Loputon kuolemanlaakso. Sellaiseksi Maria Veitola kuvailee loppuaikojaan Radio Helsingin päätoimittajana, pestissä, jonka hän otti vastaan vuoden 2014 alussa ja josta hän irtisanoutui viime vuoden kesällä.

Veitola jätti radion, koska toimittajien aika kului toimittamisen sijasta ilmaisen printteripaperin ja bensan pummaamiseen ja oveen hakkasi velkojien armeija. Uupumus alkoi kuulua sisällöissä, oma takki oli tyhjä.

– Lähdin väsyneenä toivottomuuteen ja siihen, että yritykset eivät johtaneet mihinkään. Koin, että ammattitaitoni on muualla kuin siinä, että vastaan kaikki päivät sähköposteihin ja puheluihin siitä, miksi laskuja ei ole maksettu. Se oli todella turhauttavaa varsinkin, kun omaakaan kuukausipalkkaa ei oltu maksettu aikoihin. Lopulta tuli eteen se päivä, jolloin kysyin itseltäni, miksi teen tätä.

Kun Muusikkojen liitosta loppuvuodesta soitettiin ja tarjottiin sisältöjohtajan paikkaa, piti Veitolan miettiä pitkään.

– Ajattelin ensin, että olen jo antanut kaikkeni. Sitten ymmärsin, että pääsen viimein tekemään sitä, mitä luulin pääseväni tekemään jo kolme vuotta sitten ryhtyessäni päätoimittajaksi. Omistaja luottaa meihin, ja meillä on työrauha.

"Ammattiliitto ei voi jättää teostoja maksamatta"

Vuosien kituuttelun ja lukuisten pelastusyritysten jälkeen Radio Helsingin konkurssi näytti viime lokakuussa väistämättömältä. Radion tuskien taivalta, kaoottista taloutta ja vanhojen tekijöiden ulosmarssia kuvattiin laajasti muun muassa Image-lehden artikkelissa. Huhut kanavan kuolemasta osoittautuivat kuitenkin jälleen ennenaikaisiksi.

Muusikkojen liitto tuli hätiin yhdennellätoista hetkellä ja osti kanavan liiketoiminnan. Teostoista, veroista ja palkkiosta kasaantunut velkavuori jäi edellisen omistajan vastattavaksi.

Ammattiliitto aikoo onnistua siinä, missä kukaan muu ei ole vielä onnistunut. Se aikoo saada tappion suossa rämpineen radion seisomaan omilla jaloillaan.

Tavoitteen saavuttaminen näyttää ihan mahdolliselta, arvelee liiton puheenjohtaja Ahti Vänttinen. Ensimmäinen uusi ohjelmakartta julkaistiin maaliskuussa. Sitä seuranneiden kolmen kuukauden aikana mainosmyynti on kivunnut tasolle, joka laskettiin minimiksi, kun kaupasta päätettiin. Vielä on kuitenkin matkaa siihen, että oltaisiin kuivalla maalla.

– Tilanne on paljon valoisampi kuin mihin varauduimme. Eri asia on sitten, miten pitkään se riittää. Me emme voi ammattiliittona ottaa sellaisia riskejä, joita täällä on aiemmin otettu. Me maksamme kaikki palkat ja teostot ja hoidamme asiat oikein. Se nostaa kannattavuuden rajaa korkeammalle.

"Haluamme edistää asioita, emmekä vain estää"

Kun taloudellinen riski on niin ilmeinen, niin miksi se otettiin? Siksi, että muusikot halusivat pelastaa omaksi kokemansa radion, vastaa Vänttinen.

– Aloite tähän tuli jäseniltä. Radio Helsingissä on aina ollut laaja diversiteetti musiikkia ja kanavalla on ollut perinteisesti töissä paljon muusikoita.

Toinen syy radiobisnekseen hyppäämiseen oli etujärjestön uusi strategia. Sen ydin on asioiden edistäminen, eikä estäminen. Muusikkojen liitto perusti viime elokuussa oman klubin, G Livelabin. Viimeisin aloite on neuvottelu yhteistyöstä muusikkovetoisen Nälkä-verkkolehden kanssa. Investointeja lehteen ei ainakaan tässä vaiheessa ole luvassa, mutta kivuttomampia vaihtoehtoja etsitään aktiivisesti. Puheenjohtaja Ahti Vänttinen kuvailee prosessia laskeutumiseksi norsunluutornista.

– Liitto täyttää nyt sata vuotta ja sen sadan vuoden ajan on touhuttu tätä perinteistä ammattiliittojuttua. Nyt on haluttu muuttaa perinteinen ammattiliiton ei-liike -mielikuva ja saada enemmän näkyvyyttä tulemalla mukaan toimintaan. Ei meillä ole harhakuvia siitä, paljonko yhdellä paikallisradiolla voi vaikuttaa, mutta kyllä se antaa meille mahdollisuuden myös osallistua kulttuuripoliittiseen keskusteluun.

Radiolla ja liitolla on sama missio

Radio Helsinki muutti Teurastamolta Muusikkojen liiton tiloihin tammi–helmikuun vaihteessa. Uudessa studiossa kaikki on viherseinää myöten viimeistä huutoa ja toimittajilla asialliset työtilat. Jopa ulkoinen ilme on uusittu, eikä paperi enää lopu kesken. Veitola on tyytyväinen.

– Nyt kun meillä on hyvät tilat, omistaja, joka uskoo meihin ja infra kunnossa, kaikki voivat keskittyä olennaiseen, myyjät myymään ja toimittajat toimittamaan. Se ei nosta pelkästään tunnelmaa, vaan myös tekemisen tasoa. Toki se, että työolot olivat niin nihkeät, eikä palkkioita maksettu aikoihin, jätti joihinkin ihmisiin katkeruutta. Ehkä ne tyypit ovat nyt vähän aikaa ainakin syrjässä radion tekemisestä.

Vaihtuvuutta on odotettavissa kanavan taajuudella jatkossakin, Veitola paljastaa.

– Mukana on vanhoja tekijöitä ja uusia tekijöitä. Haluan tehdä tätä niin, että radio sykkii ajan mukana, eivätkä tekijät leipäänny. Ihmiset voivat toimittaa vaikka 15 jaksoa jotain ohjelmaa, ja sitten tehdään jotain muuta.

Sisältöpäällikkö Maria Veitolan mielestä liitto ja radio ovat samalla asialla. Molempien tavoitteena on edistää monipuolista musiikkikulttuuria maailmassa, jossa tarjonta kapenee soittolistojen hittikimaroiksi.

– Se on koko ajan kapeampaa, kuka pääsee näkyviin ja kuuluviin, on sitten kyse muusikoista tai musiikin eri genreistä. Kun liiton tehtävä on edistää monipuolista kotimaista musiikkikulttuuria, niin oma media on looginen hankinta. Se voi soittaa sitä musiikkia, joka ei muualla soi ja tuoda esiin tekijöitä, jotka eivät muualla pääse esiin.

Ihan ongelmatonta ei Radio Helsingin ja Muusikkojen liiton yhteiselo ole. Esteiden yli on päätetty kiivetä sitä mukaa, jos ja kun niitä vastaan tulee, kuvailee liiton puheenjohtaja Ahti Vänttinen.

– Jos vaikka joku 30 vuotta meidän jäsenmaksuja maksanut muusikko päätyy Radio Helsingin Paskalista-ohjelmaan, niin hän saattaa kysyä minkä takia me kustannamme tällaista radiota. Tähän asti jäsenet ovat kuitenkin olleet todella innoissaan siitä, että jotain uutta viimein tapahtuu.

Muusikot haluavat klubistaan konseptin

Viiden metrin päässä G Livelabin esiintymislavasta kulkee raitiovaunu. Silti lavalla voi soittaa vaikka jousikvartetti täysin häiriintymättä. Pieteetillä toteutettu äänieristys toimii myös toiseen suuntaan. Vaikka klubilla olisi millainen rytke, ei melu kuulu kadulle tai ylempiin kerroksiin, summaa Muusikkojen liiton puheenjohtaja Ahti Vänttinen.

– Kuten nimikin sanoo, klubi on koelaboratorio. Sen kehittämisessä ovat olleet mukana sekä musiikin että tekniikan todella kovat osaajat. Varsinkin isoissa kaupungeissa, kuten Lontoossa, monet klubit ovat joutuneet lopettamaan meluhaittojen takia. Kampissa suljettiin myös juuri hiljattain yksi. G Livelabissa on haluttu katsoa, miten akustointi ja äänieristys tehdään, kun ne tehdään kunnolla.

Myös äänentoisto on huippuluokkaa. Kaikki on tehty musiikin ehdoilla. Asiakkaat voivat tilata juomat tiskiltä ja ruuat naapuriravintoloista pöytään omalla kännykällään joutumatta ramppaamaan edestakaisin kesken esityksen.

Pieteetillä rakennetun keikkapaikan toimintamallit halutaan saada laajempaan jakeluun. Tarkoitus on luoda konsepteja normaalia liiketoimintaa pyörittävien yrittäjien käyttöön, Ahti Vänttinen kuvailee. Uusien ideoiden toivotaan lisäävän elävän musiikin kulutusta ja luovan muusikoille sekä uusia työtilaisuuksia, että parempia työoloja.

– Elävän musiikin esittämisessä ei ole tapahtunut juuri mitään muutoksia 50 vuoteen. Kuitenkin kilpailu ihmisten vapaa-ajasta on koko ajan kovempaa. Me haluamme määritellä uuden referenssitason sille, miten asiat tehdään.

Kuluttajat osaavat vaatia koko ajan parempaa vastinetta ajalleen ja rahoilleen. Laatumielikuva on koko ajan kovempi. Vänttisen mielestä klubeja ja muita keikkapaikkoja pitäisi rakentaa samalla tarkkuudella kuin oopperataloja tai konserttisaleja.

