Rippikoulutapaamisessa olleet nuoret, isoset ja työntekijät on asetettu karanteeniin Kangasalla. Mukana rippikoulutapaamisessa oli viikonloppuna noin 90 nuorta, isosia, pappi ja nuorisotyön ohjaaja.
Karanteeni on määrätty, koska yksi Pitkäjärven yläkoulun oppilas on sairastunut koronaviruksen aiheuttamaan infektioon. Tapaus liittyy Pirkanmaan sairaanhoitopiirin mukaan aiemmin koulussa todettuun opettajan tautitapaukseen. Opettajalla oli yhteys Pohjois-Italiaan.
Noin 500 oppilaan Pitkäjärven koulu suljettiin Kangasalla sunnuntaina, kun koulun opettajalla todettiin koronavirustartunta. Koulu suljettiin ja noin 90 lasta määrättiin karanteeniin kahdeksi viikoksi.
Rippikoulutapaamisen takia karanteeni on laajentunut myös toiseen yläkouluun Kangasalla.
Sairastunut oli oireeton riparitapaamisessa
Nyt sairastunut oppilas on ollut kotikaranteenissa 8. maaliskuuta lähtien. Hän on sairaanhoitopiirin mukaan hyväkuntoinen ja lieväoireinen. Kangasalan seurakunnan 7. maaliskuuta kello 19 pidetyssä rippikoululaisten infotilaisuudessa on koronavirukselle altistunut 89 rippikoululaista, 13 isosta, kaksi seurakunnan työntekijää ja kaksi muuta henkilöä. Sairastunut oli tässä tilaisuudessa vielä oireeton.
Lähes kaikki tilaisuuteen osallistuneet henkilöt on sairaanhoitopiirin mukaan kartoitettu, haastateltu ja asetettu karanteeniin. Muutamaa henkilöä ei ole yrityksistä huolimatta tavoitettu puhelimitse tiistain aikana. Heitä yritetään tavoittaa vielä tänään keskiviikkona. Suurin osa altistuneista on kangasalalaisia.
– Maailmalta, Suomesta ja Pirkanmaalta saadun kokemuksen mukaan koronaviruksen aiheuttama tauti voi olla hyvin lieväoireinen nuorilla tai muuten terveillä ihmisillä, mutta heistä se voi levitä iäkkäisiin tai monisairaisiin henkilöihin, sairaanhoitopiiri sanoo tiedotteessa.

Kaikilla tähän mennessä koronavirukseen sairastuneilla pirkanmaalaisilla tauti on ollut lievä tai erittäin lievä. Altistuneiden karanteeniin asettamisella halutaan estää jatkotartunnat. Suomessa pyritään tällä hetkellä viivästyttämään koronaepidemian alkamista tai ainakin hidastamaan sen leviämistä. Tässä vaiheessa karanteeneista on Pirkanmaan sairaanhoitopiirin mukaan vielä hyötyä.
Pirkanmaalla ei ole sairaanhoitopiirin mukaan toistaiseksi koronavirusepidemiaa.
Kaksi muuta tartuntaa, kuusi altistunutta testataan
Kuudella rippikoulutapaamisessa altistuneista on puhelinhaastattelun perusteella tähän mennessä ollut lieviä hengitystieinfektio-oireita ja heidät tullaan testaamaan. Muiden karanteenissa olevien oireita seurataan ja tarvittaessa testataan.
Karanteenista kertoi ensin Aamulehti. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin viestintäpäällikkö Elina Kinnunen vahvisti aamulla Ylelle, että huoltajille on lähetetty viesti karanteenista Kangasalla.
Pirkanmaalla on todettu myös kaksi muuta uutta tartuntaa. Kaksi pirkanmaalaista aikuista on sairastunut koronavirusinfektioon Pohjois-Italian matkan jälkeen. Näihin liittyen ei sairaanhoitopiirin mukaan ole altistaa. THL selvittää lentomatkan aikaisia altistumisia.
Yhteensä Pirkanmaalla on todettu nyt kahdeksan tartuntaa.

