- Poliisi löysi tammikuun lopussa keski-ikäisen miehen kuolleena Tampereelta Vasaratieltä.
- Murhasta syytetty nuori mies halusi palkkamurhaajaksi. Uhrin poikaa syytetään
murhaan yllyttämisestä. Syyttäjä vaatii molemmille elinkautista rangaistusta. - Syyttäjän mukaan uhrin poika kärsi lapsuudessa isänsä alkoholismista. Syyttäjän mukaan uhrin poika oli tietoinen uhrin eläkevakuutuksesta. Uhrilla oli haastehakemuksen mukaan myös henkivakuutus.
Pirkanmaan käräjäoikeudessa on luettu syytteet 19-vuotiaalle jyväskyläläismiehelle murhasta ja 20-vuotiaalle raumalaismiehelle yllytyksestä murhaan.
Yllytyksellä syyttäjä tarkoittaa tässä tapauksessa palkkamurhan tilaamista.
Yllytyksestä murhaan syytetty kiistää rikoksen. Murhan tekijäksi väitetty mies myöntää aiheuttaneensa uhrin kuoleman.
Syytteeseen johtaneet tapahtumat ovat ainutkertaisia Suomen rikoshistoriassa.
Julkaisi murhailmoituksen
Henkirikoksen tekijä oli jo jonkin aikaa haaveillut ihmisen tappamisesta. Hän oli myös keskustellut avovaimonsa kanssa joidenkin ihmisten surmaamisesta.
Vuoden 2019 puolella mies julkaisi netissä ilmoituksen ”palkkamurhapalvelusta”. Syyttäjän mukaan raumalaismies näki ilmoituksen ja palkkasi jyväskyläläismiehen murhaamaan isänsä.
Asiassa on riidatonta, että jyväskyläläismies surmasi vuonna 1976 syntyneen miehen 28. tammikuuta 2020 Tampereella Uhri on yllytyksestä syytetyn miehen isä.
Ylen toimittajat Tuomas Rimpiläinen ja Anu Leena Koskinen seuraavat oikeudenkäyntiä Pirkanmaan käräjäoikeudessa.
13.45 Kihlatun mukaan uhrin poika ei ollut käynyt pitkään aikaan isänsä luona Tampereella, mutta hänen pikkusiskonsa kävi vastikään. Pariskunta suunnitteli kihlatun mukaan menevänsä myöhemmin naimisiin. Kihlatun mukaan uhri oli esittänyt humalassa, että vakuutus siirretään tyttöystävälle nimelle. Uhrin poika oli silloin käymässä.
13.38 Istunto jatkuu. Oikeudesta joudutaan soittamaan uudestaan, koska kova meteli häiritsee edelleen.
13.20 Oikeus keskeytyi, koska sitkeä poraamisen ääni häiritsee istuntoa, eikä todistajien ääni kuulu. Isännöitsijälle on ilmoitettu, mutta informaatio ei ole saavuttanut katolla töitä tekeviä.
13.11 Tauon jälkeen alkavat henkilötodistelut. Ensimmäisenä on vuorossa uhrin kihlattu. Tampereen oikeustalolla on käynnissä remontti, minkä takia todistelut pitää ottaa monta kertaa, että ne kuuluvat poraukselta.
Kihlatun mukaan uhrilla oli alkoholiongelmia, mutta hän raitistui viime kesänä. Tapahtumapäivänä kihlattu oli Pietarissa koulutuksessa.
12.01 Oikeus pitää tunnin tauon, jatkamme sen jälkeen seurantaa.
11.57 Uhrilla oli useita henkivakuutuksia, myös muuta omaisuutta oli syyttäjän mukaan enemmän kuin tavallisella palkansaajalla. Edunsaajina vakuutuksessa olivat lapset ja omaiset. Puolustuksen mukaan uhrin poika ei tiennyt tarkkaan isänsä varallisuudesta.