– Monella on mielessä vähän ankea klubikokemus, kun he päättävät, etteivät jaksa lähteä jonottamaan paikkaan, jossa on vielä aika huonot soundit. Me haluamme luoda referenssin sille, mitä klubielämyksen pitäisi olla. Vapaalla kentällä musiikkia on totuttu esittämään vähän niin kuin muiden nurkissa.

Seuraava pysäkki Tampere

Näyttää kuitenkin siltä, ettei Muusikkojen liitto ole luomassa vain konseptia, vaan myös rakentamassa omaa imperiumia. Vänttisen mukaan näin ei ole, vaikka seuraava G Livelab –klubi on jo perusteilla Tampereelle. Paikka on kosken rannalla, Frenckellin vanhassa pannuhuoneessa.

Omat mutkansa matkaan asettaa se, että rakennus on suojeltu ja kaupungin omistama. Vänttinen toivoo, että Tampereen kaupunki tulisi investoinneissa vuokralaista vastaan. Vänttisen mukaan rahoituksen rakentaminen vie oman aikansa, eikä ole jatkon kannalta tarkoituksenmukaista, että liitto pyörittäisi omilla lihaksillaan merkittävää liiketoimintaa.

– Kiinnostusta tällaisten klubien perustamiseen on muuallakin. Jos se kiinnostus johtaa siihen, että klubeja oikeasti perustetaan, niin eivät ne välttämättä ole meidän omistuksessamme. Me haluamme, että ne lähtisivät toimimaan ihan oikealta kaupalliselta pohjalta, ja että rahoitus tulisi suurelta osin jostain muualta kuin meiltä.

Bisneksen pyörittämistä tärkeämpää liitolle on rakkaus lajiin. Rikkauksia ei ole tarkoitus takoa, mutta toiminnan pitää kannattaa itsensä, Vänttinen summaa. Se koskee myös Radio Helsinkiä, kun alkukankeudet on selätetty.

– En tiedä mihin tämä tästä menee, mutta emme me liiketoimintaa näe pääasiana. Tämä on kulttuurityötä, joka on pakko tehdä liiketoimintamuodossa, muuten se ei ole mahdollista.

Radio Helsingin sisältöjohtaja Maria Veitola allekirjoittaa Vänttisen näkemyksen.

– On selvää, että tämän täytyy toimia kaupallisena radiona. Me olemme jo nyt lähellä sitä, että radio pyörii omillaan. Haaste on se, meillä on paikallinen radiotaajuuslupa, ja suomalaiset ovat todella vahvasti FM-radio –kansaa. Se, miten kiinnostavia me olemme mainostajille liittyy suoraan siihen, että meillä pitäisi olla enemmän kuulijoita ja ympäri Suomea. Tulevaisuuden haaveeni on se, että ihmiset huomaisivat, että radiota voi kuunnella myös netin kautta.

Hirveästi enempää omia paukkuja Muusikkojen liitto ei pysty uusiin toimintoihinsa laittamaan, myöntää puheenjohtaja Ahti Vänttinen. Alle 3500 jäsenen maksutuloilla on pakko luottaa siihen, että klubit ja radio saavat ilmaa siipiensä alle.

– Paljoa enempää liiketoimintaa emme voi tähän kylkeemme ottaa. Se on pidettävä tasolla, joka pystytään oikeasti hoitamaan.

Tampereen yliopistollisen sairaalan edusta on tällä hetkellä valtava rakennustyömaa. Rakennusyhtiö SRV rakentaa Etupihahankkeessa kolme uutta sairaalarakennusta ja maanalaisen parkkihallin. Lisäksi vanhoja rakennuksia puretaan.

Aamulehden selvityksen mukaan rakennushankkeen budjetti voi ylittyä roimasti – 40 miljoonalla eurolla. Hinta nousisi alkuperäisestä 240 miljoonasta eurosta 280 miljoonaan euroon.

Aamulehden mukaan asiasta ei ole kerrottu sairaanhoitopiirin valtuustolle, vaikka se käyttää ylintä päätösvaltaa.

Etupihahankkeen projektinjohtaja Jarko Keivaara kertoo Aamulehdelle, että laskelmia on esitelty sairaanhoitopiirin hallitukselle toukokokuun alussa.

Kun nälkä yllättää, niin apu löytyy tänä päivänä nopeimmin netistä.

Foodora ja Wolt toivat ravintolaruokaa kuljettavat lähettinsä Tampereelle viime vuoden alkupuolella. Kuljettajia Foodoralla on noin kahdeksankymmentä, Woltilla lähettikumppaneita on toista sataa.

Pääkaupunkiseudulta levinnyt toiminta onkin lähtenyt hyvin käyntiin, sanoo Woltin Suomen maajohtaja Lotta Wikman.

– Me olemme hyvin tyytyväisiä, mutta kasvutavoitteita ei koskaan saavuteta, sillä Tampereella on vielä paljon kasvunvaraa. Niin kauan kuin löytyy kasvua, uusia ravintoloita ja uusia asiakkaita, niin me jatkamme kasvamista ja satsaamista Tampereelle.

Myös Foodoralla uskotaan, että toiminta kasvaa tulevaisuudessa.

Niin kauan kuin löytyy kasvua, uusia ravintoloita ja uusia asiakkaita, niin me jatkamme kasvamista ja satsaamista Tampereelle. Lotta Wikman

– Tampere on kasvava talous- ja asutuskeskus ja näemme Foodoran tulevaisuuden Tampereella erittäin valoisana. Kasvu ei näytä hidastumisen merkkejä, sanoo Foodoran markkinointipäällikkö Daniel Jyllinkoski.

Ravintoloille toivottua lisäpalvelua

Tällä hetkellä molempien palveluiden piirissä on viitisenkymmentä ravintolaa. Kaksi ja puoli vuotta sitten aloittanut Sitko Pizza & Bar halusi mukaan toimintaan heti alusta lähtien.

– Meillä ei ole resursseja itsellä aloittaa minkäänlaista lähettitoimintaa, niin sitten joku joka ottaa sen hoitaakseen, niin se on meille vaan lisäpalvelu, kertoo ravintolan toinen omistaja Henri Salenius.

Parhaina päivinä lähettien matkaan on lähtenyt toista sataa pitsaa.

varsinkin sunnuntai tuntuu olevan semmonen päivä, että ihmiset ei halua lähteä kotoansa ja tilaavat mielellään ruokaa kotiin. - ja on nostanut meidän myyntiäkin jonkun verran.

Perinteisten pizzataksien kilpailijaksi Sitko Pizza & Bar ei kuitenkaan julistaudu.

– Me teemme niin paljon enemmän itse ja keskitymme tuoreisiin raaka-aineisiin, joten me emme pysty kilpailemaan halvempien tuotteiden kanssa, toteaa Salenius.

Muutakin kuin pizzaa

Pizzan tilaaminen kotiovelle on toki tuttua jo entuudestaan, mutta Foodoran ja Woltin kaltaiselle palvelulle on silti ollut tilausta.

Emmi Lampinen kertoo käyttäneensä palveluita päivinä, jolloin ei ole itse jaksanut lähteä kaupungille. Palvelussa ilahduttaa erityisesti sen laajuus.

– Kun ennen on saanut vaan tilata jostain muusta pikaruokalasta, niin nyt saa samasta kaikki eri ravintolat.

Jarmo Niittynen kertoo tilanneensa ruokaa muutaman kerran viikonloppuna työpaikalleen, mutta tällä hetkellä palvelu ei yllä hänen kotiosoitteeseensa.

Kun ennen on saanut vaan tilata jostain muusta pikaruokalasta, niin nyt saa samasta kaikki eri ravintolat. Emmi Lampinen

Wolt on määritellyt jakelualueensa kartalla, ja Foodora ilmoittaa kuljettavansa annoksia noin neljän kilometrin etäisyydelle ravintolasta.

Polkemalla perille

Opettajaksi opiskeleva Frans Kujanpää on polkenut ruoka selässään puolisen vuotta.

– Varsinkin iltaisin voi välillä olla kova kiire ja jakelualuekin saattaa kasvaa vilkkaimpina hetkinä, kuvailee Kujanpää työtään.

Kysynnän kasvu on ollut havaittavissa myös lähettien työssä.

– Kyllä tässä on huomannut, että asiakkaat tilaavat entistä enemmän. Palvelulle on syntynyt myös kanta-asiakkaita, Kujanpää kertoo.

Vaaleanpunaisiin ja sinisiin sonnustautuneet kuljettajat ovat kiinnittäneet katukuvassa huomiota tänä keväänä, minkä uskotaan vauhdittavan kasvua entisestään.

Kilpailu sopii molemmille

Wolt on suomalainen start up –yritys, ja Foodora puolestaan on lähtöisin Saksasta. Molemmat yritykset ovat toimineet vasta parin vuoden ajan ja laajentavat toimintaansa uusiin kaupunkeihin.

Kilpailutilanne Suomessa hyödyttää sekä asiakkaita, ravintoloita, että kumpaakin yritystä. Daniel Jyllinkoski

Tampereella palveluiden kesken syntynyttä kilpailua pidetään molemmissa yrityksissä hyvänä.

– Se pakottaa meidät kilpailijat tekemään aina parhaamme ja tarjoamaan parasta mahdollista palvelua ja parasta mahdollista tuotetta, toteaa Woltin Suomen maajohtaja Lotta Wikman.

– Kilpailutilanne Suomessa hyödyttää sekä asiakkaita, ravintoloita, että kumpaakin yritystä, vakuuttaa puolestaan Foodoran markkinointipäällikkö Daniel Jyllinkoski.

