon keskityttävä tosissaan.

Pääsääntöisesti saan eläimiä täytettäväksi metsästäjiltä ja kalastajilta. Tänä päivänä metsästäjä ehkä arvostaa saalistaan enemmän, tehdään pitkiä metsästysmatkoja ja halutaan säilyttää muisto saalistuksesta mahdollisimman elävänä. Harvemmin minulle tuodaan liikenteessä kuolleita eläimiä. Ne ovat usein jo huonossa kunnossa.

Pirkanmaalla ei montaa eläintentäyttäjää ole. Töitä riittää hyvin. Saan täyttää eläimiä niin paljon kuin vain ehdin. Sain itse kipinän viialalaiselta eläintentäyttäjältä. Olen ollut alalla nyt 20 vuotta. Tänä aikana nahkojen käsittelystä on jäänyt kaikki myrkky pois. Suuri muutos on se, että eläinten vartalo tehdään uretaanista. Lastuvillaa ei käytä enää kukaan. Epoksimassaa käytetään vähän kuin muovailumassaa, siitä tehdään esimerkiksi karhun suun sisäosat.

Moni eläintentäyttäjä on myös luontokuvaaja. Kuvaamisen kautta syntyy kokonaisuuteen tarvittava muototaju. Näin on mahdollista saada taiteellinen loppuvaikutelma, missä asiakkaalle tärkeä saalistushetki on mukana.”

Vesa Kapanen, 55, Virrat

”Tultiin konsertista vaarin kanssa, kun sanoin että haluan soittaa klarinettia. Sain klarinetin, lähdin musiikkileirille ja pääsin musiikkiopistoon. Klarinetti on aika helppo, kun vertaa vaikka viuluun. Täytyy vaan kielittää hyvin kun puhaltaa, ettei tule huono ääni. Soitan noin vartin melkein joka päivä.

Soitan myös pianoa ja ukulelea huvin vuoksi. Piano on kiva, kun se on aina siinä valmiina. Klarinetti pitää koota ennen kuin voi soittaa ja kuivata lopuksi. Mun sisaruksetkin soittaa viulua, huilua, kontrabassoa … mutta ne on mua laiskempia soittoläksyissä. Moni äidin sisaruksista soittaa ammattilaisina tai ainakin kotona. Tänä keväänä valmistuin käsityökoulu Näpsän perusopinnoista, ja kaverien kanssa seikkaillaan metsässä. Kansantanssin jätin, kun ei kaikkeen ehdi.

Varmaan klarinetti kulkee aina mukana. En näe yhtäkään syytä, miksi joskus lopettaisin sen soittamisen. Musiikki vaan on niin kaunista, siitä tulee aina hyvälle mielelle.”

Kukka Kerppilä, 13, Tampere

“Minusta tuli Nokian Renkaiden pääluottamusmies vuonna 2007. Silloin elettiin vielä taloudellisesti hyviä aikoja, ja minulla taisi nousta vähän pissa päähän. Sitä ajatteli olevansa tärkeä mies, suurin piirtein maailman napa. Ei siinä kovin kauan mennyt, kun arki tuli vastaan.

Haaveet ropisivat vuoden 2008 lopulla ja vuonna 2009. Silloin täältä laitettiin yt-neuvottelujen seurauksena pihalle 250 työntekijää. Muutamassa päivässä tajusin, kuinka sidottu pääluottamusmies on. Yöunet siinä meni, mutta niinä käsittämättömän rankkoinakin aikoina työntekijöiden tuki on ollut hieno asia. Meillä oli silloin lentävänä lauseena, että yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Vuonna 2015 oli toiset isot yt-neuvottelut. Kyllä ne ajat kummittelevat vieläkin joskus mielessä.

Ammattiyhdistysliikkeen tulevaisuus pelottaa. Meidän pitäisi kautta linjan ryhdistäytyä ja pitää kiinni saavutetuista eduista. Ei muuta kuin tuulimyllyjä vastaan vaan. Joukkovoimaa on vielä jäljellä, käytetään sitä.”

Petri Sorvali, 48, Nokia

“Tämän päivän liikehdintä Suomessa, Saksassa ja Euroopassa on yllättävää. Esimerkiksi Saksassa olen huomannut rasistisia puheita ihmisiltä, jotka olen luullut tuntevani. Kynnys rasistiseen puheeseen näyttää madaltuneen. Myöskin hyvin kouluttautuneiden ihmisten retoriikka on muuttunut hyvin rasistiseksi. Tämä on minusta pelottavaa.

Saksan syksyisten vaalien aikaiset väkivaltaisuudet pelästyttivät monet tavalliset saksalaiset, jotka ovat muistelleet, että viimeksi vastaavaa maassa on tapahtunut 30-luvulla. Euroopassa ollaan monessa mielessä ääripäissä, eivätkä myöskään vasemmistolaiset anarkistit saa minulta sympatiaa.

Berliinissäkin on vappuisin suurin piirtein sota, jossa heitellään pulloja ja kiviä. Minusta se ei ole mitään sellaista vallankumouksellista, mitä minä olisin halunnut nuorena tehdä. Väkivalta miltään puolelta ei ole ratkaisu ongelmiin.

Lähdin Tampereelta 80-luvun lopussa opiskelemaan silloiseen DDR:n nuorisoakatemiaan. Minulla ja monella opiskeluystävälläni oli unelma oikeudenmukaisuudesta. Tämä unelma ei ole minulta vieläkään kadonnut mihinkään.

Kirsi Marie Liimatainen, 49, Tampere / Berliini

Yle Tampere julkaisee Suomi 100: Ihmisiä Pirkanmaalta -sarjassa tarinoita ja kuvia koko vuoden ajan muun muassa Facebookissa.

Tampereen Linnainmaan ja Tipotien terveysasemien ajanvarauskäytäntö muuttui elokuussa. Terveyspalvelujen neuvontapuhelimen sijaan yhteyttä omaan terveysasemaan otetaan suoraan sähköisellä yhteydenottolomakkeella.

