Tamperelaisten bussikuskien taukotuvassa ja Facebook-ryhmässä on keskusteltu jo jonkin aikaa työn muuttumisesta aiempaa turvattomammaksi. Nimittelyt ja uhkailu ovat arkipäivää. Koskaan ei voi tietää, odottaako uhkaaja työvuoron lopuksi päätepysäkillä tai bussivarikolla.

– Asiakkaani ovat pääsääntöisesti ihania, mutta vaikeitakin asiakkaita vuoroihin osuu, samaa linjaa päivittäin ajava nainen kertoo.

Haastattelimme tätä juttua varten neljää tamperelaista bussikuljettajaa. Itsensä ja yksityisyytensä suojaamiseksi he tahtovat pysyä nimettöminä.

Viimeisen vuoden aikana nainen joutui tilanteeseen, jossa hän meni muiden matkustajien pyynnöstä keskeyttämään matkustajan huumeiden pistoa. Matkustaja kimpaantui keskeytyksestä niin, että hajotti metalliketjullaan bussin sivulasin.

Kuljettaja soitti hätäkeskukseen ja sai poliisit paikalle. Vahingontekijä oli kuitenkin lähtenyt jo matkoihinsa. Asiasta on tehty rikosilmoitus.

Samainen häiriköijä matkustaa yhä samalla linjalla.

– Hän saa matkustaa, koska en uskalla kieltääkään häntä tulemasta kyytiin. Kyllä minulla on turvaton ja hätääntynyt olo sekä itseni että matkustajien puolesta, kuljettaja kertoo.

Varsinkin naisia nimitellään ja uhkaillaan

Kuljettajat joutuvat uhkatilanteisiin säännöllisen epäsäännöllisesti. Kuskit itse kokevat, että vaaranpaikkoja on aiempaa enemmän. Tarkkoja tilastoja Tampereen kaupunkiseudun busseissa sattuvista vaaratilanteista ei ole saatavissa, apulaispormestari Aleksi Jäntti (kok.) harmittelee.

Kuljettajiin on käyty käsiksi, mutta pääsääntöisesti uhka on sanallista.

– Varsinkin naiskuljettajille on tullut aika ikävää nimittelyä, jonka he kokevat uhkaavana, Tampereen Kaupunkiliikenteen (TKL) työsuojeluvaltuutettu Timo Jousi kertoo.

Haastattelemamme kuljettaja kertoo, että huorittelu ja muu nimittely ovat hänelle arkipäivää. Uhkailu menee ihon alle.

Pahimmat uhkaukset kohdistuvat henkeen ja terveyteen.

– Mä vielä tapan sut! Sä et tiedä, missä jengissä mä liikun, nainen kertoo yhden matkustajan sanoneen.

Turvalaitteet tulisi huomioida jo kilpailutuksessa

Tampereen seudun linjurikuskit ovat pyytäneet, että kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta vaatisi tulevien kilpailutusten yhteydessä liikennöitsijää hoitamaan autoihinsa ainakin plekseillä kuljettajaa suojaavat turvaohjaamot. Myös muita turvatoimia toivotaan.

– Henkilökohtaisesti toivoisin sitä, että autoissa olisi ainakin turvahytit ja kameravalvonta, Jousi sanoo.

Kameravalvonta parantaisi työsuojeluvaltuutetun mukaan turvallisuuden ohella myös kuljettajan oikeusturvaa, koska tallennettu kuva kertoisi aina asioiden oikean kulun mahdollisissa kahnauksissa.

Tampereen kaupungin apulaispormestari, kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan puheenjohtaja Aleksi Jäntti pitää ehdotusta harkitsemisen arvoisena, mutta ei näe sille vielä tarvetta.

– Totta kai turvallisuus on myös tunnetila. Jos koetaan, että on turvattomampaa, niin se on jokaiselle henkilölle aito tunne, Jäntti sanoo.

Kyllä minulla on turvaton ja hätääntynyt olo sekä itseni että matkustajien puolesta. Paikallisliikenteen bussin kuljettaja

Kuljettajien mielestä joukkoliikennelautakunnan asenne on sellainen, että lautakunta ei tahdo itse ottaa vastuuta kuljettajien turvallisuudesta vaan sysää vastuun alueella operoiville liikennöitsijöille. Väite ei ole täysin väärä, sillä lautakunnan puheenjohtajan mielestä ensisijainen vastuu kuljettajien turvallisuudesta on työantajalla.

– En kuitenkaan vähättele. Meilläkin voisi siinä roolia olla. Käymme säännöllisesti vuoropuhelua luottamusmiesten kanssa, Jäntti sanoo.

Helsingissä käytössä turvalaitteita, Oulussa ei nähdä tarvetta

Helsingissä bussikuskien turvallisuutta on lisätty vuonna 2011 Elielinaukiolla rautatieaseman kupeessa tapahtuneen vakavan bussinkuljettajan pahoinpitelyn jälkeen.

Myös Helsingissä turvallisuutta lisääviä toimia vaativat bussien kuljettajat itse. Helsingin seudun liikenne (HSL) ryhtyi pikaisiin toimiin ja nyt lähes kaikissa autoissa on turvaohjaamot, kameravalvonta ja hälytysnapit.

Kaikki nämä eivät ole liikennöitsijöille välttämättömiä hankintoja, mutta käytännössä kilpailutusten yhteydessä nämä luvataan, sillä niistä saa kilpailutukseen lisäpisteitä. Osastonjohtaja Tero Anttila HSL:ltä kertoo, että edullisimman tarjouksen tehnyt liikennöitsijä ei välttämättä ole kilpailutustilanteessa vahvoilla, jos turvalaitteissa on puutteita.

Kaikkiin tilanteisiin turvalaitteistakaan ei ole apua. Iltalehti kertoo, miten matkustajan epäilleen potkaisseen kuskia bussin ulkopuolella Jätkäsaaressa maanantaina.

Pohjois-Suomen suurkaupungissa Oulussa ei Helsingin kaltaisia turvajärjestelyjä ole katsottu vielä tarpeelliseksi laajamittaisesti.

Asiaa on tarkasteltu viimeksi viime vuonna. Tuolloin linja-autonkuljettajien turvallisuutta lisäävien varusteiden hankinnan tarve katsottiin vähäiseksi, kertoo Oulun joukkoliikennepäällikkö Edwin ’t Lam. Tilaaja ei näin ollen vaadi niitä liikennöitsijöiltä.

Esimerkiksi turvaohjaamoita löytyy Oulun seudulta muutamista uudemmista autoista.

Apulaispormestari: Toisivatko turvaohjaamot matkustajille turvattomuutta?

HSL:n busseissa yleisesti käytössä olevat kuljettajien turvanapit jakavat ammattikunnan mietteitä. Haastattelemamme neljä kuljettajaa ovat vahvasti hälytysnappien kannalla. Heidän mielestään juuri ne lisäisivät turvallisuutta.

– Yhdessä vaaratilanteessa soitin kolme kertaa hätäkeskukseen. Pitkän odottamisen jälkeen poliisit kävivät pikaisesti paikalla ja lähtivät uuteen kohteeseen. Turvanappia painamalla paikalle olisi saatu vartijat välittömästi. Kyllähän tämä lisää turvallisuutta, Tampereella neljä vuotta bussia ajanut nainen sanoo.

TKL:n työsuojeluvaltuutettu Timo Jousi pitää juuri vartijoiden roolia hätänappien yhteydessä ongelmallisena.

– Mikäli hälytys menisi suoraan vartijoille ja vartija tulisi paikalle väkivaltatilanteeseen, olisivat hänenkin toimintamahdollisuutensa rajalliset. Vartija joutuisi soittamaan paikalle poliisin.

Nimenomaan hälytysnapit kuuluisivat niitä kannattavien kuljettajien mielestä joukkoliikenteen järjestäjän eli Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan vastuulle, jotta ne olisivat kaikilla alueilla liikkuvilla autoilla yhteneväiset ja hälytykset ohjautuisivat samaan pisteeseen.

Tampereen seudun kuljettajille on tullut tutuksi kesken ajon kuljettajan viereen lampsivat pullistelijat. Turvaohjaamo plekseineen estäisi mahdolliset väkivaltatilanteet ajon aikana.

Turvaohjaamoasiassa apulaispormestari Aleksi Jäntti pohtii niiden vaikutusta matkustajien turvallisuuteen.

– Minkälaisen turvallisuuden tunteen se antaa matkustajille, jos kuljettaja on panssarilasin takana ja matkustajat ovat keskenään autossa?

Nämä pohdinnat saavat kuljettajilta huutia.

– Kuskiko saisi olla sitten turvattomana, jotta matkustajilla olisi turvan tunne? Meillä on koko ajan vastuu matkustajista. Eniten turvallisuutta kaikille luo se, että kuljettaja voi keskittyä työhönsä turvaohjaamossa, viitisen vuotta Tampereella ajanut mies pohtii.

Työsuojelun neuvo: soita poliisi!

Osa kuskeista sanoo, että turvattomuuden lisääntymisen taustalla on Tampereen huumetilanteen pahentuminen. Humalaisten matkustajien tai liputta matkalle pyrkivien kanssa kuskit selviävät pitkälti keskustelemalla, mutta huumepäissään autoon nousevat ovat arvaamattomampia. He eivät tahdo ymmärtää, että matkasta on maksettava. Matkustaja saattaa äityä hyvin kovapäiseksi ja kimmastua niin, että potkii kuskin ovea ja repii rahastuslaitteita.

Tällaiset kiivailut ovat kuitenkin kuskien mukaan lopulta helpoimmasta päästä. Erityisen rankkana tamperelaiskuljettajat kokevat tilanteet, joissa matkustajat uhkaavat myöhemmin tapahtuvalla kostolla.

Tavatonta ei ole sekään, että kuljettaja kohtaa uhkailijan uudelleen linjansa päätepysäkillä, joskus jopa viikkojen kuluttua uhkauksen saamisesta. Usein tilanne jatkuu samanlaisena kuin aiemmin bussissa.

Uhkatilanteisiin työsuojeluvaltuutetulla on yksi neuvo.

– Itse olen aina neuvonut, että hytistä ei lähdetä minnekään vaan soitetaan numeroon 112 ja hommataan poliisi paikalle.

– Yksin sinä et siellä mitään voi ja sulle itsellesi voi käydä huonosti, Tampereen Kaupunkiliikenteen (TKL) työsuojeluvaltuutettu Timo Jousi sanoo.

Tampereella on käynnissä mielenkiintoinen kokeilu. Kuinka pitkäksi Suomen ehkä erikoisimman nurmikon annetaan kasvaa ja missä vaiheessa se kannattaa leikata?

Tampereen paljon huomiota saanutta ratikkaa rakennetaan parhaillaan. Liikennöinnin on määrä alkaa vuonna 2021.

Ratikan alle rakennetaan nurmirataa yhteensä lähes kolme kilometriä. Vastaavia nurmiratoja on esimerkiksi Keski-Euroopassa, mutta ihan vastaavaa ei missään, nurmiradasta Raitiotieallianssilla vastaava Malla Sipilä kertoo. Sipilä on tutkinut diplomityössään nurmiradan kasvuoloja.

– Täysin vastaavanlaista rakennetta ei ole muualla maailmassa. Jokaisessa kaupungissa on hieman omanlaisensa ratkaisu. Meillä Tampereella rakenteessa tulee huomioida esimerkiksi talviolosuhteet, mitä Keski-Euroopan nurmiradoilla ei tarvitse huomioida. Täysin nurmipintaisia ratoja on kyllä paljon esimerkiksi muualla Euroopassa, Malla Sipilä kertoo.

Vähentää melua ja sitoo pölyä

Nurmirataan on päädytty, koska sillä on Raitiotieallianssin mukaan tutkitusti monia positiivisia ympäristövaikutuksia. Se lisää kaupunkiympäristön viihtyvyyttä. Viher-ja nurmiraiteet myös pidättävät ja suodattavat sade- ja hulevesiä ja liikenteen päästöjä, sitovat katupölyä sekä vähentävät tärinää ja melua.

Nurmirataa tulee Tampereella yhteensä neljälle kadulle. Näistä yhdellä pätkällä eli Sammonkadulla testataan nyt parhaillaan nurmikkoa.

Kokeissa testataan kaikkiaan 12 erilaista nurmisiementen ja kasvualustojen yhdistelmää.

Testinurmi leikattiin viime viikolla ensimmäisen kerran. Leikkuussa käytettiin päältäajettavaa leikkuria. Lopullisesta leikkaustavasta ei ole vielä päätöstä.

– Koerakenteen noin 50 metriä pitkään palan leikkaamisessa menee nyt noin tunti.

Kokonaisen nurmiradan leikkaaminen ei ole ihan pikku juttu. Testituloksen perusteella kilometrien nurmiradan leikkuussa menisi kymmeniä tunteja – ja nurmikko leikataan todennäköisesti joka viikko.

Malla Sipilä on kuitenkin varma, että nurmikon leikkuu nopeutuu, kun kasvupinta-alaa tulee lisää.

– Koealue on niin pieni, että konetta joudutaan siirtämään paljon kiskojen yli, mikä lopullisessa rakenteessa vähentyy. Lisäksi koerakenteissa on merkkikeppejä, jotka aiheuttavat lisätyötä tässä vaiheessa.

Leikataan todennäköisesti joka viikko

Leikkuutiheys riippuu Sipilän mukaan monesta tekijästä, kuten sääoloista, kastelutiheydestä ja käytetyistä nurmilajeista ja -lajikkeista.

– Syksyllä tiedämme paremmin, kuinka usein leikkuu täytyy suorittaa. Hyvissä kasvuolosuhteissa leikkuu on todennäköisesti lähes viikoittaista., Sipilä arvioi.

Ratikkanurmen kasvattaminen on tarkempaa puuhaa kuin kotioloissa. Ruoho leikataan noin 10 sentin kohdalla 3–4 sentin pituiseksi.

Pituus on tärkeää, sillä liian pitkäksi pääsevä nurmikko ja sen leikkuujäte saattaisivat pitkän ajan saatossa muodostaa humusta, jolloin nurmikko voisi levittäytyä kasvamaan kiskon viereen. Tästä taas voisi seurata hajavirran pääsy maaperään.

Hajavirta on raitiotievaunujen käyttämän sähkövirran paluuvirtaa, joka kulkisi maaperässä, jos sitä ei eristettäisi kumieristeillä. Kisko eristetään kumilla molemmin puolin.

Hajavirrat ovat pieniä, eikä nurmikko voi esimerkiksi syttyä palamaan eikä siitä saa sähköiskua.