Lue myös: Kilpa-ajo annosten kotiinkuljetuksista kiihtyy – ruokalähetit kuskailevat jopa miljoonia annoksia ilman työehtosopimusta

Ratikkajuhlinta on jo alkamassa Tampereen Keskustorilla, vaikka tuliterä vaunu seisoo vielä liikkumatta sille tehdyllä puisella jalustalla. Eikä se edes ole vielä tamperelaisten vaunu vaan helsinkiläisten.

Tämä vaunu on matkalla töihin Helsingin kaduille, ja tamperelaiset pääsevät tänään sen sisään tunnelmoimaan tulevaa. Tampereen vaunusta on kuitenkin tulossa ihan omanlaisensa.

Minkä värinen, kuinka pitkä, kulmikas vai pyöreä onkaan tamperelaisten ratikka? Miten kurveissa kallistellaan, miltä pysäkit näyttävät?

Ratikasta voi kysyä ja keskustella tiistai-iltapäivän Ratikkapäivässä Tampereen Keskustorilta kello 14-20.

Jukka Poika esiintyy Ratikkapäivässä kello 17.40 ja 18.20. Tamperelaisille tuttu Simo Frangén esittää ratikka-aiheista stand upia kello 18.10.

Myös pormestari Anna-Kaisa Ikonen käy Keskustorilla tervehtimässä ratikkaa ja siitä kiinnostunutta väkeä.

Lapset saavat tehdä Ratikkapäivän aikana graffiteja SirkusRakkausPumPumin kanssa. Rakentajat lupaavat, että mahdollisuuksien mukaan näitä lasten teoksia käytetään ratikkatyömaiden koristeena.

Päivän aikana näyttäytyy ensimmäisen kerran myös uusi Ratikka-Nysse. Se starttaa tästä ja kiertää vast'edes ympäri Tamperetta.

Ratikka-Nyssestä ihmiset saavat vastauksia kysymyksiinsä, mitkä asiat ratikan rakentamisessa, reitissä tai yksityiskohdissa sitten askarruttavatkin.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtaja Rauno Ihalainen puolustaa Tampereen yliopistollisen sairaalan etupihan rakennushankkeen kustannusten käsittelytapaa. Ihalaisen mielestä sairaanhoitopiirin valtuusto on saanut riittävästi tietoa kustannusten mahdollisesta noususta. Alkuperäinen budjetti on ylittymässä noin kymmenellä miljoonalla eurolla.

Aamulehti kirjoitti tiistaina, että sairaanhoitopiirin valtuustolle ei kerrottu 40 miljoonan euron kuluriskistä. Summa perustuu indeksiin, johon Taysin rakennushanketta ei ole sidottu.

– En minä ole lähtenyt valtuustolle spekuloimaan, mikä voisi olla jonkun muun indeksin vaikutus kokonaiskustannuksiin, Ihalainen sanoo.

– Mielestäni se on spekulointia. On turha sanoa, että jos laskemme tuolla tai tuolla, mutta kun sitä ei lasketa sen indeksin kautta, sanoo sairaanhoitopiirin hallituksen puheenjohtaja Ilpo Sirniö.

Kustannusarvio on noussut noin 250 miljoonaan euroon

Taysin rakennusurakassa puretaan kaksi sairaalan siipeä ja rakennetaan kolme uutta rakennusta sekä parkkihalli. Sairaalan historian suurimman rakennushankkeen alkuperäinen kustannusarvio on 240 miljoonaa euroa.

Sairaanhoitopiiri on sopinut projektinjohtourakoitsijan eli SRV:n kanssa, että hankkeen kustannukset määräytyvät rakennuskustannusindeksin mukaan. Rakennuskustannusindeksin nousun vuoksi kustannusarvio on nyt noin 250,5 miljoonaa euroa.

Aamulehden esiin tuoma 40 miljoonan euron kuluriski perustuu niin sanottuun tarjoushintaindeksiin. Indeksi kuvaa talonrakentamisen tarjoushintojen kehittymistä alueellisesti.

Tarjoushintaindeksin mukaan tehdyssä arviossa Taysin etupihahanke maksaisikin noin 280 miljoonaa euroa. Eri indeksejä on käsitelty muun muassa sairaanhoitopiirin hallituksessa, mutta niitä ei ole viety valtuustoon saakka.

Rakennushanke on jotakuinkin puolessavälissä. Valmista pitäisi tulla vuoden 2020 alussa.

Eppu Normaali -veistos nousee kesällä 2018 Ylöjärven kaupungintalon aukiolle. Hankkeen kustannusarvio on 100 000 euroa. Se rahoitetaan pääosin testamenttivaroin.

Veistoksen suunnittelee maamme eturivin kuvanveistäjiin kuuluva Kimmo Schroderus. Vuonna 1970 syntynyt taiteilija on palkittu Ars Fennicalla vuonna 2004. Schroderuksen töitä on mm. Helsingin kaupungin taidemuseon kokoelmissa.

Ylöjärven kaupunki haluaa kunnioittaa veistoksella ylöjärveläisyhtyeen poikkeuksellisen pitkää ja hienoa uraa.

– Tämä on kunnianosoitus kaikesta siitä, mitä me olemme tehneet, kun emme ole suostuneet nuolemaan kenenkään takapuolta, yhtyeen kitaristi Juha Torvinen sanoi tiistaina järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

Eppu Normaali perustettiin Ylöjärvellä vuonna 1976.

Muusikot mukana taiteilijan valinnassa

Hanketta on viety eteenpäin kiinteässä yhteistyössä yhtyeen kanssa. Esimerkiksi taiteilijavalinnan kaupunki ja yhtye tekivät yhdessä. Yhtyeen näkemyksillä oli ratkaiseva merkitys.

Martti Syrjän mukaan yhtye halusi varmistaa, että Ylöjärvi saa sellaisen monumentin, joka näyttää hyvältä sadan vuoden päästäkin. Kimmo Schroderuksen valinta tekijäksi tuntui luontevalta, koska hän on tehnyt näyttäviä monumentteja ennenkin.

– Esillä oli kolme vaihtoehtoista taiteilijaa. Oli todella helppoa valita Schroderus, Syrjä sanoo.

1980-luvulla nuoruutta eläneelle taiteilijalle Eput on tuttuakin tutumpi bändi.

– Tämä työtehtävä on sukellus itselleni tärkeään populaarikulttuuriin ja rock-musiikkiin. Veistoksen perusidea on selvillä ja se pohjautuu suoraan bändin historiaan, taiteilija Kimmo Schroderus kertoo.

– Veistoksessa näkyy Eppu Normaali, mutta näköisteosta tai patsasta ei ole tulossa.

Ella Ratilainen muistaa, kuinka hän pienenä voimistelijatyttönä astui forssalaisella voimistelusasalilla arvioitsijoiden eteen. Viiden tytön ryhmällä oli hienot siniset jumppapuvut. Jännitys sai koko kehon kihelmöimään.

– Se oli ensimmäinen kerta, kun pääsi näyttämään, mitä osaa. Se tuntui niin hienolta ja olin niin polleena, kun sain mitalin kaulaan. Sellaisen saivat kaikki, mutta muistan sen tunteen vieläkin, Ratilainen nauraa.

Koulujen jumppasalit ovat vaihtuneet kansainvälisiin kilpa-areenoihin. Toukokuun lopussa Ella Ratilainen voitti Minetit-joukkueessa joukkuevoimistelun maailmanmestaruuden Helsingissä, täpötäyden katsomon edessä.

Parasta on, kun jännitys purkautuu ja adrenaliini alkaa virrata. Ella Ratilainen

Yhä edelleen Ratilaista jännittää, mutta ehkä juuri siksi hän syttyy erityisellä tavalla esiintymis- ja kilpailutilanteissa. Viimeinen silaus tekemiseen tulee yleisön edessä: mitä tiukempi paikka, sitä paremmin tehdään.

– Pieni jännitys antaa lisäenergiaa ja pitää valppaana. Parasta on kuitenkin tunne, kun jännitys purkautuu ja adrenaliini alkaa virrata

.

Ei puoliteholla vaan täysillä

Minettien MM-kultaa voittanut kilpailujoukkue perustettiin vuonna 2011. Juuri 20 vuotta täyttänyt Ella Ratilainen on ollut koko ajan porukan vanhin, joten kaptenin viitta on langennut hänelle vähän luonnostaan.

Kapteenius olisi voinut osua Ellalle myös hänen ominaisuuksiensa perusteella, sillä Ellan naama on harvoin myttyrällä. Pirteyden ja hyväntuulisuuden lisäksi hän on vastuullinen ja luotettava.

Ella saattaa pyyhältää voimisteluharjoituksiin autollaan viime minuutilla, mutta kun harjoitukset alkavat, hän on eturivissä ja tekee täysillä.

– Voimistelu on opettanut minulle ajankäyttöä. Luonteeltani olen sellainen, että tuppaan olemaan myöhässä. Täällä on kuitenkin oltava ajoissa paikalla, joten olen oppinut täsmälliseksi.

Joukkuevoimistelu on vaativa laji, jonka suoritus on parhaimmillaan taiteellinen ja urheilullinen elämys. Jotta liikkeistä, tasapainoista ja hypyistä saadaan yhtäaikaisia ja ilmaisuvoimaisia, harjoittelua ja toistoja tarvitaan tuhansia tunteja.

Ellalle se sopii. Hän on monessa asiassa myös pedantti. Suurin merkitys jaksamisessa on kuitenkin joukkuekavereilla, jotka ovat olleet samoja alusta asti.

– Parhaat kaverini ovat täällä. Joukkue auttaa pään kylmänä pitämiseen ja hermojen hallintaan. Kun koko joukkue on samassa tilanteessa, voimme yhdessä pitää hauskaa ja lievittää stressiä.

Lapsuusvuosilta Ellalla on kokemusta myös yksilöurheilusta. 7-vuotiaana hän tuli lajin pariin rytmisen voimistelun kautta.