Sähköistä asiointia netillä ja kännykällä on pilotoitu syksyn ajan ja uusi toimintamalli on saanut ristiriitaisen vastaanoton. Asiakkaiden kokemusten mukaan nettiasioinnissa on ollut häiriötä ja puhelimessakin ihmistä pompotellaan numerosta toiseen.

Kaupungilta myönnetään, että sähköisessä asioinnissa on ollut ongelmia. Apulaisylilääkäri Jukka Karjalainen pitää tilannetta valitettavana ja korostaa, että tilannetta on pyritty helpottamaan eri keinoin.

Kyllä edelleen voi esimerkiksi puhelmitse ottaa yhteyttä tai sitten tulla ihan terveysasemalle. Jukka Karjalainen

– Olemme pyrkineet kovasti panostamaan asiaan. Näillä terveysasemilla on lisätty henkilöitä etenkin ruuhka-aikoihin vastaamaan puheluihin. Meillä on ollut myös hieman teknisiä ongelmiakin ja niitä on sitten jouduttu korjailemaan.

Jukka Karjalaisen mukaan asiakkailla on mahdollisuus ottaa yhteyttä terveysasemiin netin lisäksi myös muulla tavoin.

– Mitään velvoitetta ei ole nettipalveluita käyttää. Joillakin henkilöillä voi olla jopa väärinkäsitystä, että netti olisi nykyään ainoa tapa, jolla voisi esimerkiksi hankkia itselleen rokotteen. Kyllä edelleen voi esimerkiksi puhelmitse ottaa yhteyttä tai sitten tulla ihan terveysasemalle.

Kiireettömään hoitoon nopeammin

Tampereen kaupungin tavoitteena on uuden ajanvarauskäytännön avulla nopeuttaa kiireettömään hoitoon pääsyä. Mallin tarkoituksena on lyhentää jonoja lääkärille. Lääkärille pääsy on ollut hankalaa ja puhelinajoillekin on ollut jonoja.

Kaupungin mukaan lääkäriaikojen heikko saatavuus johtuu osin siitä, että lääkärille ohjautuu myös sellaisia potilaita, joiden hoidosta voisi vastata esimerkiksi sairaanhoitaja tai fysioterapeutti tai joiden hoitoa lääkäri voi edistää puhelimitse tai sähköisten palvelujen avulla.

Uuden toimintamallin myötä asiakas joutuu jonottamaan puhelimessa pitkiä aikojaja ja lääkärille pääsy on vaikeutunut huomattavasti. Aila Dündar-Järvinen

Tipotien ja Linnaimaan terveysasemien uusi toimintamalli on kuitenkin herättänyt kuntalaisissa ärtymystä. Aila Dündar-Järvisen mukaan mm. kaupunginvaltuutetut ovat saaneet huolestuneita yhteydenottoja ikäihmisiltä ja heidän omaisiltaan.

– Olen saanut harmistunutta palautetta oman alueeni eli Linnainmaan asukkailta. He kertovat kokemuksistaan, että uuden toimintamallin myötä asiakas joutuu jonottamaan puhelimessa pitkiä aikojaja ja lääkärille pääsy on vaikeutunut huomattavasti. Asukkaat ovat joutuneet ”päivystämään” puhelimen ääressä ja odottamaan lääkärin soittoa päiväkausia, hän kertoo.

Tampereella voi nauttia runoudesta kaduillakin joulukuussa. Mainostaulujen runot, Uutta runoutta kaupunkitilaan -hanke tuo kahdeksi viikoksi Tampereen keskustan suuriin ulkomainostauluihin ennen julkaisemattomia runoja yhdeltätoista nykyrunoilijalta. Runojulisteet ovat esillä 33 eri paikassa.

Runomainosten taustalla on Annikin Runofestivaali, jonka tuottaja Simo Ollilan näkee kampanjan mielellään runojen mainoksena.

– Olen puhunut tässä runouden ulkomainoskampanjana, mutta tavallaan tämä on vastamainos mainos-mainokselle, kaupallisena aikana ennen joulua. Tai sitten tämän voi nähdä uuden suomalaisen runouden mainoskampanjana.

Simo Ollilan mukaan runojen ilmestyminen Tampereen keskustaan on monien onnekkaiden sattumien summa. Esimerkiksi Tampereen Tapahtumatoimisto hyväksyi runojen laittamisen mainostauluihin tapahtumajulisteiden sijaan.

– Noin vuoden ollaan tätä tuotettu aika isolla työryhmällä. Ja nyt se on totta.

Ihmiset ovat olleet runomainoksista erittäin innoissaan, kertoo Ollila.

– Olen miettinyt, että miksei tällaisia ole tehty aikaisemmin, miksei julkista taidetta ole enemmän näissä tauluissa. Tietääkseni tämä on ihan ensimmäinen laatuaan.

Ollila aprikoi, voisiko julistetaulujen vuokrauksessa käyttää rakentamisessa tuttua prosenttiperiaatetta.

– Mainosalustojen vuokrasta prosentti voitaisiin käyttää julkiseen taiteeseen.

Tuhansia lukukertoja

Runot saavat mainostauluja ylläpitävän JCDecauxin laskelman mukaan kahden viikon aikana yli 200 000 lukukertaa. Järjestäjien mukaan kyseessä on ensimmäinen suomalainen runouden ulkomainoskampanja, ja näkyvyytensä osalta yksi viime vuosien suurimmista nykyrunoushankkeista.

Mainostauluissa nähdään myös saamenkieliset ja ruotsinkieliset runot.

Mainostaulujen runoilijat ovat laaja otos suomalaisen runouden kentästä: mukana ovat esimerkiksi esikoisrunoilija, vielä julkaisematon tekijä ja muutama nykyrunouden klassikkonimi. Mukana ovat Kari Aronpuro, Arja Tiainen, Mikko Mankinen, Johanna Venho, Harri Hertell, Tiina Lehikoinen, Niillas Holmberg, Juho Hakkarainen, Claes Andersson, Raisa Marjamäki ja Jonimatti Joutsijärvi.

