Televisiotuotantopalveluja tarjoava Studio Mediapolis kertoo, että kuusi viikkoa kestäneet yt-neuvottelut ovat ohi.

Tuotantoyhtiö on päättänyt lopettaa toimintansa ja irtisanoa koko henkilöstönsä tuotannollisista ja taloudellisista syistä, kertoo tuotantoyhtiön toimitusjohtaja Aku Syrjä tiedotteessa. Tuotantoyhtiöön on kuulunut 24 vakinaista työntekijää.

Tuotantoyhtiön mukaan tilanteeseen jouduttiin kun Yleisradio päätti lopettaa Studio Mediapoliksen tuottaman Uusi päivä -draamasarjan. Viimeiset jaksot nähdään vuoden 2018 lopussa. Sarja on työllistänyt 30–40 työntekijää ja se on ollut tuotantoyhtiön merkittävin projekti. Neuvotteluissa ei löydetty korvaavia tuotantoja sarjan tilalle.

Studio Mediapoliksen toiminta loppuu näillä näkymin syksyllä.

Lue myös:

Yt-neuvottelut alkoivat Mediapoliksessa – Uusi päivä -tv-sarja päättyy vuoden lopussa

Poliisi ampui asutusten läheisyydessä liikkuneen karhun Orivedellä perjantai-iltana.

Karhu jäi linja-auton alle keskiviikkona ja jatkoi kuperkeikan jälkeen matkaansa metsään. Eläintä etsittiin heti onnettomuuden jälkeen, mutta sitä ei löydetty.

Torstaina ja perjantaina karhusta saatiin ilmoituksia asutusten läheisyydestä. Sisä-Suomen poliisi pyysi Kangasalan riistanhoitoyhdistykseltä virka-apua karhun karkottamiseksi.

Karhua yritettiin häätää koiran avulla ja ampumalla pelottelulaukauksia ilmaan. Se ei kuitenkaan pelännyt ihmisiä vaan päästi riistanhoitoyhdistyksen väen lähimmillään jopa 30 metrin päähän itsestään.

Karhu jäi kulkemaan Oriveden Suoaseman alueelle lähelle asutusta ja hevostalleja. Koska eläimen käyttäytyminen ei enää ollut lajityypillistä, poliisi katsoi sen olevan asutuksen ja hevostallien lähellä vaaraksi.

Karhu lopetettiin poliisin päätöksellä Oriveden Pihlajamäentien varressa olevalle pellolle perjantai-iltana puoli yhdentoista aikaan. Uroskarhun iäksi arvioitiin noin 3-5 vuotta ja painoksi noin 120- 150 kg.

Ruho toimitetaan riistantutkimusta tekevälle tutkimuslaitokselle Ouluun.

Valokuvaaja on bongannut Kuopion keskustasta sopivan portaikon, jossa haluaa Maria Mattilan poseeraavan. Portailla istuu keskivahvassa nousussa oleva pariskunta pussikaljoineen. Pienen neuvottelun jälkeen he suostuvat siirtämään leirinsä, mutta ensin he haluavat antaa Mattilalle lahjan.

Se on venetsialainen naamio.

Varsin sopiva esine juttuun, jossa käsitellään identiteetillä leikkimistä, pelkoa sen paljastumisesta ja rohkeutta, jonka turvin Mattila viimein on vapaa tähtäämään parhaaksi mahdolliseksi versioksi itsestään.

Ei tällaista alvariinsa kaikille tapahdu, mutta Maria Mattilalle ja hänen alter egolleen Mara Ballsille kyllä. Jutut, jotka jonkun muun mielestä olisivat kummallisia, ovat heille maranormaaleja.

Nyt taiteilijan pitää vähän selittää.

– Maranormaali tarkoittaa ilmiöitä, jotka voivat tuntua maagisilta tai kummallisilta, vaikka ne todellisuudessa ovat aivan normaaleja juttuja. Nyt esimerkiksi ajattelen, että sain naamion palkintona. Pysyin rauhallisena, vaikka juna oli myöhässä ja sound checkissä oli kitaran kanssa ongelmia.

Mattila näkee herkästi merkkejä ympärillään, on nähnyt lapsesta asti. Nykyisin hän kuitenkin osaa ottaa niihin etäisyyttä. Merkit voivat nimittäin olla myös tuhoisia, vakuuttaa lähestyvästä katastrofista ja aiheuttaa vainoharhaisuutta.

Erityisen herkästi niin käy, jos on taipuvainen lukemaan asioita itsensä kannalta kielteisesti, kuten Mattila on suuren osan elämäänsä ollut.

– Mielellä on valtava voima kääntää asioita itseä vastaan. Esimerkiksi sosiaalisessa kanssakäymisessä näen herkästi asiat niin, että kaikki pilkkaavat, yrittävät loukata, tai piilovittuilevat. Olen aina ollut todella kova lukemaan rivien välistä.

Moni tulkitsee asioita itsensä kannalta kielteisesti, mutta Mattilalla se on johtanut pahimmillaan halvaannuttavaan häpeään ja itseinhoon.

Rivien välissä on pimeää ainetta

On ollut aikoja, jolloin kadulla käveleminen ihmisten joukossa on ollut Maria Mattilalle mahdotonta.

Siksi mustista ajatuksista on pakko yrittää rimpuilla irti.

Mattila arvioi laittaneensa sanoja muiden suuhun ja ajatuksia toisten päähän siksi, että hän haluaa kontrolloida asioita, joita ei voi kontrolloida.

Jos mä opin kuulemaan sanat niin kuin ne sanotaan, lupaan etten koskaan pysähdy lukemaan välejä rivien, joita kukaan tuskin kirjoittikaan Lupaan en koskaan

Samasta tarpeesta on peräisin myös Mattilan pitkä kamppailu syömishäiriöiden kanssa.

– Aloin sekoilla painoni kanssa kun olin melkein lapsi vielä. Mulla on ollut ihan pienestä asti taipumus häpeään ja herkkyys syyllistyä ihmeellisistä asioista. Syömishäiriö oli varmaan sitä, että yritin kierolla tavalla kuoria itsestäni huonoja kerroksia pois.

Ensin tuli anoreksia, sitten bulimia. 17-vuotiaana Mattilaa hoidettiin psykiatrisessa sairaalassa.

– Jostain kumpuaa turvaton olo sisäisen maailman suhteen, ja sitä haluaa kontrolloida ulkoisilla asioilla. Ne ovat suojamekanismeja, joilla ihminen yrittää jotenkin varjella itseään luhistumiselta. Niillä pidetään jotain rakennetta yllä, tai ainakin illuusiota rakenteesta.

Itsensä piiskaaminen ja lihan kurittaminen voivat hetkellisesti hiljentää hälyä päässä, mutta pidemmän päälle ne aiheuttavat suurta tuhoa. Syömishäiriöt eivät varjelleet Mattilaa masennukselta tai manialta, tai myllyhoitoon johtaneelta päihteiden kanssa läträämiseltä.

On kuitenkin jotain, mikä on saanut Mattilan ottamaan niskalenkin mielensä möröistä. Se on oivallus, joka syntyi, kun hän itse oli muuttumassa haamuksi.

Marian täytyy pitää Mara tyytyväisenä

Mara Balls on törkeän rohkea ja käsittämättömän cool.

Mara rakastaa huomiota ja esiintyy mieluiten osana räjähtävää rocktrioa, jota alan lehdet ylistävät yhdeksi tämän hetken kovimmaksi bändiksi. Mara ei kuitenkaan pelkää nousta lavalle myös yksin.

Maran pitää saada soittaa rokkia niin, että yleisö huutaa ja hyppii. Mara on kullanvärisissä mikroshortseissa ja jättimäisessä karvahatussa esiintyvä energiatäräys, kimalteleva kitarasankari. Mutta Mara ei ole oikeastaan totta.

– Kun kuulen näitä arvioita Marasta, niin revin tukkaa päästä. Se on niin kaukana todesta, tai totta vain sen hetken, kun pääsen siihen tilaan.

Maria Mattila loi Mara Ballsin haarniskaksi suojelemaan haurasta Mariaa, sitä tyttöä, joka teki jo viisivuotiaana musiikkia, mutta uskalsi laulaa julkisesti vasta viisi vuotta sitten. Tyttöä, joka ei ikinä olisi voinut julkaista omaa musiikkiaan. Mara syntyi Mattilan turhautumisesta omaan arkuuteen ja estyneisyyteen.

– Maria on tosi hauras ja arka ja Maria on aina pelännyt esiintymistä. Marian on ollut aina vaikea hyväksyä itseään ja hirvittävän vaikea nousta toisten eteen. Jos ihmiset näkevät vain rohkean kultahoususankari-Maran nauttimassa huomiosta, niin se on valheellista.

Olen keskiyön polttava aurinko, myrskypilvi kirkkaalla taivaalla, olen hiljaisuus valtameren pauhussa, olen elävä kivi Elävä kivi

Rohkea ja raju Mara soitti ensin bassoa Jukka & Jytämimmeissä, ja luotti sen jälkeen omaan nimeensä. Mara-symboliikka muuttuu sitä sakeammaksi, mitä enemmän Mattila siihen perehtyy.

– En voinut alussa edes kuvitella, miten paljon Mara-hahmoja erilaisista mytologioista löytyy. Esimerkiksi maatilan emännillä oli para, jonkinlainen riihitonttu. Sen kanssa piti olla väleissä, että sai tehtyä hyvää voita. Mara on sen urbaani versio.

Mara on Mattilalle tie ulos siitä konfliktista, että sekä haluaa esiintyä, että häpeää välillä itseään niin paljon, että haluaisi vain kadota.

– Vaikka Mara on mun itse luomani apuolento, sitä pitää kunnioittaa. En mä sille uhraa sentään, mutta se täytyy pitää tyytyväisenä. Maran täytyy päästä lavalle ja saada huomiota.

Ennen Maraa piti kuitenkin Aave Marian syntyä ja kadota.

Ullakon kummitus

On kesä 2013 ja Maria Mattilalla on ihan hirveän paha olla. Masentaa, ja se, että masentaa, hävettää. Häpeä on valtava, ja täysin järjen vastainen. Se, että sille ei ole mitään syytä, hävettää lisää. Niin paljon, että itkettää.

Mattila asuu yhteisössä, koska se on sekä ekologista, että turvallista. Kun tulee raskas ajanjakso, pitävät elämisen äänet elämässä kiinni. Nyt hän ei kuitenkaan pysty kohtamaan edes kämppäkavereitaan.

Mattila muuttaa ullakolle, vetää lakanan päälleen ja muuttuu kummitukseksi.

– Tunsin olevani vain varjo siitä Mariasta, joka olen ollut joskus. Syvimmässä masennuksen tilassa päätyy seitinohueksi, hädin tuskin hengittäväksi riepuversioksi itsestään.

Mattila liikkui lakanahaamuna toisinaan myös kaupungilla. Hän arvelee, että se oli lapsekas tapa pyytää apua.

– En mä kerjännyt huomiota, vaikka siinä, että aikuinen nainen heiluu lakanassa oli varmasti joku performatiivinen taso. En kerta kaikkiaan tiennyt miten muuten olisin käsitellyt oloani, tai tehnyt sen näkyväksi.

Kesä ullakolla oli Mattilalle häpeään ja omiin estoihin turhautumisen lakipiste. Yhtenä päivänä hän tajusi, että jos ei puske väkisin valoon, ei sinne ehkä enää pääse.

– Tulin ullakolle, laitoin lakanan naulaan ja havahduin, että nyt jumalauta Maria, tämä on vaarallista! Jos jatkat tätä, jäät lakanan vangiksi. Näin vielä seuraavana yönä unta, jossa villisiat työnsivät mua väkivaltaisesti kuonoillaan pois ullakolta.

Siitä alkoi hidas toipuminen. Ensin Mattila pakottautui takaisin omaan huoneeseensa, sitten hän muutti koko elämänsä.

– Tajusin, että haluan elää, enkä jäädä aaveeksi ullakolle. Myönsin itselleni, että haluan tehdä musiikkia, ja ainoa, mikä sen estää, on se, etten ole antanut itselleni lupaa.

Maailma palaa, mä palan mukana, maailma palaa, mä palaan mukana Maailma palaa

Maria Mattilalla oli yritys, jonka hän laittoi jäihin. Hän jätti kaiken muunkin ja lähti Oriveden opiston musiikkilinjalle.

– Se on kauhea klisee, mutta mun oli todella vaikea sanoa itselleni, että mä riitän. Tämä oli yksi harvoja hetkiä elämässäni, jolloin olen tehnyt selkeän päätöksen ja kävellyt sen äänen yli, joka estää mua seuraamasta kutsumustani ja toteuttamasta unelmaani.

Mattila ei kauaa Orivedellä viihtynyt. Musiikkiopiston suorittamisen sijaan hän perusti oman rock-korkeakoulunsa, Keltaisen talon Tampereen ratapihan kupeeseen.

Se oli turvallinen tila, joka tarvittiin, että Mattila uskalsi antautua musiikille kokonaan.

Keltainen talo korvien välissä

Maria Mattilan emännöimä Keltainen talo oli kaksi vuotta elänyt talkootyön ja yhteisöllisyyden kotipesä. Kaupunki palkitsi sen ensin vuoden kulttuuritekona ja jyräsi sitten maan tasalle puskutraktorilla.

Siinä välissä talossa järjestettiin lukemattomia konsertteja, keskustelutapahtumia ja työpajoja. Olennaista oli se, että jokainen sai olla juuri sellainen kuin on.

– Kun loin sellaisen tilan muille, loin sen samalla itselleni. Nyt vuosien myötä olen oppinut, että se turvallinen paikka on mun mielessä, eikä sidottu joihinkin tiettyihin seiniin.

Talo opetti Mattilan soittamaan yhdessä muiden kanssa. Se mahdollisti Mara Ballsin ja oman äänen hyväksymisen.