Standardien mukaan kiskossa sallittu keskimääräinen hajavirta on 1/3200:s osa normaalissa pistorasiassa olevasta virrasta. Tampereen raitiotien kiskoista mitattu hajavirtamäärä on huomattavasti tätä pienempi eli noin 10 prosenttia keskimääräisestä hajavirrasta.

– Nurmikosta ei ole haittaa tai vaaraa, Sipilä kertoo.

Leikkuu on yötyötä

Tällä hetkellä nurmirata leikataan normaaleilla ammattikäyttöön tarkoitetuilla leikkureilla. Vielä ei ole tehty lopullista päätöstä, millä leikkuu suoritetaan sitten, kun ratikka on liikenteessä.

– Leikkuu tullaan kuitenkin todennäköisesti suorittamaan silloin yöllä, jolloin raitiotieliikenteessä on pidempi kulkuväli, Sipilä sanoo.

Tällä hetkellä nurmikon leikkaa Raitiotieallianssin kanssa sopimuksen tehnyt yksityinen yritys.

Korjaus klo 14.27 korjattu sana jännite sanalla virta ja otettu pois maininta, että hajavirta voi vaikuttaa ruohon kasvuun.

Näyttelijä, laulaja ja musiikintuottaja Hanna-Riikka Siitonen on kuollut. Siitonen menehtyi maanantaina pitkäaikaiseen sairauteen. Kuoleman vahvistaa hänen puolisonsa, näyttelijä-ohjaaja Janne Virtanen.

– Hanna-Riikka nukkui pois maanantaina. Vaikka hän sairasti pitkään ja tilanteen vakavuus oli tiedossa, siihen lopulliseen lähtöön ei osaa varautua, Janne Virtanen sanoo.

– Ikävä, huoli ja suru ovat suuria. Kaipaus on kova, Virtanen jatkaa.

Hanna-Riikka Siitonen oli kuollessaan 47-vuotias. Hän syntyi Helsingissä vuonna 1970.

Taikapeili ja Euroviisut

Näyttelijä ja laulaja tuli tunnetuksi 1990-luvulla Taikapeili-yhtyeestä ystävänsä Nina Tapion kanssa. Yhtyeellä oli useita hittejä.

Teatteritaiteen maisteriksi valmistunut Siitonen esiintyi teattereissa, musikaaleissa, televisiossa ja radiossa.

Siitonen oli myös Suomen kysytyimpiä taustalaulajia ja arvostettu pedagogi. Hän esiintyi useissa Euroviisuissa ja toimi esimerkiksi Idols-ohjelman laulunopettajana.

Uudessa päivässä alusta asti

Hanna-Riikka Siitonen näytteli vuodesta 2010 eli alusta asti Lissun roolia Ylen suursatsauksessa Uusi päivä -sarjassa. Hän jäi vuodenvaihteessa sarjasta sairaslomalle, mutta jatkoi musiikin tuottamista.

Sarjan viimeisiä jaksoja on kuvattu tällä viikolla. Sarjan pääohjaaja Janne Virtanen kertoo, että viimeisessä, vielä julkaisemattomassa Uusi päivä -jaksossa kuullaan myös Siitosen tekemää musiikkia.

– Hän oli tekemässä sarjaa koko sen taipaleen ajan. Hän teki musiikkia viimeiseen jaksoon vielä tänä kesänä. Yhteinen toive oli, että tämä projekti saataisiin maaliin. Hanna-Riikka toivoi, että teen Uuden päivän loppuun. Näin tapahtui. Olen iloinen ja kiitollinen, että saatiin tehdä yhdessä töitä monta vuotta, Janne Virtanen kertoo.

– Hanna-Riikalla oli erittäin hyvä työmoraali. Hän eli niin kuin opetti. Hän halusi aina, että kaikki saavat tulla mukaan porukkaan ja että ketään ei jätetä yksin.

Siitonen ja Virtanen kohtasivat vuonna 2001 Turussa Vartiovuoren kesäteatterissa.

– Hän näytteli prinsessa Esmeraldaa ja minä Zorroa. Näytelmän tunteet siirtyivät yksityiselämään. Ihastuttiin ja rakastuttiin.

Pitkäaikainen sairaus

Hanna-Riikka Siitonen puhui avoimesti julkisuudessa parantumattomasta sairaudestaan. Hän sairasti kroonista kilpirauhassyöpää vuodesta 2000. Sairaus levisi myöhemmin keuhkoihin. Ensimmäiset ennusteet puhuivat viidestä vuodesta. Siitonen kuoli 18 vuotta diagnoosin jälkeen. Sairaudessa oli useita vaikeita vaiheita. Siitonen kiitti useaan kertaan haastatteluissa perheen ja ystävien tukea.

– Silloin kun kohtaa akuutin tilanteen niin kuin olen kohdannut, niin joutuu kohtaamaan pelon, mitä en koskaan aiemmin ollut kohdannut. Ja siitä selviäminen on vaikeaa. Siihen tarvitaan muita ihmisiä. Siitä ei kukaan selviä yksin, Siitonen kertoi Ylen haastattelussa vuonna 2016.

Hanna-Riikka Siitosella ja Janne Virtasella on kouluikäinen tytär. Siitosen vanhemmat ovat viihdetaiteilija Matti ”Fredi” Siitonen ja Helsingin entinen ylipormestari Eva-Riitta Siitonen.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Seiska.

Lue myös:

"Välillä tuntuu siltä, että peli on pelattu"

– Vuorovaikutus ja ihmisten kohtaaminen, suhtaudun niihin oikeasti tosi vakavasti. Mun mielestä ihmiset on niin mielenkiintoisia. Ja jos sä oot ihminen, joka suhtautuu jokaiseen samalla intensiteetillä, niin kyllähän sä väsyt, Anni Lötjönen sanoo.

– Nyt haen sellaista balanssia, että miten tätä työtä voisi tehdä siten, että välittää ihmisistä, mutta muistaa välittää kuitenkin myös itsestään.

Huora-yhtyeen laulaja Lötjönen, 34, puhuu musiikin tekemisestä, mutta lähes täsmälleen samoilla sanoilla hän voisi puhua ja on puhunutkin haastatteluissa aiemmasta työstään sosiaalityössä.

Lötjönen työskenteli kymmenen vuotta nuorten kohtaamispaikalla Tampereella. Kohtaamispaikalle hakeutui nuoria, joilla oli tavalla tai toisella elämässään vaikeaa.

Nyt mä en pysty tekemään mitään, mutta mulla on silti ihmisarvo ja olen jollain tavalla tälle yhteiskunnalle merkittävä. Sellaista kokemusta en ole saanut.

Lötjönen oli nuorten elämässä ja ongelmissa niin vahvasti kiinni, että oma mielenterveys alkoi olla koetuksella. Lötjönen sairastui myötätuntouupumukseen ja lopulta irtisanoutui.

Sen jälkeen hän toimi samassa työpaikassa koordinaattorina, mutta jäi työttömäksi keväällä 2017 määräaikaisen työsuhteen päätyttyä.

Seurannut kesä oli vuonna 2013 perustetun, mutta vasta vuonna 2015 toden teolla aktivoituneen Huoran ensimmäinen varsinainen festarikesä, jonka aikana bändi kapusi jo maan suurimpien festarien lavoille.

Haastatteluun Tampereen Laukontorille Lötjönen tulee suoraan studiolta, jossa Huora työstää tulevaa kakkosalbumiaan.

Luvassa on kuulemma samanlaista meininkiä kuin Hukutaan paskaan -debyytillä: punkin ja metallin raja-aidoista piittaamatonta paahtoa ja lauluja yhteiskunnallisesta ja yksityisemmästäkin pahoinvoinnista.

Politiikkaan lähteminen on käynyt mielessä

Ensimmäisen levyn aikoihin Lötjöstä nätisti sanottuna otti päähän päivän politiikassa moni asia, kuten opintotukileikkaukset. Edelleen kuulemma pännii.

Kuluneen vuoden aikana pystymetsästä laulajaksi hypännyt Lötjönen on rocktähteyden opettelemisen lisäksi opetellut etsimään töitä.

Aiemmin Lötjönen oli omien sanojensa mukaan niin sanottujen normaalien ihmisten joukossa: koko ikä työelämässä eikä huomattavia mielenterveyden häiriöitä.

– Vituttaa asenne, että työtön on omasta halustaan työtön eikä halua mennä töihin, vaikka kyse ei ole siitä. Meidän elämäntilanteethan voivat muuttua ja se työ mitä on tehnyt voi muuttua mahdottomaksi. Ja se on jo tarpeeksi vaikea huomata. Sitten yrität keksiä uusia keinoja elää ja jopa toipua kokemastasi, Lötjönen sanoo.

Perustaisin oman puolueen. Ei vaan pysty millään venymään näihin nykyisiin.

Lötjösen mukaan yhteiskuntaa ei ole rakennettu siten, että olisi mahdollisuus voida huonosti tai rauhassa toipua. Tukitoimia on, mutta ne ovat kuulemma näennäisiä.

– Ilmapiiri on sellainen, että ”mene eteenpäin, ole hyödyksi, tee jotain”. Mutta, että rauhassa kokisit itsesi arvokkaaksi ja olisit paikoillasi. Että nyt mä en pysty tekemään mitään, mutta mulla on silti ihmisarvo ja olen jollain tavalla tälle yhteiskunnalle merkittävä. Sellaista kokemusta en ole saanut.

Lötjönen sanoo ohimennen, että olisi kiva tehdä seuraavaksi työtä, missä asioihin pääsisi vaikuttamaan. Onko hän sitten miettinyt politiikkaan mukaan lähtemistä?

– Tiedätkö, kun olen sitä vähän salaa miettinytkin, Lötjönen sanoo.

Onko puoluekantaa?

– Perustaisin oman puolueen. Ei vaan pysty millään venymään näihin nykyisiin, hän sanoo ja räjähtää nauramaan.

– Olen ehdottomasti vihervassari, mutta on paljon ihan omiakin ajatuksia. Luette sitten puolueohjelmasta ne!

Lötjönen purkaa sanoituksiinsa omaa pahoinvointiaan ja myös omaa työhistoriaansa. Kun on vuosia päivittäin tekemisissä toisten epäonnen kanssa, niin oma maailmankuva alkaa muokkaantumaan siihen suuntaan, että maailmassa on enemmän pahaa kuin hyvää.

– Ajattelin, että ei voi varmaan löytyä toisen levyn verran matskua näistä jutuista, mutta kyllä jumalaare… Vielä mennään muutama levy näillä ja sitten tulee iskelmää, Lötjönen nauraa.

Huora hamuaa maailmalle

Lötjösen sielunmaisema ei kuitenkaan ole niin synkkä kuin sanoituksiin suodattuva. Hän kuvailee itseään äärimmäisen herkäksi ihmiseksi, joka toivottaa ikkunasta näkyville tutuille linnuille aamulla huomenet ja varoo tupakan tumppaamista nurmikolle, koska nurmikkoa voi sattua.

Herkällä ihmisellä on ollut tekemistä rockyhtyeen keulakuvaksi kasvamisessa. Musiikillista taustaa Lötjösellä ei juuri ollut ennen kuin Huoran perustajat Paavo Pekkonen ja Pasi Viitala, joka ei enää soita yhtyeessä, pyysivät häntä kännivitsistä lähteneen Huoran laulajaksi.

Aiemmin esiintyminen oli Lötjöselle paniikkikohtaukseen verrattava kokemus, mutta kesällä 2017 korkatut isot lavat koulivat. Tänä kesänä on ollut jo helpompaa ja esiintymisestä on tullut jopa nautinnollista.

Jäädessään töistä pois Lötjönen ei kertonut ohjaamilleen nuorille, että syy on uupumus, koska ei halunnut heidän tietävän ja mahdollisesti syyllistävän itseään. Hän kertoi hieman pehmitellen, että täti on nyt hieman väsynyt ja siksi pidetään pieni tauko yhteydenpidossa.

Lötjönen on sittemmin pitänyt muutamiin läheisiksi muodostuneisiin nuoriin yhteyttä, vaikka suositeltavaa olisi ollut katkaista kaikki siteet oman toipumisen nimissä.

– Sosiaalityössä luo suhteen ihmiseen, ja eihän mikään suhde katkea näin, Lötjönen sanoo ja napsauttaa sormiaan.

Lötjönen kertoo, että on ollut mahtavaa huomata, että nuorilla menee hyvin.

– Se on palauttanut uskoa maailmaan. Että kyllä ne vaikeudet ratkeaa jokaisen kohdalla jossain vaiheessa.

Hän on saanut entisiltä nuoriltaan myös palautetta bändihommistaan.

– Ne on suhtautunut vähän samalla tavalla kuin sukulaiset. Osa tykkää ja osa on, että ”ai kauhee” ja joillekin on ihan sama.

Erityisen mieleenpainuvaa oli törmätä yllättäen ennen Tampereen Klubin keikkaa yhteen nuorista ja vaihtaa kuulumiset.

– Oli se vähän outoa laulaa ”ämmät hei, nyt sitä pillua”, kun sanotaan vaikka Mikko, nimi muutettu, katsoo yleisössä silmiin, Lötjönen nauraa.

Nousu lähinnä treenikämpällä hauskaa pitävästä ja kaveribändien kanssa yhteiskeikkoja tekevästä kännivitsistä miljooniin Spotify-kuunteluihin ja Provinssin lavalle on ollut niin nopea, että Lötjönen on vieläkin suu auki.

Miten isoksi Huora voi ylipäätään kasvaa? Lötjösen mukaan tuleva levy näyttää suuntaa. Hinkua olisi ulkomaillekin keikkailemaan. Mielellään sellaiseen paikkaan, missä voi surffata. Euroopassakin on kuulemma surffaamiseen hyvin soveltuvia paikkoja, mutta Etelä-Amerikassa vielä enemmän.

– Ja siellähän on kova suomipunkkiskene, Lötjönen intoilee.

Kokemäenjoki siintää taustalla kun kesähelteen tainnuttamat kyläläiset ja ohiajajat pysähtelevät jäätelölle Kiikan keskustassa Pirkanmaalla. Lippispäiset kioskinpitäjät tarjoilevat kahvia ja tuutteja. Suurin osa asiakkaista on puoli vuosisataa jäätelönmyyjiä vanhempia.

– Tämä on tällainen koko kylän olohuone. Kiikkalaiset törmäävät vanhoihin koulukavereihin ja tuttuihin, jotka pysähtyvät vanhoilla kulmilla jäätelölle, myyjien äiti, Karoliina Ollila kertoo perheyritykseensä tyytyväisenä.