Kirkkoherra: Ei tietoa oireista
Kangasalan kirkkoherra Seppo Jarva kertoo Ylelle, että seurakunnan tilaisuus oli päivää aiemmin kuin tuli tieto Pitkäjärven koulun opettajan koronavirustartunnasta. Tilaisuus oli lauantaina.
Tartuntatapaus liittyy Jarvan mukaan päivän viimeiseen, kello 19.00 alkaneeseen tapaamiseen. Siellä oli mukana noin 90 rippikoululaista, isosia ja kaksi seurakunnan työntekijää. Kirkkoherra ei ollut paikalla.

Tieto tuli seurakunnalle tiistaina kello neljältä iltapäivällä. Seurakunnan tiedossa ei ole, että kukaan olisi ollut oireisena paikalla.
– Mitään tällaista tietoa ei ole. Ainakaan työntekijät eivät ole välittäneet tietoa, että olisi ollut havaittavaa, eivätkä terveydenhoitoviranomaiset ole meitä tästä informoineet.
Muutoksia seurakunnan toimintaan
Kirkkoherra Jarva kertoo, että tapaus tuo muutoksia seurakunnan toimintaan. Nuorisotila siivotaan tänään keskiviikkona ja se desinfioidaan. Kahden altistuneen työntekijän piti pitää nuorille tilaisuuksia. Ensi viikonlopun nuorten tapahtumat on peruttu tämän takia.
Karanteeni vaikuttaa myös rippikoulutapaamisiin.
– Tämä on juuri sitä aikaa, kun etukäteiskäyntejä käydään. Meillä on niin sanotusti pakollisia tapahtumia. Pakollisluonteisia käyntejä ei järjestetä tieten tahtoen, koska niissä on iso joukko nuoria.

Jarvan mukaan seurakunta selvittää, miten tapahtumat järjestetään ja ilmoittaa rippikoululaisille.
– Haluaisin sanoa, että kenenkään rippikoulu ei kaadu asiaan. Sitä ei tarvitse pelätä.
Karanteeni ei ollut kirkkoherralle yllätys, koska kunnassa oli aiemmin todettu tartuntatapaus.
– Nuoret ovat reagoineet niin, että ovat vähentäneet selkeästi käyntejä nuorten toiminnassa. Nuoret tuntuvat olevan valveutuneita, Jarva sanoo.
Seurakunnan jäsenissä on paljon riskiryhmässä olevia vanhuksia. Tämän takia seurakunta on juuri peruuttanut tilaisuuden, jossa piti olla koululaisia ja vanhuksia yhdessä. Nyt vanhukset pitävät oman tilaisuuden.
Karanteeni laajenee toisen yläkoulun oppilaisiin
Karanteenissa on muitakin oppilaita kuin Pitkäjärven koulun oppilaita eli karanteeni laajenee entisestään. Ainakin karanteenissa on toisen yläkoulun eli Pikkolan koulun oppilaita.
Pikkolan koulun rehtori Marianne Liimatainen kertoo Ylelle, että myös heidän oppilaitaan on rippikoulutapaamiseen jälkeen karanteenissa. Määrä täsmentyy päivän aikana ja koulu odottaa terveysviranomaisten ohjeita.
Pikkolan koulu on lähettänyt Wilma-viestin perheille asiasta.
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin mukaan koronavirustesti tehdään oireiselle potilaalle, joka on edeltäneen kahden viikon aikana ollut joko epidemia-alueella tai lähikontaktissa koronavirukseen sairastuneen kanssa. Koronavirustesti ei sovellu oireettomien koronavirustartuntojen poissulkemiseen. Se osoittaa taudin vasta, kun tartunnan saaneella on koronavirusinfektion oireita. Taysissa testataan myös hengitystieinfektion vuoksi sairaalahoidossa olevia, joilla ei ole altistumistietoa. Tällä pyritään löytämään mahdollisia piileviä tartuntoja ja tunnistamaan se, milloin epidemia alkaa.
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin neuvontanumero koronavirustartuntaa epäileville ympäri vuorokauden puhelinnumerossa 03 311 65333.
Kangasalan neuvontanumero kuntalaisille joka päivä klo 8–21 puhelinnumerossa 03 56554020.
Seuraamme tilannetta.
Lue lisää:
Kangasalla keskeytetään opetus 500 oppilaan koulussa koronaviruksen vuoksi, 90 oppilasta altistunut