Paitsi kaupunkikuvassa runot ovat esillä myös hankkeen kotisivuilla ja sosiaalisessa mediassa.

Myös yleisö pääsee osallistumaan Mainostaulujen runoihin. Luvassa on ohjattuja kävelykierroksia, joissa käydään tutustumassa kaikkiin 11 eri runoon Tampereen keskustassa, runosuunnistusta sekä kuvakilpailu.

Pakilan päiväkodin kuusivuotiaat esikoululaiset valmistautuvat Suomen satavuotisen itsenäisyyden juhlintaan laulamalla Maamme-laulua. Seisaaltaan tietysti, kuten hyviin tapohin kuuluu.

Pian näiden lasten koteihin tulee tiedustelu, jossa kysytään lasten tulevista kielivalinnoista. Ensi syksystä lähtien ensimmäisen vieraan kielen opetus aloitetaan koko Helsingissä jo ensimmäisellä luokalla. Kielen varhentaminen koskee aivan kaikkia oppilaita. Ikäluokka on kasvava ja ensi vuonna siihen kuuluu hieman alle 6 000 oppilasta.

Ensimmäisen vieraan kielen opiskelu voi alkaa kunnasta ja koulusta riippuen joko ensimmäisellä, toisella tai viimeistään kolmannella luokalla. Opetus on pääkaupungissa tähän asti alkanut pääsääntöisesti kolmannelta luokalta.

Helsingin uudessa kaupunkistrategiassa kiinnitetään huomiota kansainvälisyyteen ja helsinkiläisten kielitaitoon. Siksipä kielenopetuksen varhentamiseen on myönnetty lisämääräraha, jotta koulut voivat rahoittaa ylimääräiset kaksi vuosiviikkotuntia kieltenopetusta.

Opetuksesta vastaavan apulaispormestari Pia Pakarisen (kok.) mukaan asiassa etenemisessä ei ole edessä mitään poliittisia kiistoja. Helsingin perusopetusjohtaja Outi Salo kertoo, että koulujen johtokunnat antavat parhaillaan omia lausuntojaan, joita käsitellään parin viikon päästä. Jäljellä on enää "käytännön asioita" ratkaistavaksi.

Hyvää palautetta vanhemmilta

Ensi vuonna kouluun menevän Miskan äiti Katja Miettinen sanoo, että opetuksen aloitus heti koulutaipaleen alussa on "ehdottoman hyvä asia".

– Mitä aikaisemmin kieleen tai kieliiin pääsee kiinni, sitä parempi se lapselle on.

Helsingin kaupunki on kysynyt tulevien koulu-untuvikkojen vanhemmilta mielipiteitä asiasta sekä asukasilloissa että verkossa. Perusopetusjohtaja Outi Salo kertoo, että kaupungille on tullut monenlaista palautetta, mutta monet vaikuttavat hyvin tyytyväisiltä muutokseen.

– Tulee pidempi aika opiskella kieltä. Suurin osa toivoo monipuolista kielitarjontaa, mutta osa toivoo taas, että aloitettaisiin englannilla.

Helsingissä on Suomen mittakaavassa jo tähän asti tarjottu poikkeuksellisen laaja valikoima kieliä, joita koulussa opetetaan. 80 prosenttia oppilaista on aloittanut englannin pitkänä kielenä. Sen lisäksi on voinut valita espanjan, kiinan, ranskan, ruotsin, saksan, venäjän tai viron.

Tuskin ilmenee "koulushoppailua"

Pääsääntöisesti oppilaat ohjataan opiskelemaan perheen kotipaikan lähikouluun. Kaikkia kieliä ei tietenkään pystytä tarjoamaan koululaisen omassa lähikoulussa.

Tämä on johtanut epäilyihin siitä, että jotkut vanhemmat voivat taktikoida käyttämällä kielivalintaa keppihevosena niin sanottuun koulushoppailuun. Tämä tarkoittaa sitä, että lasta ei laitettaisikaan lähikouluun, vaan kielivalinnan avulla saataisiin hänet mieluisampaan kouluun jonnekin kauemmas.

Ensi syksynä koulunsa aloittavan Kallen äiti Kaisa Solin arvelee, että koulushoppailua tulee tapahtumaan pienessä mittakaavassa.

– Kun katson omaa lähipiiriäni, kavereita ja tuttavia, niin en usko, että tämä muuttuu kovin laajaksi [ilmiöksi].

Perusopetusjohtaja Outi Salo ei pidä sanasta koulushoppailu.

– Jos lähikoulu ei voi tarjota haluttua kieltä, perhe miettii, mikä olisi lähellä oleva seuraava koulu. En usko, että puhumme suurista määristä koululaisia.

Opettajan pitäisi hallita, miten kieltä opetetaan lukutaidottomille nuorimmille

Suomen kieltenopettajien liiton entinen puheenjohtaja Kari Jukarainen on ollut mukana ministeriön johtamassa työryhmässä, joka on pohtinut kieltenopetuksen uudistamista. Jukarainen kertoo, että suosituinta pitkää kieltä englantia opetetaan hyvin monin eri tavoin, ja opettajien taustat vaihtelevat.

Opettajina toimii luonnollisesti aineenopettajia ja kieleen erikoistuneita luokanopettajia.

– Mutta kyllä englantia opetetaan myös omalta lukiopohjalta.

Kari Jukaraisen mielestä nuorimpien koululaisten opettajalta vaaditaan paljon.

– Pitää osata ohjata luku- ja kirjoitustaidottomia nuoria oppilaita. Tämän lisäksi pitäisi osata kielen didaktiikka. Väärien mallien pois oppiminen on myöhemmin erittäin vaikeaa.

Helsingissä päätös siitä, toimiiko ekaluokkaisten kielenopettajana luokanopettaja vai kieltenopettaja, on kouluilla. Outi Salo sanoo, että pääsääntöisesti opettajana toimii joko kieltenopettajan tai kieleen erikoistunut luokanopettaja.