– Silloinkin kun en soittanut, altistuin musiikille ja erilaisille tavoille soittaa. Se vahvisti ajatusta, että me voimme soida yhdessä, vaikka soimme kaikki eri tavalla. Voisin varmasti olla soittajana taiturimaisempi, mutta toisaalta mulla on loppuelämä aikaa olla paras mahdollinen minä.

Oman musiikin julkaiseminen ja omalla äänellä laulaminen ovat asioita, joista hän ei viisi vuotta sitten ullakon kummituksena uskaltanut kunnolla edes unelmoida.

– Kovin kynnys oli laulaminen, mutta nykyisin ymmärrän, että ei mun tarvitse kuulostaa keneltäkään muulta. Mä soin näin, ja se on aika siistii.

"Jos maalaa sotkun, se on pois mielestä"

Yksi Keltaisen talon versio koettiin hiljattain helsinkiläisessä galleriassa. Maravaruudessa esitettiin ja tehtiin musiikkia, painettiin paitoja, syötiin eväitä ja poltettiin pahoja ajatuksia. Mattila kutsui sinne ihmisiä kanssaan luomaan.

Maravaruus oli myös Maria Mattilan ensimmäinen taidenäyttely. Kuvataiteen tekeminen alkoi, kun Mattila sai lievän paniikkikohtauksen lavalla. Kokemus piti purkaa jotenkin. Muuten Mattila olisi saattanut alkaa pelätä kohtauksen toistumista ja lavalle palaamista.

– Mun täytyi saada niska-perse -ote möröstä, joka sai mut henkisesti lavalla niin epävireeseen. Tampereella on sellainen taidetila, jossa on kaikki värit ja pensselit ja vermeet valmiina, ja mä vaan päätin, että menen nyt maalaamaan sen mörön pois. Se oli jonkinlainen omakuva.

Ensimmäisestä mörkömaalauksesta on nyt jokseenkin vuosi. Sen aikana Mattila on häätänyt maalaamalla kymmenittäin peikkoja päästään.

– Aiemmin musiikki on ollut mulle pakopaikka. Nyt kun teen sitä niin täysipäiväisesti, olen huomannut, että tarvitsen pakopaikkaa siitäkin. Kuvataiteen tekeminen tarjoaa mulle samanlaisen hypnoottisen tilan ja rauhan kuin musiikki on tarjonnut. Olen siitä hirveän kiitollinen, ja aina kun tulee yhtään sellainen olo, niin alan maalata.

Lopputuloksen esteettisillä arvoilla ei ole Mattilan mielestä mitään väliä. Maalaamiseen pätee sama kuin soittamiseen: ei tarvitse olla virtuoosi.

Parhaimmillaan maalaaminen on hänelle pääsyä meditatiiviseen tilaan, jossa alitajunnan roina tai jokin tunne päätyy kankaalle.

– Aina kun maalaan, siinä puhdistuu jostain. Se hetki, kun on kosketuksissa omaan sisimpäänsä, on tärkeämpi kuin miltä kuva näyttää. Sä voit piirtää vaikka ihan saatananmoisen sotkun, ja sitten se sotku on sun mielestä pois. Olo kevenee.

On pakko ajaa

Maria Mattila tekee ihan hirveästi kaikkea koko ajan. Viikon sisään tulossa on viisi keikkaa, treenejä kolmen eri kokoonpanon kanssa ja taidenäyttelyn ripustus.

Touhuamista pitää välillä rauhoittaa, mutta sitä ei voi lopettaa. Puuhaaminen on paitsi ihanaa, myös välttämätöntä.

– Mä häärään koko ajan, koska pelkään masennusta. Sitä tekee niin paljon, koska pelkää pysähtyä. Pelkään, että jos pysähdyn, voin ajautua taas depressiovaiheeseen, jossa ei oikeasti meinaa päästä sängystä.

On pakko ajaa, on pakko ajaa, ettei kuolema saa meitä kii, on pakko ajaa On Pakko Ajaa

Kokemus on opettanut, että kaivosta voi kiivetä. Se on kuitenkin niin hirveän raskasta, että Mattila on valmis tekemään jokseenkin mitä tahansa, ettei enää päädy pohjalle.

– Vaikka kuinka usein olisi noussut masennuksesta elämisen ja tekemisen flowhun, niin ei se tule helpommaksi. On pakko ajaa on mulle sellainen mantra, jolla muistutan itselleni, että vaikka tulisi mitä surua tai ahdistusta, niin täytyy pysyä kiinni jossain tekemisessä tai arkisessa. Vaikka viimeisillä voimilla.

Mattila painottaa, ettei ole voittanut mörköjään, eikä ehkä koskaan kokonaan voitakaan. Hänen viestinsä olennainen sisältö on se, että erävoittoja tulee. Vähän aikaa voi olla parempi olo, jokin oire voi helpottua tai kadota.

– On vaiheita, jolloin voi olla vapaa jostain, joka on vuosia rassannut, on se sitten pakko-oireet, tai masennus, tai paniikkihäiriö. Mieli on virtaava vesi. Siinä voi tapahtua mitä vain hyvässä tai pahassa. Sairauden kanssa joutuu tekemään töitä koko elämänsä, mutta ei sen aina tarvitse olla kauheaa. Se voi olla myös seikkailu.

Maria ja Mara

Kuopion Raittiustalon juhlasalissa on ikuinen 1970-luku ja hyvin tilaa. Muutama rohkea istuu lavan lähellä, useimmat pöytien ympärillä turvallisen etäisyyden päässä. Nurkassa jaetaan simaa ja munkkeja, eteisessä myydään arpoja.

Permannolla nuori nainen virittelee kitaraansa silmin nähden peloissaan. Ääni vähän tärisee, kädetkin hieman. Hän pyytää apua yleisöltä, on aika kauheaa olla ihmisten edessä yksin.

Nämä hommat hoitaa normaalisti itsevarma Mara Balls.

Nyt Mattila kuitenkin esiintyy ilman haarniskaa, ja kun hän pyytää apua, ihmiset auttavat: tamppaavat ja taputtavat. Eturivissä iäkäs rouva hakkaa tahtia kävelykepillään silmät suljettuina. ”Annat paljon, anna lisää”, huutaa naurava nainen salin perältä.

Maria & Mara: Mieli musiikkia –keikoilla Mattila esittää lauluja, jotka ovat syntyneet pitämään hänen mieltään kasassa.

Hän avaa tekstejä ja olosuhteita, joissa ne ovat syntyneet. Mattila jakaa kokemuksensa siitä, miten hän luova työ on auttanut saamaan metelin päässä aisoihin.

– Se on auttanut ottamaan haltuun metelin, tai sielun vajavaisuudet, tai voi niitä sanoa mielenterveysongelmiksikin. Itse käytän mieluiten sanaa haaste. Se kuvaa jatkuvaa kamppailua, mutta myös sitä, että sen voi voittaa.

Viimeisen laulun jälkeen Maria Mattila kellahtaa maahan selälleen, mutta ei kuollut kuitenkaan.

Hymy on niin leveä, että se on ratketa matkalla korvasta korvaan. Kun Mattila nousee, upottaa salin perältä huudellut nainen hänet karhumaiseen rutistukseen.

Jos joku, niin juuri tämä Raittiustalon yleisö käsittää, miten hirveän sisäisen mittelön takana oman äänen löytäminen voi olla. Kyseessä on kuopiolaisten päihde- ja mielenterveysjärjestöjen yhteinen koko päivän tapahtuma Mieletön perjantai.

Keikan jälkeen Mattilan kupliva ilo ei ota tasaantuakseen.

– Näitkö sen vanhemman naisen, se oli ihana? Juuri tätä mä tarkoitan! Että voi tavoittaa musiikilla sellaisen ihmisen, joka ei ikinä tulisi Mara Ballsin keikalle, ja se saa siitä jotakin! Tätä, että tulee ihan taianomainen yhteys yleisön kanssa, ja ollaan yhdessä jotain enemmän kuin yksin.

Takki auki ihmisten eteen menemällä Mattila ei ainoastaan anna, vaan myös saa. Virta kulkee molempiin suuntiin.

– Joka kerta, kun menen ihmisten luo niin, että mun arvet näkyy, se auttaa mua hyväksymään itseni enemmän.

Mattila toivoo voivansa antaa oivalluksen ja rohkaista kokeilemaan taiteen tekemistä. Tai jotain muuta, mikä ainakin hetkeksi helpottaa.

– Ei mulla tietenkään ole mitään absoluuttisia ratkaisuja. Voin vain kertoa niistä toimintamalleista, jotka ovat auttaneet mua. Jollekin se juttu voi olla tanssi, tai liikunta, tai vaikka palapelit. Eivät ne keinot pahan olon hoitamiseen aina häävejä ole, mutta ovat ne jotain.

Mieli musiikkia -esiintymisiä on ollut vasta kaksi. Ne ovat syntyneet tarpeesta auttaa ja Mattila haluaa tehdä niitä vielä paljon lisää.

Hän arvelee diagnoosisaldonsa riittävän jonkinlaiseen kokemusasiantuntijan rooliin.

– Se nimi on tuollainen siksi, että mikään ei kiinnitä tehokkaammin jengin huomiota kuin kirjoitusvirhe, Mattila nauraa.

Ja tuhtia Tampereen murretta puhuva Mattila nauraa tosi paljon.

Liikuntavammat ovat yleisimpiä lasten ja nuorten tapaturmia. Terveystieteiden maisteri, fysioterapeutti Anu Räisänen tutki väitöskirjassaan nuorten liikuntavammojen yleisyyttä ja sai uutta tietoa loukkaantumisriskistä.

Loukkaantumiset ovat yllättävän tavallisia kaikilla nuorilla. Tämä selvisi, kun Räisänen kysyi asiaa 9 000 nuorelta. Kysely lähetettiin myös muille kuin aktiivisille liikunnan harrastajille.

Joka kolmas nuori oli loukkaantunut liikunnan parissa vähintään kerran kuluneen vuoden aikana. Loukkaantumisia sattui paitsi urheiluseuroissa myös koululiikunnassa. Vammojen laadusta ei kysytty.

– Liikuntavammojen määrä oli suuri, ja niitä oli liian paljon. Vammat aiheuttavat hankaluuksia ja niistä voi tulla jopa elinikäisiä. Loukkaantumiset vaikuttavat myös siihen, miten nuori viihtyy liikunnan parissa, Anu Räisänen kertoo.

Räisäsen mukaan liikuntavammat ovat huolestuttavan yleisiä.

Anu Räisäsen väitöskirja tarkastetaan 17. toukokuuta Tampereen yliopistossa.

Polven asento kertoo paljon

Väitöskirja koostuu Tampereen yliopistossa ja UKK-instituutissa toteutetuista tutkimuksista.

Räisänen tutki kyselyn lisäksi, miten vajaat 900 salibandyn ja jalkapallon harrastajaa hallitsee polvensa.

Moni suosittu joukkuelaji, kuten salibandy, koripallo ja jalkapallo, sisältää paljon juoksua ja nopeita suunnanmuutoksia, eli yhden jalan varassa tapahtuvia suorituksia. Tämä lisää riskiä loukkaantumiseen.

Tutkimus osoitti, että heikentynyt polven hallinta lisää alaraajavammojen riskiä nuorilla palloilijoilla.

Loukkaantumisriskiä voidaan testata yksinkertaisella testillä. Räisänen tutki, miten paljon polvi kääntyy sisäänpäin, kun nuori kyykistyy yhdellä jalalla.

– Mittasimme, kuinka paljon polvi menee sisäänpäin ja niillä, joilla se meni tosi paljon, loukkaantumisriski oli iso.

Keskimäärin 16-vuotiailla salibandyn ja koripallon pelaajilla voimakas polven liike sisäänpäin yhden jalan kyykky -testissä oli yhteydessä kohonneeseen loukkaantumisriskiin. Nuoremmilla, 10–14-vuotiailla jalkapalloilijoilla vastaavaa yhteyttä ei havaittu.

Helppo tapa ehkäistä

Aiemmin loukkaantumisriskiä on testattu hyppytestillä. Jos hypystä laskeuduttaessa polvet liikkuvat selvästi toisiaan kohti, loukkaantumisriski on suurempi kuin urheilijoilla, joilla polven hallinta on hyvä.

Polven hallintaa voidaan kehittää yksinkertaisilla harjoitteilla esimerkiksi alkulämmittelyssä.

Tärkeää olisi Räisäsen mukaan vahvistaa etenkin lonkan ja lantion lihaksia ja avata niitä venyttelemällä.

Turvapaikanhakijan tekemä rikos on useimmiten vastaanottokeskuksessa tapahtuva pahoinpitely tai uhkailu. Poliisiammattikorkeakoulun tutkimuksen perusteella seuraavaksi yleisimpiä turvapaikanhakijoiden tekemiä rikoksia olivat omaisuusrikokset, seksuaalirikokset sekä vastaanottokeskuksiin ja niiden henkilökuntaan kohdistuneet rikokset.

Poliisiammattikorkeakoulun tutkimuksen aineistona olivat vuonna 2016 tapahtuneet poliisiasiain tietojärjestelmään kirjatut ilmoitukset, joissa turvapaikanhakija on rikoksesta epäilty tai uhri. Aineistossa oli 1 565 ilmoitusta. Ilmoitusten kirjausvuonna Suomessa oleskeli enimmillään noin 30 000 turvapaikanhakijaa ja vähimmillään noin 20 000.

– Ilmoituksista selvisi, että vastaanottokeskuksissa tapahtuneiden rikosten taustalla on usein kulttuuriin ja uskontoon liittyviä erimielisyyksiä, jotka aiheuttavat ongelmia asukkaiden välille. Pahoinpitelyksi päätynyt tilanne on saattanut alkaa hyvin pienestä yksityiskohdasta, sanoo Poliisiammattikorkeakoulun tutkija Suvi-Tuuli Mansikkamäki tiedotteessa.

– Toinen tutkimuksessa esille tullut syy ongelmille on turvapaikanhakijoiden tyytymättömyys oloihin vastaanottokeskuksessa. Tyytymättömyys purkautuu rikoksina, jotka kohdistuvat vastaanottokeskuksiin ja niiden henkilökuntaan. Turvapaikanhakija saattoi uhkailla henkilökuntaa tai rikkoa irtaimistoa, jotta saisi siirron toiseen vastaanottokeskukseen, Mansikkamäki sanoo.