Ollilat ovat nyt viidettä vuotta kiikkalaisia, tai millä nimivaihtoehdolla moninkertaisten kuntaliitosten paisuttaman Sastamalan asukkaita kutsuukaan.

Lounaisen Pirkanmaan kuntaliitoshistoria on täynnä erikoisia paikannimiä ja moninaisia käänteitä. Sastamalasta hieman länteen sijaitseva pikkukylä Kiikka yhdistyi vuonna 1981 toisen pikkupitäjän Keikyän kanssa Äetsäksi. Vuonna 2009 Vammala, Mouhijärvi ja Äetsä liittyivät yhteen muodostaen nykyisen Sastamalan kaupungin.

Kiikkalaiset ovat eläneet maa- ja metsätaloudesta. Teollisuuttakin on ollut, kuten mattokutomoita, tiilitehdas ja "laukkulaakson" alueelle ominaista laukkuihin ja lompakoihin erikoistuvaa käsityötä. Ei kuitenkaan tarpeeksi, jotta kylä olisi selvinnyt rakennemuutoksista ja kaupungistumiskehityksestä, joka on imenyt maaseutua kuiviin viime vuosisadan puolivälistä lähtien.

Hiljainen huoltoasema ja huolia homeongelmista

Kiikan keskusta on kaikkien maalaisten ja mökkeilijöitten verkkokalvoille etsattu näky – ikään kuin kaikki pikkukylät olisivat yksi ja sama: hiljainen huoltoasema, suhteellisen elävä kahvila, pieni ruokakauppa, vaihtelevan arvokkaasti ikääntynyt kirjasto ja Kiikan omana erikoisuutena näppäränkokoinen uimahalli. Vaan ei ole sekään enää käytössä.

Vakavista sisäilmaongelmista kärsinyt Kiikan uimahalli sulkee ovensa elokuussa tuhansien iloisten uintikilometrien ja viidenkymmenen peruskorjausta laiminlyöneen käyttövuoden jälkeen. Sastamalaan on jo suunnitteilla uusi uimakeskus, mutta polskimisen ja uimakoulujen loppuminen iski pahasti kyläläisiin.

Erityisesti sulkemispäätös harmitti Ollilan viisilapsista perhettä, joka asustaa aivan uimahallin vieressä.

– Yhteistä venettä ei tervata, sanoo perheen isä Veli Ollila, kun puheeksi tulevat palvelurakennusten homeongelmat.

Jäätelökioskin pitäjien vanhemmat Veli ja Karoliina Ollila asuivat ennen Kiikkaan muuttamista viisi vuotta Tampereella, ja ennen sitä muun muassa Tukholmassa. Veli on töissä vammalalaisen teollisuusfirman toimitusjohtajana ja Karoliina varhaiskasvatustyön opettajana.

Ollilat ovat alun perin lähiseutujen pikkupitäjistä, joten suurimmat sopeutumisongelmat olivat perheen vanhimmilla lapsilla, kun he muuttivat Kiikkaan.

– Isossa kaupungissa sulaudut väestöön, ei yksittäinen perhe ole millään lailla keskiössä. Täällä täytyy olla sellainen maalle ja pieniin ympyröihin sopiva itsetunto, että keskittyy vain elämään omaa elämäänsä laadukkaasti ja onnellisesti, Veli Ollila kertoo verkkaisesti.

Kiikkaan perhe muutti monien syitten takia. Yksi niistä oli halu palata lapsuudenmaisemiin. Lähistöllä asuu sukua ja lapsuudenystäviä. Myös lapset teki mieli kasvattaa pikkupitäjällä.

– Kyllä se kaupungissa mietitytti, kun lapset olivat juuri siirtymässä teini-ikään, että miten homma pidetään hallinnassa ja samanhenkisenä kuin ennen. Ei se ehkä niin tietoisesti vaikuttanut muuttamispäätökseen, mutta varsin pian kun tänne tultiin, asiat loksahtivat paikoilleen onnellisesti.

– Täällä on luonto ja hyvät, tervehenkiset harrastukset. Voi kulkea vapaasti polkupyörällä ja veneellä. Kyllä tällainen tietyssä vaiheessa vie lasta sinne oikeaan suuntaan, viisilapsisen perheen isä sanoo.

Olliloille lasten turvallisuus ja välittömyys perhesuhteissa merkitsee paljon.

– Täällä tunnemme lasten kaveriperheet, jutellaan puolin ja toisin, jos jotain tulee, äiti sanoo.

Pikkukylien kulkuyhteydet voivat yllättää

Kiikka ei ehkä kuitenkaan ole paras mahdollinen autioituvien pikkukylien kuvastin. Liikenneyhteydet ovat tämänkokoiselle paikkakunnalle hyvät.

– Välimatkoja pitäisi mitata minuuteissa eikä kilometreissä. Täältä päivittäisiä yhteyksiä on paljon, ja tarvittaessa Vammalan juna-asemalle pääsemme kymmenessä minuutissa. Sitten on Huittinen–Tampere-pikavuoro bussilla, joka kulkee tunnin välein päivällä, Veli Ollila kertoo.

Ihmisten mielikuvissa välimatkat käyttäytyvät arvaamattomasti. Kun keskustelemme siitä, miten vanhempien kaupunkiaikojen ystävyyssuhteet ovat kestäneet muuttamisen jälkeen, kertoo Karoliina Ollila ongelmasta, jonka monet maaseudulla asuvat tuntuvat jakavan.

– Ystävyyssuhteiden ylläpitäminen vaatii omaa aktiivisuutta. Sitä olemme naureskelleet, että mehän voidaan helposti käväistä Tampereella, mutta sitten Tampereelta sanotaan, että tullaan kun liikutaan sielläpäin.

– Matka sinne on meiltä lyhyt, mutta sieltä tänne ilmeisesti pidempi, Karoliina Ollila sanoo.

Turinaa ja tötteröitä

Olliloiden jäätelökioski sijaitsee heidän kotitalonsa, seurakuntaliitoksen jäljiltä tyhjäksi jääneen vanhan pappilan edustalla. Vanhempien keskittyessä omiin päivätöihinsä työvoimana toimivat lapset ja nuoria naapurustosta.

Pankit, uimahallit ja vanhainkodit ovat kylästä kadonneet, mutta jäätelö ja juoruaminen tarjoavat syyn lähteä liikkeelle.

Maaseudun ja kaupunkien tapakulttuurierot nousivat Karoliina Ollilan mieleen taas heidän muutettuaan Kiikkaan.

– Lapsena maaseudulla siihen tottui, miten asioista tiedetään tai ollaan tietävinään. Ihmiset muodostavat pienistä jutuista kokonaisuuksia, joita sitten puhuvat totena.

Ollilat kuitenkin kehuvat yhteisöllisyyttä, keskinäistä luottamusta sekä intohimoista suhtautumista kylän Romulan Taiteelliseen Teatteriin sekä vammalalaiseen lentopalloon.

Jos jotakin kylä kaipaisi, olisi se Olliloiden mukaan rohkeutta ja riskinottoa.

– Kyllä palveluiden suhteen on koko ajan sellainen pieni pelko, että mitä vielä lähtee, Karoliina Ollila myöntää.

– Haluaisin kannustaa ihmisiä rohkeuteen. Jos on joku hullultakin tuntuva ajatus, niin lähtisi vain toteuttamaan – niin kuin me tehtiin tämän jätskikioskin kanssa, hän jatkaa.

– Yrittämisen kynnys on täällä tosi alhaalla. Tiloja on, maataloutta on. Sosiaalinen media antaa mahdollisuuden tavoittaa edullisesti yleisöjä: jos myytävänäsi on riittävän erikoinen juttu, niin sitä voidaan tulla kaukaakin etsimään, Veli Ollila sanoo bisnesihmisen sanankääntein.

Au pairit Kiikassa

Eläminen ei ole ilmaista Kiikassakaan. Olliloilla on kaksi autoa ja lapsilla useita harrastuksia, joista osa muilla paikkakunnilla.

Jos toimeentulon kanssa on vaikeuksia, onko lapsiperheen maalaisidylli mahdollinen?

– Me ollaan hieman sellaisia tunneihmisiä, meillä ei oikein talous ja lapset mene samaan lauseeseen. Onhan täällä jouduttu kokeilemaan sellaisia hieman kokeilevampia ratkaisuja. Halusimme, että lapset voivat olla kotona hoitoiän, joten hommasimme au paireja ensin Saksasta ja sitten Puolasta.

– Kyläläiset olivat että mitä, au pair tänne Kiikkaan? Mutta kyllä he täällä viihtyivät, äiti nauraa.

Harmaantuvan kylän kohtalosta, ja siitä tuleeko Ollilan kaltaisia lapsiperheitä Kiikkaan lisää, ei voi vielä ennustaa mitään. Perheen jäätelökioski tulee kuitenkin pitämään kylän keskustaa eläväisenä vielä pitkän aikaa, jos Ollilat saavat päättää.

– Nyt tuntuu siltä, että täältä ei lähdetä koskaan pois, mutta voihan se olla joku elämänvaihe. Molemmissa, kaupungissa ja maassa, on vahvat hyvät puolensa, mutta juuri tähän vaiheeseen tämä on ihan napakymppi, isä sanoo.

Lue myös:

Professorilta tyrmäys suomalaisten toiveille koko Suomen asuttuna pitämisestä: "Käytännössä mahdotonta"

Ylen kysely: Neljä viidestä haluaa, että koko Suomi pysyy asuttuna – ja että valtio maksaa viulut

Muuttohaluiset ovat jumissa syrjäseudulla, sillä asuntokauppa ei käy – suvun vanhaa taloa ei haluta enää edes kesämökiksi

Aleksis ja Rea Gomezin nelihenkinen perhe löysi muuttotappiokunnasta unelmansa – "Pornainen on varsinainen lintukoto"

Kylän väki kyllästyi puolustelemaan asuintapaansa ja avasi kotiensa ovet kaikille – kukaan ei osannut odottaa yleisöryntäystä, joka siitä seurasi

Vuoropäällikkö Mari Koskinen näpyttelee älypuhelinta kauppakeskus Ratinan Ciao! Cafféssa Tampereella. Aamurutiineihin kuuluu edellispäivältä ylijääneiden leipien ja leivonnaisten ilmoittaminen hävikkiruokasovellukseen.

Pari kuukautta sitten avautunut kahvila on ollut alusta asti mukana ResQ Club -palvelussa. Mari Koskinen on tyytyväinen, että edellispäivän leipiä ei tarvitse kipata biojätteeseen.

– Kauppa käy tosi hyvin. Huomaa, että ihmiset ovat löytäneet tämän sovelluksen ja haluavat pelastaa meidän leipiämme.

ResQ Club -sovelluksella voi ostaa ravintoloista ja kahviloista ylijäänyttä ruokaa noin puoleen hintaan tai vieläkin halvemmalla. Asiakas selaa jatkuvasti muuttuvaa tarjontaa puhelimellaan, tilaa, maksaa ja noutaa annoksensa. Ravintola antaa hinnasta siivun sovelluksen tarjoavalle yritykselle.

Mari Koskisen mukaan sovelluksen käyttäjät ovat yleensä nuoria aikuisia, älypuhelinten käyttäjäkuntaa. Koskinen käyttää sovellusta itsekin.

– Sushia on tullut haettua useamman kerran ja välillä sitten jotain herkkuakin.

Sovelluksille suuret kasvuodotukset

Ravintoloiden hävikkiruokaa voi ostaa tällä hetkellä kahdella sovelluksella. ResQ Club on suurin. Sillä on noin tuhat asiakasyritystä ja 100 000 ostoksen tehnyttä asiakasta Suomessa. Lunchie Marketilla on 400 asiakasravintolaa ja noin 40 000 rekisteröitynyttä asiakasta.

Molemmat yhtiöt mielivät myös ulkomaille. ResQ Club toimii Ruotsissa ja pienimuotoisesti Saksassa ja Hollannissa. Lunchie Market testaa kysyntää Espanjassa ja Hollannissa.

Palveluja pyörittävät yhtiöt ennustavat, että kysyntä jatkaa kasvuaan. ResQ Clubin operatiivinen johtaja Aku-Jaakko Saukkonen kertoo kasvuluvuista.

– Vuonna 2017 meidän kauttamme pelastettiin noin 350 000 annosta. Nyt tuo sama määrä on pelastettu kauttamme tämän vuoden ensimmäisen puoliskon aikana.

Lunchie Marketin toimitusjohtaja Janne Klix uskoo, että ihmisten kasvava ympäristötietoisuus tuo hävikkiapajille lisää toimijoita.

– Täytyy muistaa, että puhutaan uudesta aluevaltauksesta ja asiat ottavat aikansa. Lunchie ja ResQ hoitavat vasta murto-osan Suomen hävikkiruuasta, Klix sanoo.

Sushit katoavat parempiin suihin

Tamperelainen sushiravintola on ollut mukana hävikkiruokasovelluksessa reilun vuoden. Koko lailla kaikki edellispäivältä jäänyt ruoka menee kaupaksi.

– Me pyrimme siihen ja olemme saaneet yleensä kaiken myytyä. Suosio on kasvanut koko ajan, sanoo Itsudemon ravintolapäällikkö Tikvin Pham.

Phamin mukaan hävikkiruuan myynti edullisesti ei ole pois ravintolan muusta toiminnasta. Osa ruoan pelastajista tulee takaisin syömään ravintolassa.

ResQ Club on selvittänyt käyttäjien motiiveja. Myyntijohtaja Antti Tuomola jakaa asiakkaat kolmeen ryhmään.

– On opiskelijat, jotka haluavat säästää rahaa ja kaupunkilaiset, jotka ajattelevat ympäristöä. Lisäksi palvelusta ovat innostuneet nuoret miehet, jotka tykkäävät käyttää teknologiaa.

Ruokakaupan hävikki hallintaan ilta-alella

ResQ Clubin tietojen mukaan ravintolaruoasta kymmenen prosenttia menee hävikkiin. Ruokakauppojen hävikkiprosentti on alle kaksi.

S-ryhmä on vauhdittanut vanhenevien tuotteiden kauppaa viime syksynä aloitetuilla ilta-aleilla. Punaisella laputetut elintarvikkeet myydään illan viimeisinä aukiolotunteina 60 prosentin alennuksella.

S-ryhmän vastuullisuuspäällikön Senja Forsmanin mukaan asiakkailta on tullut paljon myönteistä palautetta.

– Ilta-ale on erittäin pidetty ostosmahdollisuus. Joissain myymälöissä hävikki on pienentynyt sen ansiosta yli kymmenen prosenttia, Forsman sanoo.