– Yksilönä en olisi näin hyvä ja menestynyt urheilija. En olisi tässä, jos minulla ei olisi joukkuetta takana.

Uusi palo etsinnässä

Ellan ahkeruudesta kertoo myös tuore ylioppilastodistus. Kovan harjoittelu- ja kilpailuohjelman lomassa hän kirjoitti eximian paperit Sammon urheilulukiosta.

Ella itse kiittää omasta menestymisestään perhettään ja poikaystäväänsä, kolmiloikkaaja Aleksi Peltoa.

– Perhe on aina tukenut minua. Nyt myös Aleksi on ollut voimavarana. Toivottavasti minä olen ollut sitä myös hänelle, Ella sanoo.

En olisi tässä, jos minulla ei olisi joukkuetta takana. Ella Ratilainen

Opiskelupaikkaa Ella ei tänä keväänä hakenut. Hän haluaa rauhassa etsiä paloa, joka olisi vähintään yhtä vahva kuin voimistelun sytyttämä roihu. Mahdollista on, että tuleva ura löytyy voimistelun parista.

– Juuri tarjottiin valmentajan työtä naapuriseurasta. Voin tehdä sitä oman treenaamisen ohessa. Totta kai haluan ottaa haasteen vastaan.

Kuten kaikki menestyvät urheilijat, Ella on joutunut luopumaan voimistelun takia monesta asiasta. Lapsena häntä harmitti, kun hän ei voinut harjoitusten takia osallistua kaverin kylpylässä järjestettyihin synttärijuhliin tai perheen yhteisille lomamatkoille.

Enää Ella ei harmittele asioita, joista on joutunut luopumaan. Hän arvostaa enemmän kaikkea sitä, mitä hän on urheilusta saanut: luonteen lujuutta, työmoraalia ja hermojen hallintaa.

– Ei siinä koulun esitelmät paljoa tunnu, kun aina voi ajatella, että olen hiukan jännemmässäkin paikassa ollut, Ella sanoo.

Juhlan aika on nyt

Tänään 7. kesäkuuta Minettien voittoa juhlitaan Tampereen Särkänniemessä. Kaksituntisessa juhlassa esiintyy myös Jonne Aaron.

Joukkue on muistamisesta innoissaan, mutta suhtautuu kansanjuhlaan nöyrän vaatimattomasti.

– Olimme tosi yllättyneitä, että näin iso juttu meille on järjestetty. Jos yksikin ihminen jaksaa tulla meitä katsomaan, olemme innoissamme.

Jääkiekkojoukkueita on tavattu juhlia torille, mutta huvipuisto sopii Minettien pirtaan.

– Särkänniemi on meille juuri hyvä, sillä olemme kaikki huvipuistoihmisiä – eli päästämme hiukan vialla, Ratilainen nauraa.

Jos yksikin ihminen jaksaa tulla meitä katsomaan, olemme innoissamme. Ella Ratilainen

Kaikki Minettien tytöt ovat urheilijoina helposti lähestyttäviä ja kohteliaita. Joukkueen ympärillä onkin poikkeuksellisen vahva fanikulttuuri, jota MM-kisoissa tullut voitto on vankistanut entisestään.

Särkänniemessä Minetit pääsevät vielä kerran esittämään koskettavan ohjelmansa, joka sykähdytti Helsingin MM-kisoissa.

– Helsingin hallissa oli todella huikea tunnelma, kun koko yleisö huusi ja oli meidän puolella. Missään kisassa ei ole ollut vastaavaa, Ratilainen sanoo.

Odotan Särkänniemen juhlaa kutkuttavalla innolla. On todella hienoa päästä vielä hetkeksi takaisin MM-kisan tunnelmiin.

Katso täältä: Särkänniemen Minettien voitonjuhlan ohjelma

Joukkuevoimistelun MM-kultaa voittaneiden Minettien mestaruusjuhlaa juhlitaan aurinkoisessa säässä Tampereen Särkänniemessä. Kaikille avoin kansanjuhla alkoi huvipuiston päälavalla kello 17.

Minetit esittävät kultajuhlassa maailmanmestaruuden tuoneen esityksensä. Lisäksi fanit pääsevät tapaamaan urheilijoita. Artistivieraana esiintyy Jonne Aaron. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Yle Tampereen toimittaja Kai Pohjanen välittää tunnelmia sosiaalisessa mediassa tunnisteella #minetit.

Mäntän torilla puhaltaa pohjoistuuli. On perjantai-iltapäivä. Ei ristin sielua.

Toria lähestyy mies ja koira. Raimo Esko on syntyperäinen mänttäläinen ja hevosmies henkeen ja vereen. Viime ajat Esko on seuraillut nykytaideteoksen syntyprosessia.

– Joka päivä olen käynyt katsomassa, kuinka tyhjillään ollut liiketalo saa maalia pintaansa. Siitä tulee hieno.

Purkutalo on taiteilija Viva Granlundin ja mänttäläisten yhteinen taideteos 100 +++ puuta. Se on osa viikonloppuna avautuvia Mäntän kuvataideviikkoja.

– En ole ehtinyt käydä kuvataideviikoilla, kun on hevosia hoidettava. Mutta taidekaupunki on hyvä juttu. Muuten täällä ei olisi mitään, kun tehdaskin on ajettu alas. Muutama sata työntekijää, kun ennen oli monta tuhatta.

Raimo Esko ennustaa, että kohta Mäntässä käy kuhina.

– Tästä niitä autoja menee vähän väliä, kun turistit saapuvat.

Kuvataideviikot tuo kaupunkiin väkeä, mutta erityinen turistimagneetti on Serlachius-museo.

– Siellä olen käynyt. Ja valkoisessa talossa, jossa Erik Serlachius asui. Siinä Honkahovissa.

Duunarikaupungista kasvoi nykytaiteen mekka

Toiminnanjohtaja Tiina Nyrhinen oli mukana jo ensimmäisillä kuvataideviikoilla vuonna 1993. Nyrhinen muistelee tunnelmia 1990-luvun alussa.

– Oli lama. Sellutehdas oli juuri lakkautettu. Tuntui, että Mänttä sulkee ovensa. Kaupunki kuolee.

Kunnes joukko mänttäläisiä taiteen ystäviä keksi, että Mäntän historia on ollut paitsi teollisuutta, myös taidetta. Tehtaan patruunat, G.A. ja Gösta Serlachius, olivat tukeneet Gallen-Kallelan ja Schjerfbeckin kaltaisia taiteilijoita. Miksei voitaisi jatkaa samaan tyyliin, tehdä yhteistyötä parhaiden aikalaistaiteilijoiden kanssa?

– Heti alusta saakka tavoitteena oli kehittää tehtaan varjossa eläneestä Mäntästä taidekaupunki.

Nyt, neljännesvuosisata myöhemmin, tavoite näyttäisi toteutuneen. Kuvataideviikoista on kehittynyt kesän tärkein nykytaiteen katselmus, jonne taiteilijat haluavat ja jonne yleisökin osaa tulla: viime kesänä Kuvataideviikot teki kävijäennätyksen, 17 000, mikä on hyvin nykytaiteen näyttelylle.

Myös mänttäläiset ovat ottaneet tapahtuman omakseen.

– Alussa oli tietysti kritiikkiäkin. Ihmeteltiin vaikkapa performanssitaidetta. Samalla nykytaide kuitenkin yhdisti mänttäläisiä. Yhtäkkiä oli yhteinen päivittelyn aihe.

Kyse ei ole ihan pienestä asiasta, sillä Mänttä on perinteisesti ollut herroihin ja duunareihin jakautunut yhdyskunta. Vuosien saatossa mänttäläisistä on kehittynyt valistuneita nykytaiteen katsojia, Nyrhinen kehaisee.

Rakennemuutos konkretisoituu Pekilossa. Entisestä tehtaan jätevedenpuhdistamosta on kehittynyt kuvataideviikkojen keskuspaikka. Pekilo-sana muuten tarkoittaa homesientä, joka muuttaa sellun eläinravinnoksi kelpaavaksi proteiiniksi.

100 000 turistia, 10 miljoonaa euroa

Pari kilometriä Pekilosta länteen sijaitsee Mäntän kuvataideihmeen toinen kivijalka, Serlachius-museo. Tai oikeastaan kaksi museota, vanhaa taidetta esittelevä Gösta ja nykytaiteelle pyhitetty paviljonki.

Syrjäisessä museossa vierailee vuosittain yli 100 000 ihmistä, mikä on samaa suuruusluokkaa pääkaupunkiseudun suurten museoiden kanssa.

– Mänttä sijaitsee matkalla ei mihinkään. Tänne on tultava varta vasten. Ajattelemme museotamme matkailulogiikan kautta. Yritämme rakentaa paketteja, jotka kiinnostavat yleisöä, johtaja Pauli Sivonen selittää muhkeita yleisömääriä.

Sivonen tarkoittaa sitä, ettei pelkkä laadukaskaan taide riitä. Ruoan pitää olla samaa tasoa, samoin majoituksen. Museo on helpottanut saapumista Mänttään linja-autolla, joka lähtee Tampereen juna-asemalta.

Serlachius-museot on laskenut, että museoiden kävijät jättävät paikkakunnalle vuosittain lähes 10 miljoonaa euroa. Onko Mänttä siis muuttunut tehdaskaupungista taidekaupungiksi myös taloudellisesti?

– Työllistämme noin 50 ihmistä. Päälle tulevat kerrannaisvaikutukset ravintola- ja majoituspalveluissa. Kulttuuri ja taide ovat siis myös työllisyysmielessä iso juttu, vaikka emme tietenkään pääse samanlaisiin lukuihin kuin tehdas.