Epäillyistä enemmistö irakilaisia

Seksuaalirikoksia aineistossa oli 161, ja rikoksiin oli kirjattu 147 uhria. Seksuaalirikoksen uhri oli useimmiten naispuolinen suomalainen henkilö. Alle 18-vuotiaiden osuus uhreista oli 46 prosenttia.

Aineistossa oli yhteensä 1 052 rikoksesta epäiltyä henkilöä. Heistä 95 prosenttia oli miehiä, hieman yli puolet korkeintaan 25-vuotiaita. Epäillyistä 62 prosenttia oli Irakin kansalaisia.

Uhreja aineistossa oli yhteensä 1 066. Uhreista runsaat kaksi kolmasosaa oli miehiä ja noin puolet irakilaisia. Yksi henkilö saattoi esiintyä aineistossa useamman kerran.

Irakilaisia ja afganistanilaisia tuli selvästi eniten turvapaikanhakijoina Suomeen vuosina 2015–2016, ja heitä oli myös rikoksesta epäiltyinä lukumääräisesti eniten.

Tutkimus toteutettiin nyt ensimmäistä kertaa, ja se on yksi kolmesta osiosta laajemmassa poliisin ja Maahanmuuttoviraston Turva-hankkeessa.

Hankkeen toisessa osiossa pyritään edistämään turvapaikanhakijoiden yhteiskuntatietoisuutta tekemällä opetusvideoita, jotka on käsikirjoitettu tutkimusaineiston pohjalta. Videoiden avulla pyritään ennaltaehkäisemään väkivaltaista käyttäytymistä ja edistämään suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutumista. Opetusvideoissa annetaan ohjeita esimerkiksi siihen, miten mahdollisissa riitatilanteissa kannattaa toimia.

Hankkeen kolmannessa osiossa hyödynnetään tutkimuksesta saatuja tietoja ja järjestetään koulutusta väkivaltaa ehkäiseviin työmenetelmiin liittyen.

Tamperelaisen ensihoitajan Erik Lydénin mukaan avunantajaa ei enää kunnioiteta. Se näkyy ambulanssien lisäksi esimerkiksi ensiavussa.

Lydén on Ensihoitoalan liiton hallituksen jäsen. Hän sanoo, että harva välttyy väkivallalta ensihoitajana. Vastahankainen suhtautuminen on arkipäivää.

– Ensihoitoon voidaan suhtautua vihamielisesti, vaikka apua on pyydetty. Ei anneta tutkia ja sanotaan, etten lähde minnekään. Päihteet kuuluvat usein kuvioon. Kämpässä voi olla paljon porukkaa läsnä, jolloin turvallisuutta ei voida varmistaa, Lydén luettelee.

Hän ei itse ole loukkaantunut fyysisesti työssään, mutta Suomessa on tapahtunut liiton mukaan vakavia loukkaantumisia ensihoitotehtävissä, kun ensihoitajat ovat joutuneet hyökkäyksen kohteeksi.

Ensihoidolla tarkoitetaan äkillisesti sairastuneen tai loukkaantuneen potilaan kiireellistä hoitamista ja tarpeen mukaan kuljettamista hoitoyksikköön.

Yli 90 prosenttia ensihoitajista on kokenut Ensihoitoalan liiton kyselyn mukaan fyysisen väkivallan uhkaa asiakkaan taholta vuoden aikana. Kyselyyn tuli 377 vastausta.

Joka neljäs vastaaja oli joutunut pahoinpitelyn kohteeksi. Eniten oli sanallista uhkailua ja aggressiivista käytöstä, mutta myös tönimistä, tavaroilla heittelyä, ampuma-aseella tai teräaseella uhkailua ja tappouhkauksia.

– Enää ei avunantajaa kunnioiteta, Lydén tiivistää ongelman.

Sama ilmiö näkyy Erik Lydénin mukaan päivystyksessä, jossa rähistään aiempaa enemmän auttajille.

– Kunnioitus virkapukua vastaan on laskenut. En osaa sanoa, mistä se johtuu. Se on laajempi kulttuurinen asia.

"Tuntosarvet pystyssä"

Suomen Ensihoitoalan liiton ja Saimaan Ammattikorkeakoulun kyselyn mukaan työnantajan tarjoamaa koulutusta tilanteisiin pidettiin liian vähäisenä etenkin Tampereen yliopistollisen sairaalan alueella. Vain noin 10 prosenttia katsoi saaneensa riittävästi perehdytystä aggressiivisen asiakkaan kohtaamiseen.

Tamperelainen Lydén kertoo saaneensa koulutusta.

– Meillä on hyvät valmiudet mennä tilanteisiin. Tuntosarvien pitää olla pystyssä, kun menee auttamaan. Emme mene takki auki, vaan tarkkailemme tilannetta. Jos tiedossa on aktiivinen väkivallan uhka, odotamme poliisia.

Koulutuksen lisäksi tärkeää on, että poliisi ehtii auttamaan.

Liitto haluaisi myös muuttaa lainsäädäntöä.

Suomen Ensihoitoalan Liitto, Suomen Palomiesliitto ja Tehy vaativat yhdessä muutosta rikoslakiin. Liitot tahtovat saada rangaistukset pelastus- ja ensihoitotyötä tekeviä kohtaan tehdyissä rikoksissa samalle asteikolle kuin mitä ne ovat virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

– Tuntuvammat rangaistukset antaisivat viestin, että ensihoitajia pitää kunnioittaa. Tällä hetkellä olemme samanlaisessa tilanteessa kuin kaikki muut, Lydén kertoo.

Kevään toistaiseksi lämpimin päivä mitattiin maanantaina Lahdessa Päijät-Hämeessä. Lämpötila kohosi peräti 23,7 asteeseen Launeen säähavaintoasemalla, kertoo Ylen meteorologi Matti Huutonen.

Kevään lämpöennätys on rikkoutunut nyt jo toisena päivänä peräkkäin. Edellinen lämpöennätys, 21,4 astetta, mitattiin niin ikään Lahdessa sunnuntaina.

Lämpötila kohosi maanantaina yli 22 asteen kaikkiaan 12 paikkakunnalla Uudellamaalla, Kanta- ja Päijät-Hämeessä, Pirkanmaalla ja Etelä-Savossa.

Lämmöstä saadaan nauttia vastedeskin, sillä ennusteen mukaan sää jatkuu aurinkoisena ja poutaisena koko viikon. Lämpötilat kohoavat ainakin maan etelä- ja keskiosassa päivittäin lähelle 20 astetta.

Lämpötilat ovat koko maassa viisi astetta ajankohtaan nähden tavanomaista lämpimämpiä. Tyypillisesti vasta kesäkuussa on näin lämmintä.

– Terminen kesäkin tässä alkaa kohta kolkutella ovella etelässä. Saas nähdä, julistetaanko se tällä viikolla alkaneeksi, Huutonen arvioi.

Terminen kesä alkaa Etelä-Suomessa tavallisesti toukokuun lopulla.

Huutosen mukaan ei ole poissuljettua, etteikö helleraja menisi rikki loppuviikosta jossain päin maata. Helleraja on Suomessa 25 astetta.

Huomenna tiistaina se ei kuitenkaan tapahdu, koska ilma viilenee hieman hetkellisesti.

– Huomenna lämpötilat ovat maksimissaan 17–18 asteen luokkaa, Huutonen kertoo.

Lue myös:

Kesäisiä lämpötiloja luvassa – Meteorologi: Koko maassa 5 astetta tavanomaista lämpimämpää

Kevään lämpöennätys rikkoutui: Lahdessa 21,4 astetta – lämpimän riemua riittää kuun puoliväliin asti

"Kuka sinä olet?" Mikä on ammattisi? Mitä sinä arvostat"? Humanoidirobotti Nono seisoo opiskelijoiden keskellä ja kysyy kysymyksiä. Samalla se vastaa opiskelijoiden esittämiin kysymyksiin.

Koulutus- ja työelämäpalveluja Kajaanissa tarjoavan Edukai Oy:n kotoutumisryhmän opiskelijat harjoittelevat robotin avulla pääasiassa suomen kieltä.

– Se on helppoa, koska jos sinä keskustelet robotin kanssa, et pelkää, et ole ujo. Sinä vain puhut ja robotti ymmärtää, opiskelija Hamza Triki kertoo.

Trikin mukaan robotin kanssa keskusteleminen on jopa helpompaa kuin ihmisten kanssa puhuminen, koska silloin ei tarvitse stressata. Loknath Timsina on samaa mieltä.

– Robotti puhuu ja ymmärtää selkosuomea. Ihmiset puhuvat nopeasti, joten minä ymmärrän vähän. Sen takia robotin kanssa se on helppoa, Timsina kertoo.

Robotti ei vaadi luku- tai kirjoitustaitoa

Humanoidirobotit ovat aikuisopiskelussa vielä harvinaisia. Kajaanin Edukain kaksi robottia, Nana ja Nono, aloittivat apuopettajina maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksessa tämän vuoden alussa.

Perusopetuksessa robotteja on käytössä muun muassa Tampereella ja Espoossa. Esimerkiksi Tampereella Elias-robotti opettaa lapsille englantia. Elias-robotista on saatu hyviä tuloksia, Utelias Technologies Oy:n toimitusjohtaja Johanna Hemminki kehuu.

– Roboteista on hyötyä monenlaisille oppijoille. Niin pienille lapsille kuin aikuisille, koska robottien kanssa oppiminen ei vaadi luku- ja kirjoitustaitoa.

Hemmingin yritys kehittää tekoälyyn pohjautuvia ratkaisuja kielten ja vuorovaikutustaitojen oppimiseen. Yrityksessä uskotaan, että robottien avulla voidaan oppia samantapaisia asioita, joita yleensä opitaan ihmisten välillä. Esimerkiksi kommunikaatio ja kielitaito ovat Hemmingin mukaan asioita, jotka vaativat paljon toistoa.

– Vieraan kielen oppimisessa on tärkeää kielen tuottaminen ja puhuminen. Sosiaalinen robotti antaa siihen hyvät mahdollisuudet, Hemminki kertoo.

Se on helppoa, koska jos sinä keskustelet robotin kanssa, et pelkää. Hamza Triki

Kajaanin Edukain kotoutumisryhmän oppitunnilla harjoitellaan parhaillaan pieniä dialogeja. Suomen kielen lisäksi harjoituksissa käydään läpi esimerkiksi työnhakuun liittyviä kysymyksiä. Robotit on otettu uteliaisuudella ja innolla vastaan.

– Kun luokkaan kävelee robotti kainalossa, ensimmäiset kysyvät jo ovella robotilta, kuka sinä olet ja puhutko suomea. Ei ole mitään ujostelua tai muuta, kertoo opettaja Päivi Haverinen.

Haverisella ja hänen kollegallaan opettaja Eija Makkosella ei ollut aikaisempaa kokemusta roboteista. Nanan ja Nonon hyödyntäminen opetuksessa on vaatinut myös opettajilta opettelua.

– Olen ollut aina kiinnostunut kaikennäköisistä teknisistä toteutuksista opetuksessa, joten sinällään tämä on erittäin luontevaa. Itse asiassa ilmoittauduin vapaaehtoiseksi tähän hommaan, suomen kieltä opettava Makkonen naurahtaa.

Van, sanoo kainuulainen robotti

Päivi Haverinen ja Eija Makkonen vastaavat Edukailla robottien esittämistä kysymyksistä ja vastauksista. Makkosen mukaan ohjelmoija voi syöttää robotin puheeseen lähes mitä tahansa. Esimerkiksi ranskalaista alkuperää oleva Nono huikkaa kainuulaisella vivahteella välillä opiskelijoille "Van, se on mukava kuulla".

Pääasiassa niiden kanssa on kuitenkin käytettävä hyvää suomea. Kuten suomen kielen vasta-alkajalla, voi robotillakin olla vaikeuksia etenkin ääntämisen kanssa.

– Kaksoiskonsonantit saattavat tuottaa hankaluuksia, joskus jopa kaksoisvokaalit. Joskus sanoja pitää katkoa epäkieliopillisesti, jotta robotin puhe kuulostaa oikealta, Makkonen kertoo.

Humanoidirobotit Nono ja Nana ovat näyttäneet opetustilanteessa jo kyntensä. Ne toistavat kysymyksiä, kuuntelevat vastaukset tarkkaavaisesti eivätkä väsy koskaan.

– Robotti on kärsivällinen ja helposti lähestyttävä. Se ei puhu vain konemaisesti, vaan elehtii samalla eli se reagoi siihen, mitä sanotaan. Se heiluttelee käsiään, mikä tekee siitä inhimillisen ja vuorovaikutuksesta ihan oikean, Eija Makkonen kertoo.

Tulevaisuudessa robotteja aiotaan käyttää Edukailla myös muiden kuin kotoutumisryhmän apuopettajina. Robotteja pyritään hyödyntämään esimerkiksi puhdistuspalvelualalle valmistavassa ammattikoulutuksessa sana- ja keskusteluharjoitteluiden yhteydessä.

– Myös metallialalle olemme suunnittelemassa, miten siellä robotit voidaan ottaa käyttöön. Esimerkiksi työvälineiden tunnistamista ja opettelua, siihen on jo monia ideoita olemassa, opettaja Päivi Haverinen kertoo.

Kun luokkaan kävelee robotti kainalossa, ensimmäiset kysyvät jo ovella robotilta, kuka sinä olet ja puhutko suomea. Päivi Haverinen

Robotit ovat Kajaanin Edukailla apuvälineitä. Ne ovat huonoja huomaamaan, jos oppimista ei tapahdu. Vastuu oppimisesta ja oppimistuloksesta on edelleen opettajalla.

– Robotti ei missään nimessä korvaa opettajaa, mutta opetustuokiosta tulee eläväisempi ja iloisempi. Se tuo luokkaan hyvää mieltä, mikä on taas yksi oppimisen edellytys, Haverinen sanoo.

