Onko tosiaan maailmassa liikaa kaikkea? Kolmessa kuukaudessa Tampereella kerääntyy vajaa kontillinen hukattua tavaraa. Ja tämä vain yhdessä löytötavaratoimistossa. Kaikkiaan niitä on Tampereella kolme.
Sammonkadulla sijaitsevassa Pirkanmaan Löytötavaratoimistossa hyllyt ja rekit notkuvat. Niin moni on lähtenyt bussista tai ravintolasta ilman takkia. Nahkatakki näyttää uudelta. Mitähän senkin omistajalle tapahtui?
Tuliko napattua liikaa? Vai tuliko kesken illan tarjous, josta ei voi kieltäytyä? Tuliko niin kuuma, että takki unohtui. Mitä tapahtui?
Kotona pesukone hävittää sukista sen toisen. Kaupungilla kadotetuista sitä ei voi syyttää. Hukataan hanskoja, kaulaliinoja, pipoja. Lämmin syksy hemmotteli hajamielisiä.
Sateenvarjon on jo syntyessään oltava epävarma kohtalostaan ja valmis seikkailuun. Yhdeksän miehen sateenvarjo olisi oivallinen päivitys yhdeksän miehen saappaalle, mutta sateenvarjo ei kestä edes isältä pojalle.
Salaliittoteoriaa ei mitenkään saa ympättyä tavaroitten hukkaamiseen.
Entä sosiaalinen media. Se väijyy ihmistä vessan pytyltä palaverisämpylän äärelle. Ihmiset raapivat kännyköitään hajamielisen näköisinä. Elleivät ole hukanneet sitä. Kännykästä ei voi kuitenkaan googlata kaulahuiviaan.
Muistisairauksista puhutaan. Onko hivuttava sairaus turmellut koko kansan?
Jokin magneettikentässä tapahtuva värähtelykö vai geenimuuntelu tai lisäaine ruoassa? Ehkä se on liiallinen maljan kallistelu: kansa unohtaa ensin hattunsa, sitten historiansa ja sen opetukset, kielensä, identiteettinsä, esi-isiensä hyvät teot ja saavutukset.
Sivistyskin odottaa kohta noutajaansa löytöasiantoimistossa.
Pannaapas kaikki solmu nenäliinaan ja liimalappu otsaan miksi se solmu siinä on. Ja niin edelleen.