– Meillä on myös erinomaisia malleja yhteisopettajuudesta, joissa molempien pedagoginen taito tulevat oppilaiden käyttöön.

Myös Tampereella varhennetaan kielenopetusta

Kieltenopetusta on voinut varhentaa jo aiemminkin. Opetushallitus jakoi tänä keväänä 95 kunnalle ja muulle opetuksen järjestäjälle valtionavustuksia kieltenopetuksen varhentamiseen, kertoo opetusneuvos Annamari Kajasto Opetushallituksesta.

Avustuksen saajille tehtiin kysely, josta selvisi, että ainakin 54 kuntaa aloitti tänä syksynä pitkän A-kielen jo ensimmäisellä tai toisella luokalla. Mukana on 25 000 lasta.

Osa kunnista on varhentanut myöhemmin alkavien kielten opetusta.

Kaikki kunnat eivät ota kaikkia koulujaan mukaan kielenopetuksen varhaistamiskokeiluihin.

– Esimerkiksi Tampere teki päätöksen, että kaikki lähtevät mukaan. Silloinhan sitä rahoitetaan kunnan rahoituksella. Kun Helsinki nyt lähtee tarjoamaan A-kieltä kaikille ekalla luokalla, kaupunki rahoittaa tämän käytännössä itse, Annamari Kajasto toteaa.

Nyt vielä ei pystytä arvioimaan, moniko kunta ensi vuonna varhentaa opetustaan.

Entä sitten Pakilan tulevat ekaluokkalaiset, mitä kieliä he haluavat ensi vuonna lukea?

Kalle Solin sanoo, että englantia. Miska Miettinen panee paremmaksi: kiinaa, englantia ja saksaa. Myös kielen tulevat käyttötarkoitukset tuntuvat olevan pojille jo selvänä.

– Pääsen puhumaan erimaalaisten kanssa, Miska sanoo.

– Käytän englantia salakielenä minun lapsiltani, Kalle keksii.

Lehden kannessa nuorekas seitsemänkymppinen nainen kertoo aloittaneensa tankotanssin – aktiivisten vanhusten tarinat saavat aikakauslehdissä jo sijaa, mutta uutis- ja ajankohtaissisältöjä hallitsevat edelleen vanhenemisen tuomat ongelmat.

Gerontologian professorin Taina Rantasen mukaan tieteellisessä kirjallisuudessa on viitteitä siitä, että vanhat ovat entistä nuorempia.

– Elinikäkin on pidentynyt. 75-vuotiaan eliniänodote on kolme vuotta pidempi kuin 30 vuotta sitten.

Kukaan työelämässä ei ole vielä kokenut vanhuutta. Nuorelle toimittajalle vanhuus käsitteenä on aina ulkopuolista. tutkimuskoordinaattori Kirsi Lumme-Sandt

75-vuotiaalle on myös tarjolla huomattavasti monipuolisempia rooleja kuin muutama vuosikymmen sitten.

– Ennen sen ikäisen piti kutoa sukkaa ja lukea Raamattua. Nyt ihmisten elämänote on aivan toisenlainen, Rantanen sanoo.

Ovatko vanhat ihmiset siis todella nuorentuneet?

Rantasen mukaan kehitystä on vaikea kuvata.

– Nuorentuminen ei ole mahdollista, mutta aikaisempaa hitaampi vanheneminen on. Tietoa on jo siitä, että muisti ja älykkyys ovat parantuneet. Lisäksi on tietoa ihmisten oman elämän kokemuksista, ja niiden mukaan päivittäinen toimintakyky on parantunut, Rantanen sanoo.

Käsitykset vanhentumisesta ovat vanhentuneet

Vanhuusiän fyysisestä, mitatusta toimintakyvystä ei ole vielä paljon tietoa. Tutkija kuulee jatkuvasti vanhenemiseen liittyvissä keskusteluissa samoja asioita: vanhenemiseen suhtaudutaan negatiivisesti tai pelolla, ja siitä tuodaan kurjia asioita esille.

Tietoa on jo siitä, että muisti ja älykkyys ovat parantuneet. gerontologian professori Taina Rantanen

Käsitykset perustuvat Rantasen mielestä monta kymmentä vuotta vanhaan tietoon. Siksi hänen mielestään on aika ajanmukaistaa käsityksiä vanhuudesta.

– Jos tutkimme asiaa laajasti, saamme toisenlaisia käsityksiä. On aika päivittää tietoa kaikkien mielessä, myös päätöksentekijöiden.

Ainoastaan pieni osa vanhuksista tarvitsee hoivapalveluja

Myös tutkimuskoordinaattori Kirsi Lumme-Sandt Tampereen yliopistosta harmittelee, että uutisointi ikääntyneistä on kovin hoiva- ja ongelmakeskeistä.

Tavallisin median kertoma juttu vanhuksista on talousperusteista ja käsittelee huonoa hoivaa. Äänessä on harvoin vanhus itse. Yleensä puhuu terveydenhoidon asiantuntija tai omainen.

Vanhuudesta ja vanhoista ihmisistä puhutaan yhtenäisenä massana. tutkimuskoordinaattori Kirsi Lumme-Sandt

– Itseasiassa vain hyvin pieni osa vanhuksista saa edes hoivaa. Keskimäärin eläkeikäisistä ihmisistä vain viisi prosenttia on pitkäaikaishoidon piirissä, sanoo Lumme-Sandt.

Miten yksipuolinen kielteinen julkisuuskuva ikäihmisistä saataisiin sitten käännettyä myönteisemmäksi ja monipuolisemmaksi?

– Ongelma on, että vanhuudesta ja vanhoista ihmisistä puhutaan yhtenäisenä massana. Vaikka vanhuushan käsittää usein kaksi perhesukupolveakin. Kun esimerkiksi 65-vuotias tytär hoitaa 90-vuotiasta äitiään, heidän elämänsä ovat aivan erilaisia, sanoo Lumme-Sandt.

Vanhan ihmisen asemaan asettuminen on hankalaa.