Kotoutumisryhmässä opiskelevat Hamza Triki ja Loknath Timsina jatkavat Nonon kanssa keskustelua. Robotti toistaa kysymyksen, kun se ei saa siihen vastausta. Jos robotti on täysin ymmällään eikä ymmärrä puhetta, pyörittelee se silmiään ja päästää piippaavia ääniä.

– Jos sinä puhut väärin, robotti sanoo täh, mitä, minä en ymmärrä. Sitten kokeillaan uudestaan, Triki kertoo hymyillen.

– Joo, se on hyvä opiskelukaveri, Timsina lisää nyökytellen.

Korjattu 8.5.2018 kello 9.06: Korjattu Loknath Timsinan nimi.

Siinä se oli 80 metrin päässä. Mehiläistarhuri Janne Pajula tuijotti viime perjantaina karhua, joka tuhosi hänen hunajatarhaansa Orivedellä.

Mehiläispesiä lojui ympäriinsä. Karhu oli siirtynyt tarhalta toiselle sitä mukaa kun Pajula oli saanut edelliset jäljet siivottua. Rahalliset menetykset ovat mittavat.

– Siinä se istui eikä lähtenyt mihinkään. Normaalisti karhu lähtee juoksemaan karkuun ihmistä, mutta nyt ei.

Aiemmin viikolla karhu oli törmännyt linja-autoon Orivedellä. Vielä on epäselvää, oliko kyseessä sama karhu, koska alueella on nähty useita yksilöitä.

Sisä-Suomen poliisi antoi viime viikolla karkotusmääräyksen karhulle.

"Emme voineet tehdä mitään"

Ja nyt karhu oli lähellä, mutta Pajula tai riistaväki ei voinut tehdä mitään. Kello oli 16.20 perjantaina ja karkotusmääräys alkoi vasta kello 18.00.

– Emme voineet tehdä mitään. Oli pakko odottaa 1,5 tuntia.

Janne Pajula ihmettelee karkotusmääräyksen tiukkaa aikarajaa. Karhu ehtii kadota ja jäljet häipyä, jos karkotuksen kanssa pitää odottaa.

– Kuulin toiselta tarhalta, että siellä piti odottaa yhdeksän tuntia siitä kun riistakamerasta tuli kuva. Siinä ajassa jäljet vanhenevat jo. Tässä byrokratiassa ei ole mitään järkeä.

Tässä tapauksessa oli kyse eri karhusta. Pajula aikoo siirtää tarhausta.

– 70 pesästä on jäljellä 30, jotka ovat sähköpaimenten sisällä. Todennäköisesti lopetamme mehiläisten hoidon tällä alueella.

Tässä tapauksessa poliisi määräsi karkotuspäätöksen. Pajula kiittää poliisin toimintaa.

Karkotuspäätöksen voi hakea myös Riistakeskukselta. Jos Janne Pajula olisi hakenut sitä, hänen mukaansa siitä olisi pitänyt maksaa 70 euron maksu ja aikaa olisi kulunut enemmän.

Hänen mielestään karhun karkotuspäätös eroaa esimerkiksi rakennusluvan hakemisesta ja pitäisi olla lisää maalaisjärkeä. Mehiläistarhurin ei ole turvallista tehdä töitä, jos karhu käyttäytyy erikoisesti.

– Minkä takia byrokratia menee näin? hän ihmettelee.

Karhu lopetettiin

Lopulta poliisi lopetti viikonloppuna pihojen liepeillä liikkuneen karhun Orivedellä.

Karhua yritettiin karkottaa koirien ja varoituslaukausten avulla. Karhu ei kuitenkaan pelännyt ihmisiä vaan päästi riistanhoitoyhdistyksen väen lähimmillään jopa 30 metrin päähän itsestään.

Poliisi päätti lopettaa karhun Oriveden Pihlajamäentien varressa olevalle pellolle perjantai-iltana puoli yhdentoista aikaan. Uroskarhun iäksi arvioitiin noin 3–5 vuotta ja painoksi noin 120–150 kiloa.

Längelmäveden riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Erkki Lensu ei osaa sanoa syytä, miksi karkotusmääräyksessä on kellonaika. Tämä on ihmetyttänyt myös riistaväkeä välillä. Poliisi määrittää hänen mukaansa ajan.

Komisario Petri Kollanen Sisä-Suomen poliisista kertoo, että karkotuspäätöksessä on aikarajat turvallisuuden takia.

– Jos karhu on lähellä asutusta, pitää karkottaminen suunnitella tarkoin. Ei voi rynnätä suin päin. Pitää miettiä, mihin suuntaan karhua karkotetaan. Riistäväellä kestää myös tulla paikalle.

Komisario ei pidä 1,5 tuntia pitkänä aikana odottaa. Poliisi suosii asutuksen lähellä ilta-aikaa.

– Silloin on ihmisiä vähemmän liikkeellä ja liikennettä vähän, jos pitää katkaista tie.

Jos tilanne on akuutti, karkotuspäätöksen voi Kollasen mukaan tehdä poliisin yleisjohtaja.

Lue lisää:

Poliisi lopetti pihojen liepeillä liikkuneen karhun Orivedellä

Linja-autoon törmännyttä karhua on yritetty jahdata tuloksetta: "Kuljettaja yritti väistää, autoon tuli jälkiä"

Karhu syö hunajat päivästä toiseen - PIrkanmaalainen mehiläistarhuri turhautui: "Se ei lopeta ennen kuin se lopetetaan"

Netta Tervonen oli maanantaina illalla Porin Kirjurinluodossa kuvaamassa auringonlaskua miehensä kanssa. Tervonen kuvaa blogiinsa myös luontokuvia.

Pariskunta päätti kävellä vielä lintutarhan kautta. Sieltä löytyi erikoinen linnunpesä korokkeelle nostettuna.

– Ensimmäinen reaktioni oli hyi. Otin siitä kuitenkin kuvia.

Kotona valokuvia katsoessa linnunpesä alkoi askarruttaa. Netta Tervonen päätti jakaa sosiaalisessa mediassa siitä kuvia.

– Raadollisuus tulee esiin. Kuva on kaunis ja samalla aikaa todella ruma. Toivon, että nämä kuvat herättävät jokaisessa jonkinlaista ajatusta ja oivallusta. Linnunpesän ei todellakaan kuuluisi näyttää tältä.

Yle Uutiset näytti kuvaa lintuasiantuntijalle, joka arveli pesää variksen tekemäksi.

Epäilys heräsi

Myöhemmin jutun julkaisun jälkeen biologi Janne Lampolahti alkoi epäillä kuvan todenperäisyyttä. Janne Lampolahti arvelee pesää ympäristötaiteeksi.

– Sinänsä hyvä muistutus roskaongelmasta. Rastaan- ja variksenpesissä näkyy toisinaan muovinriekaleita, pitäväthän ne vettä paremmin kuin risut ja heinä. Ja kestävät taivuttelua repeilemättä, Lampolahti sanoo.

Myös Bird Lifen toiminnanjohtaja Aki Arkiomaa arvelee, että pesä on ihmisen tekemä. Linnut vievät muovia pesään, mutta eivät Arkiomaan mukaan pysty kiertämään narua.

Paljastuu, että kyseinen taideteos on Heli Koskelan tekemä ja valmistunut vuonna 2016 Poriin.

Asiantuntijoiden mukaan linnut käyttävät kyllä muovia materiaalina, vaikka somessa huomiota herättänyt pesä ei ole linnun tekemä.

Simo Koskinen lähetti jutun julkaisun jälkeen toimitukseen kuvan, jossa pesässä on käytetty muovia. Kuva on otettu tammikuussa Helsingin Länsiterminaalissa.

"Kuvaa hyvin nykyaikaa"

Pirkanmaan Lintutieteellisen Yhdistyksen puheenjohtaja Jukka T. Helin sanoo, että hän on nähnyt muitakin valokuvia, joissa linnunpesässä on muovia.

– Linnut ovat luonnostaan kekseliäitä ja kiinnostuneita luontoon jääneistä materiaaleista. Ne saattavat viedä pesään myös paperia ja kiiltäviä esineitä.

– Tämä kuvaa hyvin nykyaikaa. Muovista on tullut rakennusaine linnunpesään, vaikka eihän se ole normaali pesäntekoaine, Helin sanoo.

Helin ei itse ole nähnyt vastaavaa, mutta tietoja muovista tulee jatkuvasti. Hänen mielestään on huolestuttavaa, että upeat petolinnut, kuten sääksi, ovat raahanneet muovia pesäänsä.

– Valitettavasti tämä on lisääntyvä ongelma. Valtameren lähellä olevilla linnuilla on löytynyt muovia mahoista. Ilmeisesti ongelma on tulossa myös Suomeen.

Luulee ravinnoksi hajun takia

Muovia on löytynyt esimerkiksi lokkien mahoista. Tämä voi olla vaarallista.

– Muovi on myrkyllistä. Lintu ei välttämättä pysty oksentamaan sitä varsinkin, jos muovi on nauhamaista. Sitä kertyy sitten elimistöön, Helin sanoo.

Helinin mukaan myös kalastussiimat ovat tästä syystä vaarallisia. Vastikään kuikka jäi siimaan kiinni, eikä sitä saatu autettua.

– Muovia näkee välillä myös lokkien jaloissa, kun nämä ovat käyneet kaatopaikalla.

Tuoreen tutkimuksen mukaan muoveihin kertyy planktonia ja ravinnon hajua.

– Lintu ajattelee tämän tuoksun takia muovia ravinnoksi ja syö sen.

Korjaus 8.5. kello 15.57 Lisätty kahden muun asiantuntijan kommentit ja tieto, että kyse on taideteoksesta. Lisätty myös valokuva linnunpesästä, jossa on tiettävästi käytetty muovia.

Uuden Tampereen yliopiston vallankäytöstä on jätetty valitus hallinto-oikeuteen. Tampereen yliopiston vaaleilla valitun konsistorin 19 jäsenestä kymmenen kertoo jättäneensä maanantaina valituksen Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen.

Valituksen taustalla on pitkään jatkunut kiista siitä, miten yliopistolakia sovelletaan säätiöyliopistoissa ja uudessa Tampereen yliopistossa. Konsistori on yliopistolain tarkoittama yliopistoyhteisön yhteinen monijäseninen toimielin, tavallaan akateeminen hallitus.

Valituksen jättäneet hakevat muutosta päätöksiin, joissa konsistorin ulkopuolinen jäsen valittiin konsistorin puheenjohtajaksi.

Uuden Tampereen yliopiston siirtymäkauden hallitus määräsi huhtikuussa yliopiston ensimmäisen konsistorin tilapäiseksi puheenjohtajaksi Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun dekaanin Antti Lönnqvistin.

– Tampereen yliopiston käynnistämiseen on liittynyt runsaasti lainopillisia epäselvyyksiä. Tilanne on edennyt niin pitkälle, että olemme pakotettuja hakemaan tuomioistuimelta kannan tehtyihin ratkaisuihin, koska niiden laillinen perusta on kyseenalainen, sanoo yksi valituksen jättäneistä konsistorin jäsenistä Ilona Taubert tiedotteessa.

Ei ensimmäinen valitus

Konsistorin jäsen Mikko Lampo sanoo, että säätiöyliopistot ovat tuoneet oikeudellista epäselvyyttä.

– Niiden toiminnan suhteesta yliopistolakiin on ollut epäselvyyttä siitä asti, kun uusi yliopistolaki hyväksyttiin vuonna 2009. Kiireellä ja huolimattomasti tehty yliopistolaki on aiheuttanut sekaannusta siinä, toteutuuko perustuslain turvaama yliopistojen itsehallinto säätiöyliopistoissa. Nyt pyrimme saamaan tähän ratkaisun tuomioistuimesta.

Valituksen jättivät professori Mari Hatavara, professori Arto Haveri, professori Risto Kunelius, professori Eeva Moilanen, erikoissuunnittelija Ismo Isopoussu, yliopistotutkija Hanna Kuusela, tutkimuskoordinaattori Kirsi Lumme-Sandt, yhteiskuntatieteiden ylioppilas Janne Kajander, yhteiskuntatieteiden kandidaatti Mikko Lampo ja kasvatustieteen ylioppilas Ilona Taubert.

Uuden Tampereen yliopiston on tarkoitus aloittaa toimintansa 1.1.2019. Valituksen tehneiden mukaan kysymys uuden yliopiston konsistorin puheenjohtajan lainmukaisuudesta on parhaillaan myös eduskunnan oikeusasiamiehen käsiteltävänä.

Konsistorin tilapäinen puheenjohtaja Antti Lönnqvist kertoo toimineensa yliopistolain, säätiömuotoisen Tampereen yliopiston johtosäännön sekä siirtymäkauden hallituksen määräysten mukaisesti.

– En itse näe sääntöjen välillä sellaista ristiriitaa, että se estäisi toimimisen tilapäisenä puheenjohtajana. Olen saanut konsistorin jäseniltä myös tukea tälle näkemykselleni.

Lönnqvistin mielestä energia pitäisi keskittää toiminnan kehittämiseen.

– Yliopiston asioita on vietävä siirtymäkauden aikana ripeästi eteenpäin, jotta uusi yliopisto voi aloittaa toimintansa täysipainoisesti vuoden 2019 alussa. Konsistorin puheenjohtajan tai johtosäännön roolia tässä yhtälössä ei kannata liioitella.

Tampere3-uudistuksen johtaja Marianne Kukko sanoo, että säätiömuotoisen Tampereen yliopiston johtosääntö perustuu säätiöyliopistoja koskevaan lainsäädäntöön, Tampereen korkeakoulusäätiön sääntöihin, aiemmin perustettujen säätiöyliopistojen johtosääntöihin sekä Tampereen kolmen korkeakoulun sitoumukseen rakentaa yliopiston toiminta samoille toimintaperiaatteille, joilla säätiöyliopistot tällä hetkellä toimivat.