ResQ Club näkee kaupoissa kasvumahdollisuuksia. Sovelluksessa on keväästä alkaen ollut mukana myös K-marketteja. Tarjolla on esimerkiksi juureksia ja edellispäivän leipomotuotteita.

– Ruokakaupat ovat vielä pieni osa, mutta nopeiten kasvava sektori, sanoo myyntijohtaja Antti Tuomola.

Hävikkiruuan kysynnästä kertovat myös muut avaukset. Helsingissä avautuu syksyllä vapaaehtoisvoimin toimiva hävikkiruokakauppa WeFood. Kaupan voitot menevät Kirkon Ulkomaanavun työhön kehitysmaissa. Helsingissä toimii myös Suomen ensimmäinen hävikkiruokaravintola Loop.

Sisä-Suomen poliisilaitos tekee parhaillaan kartoitusta henkilöistä, jotka ovat olleet tai saattaneet olla tekemisissä Aamulehden päätoimittajan valintaprosessin kanssa.

Sisä-Suomen poliisilaitos kertoi tiistaina aloittaneensa esitutkinnan Alma Media -konsernissa tapahtuneessa päätoimittajan valintaan liittyvässä työsyrjintäepäilyssä.

Aamulehteen valittiin uutta päätoimittajaa vuoden 2017 lopulla. Valtioneuvoston tuore viestintäjohtaja Päivi Anttikoski kertoi viime viikolla Suomen Kuvalehden artikkelissa, että hänen mukaansa hänen rekrytointinsa Aamulehden päätoimittajaksi katkesi äitiyteen viime vuoden lopulla. Anttikoski oli valmis muuttamaan Tampereelle, mutta hänen perheensä olisi jäänyt Helsinkiin.

Alma Median mukaan kyseessä oli väärinkäsitys, eikä Anttikoski koskaan ollut ykkösehdokas tehtävään.

Anttikoski ei vaatinut rangaistusta, vaan poliisi kirjasi itse ilmoituksen. Tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Jari Kinnunen sanoo, että kyseessä on virallisen syytteen alainen rikos.

Suurin osa rikoksista on niin sanotun virallisen syytteen alaisia eli poliisi voi tutkia ja syyttäjä syyttää niistä, vaikka asianomistaja ei vaatisikaan asiasta rangaistusta.

Miksi poliisi otti asian tutkittavaksi?

– Suoritetussa asianomistajan kuulustelussa tuli ilmi seikkoja, joiden perusteella, tässä vaiheessa, on syytä epäillä rikoksen tapahtuneen, Jari Kinnunen kertoo sähköpostitse Ylelle.

Tutkijat aloittavat ensi viikolla

Tutkinta on vasta alkuvaiheessa. Vain asianomistajaa eli Anttikoskea on kuultu.

Anttikosken mukaan hänen palkkaamisensa torppasi rekrytointiprosessin viimeiseen, Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanteen kanssa käytyyn haastatteluun.

Kinnunen ei kommentoi, kohdistuvatko epäilyt Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanteeseen vai laajempaan joukkoon tai koko yhtiöön.

– Tässä vaiheessa en ota kantaa siihen, mikä kunkin henkilön rooli tulee olemaan. Se harkitaan jokaisen kohdalla erikseen, Kinnunen sanoo.

Alma Media lähetti tiistaina tiedotteen, jossa se toteaa, että yhtiö pitää myönteisenä, että asia tutkitaan.

– Näin taataan kaikkien osapuolien oikeusturva ja asiaan saadaan selvyys, tiedotteessa sanotaan.

Tutkijat on Jari Kinnusen mukaan nimetty tutkintaan, mutta he aloittavat työnsä ensi viikolla.

– Ainoa "vakituinen" jutussa on tällä hetkellä allekirjoittanut, koska henkilöstöresurssia ei ole käytettävissä vielä. Tutkijat on toki nimetty, mutta he ehtivät perehtymään asiaan vasta ensi viikolla. Alustavia selvityksiä tehdään muiden tutkijoiden toimesta aina kun jossain välissä ehditään, Jari Kinnunen kertoo.

Lue lisää:

Poliisi alkaa tutkia Aamulehden päätoimittajan valintaprosessia – poliisi kirjasi itse ilmoituksen

SK: Alma Media ei palkannut hakijaa päätoimittajaksi, koska hän on äiti – Alma: Kyseessä väärinkäsitys, Anttikoski ei koskaan ollut ykkösehdokas

Työsuojeluviranomaisella ei toimivaltaa Päivi Anttikosken mahdollisessa työsyrjinnässä – Tasa-arvovaltuutettu selvittää vain, jos Anttikoski haluaa

Tampereen maauimala avaa ovensa ensi viikon keskiviikkona. Suomessa on noin 20 maauimalaa, mutta Tampere on isoista kaupungeista ollut tähän asti ilman ulkoallasta.

Tämä ei johdu siitä, etteivätkö tamperelaiset olisi halunneet uida muualla kuin järvissä. Jo 1960-luvulla kirjoitettiin Aamulehdessä, että kaupunkilaiset joutuvat odottamaan vielä vuosia rakentamista. Rakentamista ei aloitettu suunnitelmien mukaan 1970-luvulla, ja senkin jälkeen aikeet ovat aina pysähtyneet.

Elokuun alussa pitkä odotus päättyy.

Samalla päättyy ajanjakso, kun tamperelaiset uimahyppääjät ovat olleet ilman kymmenen metrin hyppytornia. Maauimalaa testasivat torstaina uimahyppyseura Mansen Molskiksen uimahyppääjät.

– Tuntuu hienolta saada maauimala ja korkeammat kerrokset. Uimahallissa Tampereella korkein teline on 5 metriä, ja nyt pääsemme hyppäämään 7,5 metrin ja 10 metrin korkeudesta. Kun tulee kympistä veteen, vauhti on jo 50 kilometriä tunnissa, Hannu Kivilinna sanoo.

Karoliina Blackburn sanoo, että maauimala on hyvä paikka hyppiä. Hyppääjiä varten on vedenpinnassa ikään kuin pikkusuihkut, jotka merkkaavat vedenpinnan hyppääjille. Näin he erottavat vedenpinnan taivaasta pyöriessään. Ilmakompressorit puolestaan rikkovat pintajännitystä, eikä laskeutuminen huonossa asennossa satu niin paljon.

– Tämä on ihan mielettömän hyvä. Tässä on kaikki mitä tarvitaan. Allas on viisi metriä syvä eli siinä on metri enemmän kuin hallissa. Sitten on jännittävät ja pelottavat kerrokset, Blackburn sanoo.

Blackburn kertoo, että tamperelaiset hyppääjät ovat tähän asti käyneet muualla Suomessa harjoittelemassa korkeita hyppyjä.

Kerros kerrokselta eteenpäin

Timo-Pekka Leinonen neuvoo aloittelijoita aloittamaan matalalta.

– Kerros kerrallaan ylöspäin. Ensin kolmosesta, sitten vitosesta, seiskasta ja kympistä. Toistaa vaan samaa. Ei mieti mitään ihmeellistä vaan hyppää eteenpäin jalat edellä. Silloin se on melko turvallista, Leinonen sanoo.

Tänä kesänä Tampereella huomiota ovat herättäneet vaaralliset hypyt sillalta. Leinosen mielestä maauimala tarjoaa uimahyppyihin turvallisen vaihtoehdon.

– Nuoret miehet haluavat yleensä tehdä jotakin. Uimahyppääminen on tavallaan jännittävää ja vaarallista. Mutta jos vähän läiskähtää, nahka punoittaa mutta pääsee kuitenkin seuraavana pävänä töihin. Vaikka on vauhtia, tämä on silti turvallista maauimalassa, Leinonen sanoo.

Mansen Molskiksen toiminnanjohtaja Juha-Matti Kivinen sanoo, että seuralla on noin sata harrastajaa. Kaikilla muille hyppyseuroilla on hänen mukaansa kymmenen metrin hyppypaikka.

– Hyppääjistä näkee, kuinka mahtava on, että päästään korkeammalta hyppäämään.

Allaskokonaisuuteen kuuluu neljä uintiallasta, muun muassa hyppyallas ja pienten lasten kahluuallas. Altaissa on koko kesäkauden lämmin uintivesi.

Uusia ratkaisuja

Tampereen kaupungin liikuntapäällikkö Mikko Heinonen kertoo, että Tampereen maauimalassa on edistyksellisiä ratkaisuja.

Särkänniemen lakkautetusta delfinaariosta on tuotu altaisiin suodattimia.

– Kuusi kappaletta delfinaariosta tulleita suodattimia on hyödynnetty. Maauimala hyödyntää myös Tampereen kaukokylmää. Se vesi, jolla on jäähdytetty läheisiä toimistokiinteistöjä ja palvelinhuoneita, palaa lämpöisenä maauimalaan. Täällä otetaan lämpö pois ja palautetaan kylmänä takaisin, Heinonen kertoo.

Lämmönhävikkiä estetään myös sillä, että altaiden päälle tulee yöksi suojat.

– Tämä suojelee myös ilkivallalta ja roskilta.

Lue lisää:

Tampereen ikuisuushanke rakentuu vihdoin – Lähes 11 miljoonan euron maauimala aukeaa kesällä 2018

Tampereen uuden maauimalan rakentaminen viimeistelyvaiheessa: neljästä altaasta kahdessa on jo vettä ja hinnoistakin on päätetty

Tampere saa maauimalan – rakentaminen alkaa kesäkuussa

– Tampere on jo nyt yksi Suomen merkittävistä ruokakaupungeista, sanoo keittiömestari, ravintoloitsija ja tv-kokki Arto Rastas.

Uransa alkutaipaleella Rastas lähti Helsinkiin, työskenteli George-ravintolassa ja oli mukana saavuttamassa sille Michelin-tähteä vuonna 2004. Elettiin aikoja, jolloin helsinkiläiset kokit eivät edes katsoneet Tampereelle päin.

– Harppaus niistä hetkistä on hurja. Tampereella on nykyisin todella mielenkiintoisia ja persoonallisia ravintoloita. Täällä järjestetään lisäksi paljon ruokatapahtumia.

Rastas näkee, että Tampereen kokonaisvaltainen positiivinen pöhinä on ulottunut myös ruokatarjontaan. Nykyisin pääkaupunkiseudulta tehdään ruokamatkoja mustanmakkaran pyhättöön.

Tarinat, sijainti ja uudistuminen avaimet menestykseen

Paikallisen ruokakulttuurin kehittyminen näkyy paitsi ravintoloiden määrän lisääntymisenä, myös tarjonnan monipuolistumisena. Ruokalähettiläs ja Hungry for Tampere -kampanjan suunnittelija Emmi Nuorgam on blogannut aiheesta useita vuosia.

Kiitokset nykytilanteesta lähtevät paitsi kokeellisille kuluttajille, myös innovatiivisille ravintolayrittäjille.

– Vielä muutamia vuosia sitten tuntui, että uudet ravintolat tarjosivat aina sitä perusturvallista, eli hampurilaisia tai siipiä. Nyt uskalletaan ottaa riskejä ja irrotella, eikä uusia makuja ole vaikea löytää, Nuorgam sanoo.

Hungry for Tampere -kampanjan pohjana toimii Visit Finlandin ruokamatkailustrategia, jonka tavoitteena on suomalaisen ruokakulttuurin tunnettuuden parantaminen niin suomalaisten kuin kansainvälistenkin matkailijoiden keskuudessa.

Nuorgam pyrkii osaltaan vaikuttamaan siihen, että Tampereen tarjonta olisi entistä paremmin tiedossa myös kaupunkilaisilla itsellään. Ravintolan menestys vaatii asiakkaita, ja heistä on kova kilpailu. Nuorgamilla on yrittäjille selkeä viesti; tarinat makujen takana myyvät.

– Ravintoloissa käy nyt uusi tuore sukupolvi. Kannattaa rohkeasti kertoa heille, miksi ruokaa halutaan tehdä ja tarjota.

Ravintolan menestykseen vaikuttaa oleellisesti myös sijainti. Yksi hotelli- ja ravintolabisneksen suurista toimijoista Suomessa on Restel Oy. Toimitusjohtaja Mikael Backman näkee bisneksen kehityksen Tampereella positiivisena, vaikka haasteena on mm. sopivien liiketilojen löytyminen.

– Tampere on pääalueitamme Oulun, Turun ja tietysti pääkaupunkiseudun lisäksi. Tavoitteena on laajentua kaupungissa edelleen. Esimerkiksi Taco Bell avataan heti, kunhan sopivat tilat löytyvät.

Nousukausi ja tulikuuma toukokuu ovat taanneet sen, että taloudellisesti kesästä 2018 on tulossa Backmanin mukaan paras moneen vuoteen. Myös matkailu- ja ravintolapalvelujen yrittäjien ja työnantajien työmarkkinajärjestö Mara ennustaa alan yritysten liikevaihdon kasvavan Suomessa vuoden toisella puoliskolla 5,6 prosenttia.

Arto Rastas näkee, että lopussa ravintolan menestymisen tae on yksinkertainen; uudistua pitää.

– On aika lyhyt tie tehdä samaa ruokaa vuodesta toiseen. Ravintolamaailma on muuttunut hiukan yökerhobisnes-henkiseen suuntaan – eletään kahden vuoden sykleissä. Rytmissä täytyy tietysti olla itse aktiivisesti mukana ja pysyä hereillä.

Asiakkaat tiedostavampia – osa ”besserwissereitä”

Tampereen ruokakulttuurin kehitys näkyy myös siten, että asiakaskunta on aiempaa vaativampaa. Arto Rastaan mukaan ihmiset tietävät koko ajan enemmän ruoasta ja sen laadusta. Tämä potkii osaltaan ravintoloiden henkilökuntaa eteenpäin, mutta toisena puolena on eräänlainen besserwisser-ilmiö.

– Asian ääneen sanominen varmaan vihastuttaa joitakin. Nykyisin liikkuu kuitenkin yhä enemmän ihmisiä, jotka luulevat tietävänsä kaikki asiat paremmin ilman, että ravintola saa edes kertoa omaa kantaansa. Se on todella tylsää. Kuuntelen kritiikkiä ja otan opikseni, mutta en välttämättä muokkaa visiotani sen pohjalta.

Rastas sanoo, että niin Tampereelle kuin Suomeenkin tulee koko ajan uusia trendejä, uusia raaka-aineita, sekä tapoja syödä ja tehdä asioita. Hän toteaa tylsistyneensä perinteiseen alkuruoka-pääruoka-jälkiruoka-asetelmaan. Vaihtoehtona on sen sijaan sosiaalisen ruokailun malli, eli ruoka kannetaan valmistuessaan pöytään saman tien.