Kaupunki on päässyt vähällä

10 miljoonaa euroa on kuitenkin niin suuri summa, että voisi olettaa Mäntän keskustan kukoistavan ja liike-elämän porskuttavan. Perjantaisena iltapäivänä vaikuttaa kuitenkin aika hiljaiselta.

– Mänttä on myös tyypillinen pieni paikkakunta, jossa kivijalkayritykset ovat pulassa. Ihmiset ajavat ideaparkkeihin ostoksille ja yrittäminen on vaikeaa. Turistien tuomat eurot pyörittävät joitakin alan firmoja, mutta vaate- tai lamppukaupan on löydettävä asiakkaat mänttäläisistä, pohdiskelee museonjohtaja Pauli Sivonen.

Mäntän työttömyysprosenttia on viidentoista tienoissa eli korkeampi kuin maassa keskimäärin. Taloustilanne on vaikea, se myönnetään kaupungin johdossakin.

– Aika tiukkaa on. Ja kun niukkuutta jaetaan, joudutaan miettimään myös kulttuuripanostuksia. Onneksi voimakasta vastakkainasettelua esimerkiksi sosiaalipalveluiden ja kulttuurin välillä ei ole ollut, sanoo kulttuurijohtaja Arto Juurakko.

Mäntän kaupunki on päässyt kulttuuripanostuksissa vähällä. Serlachius-säätiö on varakas ja rahoittaa toimintansa ilman verovaroja. Kuvataideviikkoja kaupunki tukee 30 000 eurolla.

– Raha tulee korkoineen takaisin matkailijoiden myötä, sanoo kulttuurijohtaja Juurakko.

Kadonneiden tehdastyöpaikkojen täyttäjäksi ei kulttuurimatkailusta silti Mäntässäkään ole.

– Ei korvaajaksi, mutta hyvä apu se on. Ja totta kai paikkaunta erottuu taideimagonsa ansiosta. Tuskinpa itsekään olisin osannut Mänttään hakeutua, jos ei kaupungilla olisi niin selkeä maine hyvänä kulttuurikaupunkina, sanoo vuosi sitten työssään aloittanut kulttuurijohtaja Arto Juurakko.

Historian harrastajat löysivät nelisen vuotta sitten miehen haudan, jossa oli muiden esineiden ohessa kaksi miekkaa. Vanhempi miekoista on viikinkiajalta, noin tuhat luvulta. Uudempi pitkä miekka on ajoitettu ristiretkiaikaan eli ajalle 1050–1200. Vanhempi miekka saattoi olla vainajan perintöä, uudempi vainajan omassa käytössä.

Miekkojen löytö oli maailmanlaajuinen uutinen. Briteissä miekat kiinnostivat niin paljon, että Yorkin yliopiston arkeologiryhmä tuli paikan päälle kuvaamaan hautalöytöä.

Vaikka löytö oli kaikkien mielestä arvokas, ei miekkojen konservointia voitu aluksi tehdä, kun rahaa ei ollut. Avuksi tulivat kulttuurikummit. Kalevalaisten Naisten Liitto ja Kalevala Korun Kulttuurisäätiö lahjoittivat rahat konservointiin ja nyt työ on valmis.

Konservointi ei ole entisöintiä

Suomalaiset kansalaisaarteet löytyvät Vantaalta useiden turvalukkojen takaa. Tunnelma on ainutlaatuinen, on hipihiljaista ja keskittyneet konservaattorit käsittelevät esineitä hellästi, ettei mikään poistu vahingossa hauraista esineistä.

Noin 16 000 neliön tilan ilmasto on tarkasti säädetty, ilmankosteus ja lämpötila. Kaikkialla näkyy hyönteisansoja, ettei yksikään ötökkä hyökkää esineiden kimppuun. Miekkoja konservoitavalla osastolla on hyvin laboratorimaiset olosuhteet.

– Tämä on ollut haastava ja paljon kärsivällisyyttä vaativa työ, kertoo esinekonservaattori Mari Karjalainen Suomen kansallismuseosta. Konservaattorin tarkoituksena on puhdistaa miekka ja käsitellä se siten, että se säilyy mahdollisimman hyvin ja mahdollisimman kauan. Ajatuksena ei ole tehdä esineestä kaunista ja uuden näköistä, vaan tuoda esine, tässä tapauksessa miekka, esiin korroosion alta sellaisena kuin se nyt on, selittää Mari Karjalainen työtään.

Miekasta esiin puhdistettuja "raapustuksia", riimujen tapaisia merkkejä muut tutkijat voivat analysoida tulevaisuudessa.

– Tämä työ oli hyvin erikoinen sen julkisuuden ja löydön hienouden kautta, kertoo kansallismuseon konservointikeskuksen intendentti Eero Ehanti. – Kiehtova työ, joka ainakin minun ajatukseni heittää ajanjaksoon, jolloin kristinusko tuli Suomeen ja kansainvälisiin yhteyksiin, jota jo tuolloin oli Suomessa. Minun silmiini pistää erityisesti tuon ristiretkiajan miekka. Se on yhden käden miekaksi todella pitkä, ihailee Eero Ehanti.

Miekkoja voivat ihailla kaikki muutkin 9.6. lähtien Tampereella. Miekat ovat mukana Birckala 1017 näyttelyssä, jossa pääosassa on Tursiannotkon viikinkiaikainen hämäläiskylä.

Manchesterin yliopistossa on monitieteellinen Kestävän kulutuksen instituutti: kolmisenkymmentä tutkijaa, jotka etsivät ratkaisuja siihen, miten arjen rutiineja voidaan muuttaa kestävämpään suuntaan.

Alallaan arvostetun laitoksen yksi kansainvälisesti tunnettu nimi on Josephine Mylan. Mylan on avannut syy- ja seuraussuhteita jokapäiväisessä kulutuksessa. Mutta palataan pyykinpesuun, lihansyöntiin ja mehunjuontiin tuonnempana.

Manchesterilainen Mylan on saapunut Suomen Manseen, Tampereen yliopistolle, yhteiskuntatieteilijöiden ympäristötutkimuksen konferenssin yhdeksi pääpuhujaksi. Teemana on toivo.

Trump ei vienyt toivoa

Pariisin ilmastosopimuksen odotukset romahtivat, kun presidentti Donald Trump ilmoitti, että kyllä lähtee Yhdysvallat sopimuspöydästä – "Bad deal, America first!"

Tutkija Josephine Mylanin mielestä tilanne ei ole läheskään toivoton, koska valtiosopimukset ovat valtiosopimuksia, mutta kulutuspäätöksiä tehdään hyvin monella tasolla, yksityisesti, yhteisöissä ja kansallisesti.

Yhteisöjä on paljon ja niillä on valtava ostovoima. Josephine Mylan

– Julkisella rahoituksella toimivat laitokset ovat tärkeässä roolissa, kuten yliopistot, sairaalat ja poliisilaitokset. Yhteisöjä on paljon ja niillä on valtava ostovoima.

– Kyse ei ole pelkästään ostovoimasta, vaan myös vaikutusmahdollisuudesta uusien markkinoiden ja kulutustottumusten luomiseksi.

Kestävän kulutuksen tutkija tarkoittaa yksinkertaisesti esimerkiksi lihan vähentämistä laitosruokailussa ja sen korvaamista hyvillä vaihtoehdoilla. Voi olla että uudet ruuat siirtyvät koteihinkin.

Matalalämpöinen pyykinpesu säästää paljon

Harvemmin tulee ajatelleeksi sitä, että Euroopassa jokainen sekunti käynnistetään noin 1130 pesukonetta. Siis jokainen sekunti. Siksi on tärkeää, miten pyykkiä pestään.

– Yksittäisen kuluttajan toimin voidaan edistää kestävää kulutusta, mutta isot muutokset kulutukseen vaativat teollisuuden ja kaupan osallistumista, Josephin Mylan sanoo ja kertoo miten pyykinpesutottumukset muuttuvat parempaan suuntaan.

Kysymys on ollut noin kahdenkymmenen vuoden prosessista.

Yksi pesuainevalmistajista asetti vuonna 1999 tavoitteeksi alentaa pyykinpesun lämpötilaa. Kymmenisen vuotta myöhemmin pesuainevalmistajien yhteinen järjestö lähti mukaan viidessä EU- maassa toteutettuun "mieluummin 30 asteessa" -kampanjaan.

Kampanjan aikana pyykinpesun keskilämpötila putosi vain kolmella asteella, mutta energiaa säästyi 180 000 ihmisen vuosikulutuksen verran.

Pesuaineita ja pesukoneita oli muutettava

– Palapelissä oli monta palaa. Piti vaihtaa pesuaineisiin, jotka toimivat alhaisissa lämpötiloissa ja pesukoneisiin tarvittiin matalien lämpötilojen pesuohjelmia.

Eivät ainoastaan kuluttajat ole vastuussa. Josephine Mylan

Aluksi pesukoneteollisuus ei halunnut valmistaa uudenlaisia koneita. Tarvittiin poliittista ohjausta, eli EU:n ohjeistusta.

– On muistettava, etteivät ainoastaan kuluttajat ole vastuussa. Näissä prosesseissa on paljon toimijoita.

– Isot firmat ovat tärkeitä, sääntely on tärkeää, tutkimustieto on tärkeää. Kun kaikki nämä yhdessä ratkaisevat samaa ongelmaa, on mahdollisuus muuttaa tapoja. Tämä vie paljon aikaa.

Ilmastonmuutos ei vaikuta lihansyöntiin, mutta se vähenee

Lihankulutus vähenee myös Britanniassa.

– Lihansyönnin väheneminen ei johdu niinkään halusta vähentää hiilidioksidipäästöjä, vaikka niin käykin. Meillä tärkein syy on terveellisyys. Ravitsemusammattilaiset ovat onnistuneet saamaan viestinsä läpi.