– Säätiöyliopiston konsistorin osalta puheenjohtajasta ei ole säädetty yliopistolaissa, mikä tarkoittaa, että siitä säädetään yliopiston johtosäännössä. Uuden yliopiston johtosääntöön kirjattu menettely, jossa puheenjohtajana toimii yliopiston provosti, vastaa Aalto-yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston käytäntöä, Kukko sanoo.

– Odotamme oikeusasiamiehen kannanottoa asiaan. Tarvittaessa säätiöyliopiston johtosääntöä ja sääntöjä voidaan muuttaa, hän jatkaa.

Muokkaus kello 22.15 lisätty tilapäisen puheenjohtajan ja Tampere3-uudistuksen johtajan kommentit.

Mies löi vaimoaan ja väliin tulleita sosiaalityöntekijöitä veitsellä tammikuun puolivälissä Hervannassa. Pirkanmaan käräjäoikeus on antanut asiassa tuomionsa. Mies tuomittiin viiden vuoden ja kuuden kuukauden vankeuteen. Lisäksi mies tuomittiin maksamaan korvauksia mm. kivusta ja särystä yhteensä vajaat 17 000 euroa.

Sosiaalityöntekijät olivat tulleet asuntoon, sillä lapsen äidin lastensuojeluun kertoman perusteella oli herännyt epäilys pariskunnan lapsen turvallisuudesta. Kotikäynnillä oli tarkoitus vahvistaa vanhempien kasvatuskykyä ja tukea ongelmatilanteen selvittämisessä sekä uuden asunnon löytämisessä. Mies vastusti väkivalloin.

Rikosnimikkeinä olivat puolison osalta tapon yritys sekä pahoinpitely. Samalla mies tuomittiin myös siitä, että hän pahoinpiteli puolisonsa edellisenä päivänä.

Sosiaalityöntekijöiden kohdalta kyseessä oli oikeuden mukaan törkeä pahoinpitely, törkeän pahoinpitelyn yritys ja virkamiehen väkivaltainen vastustaminen.

Tuomittu on ilmoittanut tyytymättömyytensä. Tuomio ei ole lainvoimainen.

Kaupunki järjesti työntekijöille kriisiapua heti tilanteen jälkeen. Myös turvallisuusohjeet on tarkistettu.

"Eräänä päivänä pihalta tullut tyttö tiedotti naama kalpeana: Jaanin veljekset ovat pihalla, kattokais lasista. Kauhu valtasi forssalaistytöt. Tiesimme kokemuksesta millaisella asialla veljekset liikkuivat. Niinpä kohta kajahtelivatkin kasarmien seinät huudoista, joilla kutsuttiin yli kaksikymmentä forssalaispoikaa kuulusteluihin. Viimeinen huudettu nimi kuului omassa huoneessamme olevalle tytölle. Naimi, pieni hiljainen ihmisen alku, miksi hänet huudettiin. Sanaa sanomatta kalpeana pelosta tyttöparka noudatti kutsua ja lähti viimeisen kerran luotamme."

Näin on kirjoittanut punavanki Ida Maria Saarinen muistelmateoksessaan.

Enni Maria Mäntynen tai 15-vuotias Naimi Sofi Sulkanen eivät olleet ainoat lapset, jotka teloitettiin punavankileirien alkuaikoina. 13-vuotias Yrjö Albert Linnanen, 15-vuotias Elsa Ester Nurmi ja samanikäinen Lyyli Dagmar Virtanen kokivat saman kohtalon. Eri arvioiden mukaan 54 punaista ja seitsemän valkoista alle 16-vuotiasta lasta teloitettiin tai ammuttiin vuoden 1918 tapahtumissa.

Nälkä vei punalapset kaartiin ja vankileireille

Vankileireille joutuneista lapsista moni kuului punakaartiin, mutta ei välttämättä omasta halustaan.

– Lapset ajoi kaartiin nälkä ja pakko. Punakaartissa sai ruokaa ja joskus vanhemmat pakottivat liittymään niihin, jotta lapsi sai syödäkseen ja rahaa, kertoo lähes ainoana Suomessa perusteellisesti lasten asemaa vuoden 1918 sodassa tutkinut Tuulikki Pekkalainen.

Lapsen asema oli sata vuotta sitten täysin erilainen kuin nykyään. Oikeastaan koko käsite lapsi oli monille vieras. Lapset olivat töissä tehtailla ja pajoissa.

– Yhtä lailla lapset pakotettiin punakaartissa ottamaan ase. Eräs 13-vuotias poika ampui itseään vasempaan käteen, ettei hänen olisi tarvinnut mennä taisteluihin. Nykypäivän Syyrian lapsisotilaita kauhistelevat voivat miettiä sitä, että sata vuotta sitten Suomessa oli sama tilanne.

Myös lapset kulkivat pakolaisvirran mukana.

– Osa perheensä kanssa, osa jopa yksinään, kunnes joutuivat vangituiksi, kertoo Pekkalainen.

Ironiaa lienee se, että ensin lapset joutuivat punakaartiin paljolti nälän pakottamina ja sen jälkeen heidät suljettiin vankileireille vielä kurjempiin oloihin.

Todelliset tappajat: nälkä ja taudit

Omasta surkeasta voinnista huolimatta naisten ja lasten kohtalo kosketti Lappeenrannan vankileirillä virunutta miesvankia. Näin muistelmissaan kertoo Juhana Muikku.

"Viereisessä huoneessa on suuri joukko naisia ja lapsia. Sydäntä särkee, kun kuulee lasten yhtenään pyytävän ruokaa, jota ei kuitenkaan ole. Mitä tunteekaan äiti rinnassaan kuullessaan rakkaan pienokaisensa nälän vaikerrusta? Vaikka äiti säästäisi kaikki muruset lapsilleen, ei se kuitenkaan riittäisi. Tämmöisen olotilan jakaminen ei ole enää muuta kuin tahallisesti järjestettyä kiduttamista, josta on nälkäkuolema ennen pitkää seurauksena."

Punavangin ennustus piti paikkaansa. Nälkä tappoi. Se tappoi myös lapsia.

Toinen punavanki Ivar Pousi kuvasi muistelmissaan jatkuvaa nälkää.

"Muistan tuon nälän. Ei hetkeäkään saanut ajatustaan muihin asioihin kiinnittymään. Aina oli vain leipä mielessä. Jos valvoi tai nukkui, niin sama juttu. Unissaan näki leipää ja kaikkea muuta ruokaa, mutta ei vaan koskaan saanut syödä."

Nälkä ajoi myös syömään kaikkea mahdollista. Ruoho oli todella vihreämpää vankileirin tuolla puolen, koska vihreä kasvusto ja juuretkin syötiin leirien alueelta.

Vangit kalusivat Suomen kasarmin lehmuksen

Hämeenlinnan vankileirillä ollut tuleva kansanedustaja Elli Nurminen muisteli, että lehmuksestakin tuli ruokaa.

"Ennen kuin kesä oli lopussa, lehmus oli puhtaaksi syöty, suoranaisesti syöty, sillä vangit kiipesivät näissä puissa, söivät sen lehdet ja kuorivat sen rungon, että se oli ihan puhtaaksi kaluttu suuri lehmus, jonka piti antaa varjoa ja viihtyvyyttä kasarmin pihassa."

Punavanki Viljo Sohkanen puolestaan kertoo, että alueelle erehtynyt vartijan ampuma kissa syötiin.

"Vähän surkean näköinen se on märkänä ja verisenä. Nyljemme ja paloittelemme sen, sitten sillin lioitusvettä mausteeksi. Sitkeää lihaa, mutta on hyvää. Kun lihat on syöty, kaavimme nahasta karvat pois, paloittelemme ja keitämme senkin. Ei sitä hampailla niin hienoksi saa, että voisi niellä, mutta maukasta se on pureskella ja imeskellä."

Sama kohtalo oli vankilaan eksyneellä koiralla. Sitä muisteli punavanki Aapeli Heikkilä.

“Eräänä iltana meitä potkaisi onni. Huoneemme ovi oli vähä auki ja koira tuli sisälle. Yksi roistoista otti sen kiinni ja nappas klapilla päähän. Nahat ja suolet laitoimme muurin taakse, lihat laitoimme pakkiin kiehumaan. Viisi tuntia kesti, ennen kuin hampaat pystyi lihaan. Minä sain omakseni toisen puolen päästä. Söin silmän ja kaiken mistä pystyin pieneksi saamaan. Iso apu oli vaan koirankin keitto, nälkäinen syö vaikka raatoa.”

Vankileirillä oli Tuulikki Pekkalaisen tutkimuksen mukaan 1482 alle 16-vuotiasta. Pekkalaisen mukaan luku on epävarma, koska vuoden 1918 tilastot eivät ole luotettavia. Eniten lapsia oli Hämeenlinnan leireillä, 310. Riihimäellä lapsia oli 197 ja Lahdessa 147. Kaikkiaan lapsia on kirjattu 35 vankileirille.

Vähäinenkin ruoka yökötti jopa nälkäisiä

Hämeenlinnan vankileirillä 17-vuotiaana ollut Ida Maria Saarinen kuvaa ruokaa iljettäväksi.

“Kaurankuorivelli ja ikivanhoista juureksista tehty keitos vielä jotenkin menettelivät, mutta kapakalasoppa oli niin inhottavaa, etten saanut sitä löyhkältään millään niellyksi. Jollekin annokseni aina kelpasi. Miesten kasarmin seinustalla istuskeli maassa nälkiintyneitä poikia, jotka söivät mitä vain.”

Vankilassa lapset taistelivat samasta ruuasta aikuisten kanssa.

– Lapset eivät olleet erikoisasemassa. Lapset viruivat vankileireillä muiden seassa, kertoo Tuulikki Pekkalainen.

Leireiltä selvinneet kuvasivat nälkää ja ruuan puutetta karmein esimerkein. Näin asiat muisti Ida Maria Saarinen.

“Ihmisyys oli noista onnettomista olennoista jo kuollut nälkään, vaikka raihnainen keho vielä yritti luittensa päällä kävellä. Nuurittiin mahdolliset ja mahdottomat paikat, nyhdettiin hiekkaan nousseet rikkaruohot ja puista lehdet niin korkealta kuin käsi ulettui.”

“Tällaisenkin tapauksen näkijäksi (veljeni) Kalle oli nähnyt. Hänen lähin kaverinsa oli saanut kotipaketin, jossa oli ollut kilon verran hampuusimakkaraa. Malttamattomuudessaan poika oli hotkinut koko erän yhdellä kertaa, sillä seurauksella, että maha työnsi annoksen oksennuksena takaisin. Siihen oli ilmestynyt useampi luuranko kaapimaan maasta oksennusta suuhunsa. Oli mulla täys tyä niitä pois ajaessani ja potkiessani santaa oksennuksen päälle”

Näissä oloissa kuoli toista sataa alle 16-vuotiasta lasta. Eniten heitä kuoli Hämeenlinnassa, jossa lapsivankeja oli selvästi eniten. Suhteellisesti eniten lapsia menehtyi Tammisaaren leirillä, joka oli muutenkin leireistä kaamein. Useampi kuin joka viides Tammisaaressa virunut lapsi kuoli.

Isorokko, espanjantauti, punatauti ja lavantauti

Nuori Ida Maria Saarinen joutui todistamaan tautien tuovan kuolemaa Hämeenlinnassa.

“Mutta sellainen kauhua herättävä tauti kuin isorokko oli puhjennut miesten keskuudessa. Kaksi forssalaispoikaakin siihen kuoli. Aivan tavalliseen ripuliinkin kuoli miehiä yhtenään. Heinäkuun kuumien päivien tultua pelkästään näljän heikkoudesta kuoli kymmeniä luurangoksi laihtuneita vankeja joka päivä. Pihalla liikkuessa sattui useinkin näkemään lastattavan ruumiita vajasta vankkureille. Kuin halkoja vaan niitä ladottiin kerroksittain ja kalkkia heitettiin välliin.”

Vankileirien kuolinsyitä on vaikea tilastoida tarkkaan. Ei tiedetä, kuinka moni sai surmansa väkivaltaisesti, mutta on selvää, että valtaosa kuoli nälkään ja tauteihin. Näiden kahden kuolinsyyn erottaminenkin on vaikeaa. Vankileirien kuolinsyymerkinnät ovat osin epämääräisiä tai puuttuvat kokonaan.

Heinäkuun kuumien päivien tultua pelkästään näljän heikkoudesta kuoli kymmeniä luurangoksi laihtuneita vankeja joka päivä. Ida Maria Saarinen

Jos kuolinsyyksi on merkitty “heikkous”, on vaikeaa tietää, mitä se tarkoittaa. Pekkalaisen mukaan suolistosairaudet johtuivat usein surkeasta ruuasta tai juomasta, joten kuolinsyy, esimerkiksi suolitulehdus, oli nälän johdannainen.

Toisaalta nälästä heikot vangit olivat alttiita kaikille kulkutaudeille. Esimerkiksi isorokko, tulirokko ja espanjantauti veivät heikentyneitä vankeja hautaan.

Eräs syy oli myös surkeat lääkintäolot. Ainakin aluksi leireillä oli vähän lääkäreitä ja olemattomasti tehokkaita lääkkeitä. Elli Nurmisen aikalaiskuvaus kertoo myös lääkäreiden ahdistuksesta.

“Sinne oli kyllä kutsuttu eräs nuori lääkäri tänne Poltinaholle siinä mielessä, että nyt voitiin sanoa, että siellä oli lääkärikin, mutta tämä sama nuori lääkäri, joka kait ei ollut vielä ihan valmiskaan, nosteli nyrkkiänsä ilmaan ja sanoi, että hänet on aivan syyttömästi pantu tämmöiseen helvettiin, jossa ei ole minkäänlaisia hoitomahdollisuuksia antaa apua näille ihmisille, jotka ovat täällä sairastuneet. Ei ole vuoteita, ei kerta kaikkiaan mitään puhumattakaan lääkkeistä, että tämä on kuin yksi helvetti niin kuin hän sanoi. Hänen täytyi mahdollisimman pian päästä täältä pois. Hän ihmettelee mikä voima on Suomen kansassa vaikuttamassa, että se ei kerta kaikkiaan lopeta tämmöistä ihmisrääkkäystä, jota voidaan harjoittaa näin suuressa mitassa.”

