Vanhemmuudessa on kahdenlaista katsetta. Toinen on siellä, missä on muita ihmisiä. Se on ulkopuolinen, arvioiva ja lokeroiva. Koulujen vanhempainilloissa, kylässä ja harrastuspiireissä. Toinen katse on niskassasi silloin, kun kukaan ei näe.
Julkisilla paikoilla katseet seuraavat, kuinka suoritat lastesi kanssa pitkän käytävän maitohyllyille. Saavatko lapset juosta, tai peräti istua ruuille tarkoitetussa ostoskärryjen osassa? Katseet huomioivat myös sen, ostatko maitosi luomuna vai arkena.
Köyhä ja rikas, hyvä ja huono vanhempi. Yhdistelmiä on yhtä monta kuin on katsettakin. Sinä olet jotain niistä, eivätkä siinä selittelyt auta. Argumenttisi karkkihyllyllä kertoo siitä, mihin kasvatuskoulukuntaan kuulut. Noin niin kuin periaatteessa.
Toinen katse nimittäin avaa silmänsä silloin, kun suljet kotioven perässäsi. Kuinka reagoitkaan lapsesi kiukkuun silloin, kun kukaan ei ole näkemässä? Kuinka käyttäydyt silloin, kun kaikilla on yhtä aikaa nälkä, väsymys ja paha mieli? Katse tuntuu niskassa, toisilla se ihan polttelee. Tässä kohtaa pitäisi hidastaa, lopettaa ja rauhoittua. Pyytää anteeksi, ja istua sylikkäin keskellä kaaosta.
Katseina huoneessa ovat virheitä tehneet vanhempasi, ja kenties vielä naapurin ammattikasvattajasuperäiti. He katsovat, ja sinä pyristelet. Kasvattajan kulissisi molemmat puolet ovat räikeästi näkyvillä ja ristiriita on päivänselvä. Olet yksin avuttomana tilanteessa ja katseet tuijottavat arvostellen, juuri kun apua kipeimmin tarvitsisit. Katseet kun eivät puhu.
Miten selitän lapselle, että vaikka tiedän että on väärin kaataa tätä sumuvuosien väsymystä niskaasi, teen sen silti? Etten tiedä mitä tälle järjettömälle arjelle tehdään, vaan yritän vain useimmiten selvitä iltaan?
Vanhemmuudesta puhutaan joka päivä ja kaikkialla. Neuvojia on paljon, onhan jokainen joskus ollut kasvatettavana. Jokainen kasvattaja tekee virheitä, sillä mitään vaikeampaa maailmassa ei olekaan, kuin kasvattaa ihmistaimesta ihminen. Mutta silloin, kun matkalla olevat kuopat ovat liian syviä ja leveitä, on saatava katseet puhumaan. Ja kun apua pyytää, sitä olisi myös saatava.
Pitäisi olla vanhemmuuden vanhemmuutta, sellaista että katsotaan arkisen lämpimästi myös kasvattajien perään ja oikaistaan kurssia ajoissa. Hienovaraisesti neuvoen ja auttaen, ei suoralla toiminnalla ja rynnäköllä keskelle perheitä. Kaikista ei ole kaikkeen, ei edes vanhemmuuteen.
Mutta työkalujen ojentamisella kasvatetaan myös kasvattajaa, ja sitähän niskassasi oleva katsekin yrittää sanoa. Minä katson mitä sinä teet, koska kaikista eniten, virheistäsi huolimatta tai juuri niiden takia, haluat olla paras vanhempi lapsellesi.