– On ongelmallista, kun kukaan työelämässä ei ole vielä kokenut vanhuutta. Nuorelle toimittajalle vanhuus käsitteenä on aina ulkopuolista.

Lisää Aira Samulineja julkisuuteen

Tutkimuskoordinaattorin mielestä julkisuuteen kaivattaisiin lisää Aira Samulinin kaltaisia positiivisia esimerkkejä. Monet elävät kypsemmällä iällä vielä täyttä elämää.

– Täytyisi muistaa, että väestön vanheneminen on ihmiskunnan suurin haave ja nyt se on toteutunut. Eli ikääntymisen pitäisi olla iloinen asia eikä pelkästään ongelma, muistuttaa Lumme-Sandt.

Ikääntymisen pitäisi olla iloinen asia eikä pelkästään ongelma, tutkimuskoordinaattori Kirsi Lumme-Sandt

Gerontologian professori Taina Rantanen kollegoineen on aloittanut Jyväskylän yliopistossa tutkimuksen, jonka tarkoituksena on päivittää tietoa vanhuudesta.

Se esimerkiksi kartoittaa, ovatko suomalaiset vanhukset nykyään fyysisesti ja toiminnallisesti nuorekkaampia kuin ennen.

– Vanhenemisen tutkimuksessa on paljon samanlaista: on asioita, joita emme ole havainneet, koska olemme oppineet puhumaan asiasta tietyllä, historiasta juontuvalla tavalla, sanoo Rantanen.

Omakotitalo on tuhoutunut lähes kokonaan tulipalossa Nokialla Pirkanmaalla. Pelastuslaitos sai hälytyksen Vikkulankujalle noin puoli viideltä aamuyöllä.

– Puolitoistakerroksinen talo oli kauttaaltaan tulessa. Talo sijaitsee Vihnusjärven rannassa, kertoo tilannekeskuksen palomestari Matti Willman.

Jälkiraivaustyöt ovat parhaillaan käynnissä. Mahdollisista henkilövahingoista ei ole tietoa. Willmanin mukaan talon pihassa on auto. Hän arvioi, että talo voi olla myös loma-asunto.

Päivystävä palomestari Teemu Turtonen kertoo, että savuavia raunioita ei ole vielä päästy tutkimaan. Poliisi alkaa selvittää palon syytä.

Turtosen mukaan hälytys palosta tuli järven toiselta rannalta. Rakennus oli palanut jo lähes maan tasalle, kun palokunta löysi palopaikan.

Tuli ei ollut vaarassa levitä muihin rakennuksiin. Lähin naapuri on noin sadan metrin päässä.

Kenraalimajuri evp. Kalervo Sipi organisoi Tampereen Kalevankankaan sankarihaudalle 100-vuotisjuhlan kunniavartiota itsenäisyyspäiväksi. Kysymys ei ole ihan pikkujutusta: jokaiselle haudalle saapuu sankarivainajan ikätoveri kunnioittamaan sodassa kuolleen muistoa.

– Todella kiitettävästi nuoriso on lähtenyt liikkeelle. Meillä on tarve 749 vartijalle Kalevankankaalla. Minulle tuli päälle 900 ilmoittautunutta. Eli yli 150:lle olen joutunut lähettämään vastauksen, että valitettavasti paikat menivät jo.

Yksi vartioitavista haudoista on talvisodassa 25-vuotiaana kaatuneen Paavo Matias Koivusen viimeinen leposija. Koivunen kuoli Yläkylässä 17.12.1939.

– Hänen pojanpojanpoikansa poika otti minuun yhteyttä, että onko mahdollista päästä isoisoisän haudalle kunniavartioon, koska mummu olisi tästä erittäin tyytyväinen. Tämä toteutuu.

Kalevankankaalla lähes jokaisen vainajan vartijaksi tuleva on juuri hänen kuolinhetkensä ikätoveri.

Mielestäni on tätä päivää antaa naisille mahdollisuus kunnioittaa veteraaneja. Naiset ovat niin voimakkaasti mukana Suomen puolustuksessa. Kalervo Sipi

Tampereelta liikkeelle lähtenyt ajatus on levinnyt valtakunnalliseksi ilmiöksi. Itsenäisyyden juhlapäivää vietetään uudella tavalla noin 30 paikkakunnalla. Tiedot hautausmaista ja kellonajoista löytyy mm. Suomi 100 -sivustolta.

Kalervo Sipi oli nähnyt valokuvan Lempäälästä, jossa toteutettiin vastaava seremonia noin kymmenen vuotta sitten. Ajatus jäi muhimaan, ja nyt juhlavuoden kunniaksi idea toteutetaan.

– Tunteet nousevat varmaan pintaan, kun tajuamme kuinka nuoria he olivat. Sodassa kaatuneista alle 30-vuotiaita oli 60 prosenttia ja siitä joukosta 19–24-vuotiaita oli 40 prosenttia.

– Se voi olla yllätys, jos käsitys sotamiehistä on perustunut Edwin Laineen 1950-luvulla ohjaamaan Tuntematon sotilas -elokuvaan.

Naisiakin mukana

Kunniavartioiden toteutustapa vaihtelee eri paikkakunnilla. Tampereen Kalevankankaalle tuleva, talvisodassa kuolleita kunnioittava, pukeutuu lumipukuun ja jatkosodan haudoille tuleva maastopukuun. Erikoisuutena on lisäksi neljä talvisodan tuntematonta kaatunutta, heidän kohdilleen saapuu henkilöt lumipuvussa huppu päässä.

Kunniavartioon osallistuminen kiinnosti myös naisia, joita Kalervo Sipi harkinnan jälkeen hyväksyi mukaan.

– Kalevankankaan sankarihautoihin ei ole haudattu yhtään naista, eli siinä mielessä olisi kaikkien pitänyt olla miehiä, mutta mielestäni on tätä päivää antaa naisille mahdollisuus kunnioittaa veteraaneja. Naiset ovat niin voimakkaasti mukana Suomen puolustuksessa, Kalervo Sipi perustelee.