Helle tappoi nopeammin kuin haudankaivajat ehtivät kaivaa

Kuolemat olivat varsinkin alku- ja keskikesällä arkipäivää täyteen ahdetuilla leireillä. Leirejä oli alun perin yli 60, mutta varsin pian vangit keskitettiin suurempiin leireihin. Helsingin eri leireillä oli pahimmillaan yhteensä yli 13 000 vankia. Hämeenlinnan kolmella leirillä virui noin 11 500 punaista vankia. Myös Lahdessa, Tampereella ja Viipurissa vankeja oli yli 10 000.

A. Halosen vuonna 1928 toimittamassa Suomen luokkasota -kirjassa on tyly kuvaus kuolemista Tampereen vankileiriltä.

“Ruumiinkantajat todistivat, että kevään ja kesän aikana kuoli 70 henkeä vuorokaudessa ja heinä-elokuun vaihteessa ´siunattiin´ parisataa ruumista. Kärsimyksistään vapautuneiden vankien hautaus oli vailla inhimillisyyden ja säädyllisyyden lakeja. Ruumiit kuljetettiin pitkillä kärryillä alastomina, ladottuina parikymmentä päällekkäin.”

Tuulikki Pekkalaisen mukaan vuoden 1918 sodassa kuoli noin kolmesataa alle 16-vuotiasta lasta. Heistä poikia oli neljä viidesosaa ja tyttöjä yksi viidesosa.

Tässä luvussa on mukana parikymmentä vankileireillä ammuttua lasta.

Vankileireillä kuolleista yli sadasta lapsesta poikia oli yli neljä viidesosaa. Nuorimmat kuolleet olivat sylivauvoja. Vauvojen kuolemat olivat toki sata vuotta sitten tavallisia, mutta vankileirit eivät ainakaan parantaneet vauvojen mahdollisuutta selviytyä elämään.

Kuolleita vankeja oli niin paljon, että heitä haudattiin urakalla, eikä kuolleita juuri eroteltu iän tai sukupuolen perusteella. Kaarlo Karilan muistelma Hämeenlinnan vankileiriltä kertoo vankien karusta viimeisestä matkasta.

“Venäläiset kuormarattaat lyötiin täyteen alastomia ruumiita ristiin rastiin, joka oli kuin joku halkokuorma. Suuren haudan reunalle ajettuaan nosti ajomies kärryt pystyyn ja kaatoi ikäänkuin santakuorman. Toverit kaivoivat hautaa suurella voimalla ja toiset peittivät “valtiopettureita” ilman mitään erikoisia seremonioita. -- Kun alkoi olla kuumat kesäpäivät, niin yhä enempi tovereita saatiin kantaa liiteriin ja kun ajurit eivät ehtineet tarpeeksi ajaa, eivätkä nälkäiset haudankaivajat saaneet tarpeeksi hautoja, niin antoi liiteri tavattoman hajun koko kasarmialueelle.”

Lasten kärsimys jatkui sodan jälkeen

“Toisinaan taas hän huusi avuttomana missä on minun poikani. Antakaa hänet syliini. Tahdon kuolla yhdessä hänen kanssaan.”

Riihimäkeläisen naisen toive saada nähdä poikaansa ei toteutunut. Murhenäytelmää seurannut nimimerkki KAS kirjoitti muistelmissaan, että nainen ammuttiin pian pyyntöjensä jälkeen. Häneltä jäi kertojan mukaan leirillä mukana ollut pieni poika.

Selviytyikö poika hengissä, ei tiedetä. Moni lapsi kuitenkin selviytyi, mutta monen lapsen äiti tai isä ei.

Filosofian tohtori Mervi Kaarnisen tutkimusten mukaan Suomessa oli 15 000–20 000 alle 15-vuotiasta sotaorpoa vuoden 1918 tapahtumien jälkeen.

– Lukujen laaja haarukka johtuu siitä, että vuoden 1919 tilastot eivät olleet täydellisiä. Lisäksi perhekäsite oli tuolloin hyvin monimuotoinen, joten orpojen laskentatapa vaihteli, kertoo Mervi Kaarninen.

Sotaorvoista noin tuhat oli valkoisten jälkeläisiä, loput punaisten. Arviolta 20 000 orvosta noin tuhat oli täysorpoja.

Väheksyntää ja kerjuuta

Punaisten lapset saivat kärsiä isiensä ja äitiensä aatteen vuoksi pitkään sisällissodan jälkeen. Esimerkiksi osa opettajista kohteli kaikkia punalapsia kouluissa paikoin kurjasti. Mervi Kaarnisen Punaorvot 1918 -kirja antaa hyvän kuvan lasten kohtaloista.

“Kouluajan muistan hyvin. Meillä oli alakoulussa opettajana lotta. Hyvin innokas. Hän piti koulussa lottapukua, että sitä ei päässyt unohtamaan. -- Hän teki selvän eron. Punikkien lapset, vaikka olisi kuinka hyvin osannut läksyt, eivät hyviä numeroita saaneet. Luokan muutamat valkoiset lapset olivat kuin prinsessoja."

Punalapsista kovin kohtalo oli orvoilla. Useat joutuivat elättämään itsensä kerjuulla. Vuoden 1918 syksyllä arvioitiin, että tuhansia lapsia liikkui kerjuumatkalla ympäri Suomea. Lapsia oli ovilla ja ravintoloissa, kaduilla ja maanteillä, liikehuoneistoissa, rautatievaunuissa. Viranomaisten mielestä lasten kerjuu oli kehittynyt järjestelmälliseksi ammattikerjuuksi.

Kaarnisen kirjan esimerkki pienen pojan nelivuotisesta vaelluksesta läpi Suomen on lähes uskomaton.

“Pieni kulkijapoika on mieroa kierrettyään päätynyt Helsingin pitäjän köyhäintalolle. 12-vuotias poikanen kyseltäessä ilmoitti itsestään ja kohtalostaan seuraavasti: Kansalaissodan aikana poistui hänen isänsä kotoaan, joka sijaitsi Kajaanin Alakylässä. Poikanen arveli, että isä meni sotaan. Kun aikaa kului, eikä isä palannut ja ruoka loppui, jätti poikanenkin tyhjän kodin. Hänellä ei ollut äitiä eikä sisaruksia elossa. Aluksi hän suuntasi Rovaniemelle. Sieltä hän kääntyi etelään, kunnes saapui Uudellemaalle.

Siis lähes neljä vuotta on tämä 8-vuotiaana kotoaan lähtenyt poika, joka sanoo nimekseen Erkki, kierrellyt mieroa. Epäilemättä on tämä pieni vaeltaja saanut lähes neljä vuotta kestäneellä matkallaan kovaakin kokea, mutta pärjännyt vain on.”

Tuskin kukaan tietää, kuinka monta syyrialaista lasta vaeltaa parhaillaan orpona yksinään sodan nälkiinnyttämässä maassa. Tämän päivän Suomessa kahdeksanvuotiaan pisin yksinään kuljettu matka lienee kotoa kouluun ja takaisin.

Lähteet:

• Tuulikki Pekkalainen: Lapset sodassa 1918, Tammi 2014.
• Viljo Sohkanen: Punakaartilaisen päiväkirja, Weilin&Göös 1967.
• Aapeli Heikkilän muistelmat kirjassa Tuulikki Pekkalainen ja Seppo Rustanius: Punavankileirit, Suomalainen murhenäytelmä 1918, Tammi 2007.
• Ida Maria Saarinen: Nokkosia ja harakankukkia, Otava 1973.
• Halonen A. (toim.): Suomen luokkasota. Historiaa ja muistelmia. Amerikan Suom. Sos. Kustannusliikkeiden Liiton Kustantamo, Superior, Wisconsin, kirjasta Tuulikki Pekkalainen ja Seppo Rustanius: Punavankileirit, Suomalainen murhenäytelmä 1918, Tammi 2007.
• Mervi Kaarninen: Punaorvot 1918, Minerva Kustannus Oy 2008.
• Työväen arkisto: 323.2 Vuoden 1918 arkisto, HM12: Iivar Anttoninpoika Pousi: Murheen vuosi.
• Työväen arkisto: 323.2 Vuoden 1918 arkisto, HM11: Kaarlo Karila: muistelmia Hennalan ja Hämeenlinnan vankileireiltä.
• Työväen arkisto: 323.2 Vuoden 1918 arkisto, HM13: Nimimerkki KAS: Kolme päivää haudankaivajana Riihimäen vankileirillä kesällä.
• TMT: 172:2804 Työväen arkisto. Elli Nurminen.
• Työväen arkisto: 323.2 Vuoden 1918 arkisto, HV 60: J.H. Muikku.

Tampereen yliopistollinen sairaala (Tays) on luovuttanut väärän vainajan hautaustoimistolle. Taysin tiedotteen mukaan keskussairaala luovutti väärän vainajan inhimillisen virheen vuoksi toukokuun alussa.

Vainaja ehdittiin tuhkata ennen kuin paljastui, että sairaalasta oli noudettu väärä vainaja. Omaiset eivät olleet vielä päättäneet tuhkauksesta. Tuhkattavaksi tarkoitettua vainajaa ei puolestaan ollut haettu sairaalasta.

Virhe paljastui sairaalalle aamupäivällä maanantaina. Sairaala otti välittömästi yhteyttä vaihtuneiden vainajien omaisiin ja pyysi virhettä anteeksi.

– Mehän emme voi koskaan korvata tällaista perustavaa laatua olevaa virhettä. Ymmärrämme omaisten tuskan ja yritämme olla heidän tukenaan. Tämä on sellainen virhe, että sanat eivät riitä eikä ole oikein tekoja, sanoo Pirkanmaan sairaanhoitopiirin vainajatoiminnasta vastaava toimialuejohtaja Sally Järvelä.

Sairaalan mukaan virheeseen on monta syytä ja siihen liittyy useita henkilöitä. Sairaala on ottanut välittömästi käyttöön kaksoistarkastuksen vainajien luovutuksessa, jotta virhe ei uusiutuisi. Mahdollisista taloudellisista korvauksista sairaala keskustelee omaisten kanssa myöhemmin.

Vastaavaa ei ole aiemmin tapahtunut

Virhe kävi ilmi, kun vahingossa luovutettu vainaja oli tarkoitus ottaa esiin säilytyksestä.

– Kun hän ei ollut paikallaan, aloimme selvittää asiaa ja tämä kauhea tapahtuma lähti selviämään, Järvelä sanoo.

Järvelän mukaan sairaala kävi läpi kaikki säilytyksessä olevat vainajat, minkä jälkeen virheeseen johtanut tapahtumaketju alkoi tarkentua. Järvelä sanoo, että moni asia meni pieleen eikä asiaa tarkistanut niin moni ihminen ja niin monta kertaa kuin olisi pitänyt.

– Siinä ketjussa on ollut ainakin 3–4 kohtaa, jossa asia olisi pitänyt käydä ilmi. Näissä kaikissa kohdissa, vaikka teimme aivan normaalia toimintaa, meidän turvajärjestelmämme pettivät, Järvelä sanoo.

Järvelän mukaan vastaavaa virhettä ei ole sairaalassa aiemmin tapahtunut.

Myös työntekijät järkyttyivät

Virheen paljastumisen jälkeen käyttöönotettu kaksoistarkastus tarkoittaa sitä, että tästä lähtien vainajan luovutuksessa sekä hautaustoimiston että sairaalan henkilökunnan edustaja tarkistavat vainajan rannekkeen ja henkilötiedot sekä vahvistavat allekirjoituksillaan, että kaikki tiedot täsmäävät.

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on aloittanut selvityksen asiasta ja ottanut yhteyttä viranomaisiin. Selvityksen jälkeen sairaalan toimintatapoihin voi tulla lisää muutoksia.

– Otamme vilpittömästi osaa omaisten suruun. Pyydämme anteeksi hyvin poikkeuksellisen virheen aiheuttamaa lisätuskaa ja kannamme tästä vastuun, sanoo sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Kari-Matti Hiltunen.

Sally Järvelän mukaan sekä omaisia että työntekijöitä pyritään tukemaan asian käsittelyssä kaikin mahdollisin tavoin.

− Tapahtuma on järkyttänyt myös asiassa toimineita työntekijöitä. Olemme kaikki todella pahoillamme, Järvelä sanoo.

Omaiset ovat antaneet sairaanhoitopiirille luvan tiedottaa tapahtumasta yleisellä tasolla. Yksityiskohtaisia tietoja ei yksityisyyden suojan vuoksi voida antaa. Sairaala toimittaa lopullisen selvityksen virheellisesti tuhkatun vainajan perheelle.

Lue lisää:

Valvira erikoisesta tapauksesta: Ei ole ensimmäinen kerta, kun Suomessa luovutetaan väärä vainaja sairaalassa

Sosiaalinen media on lisännyt yliopistotutkijoiden turvattomuuden kokemusta. Uutena uhkana pidetään muun muassa sosiaalisen median vaikutuksia tutkijoiden sananvapauteen.

Viiden yliopiston henkilöstöstä joka neljäs arvioi tutkijoiden sananvapauden tilan heikentyneen kahden viime vuoden aikana. Yhteiskuntatieteellisillä aloilla ongelma koetaan muita aloja suuremmaksi. Lähes puolet yhteiskuntatieteellisen alan vastaajista kokee tutkijoiden sananvapauden tilan huonontuneen kahden viime vuoden aikana.

– Some on tuonut uuden elementin turvattomuuden kokemukseen. Ei voi olla koskaan varma, joutuuko videoitavaksi tai muutoin tallennettavaksi ja sosiaaliseen mediaan levitettäväksi, nimetön yliopistonlehtori kertoo tutkimuksessa.

Tutkimusryhmään kuuluva yliopistonlehtori Vuokko Kohtamäki sanoo, ettei hänen tiedossaan ole, että tällaista olisi tapahtunut. Huoli on silti olemassa.