Kestävän kulutuksen kannalta on hyvä, kun on useita syitä muuttaa käyttäytymistä. Josephine Mylan

Josephine Mylan on liha-asiassa toiveikas.

– Kestävän kulutuksen kannalta on hyvä, kun on useita syitä muuttaa käyttäytymistä. Jos samalla kasvisruoka tulee entistä houkuttelevammaksi, voi tapahtua suuri muutos.

Mehupuolen murheena ”tuoreus”

Tampereella vieraillut kestävän kulutuksen tutkija ei tuonut mukanaan pelkästään ilosanomaa. Kulmien kurtistelua aiheuttaa niinkin arkinen asia, kuin mehun juominen.

Lasiin kaadetaan entistä enemmän hiilidioksidipäästöjä aiheuttavaa mehua. Itse mehu ei ole muuttunut, mutta sen kuluttamisen tapa on muuttunut.

Alun perin terveyssyillä, C-vitamiinin tarpeella, yleistynyt appelsiinien puristaminen mehuksi muuttui valmiiden, tiivisteistä valmistettujen mehujen juomiseen.

Viime vuosina myyntitavaksi on tullut mehujen myynti kylmänä tuoreuden nimissä – ja tämä kylmäketju lisää energiankulutusta ja päästöjä.

Josephine Mylanin mielestä tuoreus-sanasta pitäisi puhua lainausmerkein. Mehutehtaan raaka-aine on saattanut tulla samalla laivalla kuin tiivisteetkin Brasiliasta. Mehu maustetaan tuotemerkin standardien mukaan ja jäähdytetään "tuoreeksi".

Summa summarum: pyykkiveden lämpötilaa voin laskea, mutta voinko ostaa mehua lämpimänä? Toivottavasti.

Tampereella pitää pian keventää kaasujalkaa asuinalueilla. Ensimmäinen 30 km/t -aluenopeusrajoitus tulee voimaan Koivistonkylässä vielä tämän vuoden aikana. Aiemmin suurin sallittu nopeus on ollut 40.

Asia ratkesi tiistaina yhdyskuntalautakunnassa toisella yrittämällä. Nopeusrajoitusmerkit vaihdetaan tämän vuoden aikana. Lisäksi liikennettä rauhoitetaan esimerkiksi tärinäraidoilla kolmenkympin rajoitusalueen sisääntulokohdissa.

Muita kikkoja turvallisuuden lisäämiseen ovat esimerkiksi parempi suojatievalaistus ja suojatiemerkkien heijastimet. Katuihin saattaa tulla myös kavennuskohtia ja töyssyjä.

Tänä vuonna toteutetaan kevyemmät keinot ja talven ajan seurataan, hiljeneekö vauhti. Tulosten perusteella mietitään, pitääkö tehdä jotain tehokkaampaa.

Samantapainen 30:n nopeusjärjestely on luvassa useilla muillakin Tampereen asuinalueilla viimeistään vuonna 2021.

Nopeuksien hiljentämistä perustellaan onnettomuusriskin pienentämisellä. Tutkimusten mukaan jo pienikin nopeuden alentaminen pienentää huomattavasti vakavan liikenneturman vaaraa.

Internet on tehnyt huumeiden tilaamisesta entistä helpompaa. Se ei kuitenkaan ole muuttanut huumebisneksen peruskuviota, jossa katukaupalla, kätköillä ja postikuljetuksilla on tärkeä rooli.

– Netissä tapahtuva huumausainekauppa on vain yksi uusi osa kauppaa. Yksikään huumausaine ei nettipiuhoissa kulje. Se on ihan konkreettista toimintaa ja jossakin vaiheessa huumausaineet tulevat aina kadulle, muistuttaa rikoskomisario Jari Luoto Sisä-Suomen poliisilaitokselta.

Poliisin mukaan perinteinen katukauppa on muuttunut entistä avoimemmaksi ja räikeämmäksi Tampereen keskustassa. Esimerkiksi tyrkyttäminen ja kaupittelu on lisääntynyt, kertoo 90-luvun alusta alkaen huumerikosten parissa työskennellyt Luoto.

– Siellä huumausaineet ja raha vaihtavat näkyvästi omistajaa. Kauppatapahtumaa ei hirveästi peitellä. Keskustassa se on erityisesti niin sanottua kädestä suuhun kauppaa, jossa myynnillä rahoitetaan omaa käyttöä.

"Kaikkeen ei pystytä puuttumaan"

Jari Luoto uskoo tilanteen johtuvan ainakin osittain siitä, että huumausaineiden kysyntä on kasvanut.

– Se voi johtua myös siitä, että toimintaa ei pidetä enää minään tai katsotaan, että kiinnijäämisriski on osittain niin pieni, että tätä tehdään julkisesti.

Pirkanmaalla kirjattiin viime vuonna 2 320 huumausainerikosta. Vastaava luku oli 2 150 vuonna 2015 ja 1 911 vuonna 2014. Suurin osa näistä on käyttörikoksia.

Huumekauppa on poliisin mukaan vilkastunut Pirkanmaalla viime vuosina. Sen näkyminen tilastoissa riippuu hyvin paljon valvonnan määrästä.

– Kyllä me puutumme siihen päivittäin ja pyrimme kitkemään ongelmaa. Kiistatta on kuitenkin sanottava, että ilmiö on räjähtänyt käsiin. Välillä tuntuu, että kaikkeen ei pystytä puuttumaan, mihin pitäisi, Luoto sanoo.

Tuntemattomat aineet aiheuttavat huolta

Kaduilla liikkuu esimerkiksi amfetamiinia, marihuanaa, buprenorfiinia sekä uusia tuntemattomia aineita.

Huumehoidon puolella tämänhetkinen huumekauppa herättää erityisesti kaksi huolta. Ensinnäkin nettikauppa on tehnyt huumeiden tilaamisen kovin helpoksi, toiseksi aineiden vaikutuksia ei aina tunneta.

– Ihmiset eivät aina tiedä, mitä tilaavat ja vaikutukset ovat arvaamattomia, sanoo A-klinikkasäätiön Sisä-Suomen palvelualueen palvelupäällikkö Päivi Ahtiala.

– Esimerkiksi lääkäreiden voi olla vaikea löytää vastalääkettä, jos henkilö on joutunut turvautumaan ensiapuun sekavuustilan takia, hän jatkaa.

Samoilla linjoilla on myös rikoskomisario Jari Luoto.

– Tällä hetkellä huolestuttavat huomattavan paljon nämä uudet tuntemattomat aineet, joita kaduilla liikkuu. Ne lisäävät kyllä huomattavasti huumekaupan hengelle ja terveydelle aiheuttavaa riskiä.

Nokian kaupungilla on maksamatta luultua enemmän korvauksia vesikriisissä kärsineille. Kaupunki tiedottaa, että korvauksia on käsittelemättä yhä noin 200.

Viime vuonna Nokia arvioi, että kaikki maksut olisi pian hoidettu. Tarkempi selvittely tänä keväänä osoitti, että jäljellä olleita tapauksia oli hoitamatta luultua enemmän.

Nokia pahoittelee viime vuoden kesäkuussa antamaansa virheellistä tietoa.

– Samoin pahoittelemme sitä, että käsittelyaika on kohtuuton, kaupunginjohtaja Eero Väätäinen sanoo.

Nyt kaupunki ennakoi, että viimeisetkin kipurahat maksetaan elokuun loppuun mennessä.

Nokian vesikriisistä tulee marraskuussa kuluneeksi kymmenen vuotta. Vesijohtoverkkoon inhimillisen erheen takia päässyt jätevesi sairastutti tuhansia ihmisiä. Tampereen yliopistosairaalassa hoidetuilta lapsilta löytyi poikkeuksellisen monia tautia aiheuttavia viruksia ja bakteereja samanaikaisesti, enimmillään samalta lapselta seitsemän eri taudinaiheuttajaa.

Kaupunginjohtaja pahoittelee riittämätöntä resurssia

Vahingonkorvaushakemuksia Nokian kaupunki on saanut kaikkiaan yli 2 600 kappaletta. Osan käsitteli vakuutusyhtiö, ja noin 1200 hakemusta siirtyi kaupungin käsiteltäväksi, koska ne sisälsivät myös vakuutusehtoihin kuulumattomia vaatimuksia.

Nokian kaupunki on tehnyt tähän mennessä noin tuhat korvauspäätöstä.

Vielä on käsittelemättä hakemuksia yhteensä noin 100 000 euron edestä. Kaupunki arvioi, että todellinen korvausmäärä on hakemuksissa esitettyä pienempi, sillä päätöksissä noudatetaan jo aiemmin päätettyjä korvausperiaatteita.

Miksi hakemusten käsittely on kestänyt lähes kymmenen vuotta?

– Alkuun tilanteen on täytynyt olla kaoottinen, arvelee Nokian kaupunginjohtajana vuonna 2013 aloittanut Eero Väätäinen.

– Perussyy on se, että resurssi on ollut riittämätön. Myös kaupungin johdossa on ollut epäjatkuvuustekijöitä eli henkilöstöä on vaihtunut. Jo kuormitetut ihmiset ovat joutuneet sijaistamaan myös poislähteneitä.

Päätökset on tarkoitus urakoida nyt valmiiksi niin kaupungin omana työnä kuin ostopalveluna asianajotoimistolta.

– Elokuussa tänä vuonna tulevat päätökset ja rahat, Väätäinen lupaa.

Lue myös
Nokian vesikriisi: jäteveden sairastuttamilta lapsilta löytyi pahimmillaan seitsemän taudinaiheuttajaa

Saudi-Arabia on ostanut suomalaista koulutusta viiden miljoonan euron edestä. Maa lähettää Suomeen 117 opettajaa, jotka tutustuvat suomalaisen peruskoulun opetusmenetelmiin Turussa, Tampereella, Joensuussa ja Espoossa. Suurin osa opettajista saapuu perheidensä kanssa, joten tulijoita on yli 400.

