Peruskoulujen penkit valtaa kokonaan toisenlaisten oppijoiden joukko. Perinteisen tyylin oppiminen eli kärsivällisesti opittavassa asiassa eteenpäin puurtaminen ei sovi enää ainoaksi oppimiskäsitykseksi nykynuorten kohdalla.
- Pelisukupolvi on tottunut nopeisiin, jatkuviin multimediaärsykkeisiin, nopeisiin tavoitteisiin ja nopeisiin palkintoihin. Moniajoon tottunut porukka on haaste kouluille, sillä ero edelliseen sukupolveen on suuri, sanoo pelitutkija Janne Paavilainen Tampereen yliopistosta.
Paavilainen esitteli tammikuun lopulla pohjalaiskuntien sivistystoimenjohtajille pelinlukutaidon tarjoamia mahdollisuuksia.
Paljon pelaavalle 21 ikävuoteen mennessä kertyvä tuntimäärä vastaa jo toista peruskoulua. Tämä on Janne Paavilaisen mukaan painava peruste sen miettimiseen, miten pelit ja leikillisyys saadaan mukaan tukemaan nykyisiä, sinänsä hyviä koulun oppimisprosesseja.
Pelien hyödyntäminen vaatii luonnollisestikin ymmärrystä pelien maailmasta ja siitä, miten pelit toimivat. Ongelmaksi voikin muodostua se, että pelinlukutaitoa on kylläkin oppilailla mutta ei opettajalla.
Pelisuunnittelu pakottaa oppimaan
Nykyopettajat saattavat tarvita myös päivitystä siihen, mitä pelit nykyään tarjoavat. Paavilainen muistuttaa, että 2010-luvun verkkopelit ovat merkittävästi sosiaalisempia kuin vaikkapa 1980-luvun tietokonepelit, jotka olivat lähinnä yksinpelejä.
- Pelaaminen voi opettaa esimerkiksi yhteistyötaitoja tuntemattomien kanssa ja yleensäkin sosiaalisia taitoja, psykologiaa, tiedon analysointia ja oman tekemisen optimointia, Paavilainen listaa.
Tietokone- ja videopelit eivät ole nykynuorellekaan ainoa pelaamisen muoto. Opetuskäyttöön valjastettu pelillisyys ei vaadi kallista tekniikkaa alustakseen, vaan perinteinen lautapeliformaatti on oikein soveltamiskelpoinen.
- Voidaan tehdä esimerkiksi ryhmätyönä lautapelejä opeteltavasta aiheesta. Peliä tehdessä aihepiiriin on välttämättä perehdyttävä, ja pääsääntöisesti ihminen oppii kaikesta mitä tekee, Paavilainen toteaa.
Ikärajat eivät ole turhia
Janne Paavilaisen mukaan keskustelu pelaamisen hyödyistä ja haitoista on tiedeyhteisössäkin toisaalta ja toisaalta -tyyppistä. Esimerkiksi väkivaltapelien vaikutuksesta on olemassa toisiinsa nähden hyvinkin erilaisiin johtopäätöksiin päätyneitä tutkimuksia.
Paavilainen lukee itsensä pelaamismyönteisiin tutkijoihin. Hän muistuttaa kuitenkin, että pelien on aina oltava pelaajan ikään sopivia.
- Peleissä on aivan syystä ikärajat. On selvää, että väkivaltaiset pelit aiheuttavat alakouluikäisissä levottomuutta.
Tutkija myös odottaa peliteollisuudelta nykyistä luovempaa panosta sosiaalisen pelaamisen saralla.
- Odotan esimerkiksi peliä, joka todella osaisi hyödyntää sosiaalisia verkostoja ja kykenisi yhdistämään kaikkia ihmisiä eikä vain peliharrastajia. Monet nykyiset sosiaalisen median pelit vaikuttavat lähinnä verukkeilta saada ihmisiltä rahat pois, Paavilainen harmittelee.