– Luennoilla käytetään nykyään älylaitteita, joita ei pysty opettajana seuraamaan. Vastaaja on alkanut sitä miettiä, Koivumäki sanoo.

Tiedot käyvät ilmi Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun kyselystä, jonka aineisto kerättiin viiden yliopiston eli Helsingin yliopiston, Lapin yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston, Tampereen yliopiston ja Turun yliopiston henkilöstöltä.

Vastaajia oli 935. Heistä 22 prosentilla oli omakohtaisia kokemuksia työpaikan uhka- ja väkivaltatilanteista.

Uhkatilanteet liittyivät yleensä tietovuotoihin tai tietoturvarikkomuksiin, yllättävään tai arvaamattomaan käyttäytymiseen tai ilkivaltaan ja omaisuuteen kajoamiseen.

Monet tutkijat ovat Kohtamäen mukaan huolissaan myös siitä, miten tutkimustuloksista kerrotaan julkisuudessa. Tämä voi johtaa vihapuheeseen.

Yleinen turvallisuuden tunne hyvä

Yleinen turvallisuuden tunne yliopistoissa työskentelevillä on hyvä. Yliopistoissa työskentelevistä 57 prosenttia pitää yliopistoa turvallisena työympäristönä ja turvallisuuden valvontaa työpaikallaan riittävänä. 92 prosentia kokee työskentelyn arkipäivien aikana hyvin turvalliseksi tai turvalliseksi.

Tutkimuksen mukaan yliopistoissa on nähtävissä muitakin uudenlaisia uhkia kuin sosiaalinen media. Näitä ovat uhkaaminen ja uhkaava, yllättävä tai arvaamaton käyttäytyminen, vihapuhe, tietojärjestelmiin tunkeutuminen, henkinen väkivalta sekä fyysisen väkivallan mahdollisuus.

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston Valviran mukaan väärän vainajan luovutus sairaalasta ei ole Suomessa ainutlaatuista, mutta erittäin harvinaista. Tampereen yliopistollinen sairaala (Tays) tiedotti keskiviikkona, että Taysin keskussairaala oli luovuttanut hautaustoimistolle väärän vainajan toukokuun alussa.

Virhe kävi ilmi maanantaina aamupäivällä. Vainaja ehdittiin tuhkata ennen kuin paljastui, että sairaalasta oli noudettu väärä vainaja.

– Suomessa on ennenkin tapahtunut niin, että sairaala on luovuttanut väärän vainajan, sanoo terveydenhuollon valvontaosaston johtaja Tarja Holi Valvirasta.

Holi ei kuitenkaan muista, mikä vainajan kohtalo tällaisessa tapauksessa on ollut, eli onko aiemmin väärä vainaja tullut tuhkatuksi.

Holi sanoo, että vainajien luovutustavasta ei ole olemassa mitään normia tai pykälää. Jokainen yksikkö päättää ja ohjeistaa itse, miten vainajan luovutus tehdään.

– Tietysti itsestään selvää on, että luovutustavan täytyy olla luotettava, ettei tällaista pääse tapahtumaan. Tässä on ilmeisesti tapahtunut niin, että toiminta on pettänyt monessa eri kohdassa, Holi sanoo.

Holi kertoo, että Taysin tekemästä virheestä on tullut ilmoitus aluehallintovirastolle ja Valviralle. Valvontaviranomainen seuraa, että Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tekee kaikki tarvittavat toimenpiteet virheiden ehkäisemiseksi.

– Tekemättömäksi tapahtunutta ei saa, mutta on estettävä, että tällaista ei koskaan enää tapahtuisi, Holi sanoo.

Kun Valvira saa Pirkanmaan sairaanhoitopiirin selvityksen asiasta, viranomainen arvioi, pitääkö vainajia säilyttäviä yksiköitä yleensä ottaen ohjeistaa uudelleen.

Perinteisestä päivätyöstä poikkeavat työajat voivat lisätä avioeron riskiä. Tampereen yliopiston tutkimusryhmän alustavien tulosten perusteella esimerkiksi ilta- tai yötyötä tekevillä on virka-aikaan työskenteleviä suurempi riski erota puolisostaan.

Tutkimusaineisto paljastaa myös, että epätyypilliseen aikaan töitä tekevät viettävät muita palkansaajia vähemmän aikaa puolisonsa kanssa. Tämä on parisuhteen kannalta uhkaavin yhdistelmä.

– Eroriski korostuu erityisesti niillä palkansaajilla, joilla on päivätyöstä poikkeava työaikamuoto ja jotka lisäksi viettävät vähän aikaa puolison kanssa, sanoo sosiaalipolitiikan professori Nätti sanoo.

– Parisuhteen pituuden kannalta paras tilanne on se, että tehdään päivätyötä ja on riittävästi puolisoaikaa, Nätti sanoo.

Nätin johtaman tutkimusryhmän tutkimus perustuu kyselyaineistoihin palkansaajien työajoista ja perheiden ajankäytöstä. Nämä aineistot on yhdistetty Tilastokeskuksen rekisteriaineistoon. Sen avulla tutkijat näkevät, miten ihmisten työurat kehittyvät ja miten kauan parisuhteet kestävät.

Seurauksia sekä terveyteen että perheeseen

Nätti korostaa, että tulokset ovat alustavia. Kansainvälisestikin vuorotyöläisten eroriskistä on vielä vähän kokemusperäistä tutkimusnäyttöä. Alustavia havaintoja ei kuitenkaan voi ohittaa olankohautuksella.

– Kyllä minä ajattelen, että näillä tuloksilla on selkeä yhteiskunnallinen sanoma. Silloin kun lisätään päivätyöstä poikkeavia työaikamuotoja, niin sillä on tiettyjä seurauksia sekä terveyteen, mitä on paljon tutkittu, että ilmeisesti myös perheeseen, Nätti sanoo.

Poikkeuksellisten työaikojen yleistymisestä puhutaan usein julkisuudessa, mutta muutos ei ole niin suuri kuin mediahuomio ehkä antaa ymmärtää. Suurin osa suomalaisista tekee yhä perinteistä päivätyötä.

Entä kiireen ja osa-aikatöiden vaikutus?

Tamperelaiset ovat tutkineet myös muun muassa työssä koettua kiirettä ja vastentahtoisesti tehtyjä osa-aikatöitä. Professorin mukaan näiden vaikutuksesta parisuhteeseen on kuitenkin vähän tutkimustietoa.

– Tämä on yksi alue, jota olisi syytä tutkia, Nätti sanoo.

Professori ei myöskään halua vielä arvioida sitä, vähentävätkö epätyypilliset työajat nuorten halua hankkia lapsia.

– Vaikea, mutta erittäin mielenkiintoinen kysymys. En ehkä vielä vetäisi sentyyppisiä johtopäätöksiä, että tämä olisi erityisesti nuorten ongelma, Nätti sanoo.

Tampereen keskusta ja reitti kohti Hervantaa on täynnä työmaita. Liikennejärjestelyt muuttuvat miltei päivittäin. Tampereella on tullut vakiintuneeksi sanonnaksi se, että aamuinen reitti voi olla jo iltapäivällä poikki.

Aiemmin tänä vuonna hitiksi nousi Sami Björkvistin ottama kuva työmaiden ja bussien täyttämästä Hämeenkadusta. Ilmiöstä kirjoitti mm. Aamulehti.

Nyt ratikkatyömaiden lomassa liikkuvien elämää yritetään helpottaa kännykkäilmoituksilla. Tavoitteena on parantaa tiedonkulkua edes osalla kaupungilla liikkuvista.

Eri alueilla saa eri ilmoitukset

Alueella liikkuvien älypuhelimiin pannaan ilmoituksia lähimpien työmaiden etenemisestä ja liikennejärjestelyistä. Työmaat on jaettu neljään alueeseen.

Alueina ovat: keskusta (Pirkankatu, Hämeenkatu ja Itsenäisyydenkatu), Kaleva (Sammonaukio, Teiskontie, Tekunkatu, Kuntokatu, Vieritie, Sammonkatu sekä Rieväkatu), valtaväylä (Hervannan valtaväylä) sekä Hervanta (Insinöörinkatu, Atomipolku, Hermiankatu, Tohtorinpuisto ja Makkarajärvenkatu).

Käytössä on tarroilla merkittyjä tulitikkuaskin kokoisia bluetooth-majakoita. Ne lähettävät ilmoituksen, mikäli kännykässä on bluetooth päällä ja nearby-toiminto aktiivisena tai sellainen sovellus ladattuna.

Systeemi on käytössä projektipäällikkö Anni Joelan mukaan varmuudella vuoden loppuun, mutta todennäköisesti ratikan valmistumiseen asti. Sen jälkeen majakoita voidaan käyttää muuhun tiedottamiseen.

Tampereen ratikkareitin ensimmäinen osuus otetaan käyttöön vuonna 2021.

Pyöräily on tehokas tapa kunnon kohotukseen ja painon hallintaan. Arkijärjellä ajateltuna on selvää, että sähköpyörä häviää pyörälle kuormittavuudessa, mutta kysymys kuuluu, kuinka paljon?

Suomessa sähköpyöräilyä on tutkittu vielä melko vähän, mutta maailmalta tutkimustietoa löytyy jonkin verran. Tampereella toimivan UKK-instituutin erikoistutkija Minna Aittasalo kertoo, että tutkimuksia on tehty muun muassa Tanskassa, Hollannissa, Belgiassa, Sveitsissä, Norjassa ja Kiinassa, eli maissa, joissa pyöräillään paljon. Jonkin verran tutkimustietoa on kertynyt myös Britanniasta ja Yhdysvalloista.

Tutkimukset osoittavat, että vaikka sähköpyöräilyssä fyysinen kuormitus jää tavallista pyöräilyä pienemmäksi, se kuitenkin yltää täyttämään terveysliikunnan suositukset ja riittää näin terveysvaikutusten aikaansaamiseen. Tämä koskee sähköavusteisen pyörän kaikkia avusteisuustasoja.

– Vaikka käyttäisi suurinta mahdollista avusteisuutta, sähköpyöräily on teholtaan kohtuullisen kuormittavaa eli sellaista, joka hieman hengästyttää ja nostaa sykettä. Sähköpyöräilyn onkin todettu yhdysvaltalaistutkimuksessa parantavan liikuntaa harrastamattomien henkilöiden maksimaalista hapenottokykyä ja veren paastosokeriarvoja, Aittasalo sanoo.

– Sveitsiläisessä tutkimuksessa keskinkertaista (standard) avusteisuustasoa käytettäessä sähköpyöräilyn fyysinen kuormittavuus oli lähellä tavallista pyöräilyä. Sähköpyöräily suurella (high) avusteisuustasolla puolestaan vastasi ylämäkikävelyä.

Tutkimuksessa oli mukana 18 henkilöä. Kukin heistä käveli itse valitsemallaan vauhdilla 1,7 km ylämäkeen sekä pyöräili 5,1 km tavallisella polkupyörällä ja kahdella eri avusteisuustasolla sähköpyörällä.

Huonokuntoinen hyötyy enemmän

Sähköavusteisessa polkupyörässä ajaja saa lisävoimaa sähkömoottorista, joka käynnistyy, kun polkeminen aloitetaan ja pysähtyy, kun polkeminen lopetetaan tai pyörä saavuttaa tietyn nopeuden. Lain määrittelemä nopeusraja on 25 kilometriä tunnissa.

Avustuksen määrän voi valita yleensä vähintään kolmesta eri vaihtoehdosta, esimerkiksi niin, että ylämäessä käyttää korkeaa avustustasoa ja suoralla tieosuudella matalaa avustustasoa. Kokonaan ilman moottorin apua ajettaessa sähköpyörä on tavallista pyörää raskaampi.

Sähköpyöräilyssä pätevät samat lainalaisuudet kuin kaikessa kuntoilussa.

– Mitä huonommassa kunnossa on, sitä suuremmat kuntovaikutukset pienelläkin fyysisellä rasituksella on. Suurimmallakin avusteisuudella saa siis liikuntaa harrastamattoman kunnon kohenemaan, Aittasalo sanoo.

Pyöräilymäärä lisääntyy

Tutkimukset osoittavat, että sähköpyörät todella saavat ihmisen liikkeelle. Sähköpyöräilyn matalasykkeinen liikunta on eduksi esimerkiksi painonhallinnassa.

– Sähköpyörän hankkiminen madaltaa kynnystä lähteä liikkeelle ja saa ihmiset pyöräilemään useammin ja pidempiä matkoja. Tällä on suuri merkitys etenkin energiankulutuksen kannalta – koska sähköpyöräilijän päivittäinen kokonaisenergiankulutus nousee helposti suuremmaksi kuin lyhyempiä matkoja tavallisella pyörällä kulkevan, Aittasalo summaa.

– Yhdysvaltalaisessa haastattelututkimuksessa sähköpyörän hankkineet kokivat, että sähköpyörä toi heille takaisin pyöräilyn ilon. Tämä johtunee ainakin osaksi siitä, että sähköpyörällä polkeminen on kevyempää ja sillä pystyy kulkemaan pitkiäkin matkoja pienemmällä vaivalla kuin tavallisella polkupyörällä.

Suomessa suurin osa sähköpyöristä myydään keski-ikäisille ja sitä vanhemmille. Sama trendi on näkyvissä myös monissa muissa maissa, kuten Tanskassa, Itävallassa Yhdysvalloissa ja Australiassa.

– Näyttäisi myös siltä, että sähköpyöräilijät ovat tavallisiin polkupyöräilijöihin verrattuna koulutetumpia ja paremmassa sosioekonomisessa asemassa, Aittasalo sanoo.

– Tätäkään tietoa ei toisaalta voi yleistää kaikkiin maihin, koska muun muassa kulttuuri, ympäristöolot ja ilmasto vaihtelevat. Monissa maissa ei myöskään vielä ole kerätty tietoa sähköpyöräilijöistä.

