Jos ajattelet suomalaista asuinaluetta, mikä väri tulee ensimmäisenä mieleesi? Monelle se on harmaa tai valkoinen.
Entä mitä mietit, jos pitää valita värikäs kaupunginosa?
Tampereella mieleesi tulee todennäköisesti Vuores. Miksi tämä on niin itsestään selvää?
Tamperelaista rakennuskulttuuria tutkiva Antti Liuttunen antaa yleispätevän selityksen.
– Kyllä Tampere on niin tylsä kaupunki, ja kaikki suomalaiset kaupungit ovat samanlaisia. On ollut tiukka yhtenäisyyden ihanne ja määräykset sen mukaisia. Asuinrakennusten väritys on ollut valkeaa ja harmaata. Siitä on hyvin vähän poikettu.
Vuores on taidekaupunginosa, joka on rakennettu metsän keskelle Lempäälän ja Tampereen rajalle. Se ollut oma kokonaisuutensa vuoden 2012 asuntomessuista alkaen.
– Vuores on ennemminkin keskieurooppalaista tai tanskalaista arkkitehtuuria, mutta sopii matalana Tampereelle, Liuttunen arvioi.
Mistä väristä vuoreslainen Minna Tamminen innostuu?
– Limenvihreästä, tuolla talon seinässä. Muutenkin pidän vihreästä.
Löytyykö Tampereen rakennushistoriasta vihreää?
– Sadan vuoden takaa löytyy, Liuttunen tietää.
Intensiivisiä värejä vanhoista kerrostaloista etsivän on mentävä aikaan ennen tiukkoja määräyksiä eli 1920-luvulle.
– Palomäentien talojen vihreä ja voimakas punainen ovat värejä, joita klassismi suosi, Liuttunen sanoo.
1920–1930: Tiilenpunainen ja vaalea Tampere
Yhtenäisyyden ihanne alkoi saada vallan Tampereella jo 1920-luvulla. Hatanpään valtatien varteen rakennettiin tiilisiä rakennuksia ja numero kuudessa oleva yhtiö olisi halunnut rapata talon.
– Kaupunginarkkitehti Bertel Strömmer ei kuitenkaan antanut lupaa, koska tämä olisi rikkonut yhtenäisen kaupunkikuvan, Museokeskus Vapriikin kuva-arkiston tutkija Antti Liuttunen kertoo.
Yksi syy tiilien suosioon oli parantunut laatu. Tehdasrakennuksissa punatiiltä oli käytetty jo pitkään, nyt tiilet kelpasivat myös asuinrakennusten julkisivuun.
Yhtenäinen kaupunkikuva, materiaalit ja tekniikat ovat vaikuttaneet siihen, miltä asuinalue on voinut näyttää.
1930-luvun funktionalismi suosi valkoisia tai vaalean harmaita rakennuksia. Joskus käytettiin haaleankeltaista, -punaista tai -vihertävää.
1940–1950: Jälleenrakennuksen värit
Sodan jälkeisessä Suomessa oli pulaa kaikesta. Haluttiin käytännöllisiä ratkaisuja.
Rakennusten rappauspinta maalattiin nyt paikan päällä kalkkimaalilla vaaleaksi. Maalin sävytys tehtiin keltamullalla, käyttämällä umbran eri sävyjä, tai harvemmin rautaoksideilla ja vihreällä.
Vapriikin arkistossa ensimmäiset asuinalueita esittävät värivalokuvat ovat 1950-luvun alusta.
Mitä Liuttunen ajattelee vanhojen asuma-alueiden uusista väreistä?
– On hyvin vaikea ajatella, että sorruttaisiin mauttomuuteen. Ihmiset ovat aika harkitsevaisia. Vaikka päätettäisiin, että tehdään talosta värikäs, harvoin mennään äärimmäisyyksiin. Lopputulos on aina kompromissi.
Hyvä esimerkki ovat Teiskontien varren talot, joiden värit on vaihdettu voimakkaampiin.
1960–1970: Elementtitehtaan uudet tuotteet
Tampereen Kaukajärveä pidetään onnistuneena esimerkkinä valkoisesta elementtirakentamisesta. Alue valmistui 1960-luvun puolivälissä.
Vähitellen aukesivat uudet maailmat, kun värikartat toivat valtavasti vaihtoehtoja. Kehiteltiin myös erilaisia maaleja.
1960- ja 1970-luvuilla sisätilat saivat villejä värejä. Yhtenäisyyden ihanne piti Suomen uusien kerrostaloalueiden värinkäytön kuitenkin kurissa.
Oliko 1960-luvun kerrostaloissa väriä? Mielikuva riippuu siitä, onko taloa katsellut läheltä vai kaukaa. Oman alueen talojen pienetkin yksityiskohdat muistaa, mutta kaukaa katsottuna asuma-alueiden ilme jäi valkoiseksi tai harmaaksi.
Aalto-yliopiston väritutkijan Saara Pyykön mukaan tähän myös pyrittiin.
– Suomalaisen modernismin ihanne on ollut selkeälinjaisuus. Julkisivuissa on käytetty usein valkoista tai julkisivumateriaalien omia värejä. Voimakkaita värejä saattoi olla lähinnä yksityiskohdissa, esimerkiksi kaiteissa, Pyykkö kertoo.
Yksittäisiä voimakkaan värisiä taloja nousi. Esimerkki löytyy Hervannasta.
1980–2010: Vihdoin väriä lähiöön
1980-luku toi reilusti väriä asuinrakennuksiin. Ensin pastellinsävyisiä, sitten hyvin monenvärisiä kaupunginosia syntyi eri puolille maata.
Helsingin Pikku Huopalahtea rakennettiin 1990-luvun laman aikaan. Kaavoittaja Matti Visanti perusteli värin käyttöä sillä, että väri ei juuri tuo lisäkustannuksia. Väri luo kuitenkin alueelle identiteetin.
– Arkkitehdit ikään kuin pakotettiin käyttämään väriä. 2000-luvun puolella vastaavia alueita on tullut useita, Pyykkö sanoo.
Vuores on toista maata
Viimeiset 15 vuotta ovat olleet hyvin värikkään rakentamisen aikaa. Tampereen Vuores on kuitenkin omassa sarjassaan.
– Vuoreksessa on värejä, joita ei ole nähty lainkaan suomalaisessa arkkitehtuurissa. Esimerkiksi hyvin keltainen talo, vihertävän keltaisia, voimakkaan sinisiä, Pyykkö sanoo.
– Kirkkaan keltainen talo on piristävä yksityiskohta Vuoreksen keskustan alueella, pohtii vuoreslainen Karoliina Kautto.
– Olen itse muuttanut betonin harmaasta viidakosta pois. Se ei ollut syy muuttaa Vuorekseen, mutta kyllä värit piristävät, Vuoreksessa asuva Atte Salin kertoo.
– Tutkimusta asukkaiden suhtautumisesta alueensa väreihin ei ole tehty. Kannattaisi tehdä, uusien alueiden värisuunnittelusta väitöskirjaa tekevä Pyykkö innostaa.