Suomalaiset ovat isänmaallisia

Kalervo Sipi tiesi jo koulupoikana haluavansa sotilasuralle.

– Kodin perintöä innostus maanpuolustukseen varmaankin on, vaikka ei meillä suvussa ammattisotilaita ollut. Ukkini, eli taata oli vapaussodassa mukana Tampereen taisteluissa. Isäni kävi kaikki sodat, eli oli yli viisi vuotta eri tehtävissä kaikissa kolmessa sodassa. Hän oli erittäin aktiivinen reservin upseeri.

Kalervo Sipi kouluttautui ilmatorjuntaan. Ilmatorjuntauran jälkeen Sipi ylennettiin prikaatinkenraaliksi, kun hän siirtyi Tampereelle materiaalilaitoksen johtoon. Hän jäi reserviin Puolustuslaitoksen huoltopäällikön tehtävistä vuonna 2006.

– Nykyisin kalenterissani ovat tärkeällä sijalla kaksi asiaa: Vapaussodan perinneliitto ja toinen on Pajarin poikien perinneyhdistys, jonka puheenjohtajana toimin.

Suomessa voi Sipin mielestä olla iloinen maanpuolustushengestä.

Tunteet nousevat varmaan pintaan, kun tajuamme kuinka nuoria he olivat. Kalervo Sipi

– Se on kansainvälisestikin vertaillen hyvissä kantimissa. Taustana ovat meidän käymämme sodat. Talvisota oli yhdistävä voima ja jatkosodassakaan emme menettäneet itsenäisyyttämme. Suomalaiset ovat perusluonteeltaan isänmaallisia.

Kalevankankaalla itsenäisyyspäivänä kello 12 järjestettävään kunniavartioon kenraalimajuri pukeutuu paraatipukuun. Kalervo Sipi menee tekemään kunniaa pirkka-hämäläisten kenraalin, Aaro Pajarin muistomerkille. Ikä ei täsmää, mutta sotilasarvo on sama.

Illalla Sipi osallistuu presidentin vastaanotolle.

– Tänä vuonna itsenäisyyspäivä saa huikean kruunun. Tasavallan presidentti tutustui keväällä Pajarin poikien näyttelyyn museokeskus Vapriikissa. Yhtäkkiä Pajarin poikien perinneyhdistyksen puheenjohtajalle tipahti postiluukusta kutsu linnan juhliin.

Lue myös: 38-vuotias Pekka kunnioittaa samanikäisenä sodassa menehtyneen pappansa muistoa – "Se jää ikuisesti mieleen"

16-vuotiaan Aune Raholan koulupäivä päättyi dramaattisesti 30. marraskuuta vuonna 1939. Oli kaunis, kuulas ja lumeton talvipäivä. Nuori koululainen oli juuri palannut ruokatunnilta takaisin koululle, kun vahtimestari käski lähtemään heti kotiin. Helsinkiä oli alettu pommittaa. Talvisota oli alkanut.

– Pelätä ei kuitenkaan juuri ehtinyt, sillä isänmaan puolustus meni edelle, muistelee 94-vuotias Aune Rahola.

Rahola pääsi lottakoulutukseen poikkeuksellisesti jo 16-vuotiaana ja työskenteli talvisodan aikaan väestönsuojelukeskuksessa Tampereella. Sodan ensimmäiset päivät olivat hurjia ja raskaita, ja Rahola kertoo valvoneensa yhtäjaksoisesti yli kaksi vuorokautta.

– Se oli vielä sellaista spontaania meininkiä kaikella tapaa, koska ei oltu varauduttu, että sota alkaa, hän toteaa.

Vaikka sodan alku oli sumuista ja epäselvää, Raholan mieleen on jäänyt terävänä useita hurjia muistoja. Yksi erityisen pelottava hetki oli, kun Hämeenpuistoa pommitettiin Tampereen keskustassa. Nuori lotta juoksi muiden mukana lähimpään väestönsuojaan Suomen Trikoon tehdasrakennukseen.

– Se oli aika kauhea kokemus, kun semmoinen suuri tehdasrakennus huojui ja sirpaleita satoi kauheasti. Siellä me istuimme, emmekä tienneet, mikä kohtalomme on. Onneksi rakennus kuitenkin kesti ja pääsimme sieltä ehjinä pois.

Sota jatkui, ja pikkuhiljaa ajatukseen tottui.

– Silloin oli ihmeellinen talvisodan henki, joka yhdisti suomalaisia ympäri maata, Rahola sanoo.

"Hymyilevä luutnantti" toi valoa sotaan

Jatkosotaa varten Rahola koulutettiin radistin tehtäviin, ja hän sai komennuksen rintamalle Viteleen Laatokan rannalle. Radistin tehtäviin kuului muun muassa ottaa vastaan morseaakkosina erilaisia salasanoja radiokeskuksessa. Työtä tehtiin vuoroittain pienessä karjalaismökissä.

– Otimme vastaan esimerkiksi säätiedotuksia. Se oli tärkeää. Jos viestissä oli salaisuuksia, veimme sen avaamatta suoraan esikuntaan, Rahola kertoo.

Jatkosodasssa tapahtui myös jotain odottamatonta ja ihanaa. Ensimmäisenä iltana pitkän junamatkan jälkeen edessä oli ilmoittautuminen esikuntaan. Mieleen jäi kuitenkin jotain aivan muuta.

– Muut lotat kysyivät minulta, minkälaista siellä oli ollut. Sanoin, etten muista muuta kuin yhden hymyilevän luutnantin. Lotat huusivat kuorossa, että se on Raholan Olli, kertoo Aune Rahola hymyillen.

Kyseinen luutnantti oli nuoren lotan tuleva aviomies.

Rahola kertoo hänen ja Ollin alkutaipaleen alkaneen hitaasti. Pari kuitenkin alkoi kiinnittämään toisiinsa enemmän ja enemmän huomiota.

– Satuin usein istumaan hänen viereensä ruokapöydässä. Hän oli vähän kömpelö ja kova syömään. Kiinnitin huomiota, kuinka hitaasti ja huonosti hän kuori perunoita. Minä sitten aloin kuoria hänelle niitä ja jatkoin siitä eteenpäin, kertoo Rahola.