Suomessa pyöräkauppiaat uskovat, että mielikuva sähköpyörästä vanhemman väen kulkuvälineenä on muuttumassa. Se näkyy mm. siinä, että pyörien mallivalikoima on nykyään laaja: matalarunkoisten kaupunkipyörien lisäksi tarjolla on iso kirjo vaihtoehtoja hybrideistä maastopyöriin.

Liike on lääke ja pyöräily palauttaa

Sähköpyörä voi joissain tapauksissa olla jopa tavallista pyörää parempi kuntoiluväline. Se sopii Aittasalon mukaan esimerkiksi sellaisille henkilöille, joilla on tavallista polkupyöräilyä rajoittavia nivelvaivoja tai hengitys- ja verenkiertoelimistön ongelmia.

– Sähköpyöräilyn fyysinen kuormittavuus on pienempi ja se pysyy tasaisena, jos avusteisuutta osaa käyttää kuormittavuuden tasaamiseen. Tavallisessa pyöräilyssä hengästymisen määrä ja syke voivat vaihdella paljon maastosta riippuen.

Pyöräily on yleisestikin nivelille hellävaraisempaa kuin esimerkiksi juokseminen.

– Jos on ylipainoinen tai on nivelvaivoja, on pyöräily suositeltavampaa kuin juokseminen. Lisäksi pyöräilyssä isot lihasryhmät tekevät töitä, joten se on hyvä energiankulutuksen muoto.

Ranskalaisessa tutkimuksessa selvitettiin henkilöiden kykyä tarkkuutta vaativaan työhön sähköpyörällä ja tavallisella polkupyörällä polkemisen jälkeen. Tehtävänä oli lajitella postia. Tutkimuksessa sähköpyöräilijät eli fyysisesti vähemmän rasittuneet henkilöt selvisivät tehtävästä paremmin kuin henkilöt, jotka olivat pyöräilleet tavallisella polkupyörällä.

– Vaikka kyse on vasta yksittäisen tutkimuksen tuloksesta, se on varsin mielenkiintoinen jos ajatellaan työmatkapyöräilyä, Aittasalo nauraa.

Onnettomuusriski kasvaa?

Brittiläinen The Guardian -lehti kertoi huhtikuun lopulla ilmestyneessä nettiuutisessaan Hollannin liikenneonnettomuusluvuista. Sen mukaan vuonna 2017 onnettomuuksissa kuoli enemmän pyöräilijöitä kuin autoilijoita. Neljännes kuolleista pyöräilijöistä oli sähköpyöräilijöitä, näistä taas kolme neljästä yli 65-vuotiaita miehiä.

Ovatko sähköpyörät tavallista pyörää vaarallisempia myös tutkimustiedon perusteella? Minna Aittasalon mukaan asiaa on tutkittu erityisesti Kiinassa, mutta luotettavia johtopäätöksiä onnettomuusalttiudesta on vielä vaikea tehdä. Viitteitä on kuitenkin siitä, että sähköpyöräily saattaisi olla jonkin verran tavallista pyöräilyä turvattomampaa.

– Voi olla, että sähköpyöräilijät kokevat liikenteessä liikkumisensa turvallisemmaksi kuin tavalliset polkupyöräilijät ja altistuvat siksi useammin onnettomuuksille.

– Sähköpyöräilijät näyttävät myös olevan tavallisia polkupyöräilijöitä hieman piittaamattomampia esimerkiksi punaisista valoista. Lisäksi onnettomuusriskiä lisää 40–50 prosenttia suurempi vauhti tavalliseen polkupyöräilyyn verrattuna.

5.-13.5.2018 vietetään valtakunnallista pyöräilyviikkoa. Perjantain teemana on Pyörällä kauppaan.

Lue myös:

Toimittaja kokeili: Rapakuntoinen hyppää helpommin sähköpyörän satulaan

Listasimme vinkit sähköpyörästä haaveilevalle – Ilmaisia ajokilometrejä ei ole

Täsmennetty kello 9.12 sitä, miten laki määrittelee sähköavusteisen pyörän ja kuvatekstiä Aittasalon dosentuurista.

– Äitiys on uuvuttavin työ, mitä olen tehnyt, puuskahtaa kampaamoyrittäjä, blogisti ja kolmen pienen lapsen äiti Ulla-Riitta ”Umppu” Koskinen tamperelaisella kuntosalilla.

Hän kumauttaa nyrkkeilysäkkiä voimalla. Umppu on myös entinen fitness-kilpailija ja voittanut voimistelun SM-kultaa jo 16-vuotiaana.

– Äidit, jotka sanovat nauttivansa joka hetkestä, valehtelevat. Ei kukaan halua valvoa öitään. On ihan perseestä istua iltaisin pimeässä huoneessa tunti tolkulla nukuttamassa lapsia, Koskinen jatkaa.

Hän luettelee ikuiset pyykkivuoret, eteisen, joka on täynnä sontaa ja arvostelevat kommentit, joihin jokaisella tuntuu olevan oikeus sen jälkeen, kun naisesta on tullut äiti.

– Miksi äitejä syyllistetään jatkuvasti ja isiä kehutaan, Umppu Koskinen kysyy.

Nykykuva äideistä tiukentunut

Äitiystutkija, niin ikään kolmen lapsen äiti Suvi-Sadetta Kaarakainen Turun yliopistosta tietää vastauksen.

Se löytyy paitsi vuosisatojen takaisista, syvälle juurtuneista rooleista, joissa äiti on kodin hengetär ja isä toimii kodin ulkopuolella, myös tästä ajasta ja median murroksesta.

– Nykyään kuva äideistä on jopa tiukempi kuin kaksikymmentä vuotta sitten, Suvi-Sadetta Kaarakainen sanoo.

– Äidit kantavat edelleen päävastuun kodista ja lapsista. Se on tapa, johon on totuttu, ja se siirtyy edelleen sukupolvelta toiselle, hän toteaa.

Silti ajat ovat muuttuneet siitä, kun äideistä ja äitiydestä alettiin puhua vapaammin 1990-luvulla. Mediateknisen murroksen myötä kaikilla on mahdollisuus ilmaista mielipiteensä julkisesti. Se on tiukentanut hyväksyttävyyden rajoja jättäen äidit ristiriitaiseen tilanteeseen.

– Toisaalta odotetaan aitoa läsnäoloa, toisaalta et ole hyvä äiti, ellet pidä itsestäsi huolta, Kaarakainen antaa esimerkin kahtiajakoisuudesta.

Äitimyytti ruokkii itseään

Umppu Koskinen kamppailee samojen kysymysten kanssa:

– Arjen ja työn keskellä on pakko pitää itsestään huolta. Yritän liikkua mahdollisuuksien mukaan - välillä vaikka aamuyöllä, hän huokaa.

– On turha väittää, ettei mikään muutu kun tulee äidiksi. Koko elämä muuttuu, ja äitiys rajoittaa monessakin asiassa. Toisaalta se tuo myös paljon uutta elämään, ainakin lisää vastuuta, Umppu pohtii äitiyttään.

Äitiystutkija karttaa termiä äitimyytti: Hänestä siinä yhdistyy ajatus äidistä oman lapsen ensisijaisena huoltajana ja kasvattajana. Sanana äitimyytti alkaa toteuttaa itseään, ruokkimaan ilmiön olemassaoloa.

– Vaikka nykyään puhutaan vanhemmuudesta, sanojen takaa paljastuu paljon näennäistä puhetta. Seuraavassa lauseessa sanotaankin että: ”Siellä ne äidit näpräävät älypuhelintaan”, Kaarakainen havainnollistaa.

Viime aikoina vellonut keskustelu siitä, että suomalaiset eivät lisäänny tarpeeksi lisää osaltaan äiteihin kohdistuvia paineita.

– Nainen täyttää yhteiskunnan vaatimukset vasta sitten kun on äiti. On olemassa kudelma erilaisia tapoja puhua äideistä ja kohdistaa äiteihin erilaisia vaatimuksia, Kaarakainen huomauttaa.

Antakaa äidit armoa

Umppu muistelee raskausaikojaan lähinnä kauhulla. 155-senttinen nainen painoi pahimmillaan 80 kiloa.

– En ole nauttinut ainoastakaan kolmesta raskaudestani sen takia, että voin niin pahoin enkä pystynyt edes liikkumaan. Teipatkaa itse mikroaaltouuni vatsaanne kiinni yhdeksäksi kuukaudeksi, ja kysykää sitten uudestaan, hän havainnollistaa.

– Antakaa äidit toisillenne armoa, hän kehottaa blogikirjoituksessaan Sinä laiska ja lihava äiti.

"Antakaa äidit toisillenne armoa." Ulla-Riitta "Umppu" Koskinen

Äitiystutkija Suvi-Sadetta Kaarakainen on samoilla linjoilla. Hän toivoo, että äidit jätettäisiin rauhaan yleisellä tasolla, eikä heistä puhuttaisi yhtenäisenä massana.

– Koko ajan ei tarvitse olla ojentamassa äitejä tai esittämässä äitiyttä ongelmien kautta. Sen sijaan pitäisi keskittyä ratkomaan ongelmia. Vaikeuksista pitää pystyä puhumaan, Kaarakainen sanoo.

– Joillekin äitiys on ihanaa, ja he nauttivat aidosti joka hetkestä – heillekin pitää antaa rauha, hän jatkaa.

Suvi-Sadetta Kaarakainen kuuluu Turun Seudun Mamit -yhdistykseen, joka julisti äitiyspäivärauhan äitienpäiväviikon kunniaksi. Kirsi Melvola-Georgakakaroksen kirjoittamassa julistuksessa kehotetaan äitejä muun muassa lopettamaan toistensa arvioiminen, pilkkaaminen ja maton jalkojen alta vetäminen.

Hae vertaistukea netistä

Uupunut äiti saa usein kuulla, ettei kannata valittaa vaan iloita lapsista, sillä pian lapsuus on ohi. Yksinäinen äiti väsyy helposti, ellei uskalla puhua myös kielteisistä tunteistaan.

– Kannustan etsimään vertaisverkkoja netistä. Väsymyksestä, kyllästymisestä ja tylsyydestä täytyy puhua oikeilla nimillä, ja ikävät tunteet pitää tuoda esiin. Sitä kautta voi löytää myös ratkaisuja. Jostakin syystä on edelleen vaikea puhua siitä, miten tylsää puuhaa äitiys välillä on, hän neuvoo.

– Toivoisin äitiyskeskusteluun käytännönläheistä otetta. Annetaan vapaus puhua kaikista asioista ja mietitään, miten vaikeita asioita voidaan tehdä helpommaksi, Kaarakainen sanoo.

Hän korostaa, että täsmäratkaisuja ei ole: Äidit ovat yksilöitä, ja tilanteet ovat erilaisia.

– Pitäisi pystyä reagoimaan tilanteen mukaan, tarjoamaan apua kun pystyy. Joskus riittää, että äiti saa sanottua, että kyllästyttää tämä homma. Silloin pitää antaa sanomiselle tila.

Lapsihotelli tai yökylä

Äitiystutkija toivoo, että yhteiskunta panostaisi siihen, että apua olisi saatavilla tarvittaessa. Samalla hän huokaa, että ajan henki on toinen: kaikkialla leikataan ja säästetään, eikä vähiten kotipalveluista. Esimerkiksi neuvolan rooli lapsiperheen elämässä riippuu paljon siitä, miten ymmärtäväinen henkilö siellä työskentelee.

Eikä paras apu aina edes löydy ammattilaisilta.

– Ihmisten keskinäinen avuntarjonta, lastenhoitoringit, yökylät ja vaunulenkit ovat esimerkkejä siitä, mitä kukin voi tehdä, Kaarakainen muistuttaa.

Umppu Koskinen on ehdottanut lapsihotellia, jonne uupuneet vanhemmat voisivat kuskata jälkikasvunsa. Todellisessa elämässä arjessa on pakko luovia seitsemänä päivänä viikossa.

– Kun aloin odottaa kolmatta lastani tiesin, ettei se tule olemaan helppoa, ja että tätä on luvassa useampi vuosi putkeen. Aika monella on sama juttu, mutta moni ei sano sitä ääneen, Umppu pohtii.

– Paras lahja väsyneille vanhemmille on antaa apua, ottaa vaikka lapset yökylään, että vanhemmat saisivat omaa aikaa, hän vinkkaa.

Oma lapsikolmikko on hänelle kaikesta huolimatta kaikki kaikessa.

– Suuri voimavara on rakkaus. Kun on paskoja päiviä, niin mikä sen parempaa, kun kotiin tullessa lapset juoksee kilpaa syliin ja huutaa äiti, äiti. Koet olevasi ainutlaatuinen, korvaamaton ja maailman tärkein. Se on ihana tunne, Umppu myöntää.

Äitienpäivälahjaksi hän toivoo vain yhtä asiaa: että kukaan lapsikolmikosta ei itkisi eikä kiukuttelisi koko päivänä.

Perjantai: Äitimyytti kysyy äitienpäivän kunniaksi, olisiko syytä tuhota ikivanha äitimyytti ja äitiyden kahleet? Vieraina koomikko Niina Lahtinen, näyttelijä Eila Roine ja kauppias Michele Murphy-Kaulanen. Perjantai-dokkarissa sokea yksinhuoltajaäiti Meeri Korte, joka hankki kolme lasta keinohedelmöityksellä. Katso koko lähetys täältä.

Lue myös:

Kysely kertoo: Äiti on nyt monen nuoren tärkein esikuva – kasvatuspsykologin mukaan nykynuorilla on parempi keskustelusuhde vanhempiinsa kuin aiemmilla

"Se päivä, kun äiti sai muistitestistä enää yhden pisteen"

Syntyneiden määrä Suomessa on historiallisen pieni – Yle selvitti, mitä asialle pitäisi puolueiden mielestä tehdä

Lapsiperheillä on jälleen oikeus kotiapuun, mutta moni ei sitä tiedä

Kotipalvelu kelpaa kotkalaisperheille – "Apu on nyt niin oikeassa paikassa"

THL: Lapsiperheiden kotipalvelu