Yksi tämä hetken valtatrendeistä on vegaanisen ruokavalion noudattaminen.

– Keittiöt ovat kyllä valmiita erikoisruokavalioihin. Yleensä kaikki ruoka on esimerkiksi laktoositonta jo valmiiksi.

Ravintolamaailma on muuttunut hiukan yökerhobisnes-henkiseen suuntaan – eletään kahden vuoden sykleissä. Arto Rastas

Valistuneisuus näkyy myös siten, että asiakkaat haluavat entistä useammin tietää myös ruoan alkuperän. Emmi Nuorgamin mukaan on jo lähes itsestäänselvyys, että kaupungin ravintolat suosivat lähiruokaa ja paikallisia raaka-aineita. Nuorgam hehkuttaa myös olutkulttuuria.

– Monessa ravintolassa on tarjolla hyvä valikoima pienpanimoiden oluita. Usein olut on lisäksi paritettu kivasti yhteen ruoan kanssa – aina ei tarvitse juoda viiniä.

”Ukkeli alkaa olla jo aika vanha”

Emmi Nuorgam lisäisi Tampereen ruokatarjontaan edelleen mm. aasialaisia ja eteläamerikkalaisia makuja. Arto Rastaalta samaan kysymykseen saa vastaukseksi salamyhkäistä hymyä ja pään pyörittelyä.

– Mielessäni on muutamiakin asioita. Yhteen ravintolaan ei kuitenkaan voi koko repertuaaria ja luomisvimmaa upottaa. Kyllä tässä jotain uutta taas keksitään.

Tarkemmasta aikataulusta mies ei pukahda, mutta lupailee varovasti tietoa vielä tämän vuoden puolella.

– Ei mietitä liian kauan. Ukkeli alkaa kuitenkin olla jo aika vanha, 38-vuotias konkari viittaa itseensä ja nauraa.

Tamperelaisravintolat eivät ole onnistuneet saamaan arvostetun Michelin-oppaan antamia tähtiä. Helsingissä tähtiravintoloita on nyt viisi.

Rastas myöntää itsekin tavoitelleensa statusta aiemmin omistamansa Ravintola Hella & Huoneen kanssa.

– Tarkastajat eivät koskaan tulleet visiitille. Nykyisin tähti ei ole enää haaveena, vaan tärkein arvo on asiakaspalautteella. Haluan osaltani olla viemässä suomalaista ruokakulttuuria maailmalle.

Arto Rastas Radio Suomen kesävieraana 29.7. klo 16.15 alkaen. Haastattelun voi myöhemmin kuunnella Yle Areenassa.

Jos ei paremmin tietäisi, kuvittelisi astuvansa puutarhaan. Vihreys pursuaa joka suunnalta, kukat kukkivat, kimalaiset pörisevät, mansikat ja tomaatit keräävät auringosta makeutta ja kurpitsat pötköttelevät ruukuissaan. Vähän matkan päässä siintävät kirkontorni ja Näsinneula sekä alhaalta kadulta kaikuva työmaan pärinä kuitenkin kavaltavat, että ollaan Tampereen ydinkeskustassa.

Kahdeksannen kerroksen aurinkoisella länsiparvekkeella häärii onnellinen nainen.

– Tämä on minun paratiisini. Sijainti on viljelemistä ajatellen ihan ainutlaatuinen. Tuntuisi pöljältä, jos näin ihanteellisiin olosuhteisiin ei laittaisi mitään kasvamaan, Pitta Innas sanoo ja nyppää pari kuihtunutta kukkaa lähimmästä pensaasta.

Tämän rönsyilevän keitaan luoja ei selvästi ole niitä ihmisiä, joille riittää parvekkeelle pari penkkiä ja pöytä.

– Mitä sellaisella parvekkeella katselisi ja hoitaisi? Niitä kahta penkkiäkö, niistäkö vaan pyyhkisi pölyjä, Innas nauraa.

Kesäkukkien tuoksua ja hyötykasveja ruokapöytään

Pitta Innas toteuttaa unelmaansa kaupunkikeitaasta nyt toista kesää. Sitä ennen hän ehti vuosia olla puutarhatietouden kovan luokan sekakäyttäjä. Sekä kotimaiset että maailmalla julkaistut lehdet, kirjat ja tv-ohjelmat ovat tuttuja.

Pari vuotta sitten kaikki hartaasti hankittu tieto pääsi vihdoin käyttöön. Omasta kotitalosta vapautui asunto, jonka suuri kattoparveke oli vastaus kaikkiin Innaksen unelmiin.

Tuntuisi pöljältä, jos näin ihanteellisiin olosuhteisiin ei laittaisi mitään kasvamaan. Pitta Innas

Tuhat litraa multaa ja lukemattomia kylvöön, esikasvatukseen, koulimiseen ja istuttamiseen käytettyjä tunteja myöhemmin Tampereen keskustaan oli syntynyt upea puutarha. Sen toisesta päästä kerätään hyötykasvisatoa ruokapöytään ja toisessa päässä istuskellaan varjon alla kesäkukkien tuoksussa.

– Hyasinttipapusta olen erityisen ylpeä, se on tänä vuonna lähtenyt hyvin. Olen koettanut hakea parvekkeen tähän päätyyn tuoksua ja vihreyttä.

– Usein istun tässä nauttimassa, kun koristetupakka alkaa levittää ihanaa tuoksuaan illan jäähtyessä, Innas kertoo auringonkeltaisella sohvalla istuen.

Kesäkukkien joukossa on yrttejä. Ne toimivat kirva-ansana ja pysäyttävät kutsumattomien vihreiden vieraiden matkan ennen varsinaisia viljelmiä. Muita siivekkäitä ei ole tarvinnut liiemmin hätyytellä, vaikka esimerkiksi musta- ja punaherukan kuvittelisi olevan kaupunkilinnuille harvinaisen houkutteleva herkku.

– Tässä on välillä käynyt muutama lokki huutamassa, ja naapurikatolla pesii tiira. Linnunpelätinhommiin ei ole tarvinnut ryhtyä. On meillä muovinen pelotinpöllö, mutta siihen lokit oppivat viime vuonna viikossa, Pitta Innas sanoo ja lisää, että pikkulinnut olisivat kyllä tervetulleita toukkajahtiin.

Ei rahan takia

Helteinen kesä on kulunut kasteluhommissa, mutta muuten parvekepuutarha ei keskikesällä vie puutarhurilta kuin tunnin silloin, toisen tällöin. Suurin työ on tehty keväällä, ja nyt kahdeksannessa kerroksessa nautitaan kukista ja odotellaan satoa.

Salaattia, tomaatteja, chilejä, kurkkuja, kurpitsoita ja marjoja pursuava parveke vaikuttaa vierailijan silmissä vaativankin kokin loputtomalta aarreaitalta, mutta ajatus omavaraisuudesta saa Pitta Innaksen nauramaan.

– Juuri vitsailin ystävälle, että tämähän on kaikkien niiden puutarhaan uponneiden satasten jälkeen melkein säästöä. Yhden kurpitsan ja muutaman satsin papuja olen tänä vuonna tuosta ottanut, ja vähän salaattia. Kyllä kaupassa pitää yhä käydä, eikä se haittaa yhtään.

Tänä vuonna sato-odotukset ovat kuitenkin reippaasti viime kesää korkeammalla.

– Papuja tulee hyvin, ja tomaattejakin on aika läjä kypsymässä. Käyn kokeilemassa niitä joka päivä. Viime vuonna kaikki kurkut kuolivat kylmässä ja kosteassa, mutta nyt haaveilen että saisin neljä.

Mikään ei voita sitä kun ensimmäistä kertaa bongaat kypsyneen tomaatin tai tuoreen kesäkurpitsan ja saat poimia sen. Pitta Innas

Moni pyörittelee silmiään Innaksen vaatimattomista haaveista kuullessaan. Parvekepuutarhan tuottoa ei kuitenkaan lasketa rahassa.

– Neljä kurkkua ei tietenkään ole paljon, mutta ne ovat itse kasvatettuja ja tekevät onnelliseksi. Tässä ei ole kyse rahasta, vaan tämä on harrastus. Mikään ei voita sitä kun ensimmäistä kertaa bongaat kypsyneen tomaatin tai tuoreen kesäkurpitsan ja saat poimia sen.

Urbaani viljelijä ottaa tilaa haltuun

Pitta Innaksen ajatuksen itse kasvatetun ruoan onnellisuutta tuovasta vaikutuksesta jakaa myös uudenlaista kaupunkiviljelemistä väitöskirjassaan tutkiva Krista Willman Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulusta.

Omin vaivoin kasvatettu kasvis on onnistuminen.

– Kaupungissa asuvat ovat ehkä vähän etääntyneet siitä, mistä ruoka tulee. Sitä kautta asia on alkanut kiinnostaa, ja monia houkuttaa ajatus siitä, että pystyisinkö ja osaisinko itsekin.

Willman listaa kaupunkilaisten viljelyinnon syiksi myös ekologiset ja eettiset seikat sekä terveysnäkökulman.

– Moni haluaa kasvattaa puhdasta ruokaa itse. Luomuruoan suosio heijastuu varmasti myös viljelemisen suosioon.

Hyötykasvit kasvavat nykyään monella vaatimattomammallakin parvekkeella, siirtolapuutarhamökit ovat haluttuja ja esimerkiksi kasvimaapalstoja joutuu Tampereella jonottamaan vuosia. Vuokraajien joukossa on yhä enemmän kaupunkiviljelemisestä kiinnostuneita nuoria aikuisia.

Uskon, että ruoan tuotanto on tulossa myös kaupunkeihin. Krista Willman

Urbaani pienviljelijyys näkyy myös kasvatuslaatikkoina jättömailla kaupunkikeskustojen liepeillä. Uudenlainen kaupunkiviljeleminen on tullut jäädäkseen, Krista Willman uskoo.

– Paljon puhutaan siitä, että pitäisi olla vähän enemmän ruokaomavarainen ja varautua tulevaisuuden kriiseihin ihan valtion tasollakin. Uskon, että ruoan tuotanto on tulossa myös kaupunkeihin.

Tulevaisuuden yhteisöviljelmät saattavat Willmanin mukaan rakentua ns. luvallisille maille. Kaupunkiorganisaatiot voisivat esimerkiksi tarjota puitteita ja yhteistyötä kansalaisille. Yritystoimintaakin on aiheen tiimoilta näkyvissä.

Toistaiseksi yhteisöviljelmät nousevat usein sellaisille alueille, joita ei varsinaisesti ole annettu viljeltäväksi. Rentouttavan puuhastelun ja terveellisen ruoan hankkimisen lisäksi jättömailla viljelemisellä onkin myös poliittinen ulottuvuus.

– Osalle kyse on puhtaasti vain ruoan kasvattamisesta, mutta kyllähän tässä myös otetaan kaupunkitilaa uudella tavalla haltuun. Monilla saattaa olla ihan tietoinenkin päämäärä, että halutaan tehdä kaupunkitiloista inspiroivampia ja vihreämpiä kysymättä siihen lupaa, Krista Willman sanoo.

Jokaisessa parvekkeessa on paratiisin mahdollisuus

Yhteisöviljeleminen joutomaalla onnistuu ilman omaa pihaa tai palstaa, ja hyvään vauhtiin pääsee myös parvekkeella. Pitta Innaksen kaupunkiparatiisin veroisia puitteita länsiaurinkoineen ei kaikilla ole, mutta satoisa ja kaunis parvekekeidas syntyy pienemmälläkin.

– Kannattaa ihan ensimmäisenä miettiä kasvit paikan mukaan, eli katsoa mihin suuntaan oma parveke on. Esimerkiksi timjami ei välttämättä menesty pohjoisparvekkeella, mutta ruohosipuli ja minttu saattavat hyvinkin antaa satoa, Pitta Innas ohjeistaa.

Jos en jatkossa enää tykkääkään kasvattaa tomaatteja, niin tuohon mahtuisi säleikköomenapuu termoruukussa. Pitta Innas

Näsinneula siintää taustalla ja aurinko heijastuu kerrostalojen katoilta silmiin. Innas ropsauttaa siemenpussin auki ja ripottelee uutta salaattia itämään entisten viereen. Mieleen tulevat juurekset, joita ajatellen mielessä on kuulemma joskus käynyt siirtolapuutarhamökin hankinta. Siellä voisi kasvattaa kaalit, porkkanat ja vaikka omenat.

Toisaalta esimerkiksi omenapuun takia ei tarvitse vaihtaa parveketta pihaan, jos mielikuvitusta ja intoa vaan riittää.

– Olen ajatellut, että jos en jatkossa enää tykkääkään kasvattaa tomaatteja, niin tuohon mahtuisi säleikköomenapuu termoruukussa kasvamaan. Ja kun pihoille laitetaan usein vesiaiheita, niin olen ensi kesäksi suunnitellut tuohon pientä lampea. Sohvan viereen mahtuisi suorakaiteen muotoinen betonipalju, johon tulisi lumme ja iiris.

– Taidan olla vähän hullu, haaveilija nauraa kukkiensa keskellä.

– Olemme käyneet täällä aina kerran kesässä.

Näin sanoo järvenpääläinen perheenisä Jussi Torvinen. Ollaan Linnanmäen huvipuistossa Helsingissä ja keskipäivän aurinko helottaa kuumana kirkkaalta taivaalta.

Järvenpääläisperhettä helle ei ole hidastanut, vaan Linnanmäelle on ollut pakko päästä.

– Loma alkaa olla lopuillaan. Siksi olemme täällä juuri nyt, Torvinen sanoo.

Lämpötila hipoo keskipäivän paahteessa kolmeakymmentä astetta. Heinäkuun pitkään jatkuneet helteet ovatkin näkyneet huvipuiston kävijämäärissä, kertoo Linnanmäen toimitusjohtaja Pia Adlivankin.

– Kesäkuun loppuun mennessä kävijämäärät olivat vielä edellä viime vuotta. Mutta nyt heinäkuun pahimpien helteiden keskellä kävijöitä on ollut vähän vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Samaa kerrotaan muistakin huvipuistoista: kuuma kesäsää on verottanut puistojen asiakasmääriä.

Hiljaista huvipuistoissa ei kuitenkaan ole ollut.

– Kävijöitä on riittänyt hyvin. Meillä käy päivittäin yli kymmenentuhatta ihmistä, Linnanmäen Adlivankin summaa.

Särkänniemi: Kävijöitä ollut tasaisesti – "Bisneksen kannalta hyvä"

Tampereella kuluvaa kesää luonnehditaan tasaiseksi.