Vaikka raskas jatkosota oli koko ajan käynnissä, on ajalta jäänyt paljon myös hyviä muistoja. Rahola kertoo esimerkiksi lättykesteistä.

– Pojat pyysivät meitä lottia paistamaan räiskäleitä kotoaan saamistaan jauhoista ja voista. Sillä tavalla me olimme usein illalla yhdessä isommalla porukalla ja meillä oli ihan mukavaa.

Vähintään yksi rakkauskirje päivässä

Pikkuhiljaa Aunen ja Ollin tunteet toisiaan kohtaan syvenivät.

– Me olimme todella rakastuneita. Se oli semmoinen tunne, jota on vaikea selittää – mutta ihanaa se oli.

Kun Aune Rahola oli ollut vuoden ajan radistina, hänen isänsä menehtyi. Hän lähti kotirintamalle auttamaan äitiään. Umpirakastunut pari kirjoitti toisilleen kirjeitä päivittäin Ollin ollessa vielä rintamalla.

– Sen jälkeen, kun minä lähdin siviiliin, odotin joka päivä kirjettä tai kahta – samoin kuin tuleva mieheni siellä toisessa päässä, kertoo Rahola.

Kirjeet toivat valoa vielä sodan varjostamaan, köyhään elämään.

Me olimme todella rakastuneita. Se oli semmoinen tunne, jota on vaikea selittää.

– Yksi kirjeiden aihe olikin se, kuinka odotimme kirjeitä. Joinakin päivänä niitä ei tullut, mutta sitten taas, kun tuli monta kerralla, olimme niin onnellisia.

Olli kosi Aunea jo ensimmäisellä lomallaan. Pari meni naimisiin Ollin ollessa vielä rintamalla.

"Tämä on hienosti hoidettu maa"

Sodan päätyttyä elämä tuntui vapauttavalta. Olosuhteet olivat rauhanomaiset mutta todella köyhät ja puutteelliset. Kaikesta oli pulaa. Uuden Suomen jälleenrakentaminen oli vasta aluillaan.

– Elämä oli tavattoman köyhää. Suomessahan oli valtava pula elintarvikkeista, vaatteista ja asunnoista. Esimerkiksi, jos oli tullut jotain erikoista ruokaa, esimerkiksi silakoita, kauppojen ovelle tuli suuri jono, Rahola kuvailee.

Ihmiset puhalsivat yhteen hiileen köyhyydestä huolimatta.

– Sanoimme aina, että on ihanaa, kun ei tarvitse kadehtia ketään, koska kaikilla on yhtä vähän, Rahola nauraa.

Sota painoi taustalla vielä pitkään, mutta elämässä päästiin siitä huolimatta eteenpäin. Suomi nousi. Aune ja Olli Rahola saivat elää yhdessä yli 60 vuotta ennen Ollin kuolemaa.

Pariskunta sai yhteensä kuusi lasta sekä toistakymmentä lastenlasta ja lastenlastenlasta, jotka ovat tuoneet iloa ja onnea koko perheen elämään.

– Iloitsen valtavasti lapsistani ja heidän terveydestään. On myös onni, että pienimmät saavat kasvaa näin hyvässä yhteiskunnassa, jossa varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen panostetaan.

Nyky-Suomessa Rahola on ylpeä monesta asiasta.

– Tämä on hienosti hoidettu maa. Toivon, että menemme oikein hyvin eteenpäin. Varsinkin, jos ajatellaan koulutusta, lastenhoitoa ja myös meidän vanhusten hoitoa. Meillä pidetään erittäin hyvää huolta kaikista asioista.

Varsinkin lapsia katsoessa tulevaisuuteen on helppo uskoa.

– Ennen minä olen hoitanut paljon näitä lapsia eri polvissa. Nythän minä lähinnä katselen kauniisti ja ihailen, kuinka nykylapsi kehittyy – tai, jonka annetaan kehittyä. Ja se on meidän yhteiskuntamme ansiota, Rahola sanoo.

Saara Päivinen, Kallion lukion Uutisluokka

Yle Uutisluokka on mediakasvatushanke, jossa nuoret tekevät uutisia.

Aune Raholan haastattelu nähdään 6.12. klo 13 alkavassa Kohti Linnan juhlia -lähetyksessä TV1:ssä.

Poliisihallitus aikoo vaatia väliaikaista toimintakieltoa Pohjoismaisen vastarintaliikkeen Suomen osastolle ja sen alaosastoille, mikäli Pirkanmaan käräjäoikeuden lakkautuspäätöksestä valitetaan. Jo päätöksen antamispäivänä PVL:n edustaja arvioi, että valitus hoviin lähtee.

Esimerkiksi itsenäisyyspäiväksi suunniteltuihin mielenilmauksiin poliisi ei voi puuttua ennakolta, sanoo poliisiylitarkastaja Heikki Lausmaa.

– Tämä perustuu ihan yhdistyslakiin. Rekisteröidyn yhdistyksen toimintaan voidaan puuttua heti, mutta rekisteröimättömän yhdistyksen toimintaan vasta päätöksen tultua lainvoimaiseksi.

Lausmaan mukaan poliisi ei voi estää lakkautettaviksi julistettujen yhdistysten kokoontumisia, jos päätökset eivät ole lainvoimaisia.

– Pirkanmaan käräjäoikeuden päätös lakkauttaa Pohjoismaisen vastarintaliikkeen Suomen osasto ja sen alaosastot ei ole vielä lainvoimainen, joten poliisi ei voi estää ennakolta näiden tahojen kokoontumista, mielenilmaisuja tai tunnusten käyttöä itsenäisyyspäivän tapahtumissa.

Vaikka kokoontumisia ei ennakolta estetä, poliisi puuttuu järjestyshäiriöihin, vakuuttaa Lausmaa.