Koulutusyhteistyösopimuksen solmivat Finland University, Helsingin yliopisto ja Omnia Education Partnerships (OEP) yhdessä Saudi-Arabian opetusministeriön kanssa.

Suomi ja Saudi-Arabia ovat tehneet yhteistyötä koulutuksen saralla jo aikaisemminkin, mutta vain muutamassa yksittäisessä yliopistossa. Näin laajassa yhteistyössä maat eivät ole ennen olleet.

– Tässä hankkeessa opettajat ja rehtorit tulevat ympäri Saudi-Arabiaa eli tämä on heilläkin oikeasti laaja yhteistyöverkosto, kertoo OEP:n toimitusjohtaja Mervi Jansson.

Suomalaiset metodit saudien kouluympäristöön

Puoli vuotta kestävä koulutus alkoi toukokuussa kolmen kuukauden perehdytysjaksolla yliopistoissa, joissa opiskellaan englantia ja pedagogiikkaa. Varsinainen perehtyminen suomalaisiin opetusmenetelmiin alkaa syksyllä, kun opettajat pääsevät seuraamaan peruskouluopetusta luokkaympäristössä.

– Kouluissa yliopistopuolen teoria herätetään henkiin ja heille näytetään käytännössä, mitä on esimerkiksi oppijalähtöisyys, sanoo Jansson.

Saudi-opettajien tehtävänä on löytää keinot sovittaa suomalaiset opetusmetodit saudiarabialaiseen kouluympäristöön ja kulttuuriin.

Kiinnostusta myös muissa maissa

Janssonin mukaan Saudi-Arabiasta on jo tullut tarjouspyyntö koulutuksen jatkamisesta.

– Olemme puhuneet heidän opetusministeriönsä kanssa siitä, että toivomme puolin ja toisin, että tästä rakentuu pitkäaikainen yhteistyön malli.

Hanke on myös herättänyt kiinnostusta muissa Persianlahden arabimaiden yhteistyöneuvosto GCC:n maissa.

– Meille on tullut muista GCC-maista jonkin verran tiedustelua, että mikä tämä ohjelma on rakenteeltaan ja voivatko he päästä tähän myös mukaan tai neuvotella omansa.

Jalkapallokansa kokoontuu sunnuntaina Ratinaan nauttimaan Huuhkajien pelistä. On siis hyvä hetki pysähtyä miettimään, miksi suomalainen jalkapallo ei nouse kansainväliselle tasolle.

Yle ja Aamulehti järjestävät sunnuntaina avoimen paneelikeskustelun aiheesta. Juuri ennen MM-karsintapeliä järjestettävää keskustelua luotsaavat urheilutoimittaja Kaj Kunnas ja Aamulehden urheilutoimituksen esimies Pekka Aalto.

Keskustelussa pohditaan muun muassa, miksi huiput jäävät puuttumaan, vaikka laji kerää paljon harrastajia.

– Suomi on viimeisen kahden vuoden aikana pelannut 18 maaottelua, joista Suomi on voittanut yhden ja kuusi on päättynyt tasan. Nyt kynnetään syvällä ja kaivataan sytykettä, Kaj Kunnas sanoo.

Kommentoi: #potkuapalloon

Panelisteina ovat Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrande, 100 A-maaottelua pelannut Katri Mattsson, pelaaja-agentti Sami Salonen, Ilveksen maalivahti Mika Hilander, maajoukkueen kunniakapteeni Ari Hjelm ja valmentaja Sixten Boström.

– Toivottavasti paikalle tulee myös paljon faneja, jotka kysyy ja räväkästikin ottaa kantaa. Toivon myöskin, että olemme hiukan eri mieltä asioista. Jos aina ollaan samaa mieltä, asiat harvoin paranee, Kunnas sanoo.

Paneeli on jatkoa Ylen ja Aamulehden yhteistyössä järjestämien keskustelujen sarjassa. Yle Tampereen päällikkö Sinikka Tuomi toivoo yleisöltä vinkkejä muista ajankohtaisista keskustelunaiheista.

– Jatkamme keskustelujen viemistä sinne, missä tapahtuu. Keväällä toimme yhteistyössä Aamulehden kanssa puolueiden puheenjohtajat Koskikeskukseen kuntavaalitentiin, nyt on kesän ja jalkapallon vuoro. Otamme mielellämme vastaan myös ehdotuksia aiheista ja paikoista keskusteluille, sillä näitä tulee lisää, hän sanoo.

Keskustelu järjestetään Tampereen Ratinassa, ravintolalaiva Laiturissa (Ratinan rantatie) sunnuntaina 11. kesäkuuta kello 15.30-17.00.

Tule paikalle ja kerro, mitä mieltä olet tai kommentoi somessa tunnisteella #potkuapalloon. Keskustelua voit katsoa myös suorana netissä osoitteissa areena.yle.fi ja aamulehti.fi.

Onhan niitä viritelmiä tehty Suomessa maanteiden yli useammallakin paikkakunnalla. On putkea, yhdyskäytävää ja siltaa, mutta Janakkalan Linnatuuli on yhä erikoisuus omassa luokassaan.

– Kyllä me edelleen olemme uniikki Suomessa. Olemme siis ainoa paikka, jossa palvelut ovat moottoritien päällä. Onhan Suomessa siltoja ja on kävelyputkia tien yli, mutta tällaista, että toimitaan aidosti ja oikeasti moottoritien päällä, niin tällaista ei ole toista, painottaa Linnatuulta vetävä kauppias Seppo Lauer.

Miljoonien ihmisten taukoapaikka

Syksyllä tulee kuluneeksi 25 vuotta siitä kun avattiin Helsinki –Tampere moottoritie. Samalla avautui myös Linnatuulen liikenneasema.

Se oli ihan ihmeellistä olevinaan, kun tämä oli niin kuin tien päällä. Arja Möhköi

Tien päälle rakennettu taukopaikka oli oman aikansa ihme, jota tultiin ihmettelemään kauempaakin.

Monen mieleen jäi tuolloin tungos ja yleisöryntäys. Hämeenlinnalainen Arja Möhköi muistaa väenpaljouden hyvin.

– No se oli ihan ihmeellistä olevinaan, kun tämä oli niin kuin tien päällä. Poikani olivat silloin vielä pieniä ja nehän hermostuivat heti kun joutuivat odottamaan autossa. Linnatuulen näki, mutta sinne ei päästy sisälle, kun oli niin paljon väkeä.

Nykyään Suomen vilkkaimmalla taukopaikalla piipahtaa Seppo Lauerin mukaan vuosittain 2-2,5 miljoonaa ihmistä. Määrä on kasvussa, koska liikennemäärät kasvavat.

Liikenneviraston mittausten mukaan Janakkalan ohittaa tätä nykyä keskimäärin 25 000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Niistä muutama tuhat on raskaita ajoenuvoja.

Linnatuulen huippusesonki on kohta edessä, sillä heinäkuussa asiakasvirrat tuplaantuvat normaalista. Silloin ovat liikkeellä lapsiperheet, lomalaiset, bussiryhmät ja viikonloppuisin erityisesti mökkikansa.

Kolmostien pit stop

Neljännesvuosisadan toiminut Linnatuuli on auki vuoden jokaisena päivänä ympäri vuorokauden. Menestyksestä taukopaikka saa kiittää myös loistavaa sijaintia Helsingin ja Tampereen puolessa välissä.

Se myös rakennettiin niin lähelle moottoriteitä, että siellä piipahtaminen on selvästi nopeampaa kuin monella uudemmalla asemalla. Moniin niistä joutuu kiertämään sillan ja liittymien kautta.

– Me olemme vähän niin kuin formulamaailman pit stop, nopeasti radalta ylös ja radalta alas, naurahtaa kahdeksan vuotta Linnatuulta luotsannut Seppo Lauer.

Aina auki olevassa Linnatuulessa on kaksi tankkauspistettä, ruokakauppa, kahvila ja ravintoloita sekä ammattikuljettajien taukotila. Kahvia kuluu 1500 kuppia päivässä ja pelkästään lounasaterioita nautitaan lähes 400 annosta.

Rasvapommit katosivat

Hannu Roivainen on keittiövastaava, joka on tehnyt töitä Linnatuulessa alusta asti. Hän on nähnyt muutoksen asiakkaiden ruokailutottumuksissa.

– Kevyempään suuntaan on menty. Rasvapommit ovat jääneet vähemmälle ja tilalle on tullut salaatteja. Mutta hyvillä perusannoksilla, kuten hernekeitolla, lihapadoilla, lohikeitolla, lehtipihvillä ja possunleikkeellä on omat ystävänsä aina.

Linnatuuli on nykyään Janakkalan maamerkki sekä paikallisten tapaamispaikka, mutta myös kohtuu suuri työllistäjä. Linnatuulessa työskentelee noin 50 ihmistä ja kesätyöntekijöitä tarvitaan parisenkymmentä.

Vaikka Linnatuulen ilme on taas kerran vastikään uusittu, niin yhtä asiaa asiakkaat arvostavat ylitse muiden.

– Tämä on niin kätevä ja helppo paikka pysähtyä. Ei tarvitse kuin vähän jarruttaa ja ajaa auto parkkiin. Hyvä sijainti kaikin puolin, kiittelee espoolainen Päivi Andersson.

Samaa todistaa Kari Anttila, Hämeenlinnasta.

– Kyllä tässä on useasti on tullut pysähdettyä, kun tänne pääsee niin hyvin ja pääsee poiskin.

Onko joku toive mitä haluaisit tällaiselta liikennepaikalta ?

– No, hyvä kahvi ja posliinikuppi.