– Olemme koko kesän osalta aika lailla tasoissa. Heinäkuussa on ollut pikkuisen vähemmän kävijöitä kuin vuosi sitten, sanoo Särkänniemen huvipuiston toimitusjohtaja Miikka Seppälä.

Toisaalta tänä kesänä ei ole ollut yhtään huonoa päivää.

– Viime kesänä saattoi olla sellaisia päiviä, että oli 15 000 asiakasta. Ja sitten oli sellaisia päiviä, että oli tuhat asiakasta. Kumpikaan niistä ei ole kovin hyvä.

Nyt Särkänniemessä on ollut joka päivä seitsemästätuhannesta kahdeksaantuhatta vierailijaa.

– Se on puiston bisneksen kannalta kauhean hyvä, koska on vähemmän jonoja laitteisiin ja ihmisillä jää aikaa syödä, juoda ja herkutella ja tehdä kaikkea muutakin, Seppälä selittää.

Tasaisella kesällä on ollut hänen mukaansa myös yllättävä seuraus: Särkänniemen asiakastyytyväisyys on nyt ennätystasoa.

PowerPark: Kävijämäärät kuumina päivinä jopa viidenneksen pienemmät

Etelä-Pohjanmaan Alahärmässä kovat helteet ovat pienentäneet elämyskeskus PowerParkin vierailijamääriä jopa viidenneksellä, kertoo PowerParkin johtaja Mikko Kiviluoma.

Varsinainen helleraja – se kun päivän ylin lämpötila on yli 25 astetta – ei vielä näkynyt huvipuistossa. Mutta:

– Kun rupesi olemaan jatkuvasti yli kolmekymmentä astetta, voi sanoa, että tiputus oli viidestätoista kahteenkymmeneen prosenttia. Sen verran helteet ovat verottaneet kävijämääriä, Kiviluoma arvioi.

Hän kiistää, että kuuma kesä olisi huvipuistolle pettymys. Kokonaisuudessaan kesä on ollut hyvä, jopa parempi kuin vuosi sitten.

– Olen äärimmäisen iloinen ja Suomen kansakin saisi olla. Nautitaan nyt näistä huikeista kelleistä, mitä meillä on.

Tykkimäki: "Meille kelpaa sää kuin sää"

Kouvolan Tykkimäeltä kerrotaan, että kuluva kesä on ollut nollasummapeliä.

– Tykkimäen huvipuistossa helle vähän syö kävijämääriä, mutta meillä on myös vesipuisto, jossa helle sitten taas lisää kävijämääriä, sanoo toimitusjohtaja Sakari Pasanen.

– Meille kelpaa tällä kertaa sää kuin sää.

Myös Suomen suurimpia vesipuistoja pyörittävä Puuharyhmä-yhtiö on iloinnut kuluneesta kesästä.

Yhtiön vesipuistoja ovat Espoon Serena, Tervakosken Puuhamaa, Mikkelin Visulahti ja Vaasan Tropiclandia, ja asiakkaita niissä on riittänyt, Puuharyhmän varatoimitusjohtaja Petteri Järvenpää toteaa.

– Aiemmat kesät olivat umpisurkeita. Tämä kesä on ollut lähestulkoon ennenkokemattoman lämmin. Kävijämäärät ovat olleet erittäin hyviä, Järvenpää sanoo.

Mutta millainen kesäsää olisi huvipuistojen näkökulmasta ihanteellinen?

Puolipilvinen, parikymmentä astetta, vastaa Linnanmäen Pia Adlivankin. Toisaalta silloin jonot saattavat olla pitkiä eli asiakkaan näkökulmasta toisenlainenkin sää voi olla hyvä, hän lisää.

"Tämä on kesäloman huipentuma"

Linnanmäellä lahtelaisella Romakkaniemen perheellä on takanaan jo pari ajelua huvipuiston laitteissa. Edessä on vielä koko päivä hauskanpitoa.

Tero-isä kuvailee päivää kesäloman huipentumaksi. Helle ei ole tätäkään perhettä uuvuttanut.

– Mieluummin täällä on helteellä kuin sateella. Mahtavaa kun on kunnon kesäsää, Romakkaniemi sanoo.

Tyttäret Inari ja Lumi nyökyttelevät vieressä.

Nyt väki vaeltaa Poriin, mutta vuonna 1990 asumisen ja rakentamisen uusista ratkaisuista kiinnostuneet suuntasivat Tampereelle. Asuntomessut oli hajautettu useammalle alueelle, ja uudiskohteiden lisäksi esiteltiin esimerkiksi vanhan Lapinniemen teollisuuskiinteistön muuttamista asuin- ja kylpyläkäyttöön.

Messukävijöitä kiinnosti myös täydennysrakentamista ja peruskorjaamista esittelevä Puu-Tammelan asuinalue. Sen reunalla törrötti paljon puhetta nostattanut putkiseinäinen rakennus, joka pian sai kansan suussa nimen Terästalo.

Tuhansien messuvieraiden joukossa teräksistä ihmettä hämmästelemään saapui myös tamperelainen Vierin pariskunta.

– Muistan hyvin kun kävelimme tuosta pihan poikki, Tapani Vieri sanoo.

– Hississä ja portaissa oli kauhea tunku. Kävimme tietämättämme myös omassa tulevassa kodissamme, vaimo Kristiina Vieri nauraa vieressä.

Kerrostalossa omassa rauhassa

Suomen ensimmäinen teräsrakenteinen asuinkerrostalo oli lamaa edeltävän ajan futuristinen luksusluomus. Kahteen torniin sijoitetut kymmenen kotia markkinoitiin kuin päällekkäin ladottuina pieninä omakotitaloina.

– Tämähän oli sellainen luksustalo. En olisi koskaan osannut kuvitella, että me muuttaisimme tähän itsekin, Kristiina Vieri sanoo.

Neliöt eivät olleet halpoja, ja lama iski. Terästalon hienot asunnot alkoivat tehdä kauppaansa vasta vuosikymmenen loppupuolella. Vuonna 1998 hinnat olivat asettuneet, ja Vieritkin löysivät itsensä asumasta messutalosta.

Vuotta aiemmin siihen oli muuttanut Keski-Pukkilan pariskunta. He asuivat toisen tornin kahta ylintä kerrosta.

Heikki Keski-Pukkila on tätä nykyä asunto-osakeyhtiö Terästammelan pitkäaikaisin asukas. Vaikka 200 neliön asunto on nyt leskimiehelle suuri, ei uutta kotia ole tullut etsiskeltyä.

– Tämä on niin miellyttävä talo. Seinänaapureita ei ole, ja äänieristys on huippuluokkaa, joten keskellä kaupunkia saa olla ihan omissa oloissaan. Ilmanvaihto on jäähdytetty niin, ettei helteilläkään tule tukalaa.

– Eikä näköaloja neljään suuntaan voi moittia, mies pohtii ylemmällä kahdesta parvekkeestaan.

"Öljynporaustornia" haukutaan vieläkin

Sen sijaan moittimista on löytynyt rakennuksen poikkeavasta ulkomuodosta. Jokainen asukkaista on saanut kuulla ulkopuolisten kriittisiä arvioita kotitalonsa julkisivusta.

–Kyllähän tätä rumaksi on sanottu. Minusta tämä on ihan kiva, ja toisaalta aika hyvä maamerkkikin: kylään tulijoille tarvitsee sanoa ajo-ohjeiksi vain, että se öljynporaustornin näköinen talo, Kristiina Vieri nauraa.

– Ja esimerkiksi taksikuskit tuntevat tosi hyvin ilman osoitettakin. Jos joku keskustelukaveri ei satu tietämään alueesta tai talosta sen enempää, niin kyllä siitä joskus itsekin tulee kerrottua. Että hei, meillä oli täällä asuntomessut, Tapani Vieri hymyilee.

Massan joukossa väläyksiä tulevaisuudesta

Terästalon liepeillä asuva arkkitehti ja asuntosuunnittelija Anna Helamaa on hänkin suopea vuoden 1990 vallankumouksellisille putkiseinille.

– Kyseessä on hyvin poikkeuksellinen kerrostalo, ei tällaisia ole kovin montaa. Arvostan itse kerrostalosuunnittelussa sitä, että tehdään vähän toisin. Tässä on kyllä tehty, Helamaa pohtii.

Terästalon oli alunperinkin tarkoitus osua kunnolla silmään, eikä sitä yritetty istuttaa ympäröivään Puu-Tammelaan. Anna Helamaa, joka katselee rakennusta päivittäin, ajattelee sen ilmentävän rakennusvuotensa sijasta pikemminkin sitä, mihin asuntosuunnittelun ja arkkitehtuurin kuviteltiin kehittyvän.

– Se iso massa, mitä asuntomessuille tehdään, kertoo ehkä senhetkisestä ajasta, tilankäytöstä ja sisustusideoista. Aina silloin tällöin seassa on tämäntyyppisiä eteenpäin katsovia projekteja, jotka kertovat tulevasta. Ne saattavat jäädä yksittäisiksi hankkeiksi, mutta ovat välähdyksiä siitä, mitä muuta voisi olla.

Kylään tulijoille tarvitsee sanoa ajo-ohjeiksi vain, että se öljynporaustornin näköinen talo. Kristiina Vieri

Asuntomessujen alueet ovat usein jollakin tavoin teemoitettuja. Ne sulautuvat ympäröivään kaupunkirakenteeseen sijainnistaan riippuen vaihtelevassa ajassa. Tampereen Tammelassa ei enää juuri huomaa astelevansa vuoden 1990 messuvierasmassojen jalanjäljissä.

– Tämä alue on kiinteästi kaupungin keskellä jo sijaintinsa puolesta, ja se on sulautunut ympäristöönsä täydellisesti. Jos tänne tulee joku, joka ei tiedä, että nämä ovat messutaloja, niin terästaloa lukuunottamatta mikään ei pistä silmään, Anna Helamaa arvioi.

Katso, mitä Kerskarakentamisen korkeaveisu -nimisessä Ylen ohjelmassa sanottiin Tampereen messualueesta vuosi messujen jälkeen.

Tasakatoille lähtöpassit messujen jälkeen

Jos Tampereen vuoden 1990 messualueesta on tullut tavallinen osa ympäröivää asujaimistoa, on vähintään samaa sanottava Kangasalan Ranta-Koivistosta. Tämän päivän rauhallinen alue oli kuitenkin 46 vuotta sitten kaikkien huulilla.

Kansa suuntasi sankoin joukoin alueelle, joka rakentui keskelle kaljua peltoa. Suomen kaikkien aikojen toiset asuntomessut kiinnostivat niin yleisöä kuin mediaa, ja Kangasalla vieraili itse tasavallan presidentti Urho Kekkonenkin.

Ajankohtainen Kakkonen ihmetteli jo tuolloin, tuovatko messut mitään uutta asumiseen.

Humusta huolimatta nopeasti nousseet laatikkotalot eivät vuonna 1972 tehneet kaikkiin varauksetonta vaikutusta. Asunto Oy Tammipolkuun 11 vuotta myöhemmin muuttanut Pekka Aaltonen muistaa ensi mietteensä tulevasta kotitalostaan.

– Asuimme tuossa lähellä ja kävelimme tästä ohi. Tämä talo oli aika synkän näkönen. Väri oli ruman vihreä, talossa oli tasakatto eikä lainkaan ulkoeteistä. Eikä istutuksiakaan ollut juuri ollenkaan.

Jo ennen kuin Aaltoset muuttivat, messutalot kokivat muodonmuutoksen. Kosteusalttiiksi osoittautuneet tasakatot korjattiin harjamuotoon ja jokainen asunto sai erillisen ulkoeteisen. Vihreys vaihtui seinistä istutuksiin.

Nyt vehreää, vaaleiden talojen täyttämää asuinaluetta ei hevillä tunnista vanhojen messuesitteiden kuvista. Aaltoset muistelevat asuntomessualueen mennyttä rumuutta hymyssä suin ja ovat kaikin puolin tyytyväisiä naapurustoonsa.

Väki on vuosien saatossa vaihtunut, mutta asunnot eivät Ranta-Koivistossa pysy pitkään tyhjillään.

– Täällä kauppa käy nopeasti. Tähän kuuluu myös kerrostaloalue, jossa asuu aika paljon nuorta väkeä. Tosin moni ostaa asunnon siksi aikaa kun rakentaa lähialueelle, Pekka Aaltonen pohtii.

Messumenneisyyttä ei Ranta-Koivistossa usein muistella.

– Eipä juuri. Ei meitä vanhoja partoja ole täällä niin paljon, eikä täällä ole näkyvissä juuri mitään sellaista kuin ennen. On varmaan unohtunut jo mielistä, että täällä on jotain ollutkin joskus.

Asuntomessut jatkuvat Porissa 5. elokuuta saakka. Lue lisää messuihin liittyviä artikkeleita Yle Uutisten sivuilla. Elävä arkisto esittelee asuntomessualueita vuosien varrelta.

Sisä-Suomen poliisi tutkii Tampereella kahta tulipaloa, joita epäillään tahallaan sytytetyksi. Molemmat tulipalot olivat Tampereen keskustan läheisyydessä.

Hätäkeskukseen tuli ilmoitus keskiviikkona kello 17.36 tulipalosta Satakunnankadulla olevan kauppaliikkeen takana. Suuri roskakatos oli tulessa. Palokunnan paikalla ollessa tuli uusi hälytys vain noin 50 metrin päässä ensimmäisestä palopaikasta. Mustalahdenkatu 13:sssa oli työnnetty palavaa paperia asunnon postiluukusta.

Rikosylikomisario Jari Kinnunen sanoo, että tilanne oli uhkaava, koska roskakatoksen lähellä, vain viiden metrin päässä oli parvekkeita. Koko talo oli vaarassa syttyä palamaan.

Toisessa tulipalossa asukasta tai asukkaita ei ollut kotona, mutta naapuri havaitsi palavan paperitukun postiluukussa.

– Naapuri toimi ripeästi ja käsittääkseni palava paperitukko ei ollut päässyt putoamaan luukusta, Kinnunen kertoo.

Poliisi otti kiinni torstaina illalla tamperelaisen vuonna 1990 syntyneen miehen epäiltynä tuhotyöstä ja törkeän tuhotyön yrityksestä. Hänet pidätettiin perjantaina ja sunnuntaina Pirkanmaan käräjäoikeus vangitsi miehen todennäköisin syin epäiltynä mainituista rikoksista. Mies on myöntänyt sytyttäneensä roskakatoksen, mutta kiistänyt toisen palon sytyttämisen.

Esitutkinta jatkuu kuulusteluilla.