– Poliisilla on oikeus puuttua niiden, kuten muidenkin tahojen kokoontumisiin ja mielenilmauksiin, mikäli yleinen järjestys ja turvallisuus vaarantuvat tai lakia muutoin rikotaan.

Pohjoisen perinne ry:n lakkautus menossa

Pirkanmaan käräjäoikeus hyväksyi 30. marraskuuta Poliisihallituksen kanteen Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen Suomen osaston sekä siihen suoraan tai välillisesti kuuluvien alaosastojen sekä Pohjoinen perinne ry:n lakkauttamiseksi.

Päätös ei ole vielä lainvoimainen, sillä siitä voi ilmoittaa tyytymättömyytensä seitsemän päivän aikana. Valitusaikaa on 30 vuorokautta.

Lausmaan mukaan PVL:n taloutta pyörittävä Pohjoinen perinne on rekisteröity yhdistys, joten sen toimintaan voidaan puuttua heti. Uskottu mies on jo ryhtynyt lakkauttamaan Pohjoinen perinne ry:n verkkokauppaa ja lehteä.

Poliisihallitus on päättänyt, että mikäli Pirkanmaan käräjäoikeuden päätös ei jää lainvoimaiseksi, Poliisihallitus vaatii hovioikeudelta väliaikaisen toimintakiellon asettamista PVL:n Suomen osastolle ja sen alaosastoille, kertoo poliisiylitarkastaja Lausmaa.

– Sellainen hakemus tullaan jättämään, mikäli tämä päätös ei jää lainvoimaiseksi.

Nokialla tiistaina aamuyöllä palaneen omakotitalon raunioista on löytynyt vainaja. Poliisi epäilee, että kyseessä on talon asukas, vuonna 1970 syntynyt mies.

Pelastuslaitos sai hälytyksen Vikkulankujalle noin puoli viideltä aamuyöllä. Palomestarin mukaan puolitoistakerroksinen hirsirakenteinen talo oli kauttaaltaan tulessa, kun palokunta saapui paikalle.

Poliisi jatkaa palon syyn selvittämistä. Toistaiseksi asiaan ei epäillä liittyvän rikosta.

Sää huononi Pirkanmaalla yllättävän nopeasti tiistaina iltapäivällä kello 16 jälkeen lumisadealueen liikkuessa alueen halki. Lunta satoi varsinkin kolmostien varrella runsaasti.

Puoli viiden tienoilla iltapäivällä sattui kolmostiellä Tampereen eteläpuolella useita lieviä kolareita, jotka myös hidastivat muuta liikennettä. Erityisesti etelään päin oli jonoa.

Noin kello 17 Tampereen Mustassalahdessa suistui matkustajia täynnä oleva bussi päin koivua. Linja-auto oli tulossa rautatien alitse johtavaa katua pitkin ja kuljettajan piti kääntyä mutkassa jyrkästi. Bussi ei tähän taipunut, vaan luisui päin puuta.

Tilanteessa oli ainekset pahempaakin. Bussissa oli pelastuslaitoksen mukaan noin 60 matkustajaa. Loppujen lopuksi pelastuslaitos joutui kuitenkin miettimään vain yhden kyydissä olleen kohdalla jatkohoidon tarvetta.

Mustassalahdessa oli liukkaampaa kuin pehmeän näköisen lumisateen perusteella olisi luullut. Samankaltaiset olot oli tien pinnalla tiistaina laajemmaltikin. Noin kello 16 ja 17.45 välisenä aikana Pirkanmaan pelastuslaitoksen tietoon tuli lähes 20 liikenneonnettomuutta.

Liukkaasta kelistä onkin varoitus voimassa ainakin tiistai-iltaan asti.

Juttua on päivitetty, kun mm. onnettomuusbussin matkustajamäärästä on saatu tarkempaa tietoa.

Tampereen opiskelija-asuntosäätiö (TOAS) suunnittelee Hippostalon paikalle useita uusia taloja. Havainnekuvan perusteella Kalevassa sijaitsevalle tontille tulee yksi pitkä, kaareva kerrostalo ja kolme pienempää rakennusta. Opiskelija-asuntojen lisäksi tontille on suunniteltu muutakin asumista sekä palveluja ja työpaikkoja.

Tontin asemakaavamuutos on juuri alkamassa. TOAS hakee tontille käyttötarkoituksen muutosta sekä lisää rakennusoikeutta. Tällä hetkellä tontti on kaavoitettu toimistorakennuksille ja sen rakennusoikeus on 26 000 neliötä.

Hippostalo sijaitsee Teiskontien varressa, Kalevan uintikeskuksen ja Tampereen yliopistollisen sairaalan läheisyydessä. Sijainti on erittäin hyvä, esimerkiksi tulevan ratikan pysäkki tulee aivan Hippostalon viereen Teiskontielle.

Opiskelija-asuntosäätiö osti valtion entisen virastotalon vuonna 2014 tarjouskilpailun jälkeen. Säätiö maksoi talosta ja tontista 12 miljoonaa euroa.

Purkulupa vielä varmistumatta

Tampereen opiskelija-asuntosäätön toimitusjohtaja Kirsi Kosken mukaan säätiön tarkoituksena on tehdä rakennuksia, jotka kestävät aikaa ja sopivat Kalevan ympäristöön.

Kosken mukaan yhtenä ajatuksena on luoda tontille rakentamista, joka yhdistää nuoremman ja vanhemman väen. TOAS itse ei kuitenkaan aio laajentaa toimintaansa opiskelija-asumisen ulkopuolelle.

– Yritämme houkutella siihen kumppaneita. Me emme toimintaamme laajenna, mutta ajattelemme, että samalla tontilla voisi olla muitakin.

Hippostalolle ei vielä ole purkulupaa, mutta Koski uskoo, että lupa tulee.

– Meidän tavoitteemme on, että puramme Hippostalon kokonaan ja rakennamme uutta tilalle. Toki maakuntamuseo antaa siitä lausunnon, mutta suulliset keskustelut ovat edenneet sillä mallilla, että näyttäisi, että saamme sen purkaa, Koski sanoo.