Perussuomalaiset päättävät viikonloppuna uudesta puheenjohtajasta. Timo Soinin vahvoina seuraajaehdokkaina pidetään kansanedustaja Sampo Terhoa ja europarlamentaarikko Jussi Halla-ahoa.

Tamperelaiselle kansanedustajalle Tiina Elovaaralle valinta miesten välillä on selvä. Hän uskoo, että Terho on vakaampi valinta, Halla-aho taas monelle mysteeri.

– Jos Halla-aho valitaan, se on minulle vakavan harkinnan paikka. Onko minulle enää paikkaa Halla-ahon johtamassa puolueessa, miettii Tiina Elovaara.

– En silti ole harkinnut muita puolueita enkä suunnittele loikkaa johonkin toiseen puolueeseen. Täytyy keksiä muuta.

Elovaara uskoo, ettei muitakaan loikkareita juuri ilmaannu. Osa voi jättää politiikan sikseen.

Kuka johtaa kun pomo on pois?

Jussi Halla-aho on sanonut jatkavansa europarlamentaarikkona Brysselissä, vaikka tulisi valituksi perussuomalaisten johtoon.

– Se on hiukan hämmentävää. Ollaanko me hallituksessa vai ei, kantaako hän ministerinsalkkua vai ei, jos tulee valituksi. Onko hän yleensä Suomessa vai ei?

– Kenestä siinä tapauksessa tulee varapuheenjohtaja eli todellinen johtaja, jos puheenjohtaja on poissa, kysyy Elovaara ja haluaa puolueensa pysyvän hallituksessa.

Kansanedustaja Laura Huhtasaari on ilmoittanut tukevansa Jussi Halla-ahoa. Hänellä on tiettävästi kannatusta varapuheenjohtajaksi.

– Halla-ahon ja Huhtasaaren esiinnostamat asiat eivät ole oman prioriteettilistani kärjessä, Elovaara muotoilee.

– Vähäosaisten asia ja tasa-arvo pitäisi nostaa paremmin keskiöön. Niistä pitäisi puhua enemmän myös julkisuudessa, ja uskon että se vastaisi myös kannattajien ajatuksia.

Tiina Elovaaran mukaan varsinkin maanhanmuutto on vienyt viime aikoina liian paljon huomiota muilta asioilta.

Verkkoyhtiö Nokia vähentää noin 170 työpaikkaa. Se järjestelee Suomen-toimintojaan osana maailmanlaajuista muutosohjelmaansa, jolla se pyrkii parantamaan kilpailukykyään. Nokia tavoittelee maailmanlaajuisesti 1,2 miljardin euron vuotuisia säästöjä.

Yt-neuvottelut päättyivät tänään perjantaina. Aiemmin yritys arvioi vähentävänsä 200 työpaikkaa. Neuvottelut koskivat pääosaa Nokian verkkoliiketoiminnan ryhmistä ja tukitoiminnoista yhtiön kaikissa toimipaikoissa Suomessa, paitsi Oulun-tehtaassa.

Vähennettävistä työpaikoista suurin osa, 130, on Espoossa. Paikkoja vähenee myös Tampereella ja Oulussa. Irtisanomiset yritys aikoo toteuttaa vuoden loppuun mennessä. Niiden jälkeen Nokian palkkalistoilla on Suomessa lähes 6 000 työntekijää.

Irtisanottaville Nokia tarjoaa mahdollisuutta osallistua tukiohjelmaan.

Pyörätien rakennussuunnitelma toi viitisen vuotta sitten näkyville varsinaisen historian aarrekätkön. Pirkkalasta, Pyhäjärven Kotolahden rannalta löytyi viikinkiaikainen hämäläiskylä.

Löytö oli niin runsas, että arkeologisia kaivauksia on sen jälkeen ollut joka vuosi ja tutkittavaa riittää pitkälle tulevaisuuteen.

Museokeskus Vapriikki herätti kylän, Tursiannotkon, henkiin asukkaineen ja rakennuksineen.

Lähimmät kylät ovat soutumatkan päässä vastarannalla, Viikissä ja Kehossa. Vähän kauempana, auringonnousun puolella, ovat Takahuhdin ja Vilusenharjun mahtikylät. Urho, Tursian isäntä

Emäntä haettiin Roineen rannalta

Tursian isäntä Urho oli kotolahtelaisia jo monessa polvessa, mutta Aamun hän haki emännäksi Tiihalasta Roineen rannalta. Hiukan kai olivat miehen pellavahousut kosioretkellä väpättäneet.

Lähdin ihan mielelläni Untamon matkaan ... mitä nyt vähän nakkelin niskoja ja heilutin hameenhelmojani isäni hoitaessa viralliset sopimukset. Aamu, Tursian emäntä

Nyt pariskunnalla on kymmenvuotias poika Pirkka, jonka silmissä on – ainakin äitinsä mielestä – pilkettä enemmän kuin taivaalla tähtiä

Minä olen Pirkka. Synnyin kymmenen kesää sitten, samaan aikaan kun heinää korjattiin niityltä ja Laikku-lehmä sai kaksi vasikkaa. Pirkka, Aamun ja Untamon poika

Nykytutkijalle Tursiannotko, kokonainen kylä, on poikkeuksellisen hieno löytö.

– Yleensä rautakaudelta tiedetään kalmistoja. Nyt löydettiin kokonainen kylä. Taloja on ollut ainakin neljä, ja tietysti erilaisia ulkorakennuksia. Kyllä se ihan kylältä on näyttänyt, vakuuttaa Vapriikin tutkija Marjo Meriluoto-Jaakkola.

Kaivaukset Tursiannotkossa jatkuvat.

– Mahdollisuuksia on, että löydetään vielä vaikka mitä.

Arki oli kovaa työtä

Tursiannotkolaisten päivät olivat kovaa työtä kotona ja luonnossa. Varsinkin kevätpuolella teki tiukkaa ruuasta, mutta hengissä pysyttiin.

Muinaissuomalaisten kylässä syötiin ohraa ja possua sekä jonkin verran vehnää ja naurista. Kana antoi munia ja lehmä maitoa ainakin kesäisin, ja miehet myös kalastivat särvintä pöytään. Metsä antoi marjoja ja sieniä.

Teemme kovasti töitä, päivät kuluvat pellolla, metsällä, kalassa tai talon askareissa aamulta iltaan. Talvella on vähän helpompaa. Urho, Tursian isäntä

Pirkkalassa on Marjo Meriluoto-Jaakkolan mukaan maaperä, jossa esineet ovat säilyneet hyvin.

– Se on kosteaa savimaata, joka säilyttää sarvea, luuta ja puuta, jotka eivät yleensä säily Suomen happamassa maaperässä.

– Sieltä on saatu esimerkiksi nuolenkärkiä ja lusikoita, jotka on tehty luusta, ja hirsisiä talonpohjia. Se on ihan erilaista tutkimusaineistoa kuin tähän asti missään.

Kulmilla kulki lappalaisia ja viikinkejä

Kauppamiehenä Urho tuli käyneeksi myös idässä, Rusien maalla. Aamu-emäntä ei niin pitänyt Urho pitkistä reissuista, mutta Urho odotti Pirkka-pojan varttuvan kauppamatkojensa kaveriksi.

Myytäviä turkiksia Urho sai, koska kävi metsällä. Siellä, varsinkin kotikylän pohjoispuolisilla metsästysmailla, vastaan saattoi tulla lappalainen.

Kotikylästä lännempänä taas saattoi kohdata viikinkejä, mutta eipä heistäkään juuri kahinoita tullut. Jos tuli, heistä hämäläinen kyllä selvisi, sillä hänellä oli taito käyttää miekkaa.

Miekkoja tietysti takoisin mieluiten, koristelisin keihäänkärkiä, mutta täytyy kyläläisille takoa myös veitsiä, keritsimiä, viikatteita, sirppejä, kirveitä ja kaiken maailman partaveitsiä ja parsinneuloja, joo. Ilmari, Tursian kyläseppä

– Tältä alueelta on löytynyt paljon miekkoja. Se paljastaa, että taisteltu on ja miekkoja on arvostettu, sanoo Marjo Meriluoto-Jaakkola.

– Hämäläiseen kulttuuriin on varmasti liittynyt sellainen miekkamies yhtenä ilmiönä.

Valkea Ristus tekee jo tuloaan

Tursiannotkoon alkoi ilmestyä muitakin vieraita kulkijoita. Roomalaiskatolisia lähetyssaarnaajia alkoi liikkua näillä main ristiretkiajalla.

Tursiannotkon emäntä Aamu oli aiemmin ajatellut, että vieraista tavoista puhuvat kulkijat opetetaan pirkkalaisten tavoille, mutta niin ei käynyt. Kristilliset tavat vahvistuivat vähitellen, ja muun muassa esineiden hautaaminen vainajan kanssa kävi entistä harvinaisemmaksi.

Tursiannotkon maille, nykyisen Vanhan kirkon paikalle, rakennettiin Pirkkalan pitäjänkirkko.

Tutkija toivoo, että nyt löydettyjen aarteiden lisäksi kylästä löydetään vielä vanhoja, ajalta ennen kristinuskoa olevia hautoja.

– Me tutkijat toivomme, että vielä löytyy hautoja. Vaikka kylä ja arjen löydöt ovat arvokkaita, niin nämä kalmistot antaisivat taas täydemmän kuvan, sanoo Marjo Meriluoto-Jaakkola ja toivoo lisää rahoitusta.

– Toivottavasti tutkimuksille löytyy lisää rahaa, kun kerrankin on iso ja hyvä kohde. Pirkkalan keskusta on siirtynyt muualle, ja viikinkiaikainen aineisto on säilynyt niin hyvin.

Birckala 1017 -näyttely esillä museokeskuksessa 9.6.2017–19.8.2018.