Poliisi pyytää alueella liikkuneita ilmoittamaan mahdolliset havaintonsa joko sähköpostilla osoitteeseen pitkakestoinen.pirkanmaa@poliisi.fi tai soittamalla numeroon 0295445890.

Mies tunnetaan Mansikka-Alina, sillä mansikasta se kaikki lähti.

Iranissa syntynyt Ali Amirlatifi pettyi vuosia sitten mansikan viljelyyn Suomessa avomaalla. Satoa tuli niukasti, kun linnut pistelivät herkut suuhunsa.

Mies päätti kokeilla, miten mansikat kasvavat sisätiloissa vesiviljelyssä. Mansikkaa viljellään sisätiloissa ravinneliuosten ja keinovalojen avulla. Menetelmän ansiosta saadaan useammin satoa ja energiaa kuluu vähemmän. Kasvit kasvavat pienemmässä tilassa, koska ne ovat pystysylintereissä.

Aamulehti kertoi huhtikuussa, miten Amirlatifin Evergreen Oy:n koetehdas tuotti ensimmäistä satoaan Tampereen Hiedanrannassa. Amirlatifi on saanut kansainvälisen innovaatiopalkinnon, mistä presidentti Sauli Niinistö on onnitellut.

Iltalehti kertoi viikonloppuna, miten yrittäjä aikoo mullistaa maailman mansikkabisneksen.

Neuvottelee Tampereen kaupungin kanssa

Ali Amirlatifi kertoo neuvottelevansa parhaillaan Tampereen kaupungin kanssa tuotannon laajentamisesta Hiedanrannassa. Hiedanranta on M-realin vanhaa tehdasaluetta, jonne on noussut tunnettu kulttuurikeskittymä graffiiteineen Tampereella.

– Kasvatamme vihanneksia ja kukkia. Nyt teen systeemiä, että voisin tuottaa viljaa, riisiä, vehnää ja eläinten ruokaa. Rakennan prototyyppiä, ja aloitan 15 päivän tai kuukauden kuluttua.

Amirlatifi kehittää menetelmää, jossa sisällä kasvatettu eläinten ruuan sato voitaisiin korjata jopa viikon välein. Normaalisti viljelijät saavat sadon vain kerran tai pari vuodessa.

– Alustavia keskusteluja on käyty. Puhutaan nykyisestä rakennuksesta ja muutamasta lähirakennuksesta, Tampereen kaupungin tilapäällikkö Niko Suoniemi sanoo.

Suoniemen mukaan keskusteluja käydään vedenpuhdistamosta ja kulttuurikuutiona tai hiertämönä tunnetusta rakennuksesta.

Tällä hetkellä Tampereen kaupunki vuokraa kohteita, mutta tulevaisuudessa kaupungin on tarkoitus luopua kohteista. Rakennukset ovat Suoniemen mukaan huonokuntoisia ja vaativat kaikki korjausta.

Amirlatifi kertoo tehneensä yhteistyötä YK:n ruokajärjestön FAO:n kanssa. Toiveissa on, että sisätilassa viljely voisi vähentää nälänhätää. Hänen mukaansa se on energiatehokasta ja kehitysmaissa lisäapua tulisi aurinkoenergiasta.

Menossa Dubaihin

Tiistaina aamulla Amirlatifi lentää Dubaihin. Hänet on kutsuttu Yhdistyneihin arabiemiirikuntiin auttamaan ministeriötä ruokaturvallisuudessa ja kestävästä kehityksestä. Keksijä on ollut aiemminkin Lähi-idässä esittelemässä menetelmäänsä.

Amirlatifi on laittanut omaa rahaansa, sijoituksia, säästöjä ja perintöä sekä lainaa projektiin yhteensä neljä miljoonaa euroa.

Mistä miehellä on tällaiset rahat?

– Kun lähdin maastani, minulla ei ollut mitään. Kun tulin Kanadaan, minulla oli 50 dollaria. Työskentelin ankarasti joka päivä.

Kauppatieteiden kandidaatti ja insinööri Amirlatifi on ollut yrittäjä Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Suomessa.

Vuonna 2005 hän perusti autoyrityksille takuiden ulkoistamispalveluja tuottavan Finntakuu Oy:n. Aamulehden mukaan yrityksen liikevaihto oli vuonna 2016 noin 1,5 miljoonaa euroa.

– Ainoa kerta, kun en ollut yrittäjä, olin Microsoftilla töissä, hän kertoo.

Amirlatifi sanoo, että sisäviljely-yritys pysyy Suomessa.

– Pidän itseäni suomalaisena. Perheeni on suomalainen ja olen itse Suomen kansalainen. Pidän huolta, että yritys pysyy Suomessa.

Lue lisää:

Mansikkatehtailija uskoo talvi-istutuksiin: "Satoa saadaan jo tammikuussa" (23.12.2016)

Tamperelainen nainen huomasi maanantaina aamupäivällä, kuinka pari harrasti seksiä yleisellä uimarannalla.

Pari touhusi Tampereen keskustan tuntumassa, Mältinrannan uimarannan uimakopin edessä, josta on suora näkymä veteen ja vastarannan asuintaloihin.

– Sitä vain jatkui ja jatkui, nainen kertoo.

Poliisin tullessa paikalle pariskunta oli jo pukeissa. Tapauksesta kertoi Yle radiossa maanantaina ja Iltalehti tiistaina.

Vastaava tapaus oli Tampereella kesäkuun alussa, kun ihan keskustassa Tampereen Laikunlavan puistossa pariskunta harrasti seksiä lavan tuntumassa. Paikalla oli käynnissä tanssitapahtuma ja erittäin runsaasti ihmisiä.

Asista kertoi poliisi. Poliisi kirjoitti pariskunnalle sakot sukupuolisiveellisyyden loukkaamisesta.

Tapaukset vähentyneet

Nämä tapaukset ovat käyneet yhä harvinaisemmiksi Suomessa. Tai ainakin niistä ilmoitetaan poliisille yhä harvemmin.

Kun vuonna 2010 koko maassa poliisille ilmoitettiin 315 sukupuolisiveellisyyden julkista loukkaamista, viime vuonna tapauksia oli 202.

Määrä on pudonnut vuosittain ja selvästi. Tiedot käyvät ilmi Poliisin ammattikorkeakoulun tilastoista.

Tänä vuonna kesäkuuhun mennessä ilmoituksia oli tullut poliisille 97 kappaletta. Määrä on suurin Helsingissä, Sisä-Suomessa ja Hämeessä.

Laki määrittää rikoksen näin: Mikäli henkilö tekee julkisesti sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan teon siten, että tämä teko aiheuttaa pahennusta, katsotaan hänen syyllistyvän sukupuolisiveellisyyden julkiseen loukkaamiseen.

Sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta tuomitaan sakkoa tai vankeutta enintään kuusi kuukautta.

Lakia sovelletaan ainakin kolmenlaisiin tapauksiin. Sitä voidaan soveltaa itsensä paljastajiin. Toiseksi sitä sovelletaan seksuaaliseen kanssakäymiseen yleisellä paikalla. Kolmanneksi säännöstä käytetään erilaisiin säädyllisyyden rajat selvästi ylittäviin julkisiin esityksiin.

Tutkimusprofessori: Enää ei paheksuta niin herkästi

Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontula sanoo, että aiheesta on vähän tutkimusta.

– Nämä tapaukset eivät ole kovin yleisiä.

Osmo Kontulan mukaan sukupuolisiveellisyyden loukkaamisen väheneminen voi johtua myös siitä, että paheksumiskynnys on muuttunut.

– Oletukseni olisi, että ilmoittamiskynnys tai -paheksumiskynnys olisi korkeampi. Nuoremmalla sukupolvella, eli alle 40-vuotiailla, seksuaaliset asenteet ja arvot ovat vähän vapaamielisempiä kuin vanhemmilla. Nuorempi sukupolvi ei paheksu käyttäytymistä julkisuudessa, kuten vanhempi teki.

Kontulan mukaan kiinni jäämisen riski on yleinen seksifantasia.

– Yleensä varsinaisesti ei ole tarkoitettu, että muut näkevät. On hyvin yleinen fantasia, että rakastellessa on riski siitä, että muut näkevät. Se koetaan kiihottavaksi ja jännittäväksi. Kesällä on lämmintä ja liikutaan paljon ulkona. Silloin on enemmän houkutuksia toteuttaa näitä ajatuksia.

Tämä kesä on ollut poikkeuksellisen kuuma ja on puhuttu jopa seksihelteestä.

– Helteen vaivaamassa makuuhuoneessa tuskin seksi on ihan niin aktiivista kuin muulloin. Helle vie niin paljon energiaa pois ihmisiltä. Kynnys ryhtyä edes vakikumppanin kanssa seksipuuhiin on jonkin verran korkeampi kuumuudesta johtuen, Kontula sanoo.

Aamu Finnhemsin Pirkkalan tukikohdassa on kotoisen rauhallinen. Ensihoidon ylilääkäri Sanna Hoppu virittelee kahvinkeitintä kello kahdeksan alkavaa aamupalaveria varten.

Vuorokauden kestävään työvuoroonsa saapuva ensihoitaja Pekka Leppänen huikkaa työkavereilleen huomenet ja menee vaihtamaan ennen palaveria ylleen työvaatteensa.

Palaveria käydään edellisenä iltapäivänä kello 15 työvuoronsa aloittaneen ensihoitolääkäri Timo Jaman johdolla. Lääkärillä päivystys kestää noin 18 tuntia.

Kolmen hengen tiimin päivystysvuoro on ollut tyypillisen työntäyteinen. Ensihoitaja, lentäjä ja ensihoitolääkäri ovat lähteneet työkeikalle seitsemän kertaa viimeisen 17 tunnin aikana.

– Onneksi keikat jakautuivat aika tasaisesti pitkin vuoroa, Jama kertoo.

Uni on lentäjälle palaveria tärkeämpää

Hälytyksien välissä tukikohdassa ei vietetä luppoaikaa. Puuhaa riittää. Työvuoron toinen ensihoitolääkäri Janne Eerola vaihtaa heti palaverin jälkeen veren punasolujen kylmäsäiliöt uusiin ja vie ne takaisin lääkäriyksikön helikopteriin ja autoon.

Helikopterin lentäjä ei ole mukana aamun palaverissa. Hänen työvuoronsa on päivystävän kolmikon pisin. Se kestää kaksi vuorokautta.

Työvuoron aikana aktiivisia lentotunteja saa tulla vain tietty määrä. Omasta jaksamisestaan on jokaisen ammattilaisen pidettävä kiinni, joten uni ja lepo ennen seuraavaa työtehtävää vetivät tänä aamuna lentäjän osalta palaveria pidemmän korren.

Heräämisensä jälkeen lentäjäVille Pääkkönen tekee helikopterille päivittäiset rutiinitoimenpiteet. Hän ottaa polttoaineesta näytteet, joilla varmistetaan, ettei siinä ole ylimääräistä nestettä. Lisäksi hän pesee kopterin. Helteisen yön jäljiltä helikopterin keula on täynnä hyttysten ja isompien ötököiden jälkiä. Turvallisuuden vuoksi kopterin suuren etulasin tulee olla putipuhdas.

Pesemistä ja huoltoa riittää, sillä kopteri nousee ilmaan useita kertoja vuorokaudessa. Hälytyksiä Tampereen Finnhems-lääkärihelikopterille tulee vuodessa keskimäärin 3 000.

Helteen näännyttämät tarvitsevat apua

Kesä on lääkäriyksiköille hieman muita vuoden aikoja kiireisempi ajankohta. Myös viime viikkojen helteet ovat näkyneet Pirkkalassa.

– Vanhusten yleistila laskee aika nopeasti kuivumisen ja lämmön takia, joten heitä hoidetaan enemmän kuin normaalisti, Jama kertoo.

Ensihoidon ylilääkäri Sanna Hopun mukaan lääkärihelikopteri tai autolla kulkeva lääkäriyksikkö hälytetään matkaan, kun kyseessä on vakavasti sairastunut tai loukkaantunut potilas. Usein kopteri lähtee matkaan onnettomuuspaikoille.

– Isoimpia tehtävälajeja ovat potilaan elottomuus, äkillinen sydämen pysähdys ja siihen liittyvä elvytystilanne. Tyypillisiä tilanteita ovat myös erilaiset kaatumiset, putoamiset ja liikenneonnettomuudet.

Yön jälkeen ensimmäinen hälytys lääkäriyksikölle tulee pian aamupalaverin jälkeen. Tällä kertaa helikopteri ei nouse ilmaan. Kolmen hengen tiimi hyppää autoon ja matkaa kohti Tamperetta.

– Siihen, millä välineellä matkaan lähdetään, vaikuttaa etäisyys tai löytyykö kohteen läheltä sopivaa laskupaikkaa. Auto voi olla lähialueella nopeampi, jos laskupaikka jää liian etäälle kohteesta. Toisinaan kopteri jää maahan sääesteen takia, Hoppu kertoo.

Hälytyksiä Pirkkalaan tulee keskimäärin 10–12 vuorokaudessa. Hälytystehtävistä yli 70 prosentissa matkaan lähdetään helikopterilla.

Keikalta palattuaan miehistö käy suihkussa ja täydentää kalustoaan seuraavaa hälytystä varten.

Jokainen yksikön jäsen on vastuussa omasta hoitokalustostaan. Tämän vuoksi on tärkeää, että edellisellä hälytyksellä käytetyt tarvikkeet täydennetään mukaan välittömästi hälytykseltä palattua.

Vain muutama haarukallinen ruokaa

Paitsi kopterin myös itsensä tankkaaminen on tärkeää hälytysten välillä. Helikopterissa ei ole ilmastointia.

– Erityisesti tällaisilla helteillä on tärkeää tankata ja pitää huolta, että pysyy itsekin toimintakuntoisena. Viime vuorossa se oli meille kaikille kuumuuden takia erityisen haastavaa, koska tehtäviä oli vähintäänkin riittävästi, Timo Jama kertoo päivystysvuorostaan.

Aina miehistön tankkaushetket eivät suju kuin Strömsössä. Ruokahetki läheisessä lounaspaikassa keskeytyy muutaman haarukallisen jälkeen. Kolmikko jättää ruoka-annoksensa pöytään ja poistuu ruokapaikastaan rauhallisen ripeästi seuraavaan hälytystehtäväänsä.

Tilanne ei ole miehistölle tai lounaspaikan henkilöstölle erikoinen, sillä ruoka jää kesken usein. Helikopteri tai auto on liikkeellä keskimäärin kolmen minuutin sisällä hälytyksestä.

– Syödä kannattaa jokaisessa välissä, kun siihen on mahdollisuus. Koskaan ei voi tietää, milloin seuraavaa hälytys tulee ja tuleeko niitä vielä monta putkeen, Sanna Hoppu kertoo.

Finnhemsin ensihoitolääkäri palvelee alueensa ensihoitoyksiköitä myös konsultaatiopuheluilla, joihin Pirkkalan lääkäri vastaa noin 4 000 kertaa vuodessa.

Ensihoitaja Pekka Leppänen kuntoilee hälytystehtävien välillä. Fyysisestä kunnosta huolehtiminen on lääkäriyksikön henkilöstölle tärkeää, sillä työ on raskasta. Kopterista voidaan joutua laskeutumaan suolle tai pelloille, josta lääkäri ja ensihoitaja kiiruhtavat juoksujalkaa painavien kantamustensa kera autettavan luokse.

"Iso palkinto tästä työstä"

Kaikki tapaamamme Finnhemsin Pirkkalan yksikön työntekijät kehuvat kollegoitaan ja työyhteisön tiimihenkeä. Vaativissa tilanteissa kolmikko työskentelee toisiinsa luottaen tiiviisti yhdessä. Työkaveria ja heidän ammattitaitoaan arvostetaan.

Hälytysten välillä soppakauhaan tai moppiin tarttuu niin lääkäri, ensihoitaja kuin lentäjäkin.

– Meillä on mielettömän hyvä kolmen hengen tiimi, jossa joku aina herättelee, jos alkaa vaikuttaa, että toisella alkaa silmä lurpsahtamaan. Pidämme siis koko ajan yllä valmiutta avuntarvitsijoiden auttamiseksi, Leppänen kertoo.

Työn raskaudesta huolimatta lääkäriyksikön työntekijät pitävät työtään palkitsevana.

–Aina ei voi potilasta auttaa, mutta silloin kun voi, niin se on kyllä hyvin iso palkinto tästä työstä, Hoppu sanoo.

Korjattu tukikohtien toimitilakulujen suuruutta kello 14.20.

Lue myös:

Suomeen on tulossa kaksi uutta ja kallista lääkärihelikopteria – nyt lääkärit kiistelevät siitä, onko niille tarvetta: "Raha voitaisiin käyttää paremmin" (31.5.2018)

Lääkärikoptereihin saattaa iskeä lentäjäpula — vain harva lentäjä täyttää vaatimukset: “Uhkaa toiminnan jatkuvuutta” (30.5.2018)

Lääkärihelikopterit siirtymässä soteuudistuksessa Pirkanmaan maakunnan vastuulle – maakunnat maksaisivat koptereiden käytöstä (26.3.2018)

Vaatetusompelija Jonna Heikkinen, 27, oli pari vuotta sitten Berliinissä Saksassa töissä, kun hän sai idean kravateista materiaalina.

– Näin kravateista tehtyjä hattuja ja hameita, joissa oli ommeltu kravatteja vierekkäin. Kravatti pitää muotonsa hyvin ja ajattelin, miksi siitä ei voisi muotoilla asuja.

Jonna Heikkinen päätti kokeilla asiaa. Kierrätysmateriaalit ovat olleet aina lähellä hänen sydäntään. Hän on tehnyt farkuista vaatteita Vihree kala -vaatemerkilleen. Myös lähes kaikki hänen tekemänsä teatteripuvustukset ovat olleet kierrätyskankaista.

Vuosi sitten keväällä Tampereella asunutta Jonna Heikkistä pyydettiin tekemään asut Tampereen Ylioppilasteatterin lavalle Kielipiteitä-esitykseen.

400 solmiosta syntyi puvustus

Nykyään Turussa asuva Heikkinen sai vapaat kädet, ja lopulta solmioista valmistui pukuja esitykseen seitsemän kappaletta hattuineen.

– Pukuihin on käytetty yhteensä noin 400 solmiota. Sain niitä pääasiassa tekstiilikierrätyspaja Nextiilistä, jossa solmioista on tullut lähes ongelma, niin paljon niitä on. Sain sieltä kaksi Ikea-kassillista solmioita ilmaiseksi, Heikkinen kertoo.

Yhtä pukua kohden solmioita kului 40–70, hattuihin 3–7 kuhunkin.

Jonna Heikkinen tavoitteli puvuilla räätälöityä muotia eli haute couturea. Puvut on ommeltu pääasiassa käsin, mutta yhdessä asiassa hän joutui taipumaan.

– Esityksen varsin fyysinen näyttelijäntyö vaati asuilta sekä catwalk-mallistosta poikkeavaa peittävyyttä että joustoa ja tilaa vapaalle liikkeelle. Siksi asuissa on vuorikankaat, joita haute couture ei tavallisesti salli.

Yleisimmät hylätyt ja käytetyt kravatit olivat sinisiä. Niistä syntyi kokonainen puku.

Sen sijaan valkoisia ja mustia kravatteja löytyi lähinnä kirpputorilta ja kierrätyskeskuksista.

– Kallein maksamani kravatti maksoi neljä euroa, Heikkinen kertoo.

Golf-aiheisia kravatteja riitti

Hän yllättyi monta kertaa, millaisia kravatteja suomalaiset ovat ostaneet tai saaneet.

– Välillä mietin, ihan tosissaanko ihmiset ostavat tällaisia solmioita? Tosi hämmentäviä kuvioita oli paljon. Esimerkiksi joulupukki- ja Karviskravatteja riitti. Myös golf-aiheisia kravatteja oli paljon. Törmäsin kahteen samanlaiseen mutta eriväriseen kravattiin, joissa oli golfaava koira, Heikkinen naurahtaa.

Hänen pukunsa ovat Jyväskylässä Suomen käsityön museossa näytteillä elo–syyskuussa. Näyttelyä varten Heikkinen täydensi sarjaa vielä kahdella uudella fantasiasta inspiroituneella asulla sekä päähineellä.

Vaatetusompelija Jonna Heikkisen Untie-näyttely Suomen käsityön museon Näytönpaikka-tilassa 7.8. - 29.9.2018

Helsingin Malmilla ei kuultu tiistaina moottorin pauhua, kun Suomen ensimmäinen sähkölentokone kohosi taivaalle. Noin kahdenkymmenen metrin etäisyydeltä kuultuna sähkölentokoneen surina muistutti suurikokoista pöytätuuletinta.

Hetki oli historiallinen.

Sähköiseltä ilmailulta odotetaan paljon. Melusaasteen lisäksi sähkömoottorit leikkaavat myös hiilidioksidipäästöjä – valmistajien mukaan jopa 80 prosenttia.

– Tämä on ensimmäinen askel tulevaisuuden ekologisimmalle liikennemuodolle Suomessa, Helsingin sähkölentokonehdistyksen puheenjohtaja Janne Vasama sanoo.

Sähkölentokoneilla lentäminen on puuhamiesten mukaan myös edullista – ja se tulee jatkossa lisäämään Suomen sisäistä lentoliikennettä.

– Silloin palautuu myös kaupunkien välinen liikenne – esimerkiksi Lappeenrannasta Turkuun tai Kuopiosta Tampereelle, Vasama uskoo.

– Lentokoneen kaksi suurinta kustannuserää ovat tällä hetkellä polttoaineen hinta sekä huoltojen hinta. Sähköisissä lentokoneissa molemmat ovat vain noin kymmenesosa perinteisiin lentokoneisiin verrattuna.

Sähkölentokoneen ensilennon juhlallisuuksissa puhunut kansanedustaja Matti Vanhanen (kesk.) on samoilla linjoilla.

– Hyvinkin lyhyellä aikajänteellä voidaan nähdä, että Suomeen muodostuisi lentotaksiverkosto, joka palvelisi koko maata. Suomessa on ympäri maan noin 80 lentokenttää ja valmis verkosto, jossa tämän tyyppinen toiminta voisi kehittyä, Vanhanen sanoi.

Hän osoitti sanansa Helsingin päättäjille, jotka suunnittelevat Malmin pienen lentoaseman muuttamista asuntotonteiksi.

– Toivottavasti tämä päivä saa päättäjät vielä kerran harkitsemaan. Lentopaikkojen verkosto on toimiva vain, jos sellainen on taloudellisesti tärkeimmälläkin paikalla.

Finavia: Lyhyet lennot sähköllä

Yksi sähkölentokoneyhdistyksen kumppaneista on Suomen lentoasemia operoiva Finavia. Toimitusjohtaja Kimmo Mäki ei ole vakuuttunut siitä, että sähkömoottorit muuttaisivat ratkaisevasti Suomen ilmailukarttaa.

– Meillä on aika kattava verkosto olemassa, mutta sähköteknologia tuo tiettyjä mahdollisuuksia ennen kaikkea lyhyemmille lentomatkoille. Kun puhutaan muutamista sadoista kilmetreistä, tästä voi tulla kilpailukykyinen vaihteohto muille kulkumuodoille.

Finavian Kimmo Mäki uskoo, että kaupallinen sähkölentotoiminta alkaa 2020-luvun kuluessa.

– Silloin tullaan maailmalla näkemään ihan kaupallisia ratkaisuja, joissa käytetään sähkö- ja hybriditeknologiaa, hän sanoo.

Tällä hetkellä Boeingin ja Airbusin kaltaiset suuret lentokonevalmistajat sekä saksalaisen Volocopterin ja yhdysvaltalaisen Uberin kaltaiset uudet toimijat kehittävät kilvan kukin tahollaan sähköisiä lentolaitteita. Osa muistuttaa perinteisiä lentokoneita, osa pystysuoraan maasta nousevia drone-lennokkeja.

Helsinki–Tampere, akku ei kestä

Sähköisen lentotoiminnan neitsytmatka on lennetty, mutta paljon on yhä kehitettävää. Helsinkiin ostetulla slovenialaiskoneella ei voi lentää edes Tampereelle saakka.

– Tällä hetkellä akut on kehittynyt siihen, että pystytään tekemään toimiva lentokone. Mutta lentoaika rajautuu väkisin – tällä yksilöllä voidaan toteuttaa tunnin lentoaika, Suomen sähkölentokoneyhdistyksen koelennoista vastaava Jussi Frisk sanoo.

Riskirajalla ei lennetä. Mikäli lentosuunnitelma epäonnistuu pahasti, tunnin lennon jälkeen akuissa on varavoimaa vielä puolen tunnin ajaksi.

Sähkölentokoneiden kehittäjillä on periaatteessa sama ongelma kuin sähköautojen kehittäjillä. Erona on kuitenkin se, että jos sähköautolla halutaan päästä kauas, siitä tulee kallis. Jos sähkölentokoneeseen lastataan pitkälle matkalle vaadittava määrä akkuja, se ei niiden painon vuoksi nouse ilmaan.

Koulutus edellä

Mihin Helsinkiin ostetun Pipistrel Alpha Electron kaltaisia koneita tullaan käyttämään? Lentokone maksaa noin 150 000 euroa, joten kyse ei ole aivan pikkurahasta.

Helsingin sähkölentokoneyhdistyksen Jussi Friskin ja Janne Vasaman mukaan kone soveltuu hyvin esimerkiksi lentokoulutukseen, koska polttoaine- ja huoltokustannukset laskevat.

– Sähkömoottorit voivat laskea lentolupakirjan hintaa jopa 30 prosenttia, Janne Vasama sanoo.

Lyhyt toimintasäde ei haittaa, koska lentokoulu on joka tapauksessa yhtä nousua ja laskua.

Korjaus klo 20.39: Pipistrel-lentokoneiden valmistusmaa on Slovenia - ei Liettua, kuten jutussa aiemmin mainittiin.

Muutamissa Tampereen rautatieaseman säilytyslokeroissa sisällön lunastussumma on kasvanut jo lähelle sataa euroa.

VR:n operatiivinen päällikkö Vesa Rauhalan mukaan on erittäin epätodennäköistä, että sisältöä tullaan enää noutamaan.

– Henkilökunta tekee hylätyiksi epäiltyjen lokeroiden tarkistuksia muutaman kuukauden välein. Tavarat toimitamme löytötavaratoimistoon.

VR:n säilytyslokeroita on Tampereen rautatieasemalla kymmeniä, sekä isompia että pienempiä. Rauhalan mukaan joka tarkastuskerralla löytyy yksittäisiä unohdettuja tai hylättyjä lokeroita, mutta kokonaismäärä ei ole iso. Sama pätee myös muiden asemien säilytyslokeroihin Suomessa.

– Yleisimmin löytyy unohtuneita matkatavaroita, vaatteita, laukkuja ja pussukoita. Toisinaan löytyy muovikasseja, joiden sisältö on pilaantunut ja haisee voimakkaasti. Näiden paikka on tietysti roskis.

Joskus harvoin lokeron sisältö on sellainen, että paikalle on pyydetty järjestyksenvalvoja tai poliisi.

– Tällaisissa tapauksissa on löytynyt puukko tai muu teräase.

Periaatteessa säilytyslokeroa on luvallista hyödyntää niin pitkään kuin haluaa, sillä sen käyttöaikaan ei ole olemassa virallista rajaa. Yleensä lokero varataan Rauhalan mukaan kuitenkin korkeintaan muutamista tunneista muutamiin päiviin.

Taakse jätettyä säilytetään kolme kuukautta

Komisario Ismo Nykopp Sisä-Suomen poliisilaitokselta sanoo, että Tampereella poliisin läsnäoloa vaativat tapaukset ovat harvassa.

– Yleensä ne ovat harmittomia juttuja, jos lokeroon on jotakin vaikka päihtymyksessä unohdettu. Voi olla helpompaa tai edullisempaa jättää tavara paikoilleen, kuin lähteä sitä enää hakemaan.

Vesa Rauhalan mukaan sekä lokeroihin että juniin jääneen tavarat toimitetaan paikallisiin löytötavaratoimistoihin.

– Jos alkuperäistä omistajaa ei löydy, tavara myydään kolmen kuukauden säilytyksen jälkeen.

Tampereen rautatieaseman löydökset säilyttää ja myy Pirkanmaan löytötavaratoimisto (siirryt toiseen palveluun).

Ukkosen aiheuttamat viat liikenteenohjausjärjestelmässä myöhästyttivät junaliikennettä Tampereen ja Seinäjoen välisellä rataosuudella.

Rataliikennenkeskuksen mukaan junat joutuivat vian vuoksi liikkumaan alennetulla nopeudella. Myöhästymiset olivat pahimmillaan noin tunnin mittaisia. Rataliikennekeskus arveli alkuyöstä, että viat saadaan korjattua aamuun mennessä.

Rataliikennekeskus ilmoitti aamulla kello 4:42, että liikenteenohjausjärjestelmän viat Tampereen ja Seinäjoen välillä on saatu korjattua. Häiriö rautatieliikenteessä on ohi.