11.51 Syyttäjän mukaan raha ja huonot välit olivat motiivina. Uhrin poika kertoi Minnesota-hoidossa, että isä joi paljon, sammui usein ja rikkoi usein lupauksiaan. Hän kertoi soittaneensa kerran poliisit paikalle. Samassa viestissä sanotaan, että kun isä ei ollut kännissä, oli kivaa. Puolustuksen mukaan viesti kertoo pojan huolesta isän juomista kohtaan.
11.43 Uhrin poika on kertonut käyttäneensä doping-aineita käydessään kuntosalilla. Tämä kokeilu loppui puolustuksen mukaan loppuvuonna 2019. Syyttäjä ja puolustus ovat eri mieltä siitä, milloin todisteena olevat Snapchatin kuvat on otettu.
11.29 Syyttäjällä on todisteita, että uhrin pojalla ja murhasta syytetyllä oli datayhteys aina samaan aikaan kun nimimerkeiltä tuli viestejä. Puolustuksen mukaan asia ei todista mitään, koska älypuhelimessa on datayhteys päällä usein.
11.25 Murhasta syytetty oli kysynyt syyttäjän mukaan tyttöystävältään, kuinka paljon palkkamurhasta pitäisi pyytää, että se kannattaisi, koska se veisi pariskunnan yhteistä aikaa.
11.24 Syyttäjän mukaan murhasta syytetty oli suunnitellut aiemmin lappeenrantalaisen miehen surmaamista. Tästä löytyi merkintöjä vihossa. Puolustuksen mujkaan kyse oli vuosia vanhoista kirjallisista merkinnöistä, kun syytetyllä oli vaikea elämänvaihe.
11.12. Murhasta syytetty kertoi aamulla viestillä tyttöystävälleen, että "homma kusi" ja paikalle jäi todisteita. Tyttöystävälle ei tullut syytettä tapahtuneesta, vaikka hän tiesi syyttäjän mukaan aikeesta. Puolustuksen mukaan viesti tarkoitti sitä, että ryöstö meni pieleen. Syyttäjän mukaan murhasta syytetty oli kysynyt kyytiä Tampereelta Jyväskylään. Nimimerkki SIkaniska94 ei luvannut kyytiä, koska hänellä ei ollut autoa, mutta kysyi, miten homma meni. NImimerkeillä oli myös puhe rahasta. Tämän jälkeen nimimerkki muuttui Salikissaksi. Uhrin poika kiistää yhä olevansa nimimerkin takana.
11.04 Murhasta syytetty oli pyytänyt uhrin pojalta kuvia ja näitä kuvia löytyi murhasta syytetyn kännykästä. Puolustuksen mukaan kuvat on todennäköisesti imuroitu internetistä sosiaalisesta mediasta, Google Mapsista ja uhrin työpaikan nettisivuilta.
10.58 Syyttäjän mukaan tilatun henkirikoksen hinta oli 4 000 eurosta 10 000 euroon.
10.52 Todisteena on viestejä Mustakolmion ja Sikaniskan viestittelystä. Täältä hengenlähtöpalveluita -ilmoitus löytyy. Henkirikoksen lisäksi murhapalvelua tarjotaan itsemurhaan ja eutanasiaan. Laita viestiä, niin järkätään sulle sopiva diili, ilmoituksessa sanotaan. Maksu toivotaan bitcoineina. Uhrin poika kiistää olevansa nimimerkin takana.
Lue perusteellinen selvitys tapauksesta:
10.32 Syyttäjän mukaan murhasta syytetyn DNA:ta löytyi puukosta. Asunnosta löytyi hedelmäpussissa murhasta syytetyn kuula-ase. Uhrin antama raha ja surman tekovälineitä löytyi tapahtumapaikalta.
10.17 Uhrin pojan mukaan välit isään olivat lähentyneet isän alkoholiongelmaan saaman hoidon jälkeen. Puolustuksen mukaan motiivia tekoon ei ole. Puolustuksen mukaan uhrin pojalla oli normaali opiskelijatalous, eikä rahallista motiivia ollut. Uhrin poika kiistää pitäneensä yhteyttä murhasta syytettyyn.
10.16 Molemmille syytetyille vaaditaan elinkautista vankeusrangaistusta.

10.12 Uhri oli raitistunut puoli vuotta ennen kuolemaa, tulee esille oikeudessa.
10.04 Syyttäjän mukaan uhrin poika oli tietoinen uhrin eläkevakuutuksesta. Uhrilla oli haastehakemuksen mukaan myös henkivakuutus. Uhri oli eronnut uhrin pojan äidistä ja mahdollisesti menossa naimisiin tyttöystävänsä kanssa.
9.55 Syyttäjällä on vaihtoehtoinen syyte uhrin pojalle siltä varalta, että murhasta syytetty olisi syyntakeeton. Tämä syyte on murha välillisenä tekona.
9.52 Syyttäjän mukaan suurin näyttö koskee dataa. Murhasta syytetty käytti syyttäjän mukaan nimimerkkiä Mustakolmio ja uhrin poika nimimerkkiä Sikaniska. Nimimerkit olivat aina samaan aikaan netissä.

9.50 Syyttäjän mukaan uhrin poika kärsi lapsuudessa isänsä alkoholismista. Isän ja pojan välit olivat syyttäjän käsityksen mukaan tästä syystä huonot. Syyttäjän mukaan uhri oli raitistunut myöhemmin Minnesota-hoidolla.
9.47 Uhri oli antanut 250 euroa murhasta syytetylle, mutta syyttäjän mukaan syytetty oli alkanut puukottaa uhria. Uhri oli päässyt pakenemaan ulos, mutta syyttäjän mukaan väkivalta jatkui ulkona. Murhasta syytetty oli jättänyt tavaroitaan sisälle paniikissa.
9.41 Syyttäjän mukaan murhasta tehnyt oli haaveillut ja suunnitellut henkirikoksen tekemistä 15-vuotiaasta asti. Hän oli laittanut Tor-verkkoon viestejä, jossa tarjoutuu auttamaan murhassa ja itsemurhassa. Syyttäjän mukaan murhan tilannut nimimerkki Sikaniska on uhrin poika. Tilausviestejä ei ole tallella, koska viestit poistuvat WickrMe-sovelluksesta.
9.39 Tekoväline puukko löytyi syytetyn pakomatkan varrelta. Uhrin kuolema aiheutui syyttäjän mukaan 40 puukoniskun aiheuttamasta vammasta.
9.34 Uhrin poika kiistää syytteen ja teon kuvauksen kokonaisuudessaan. Puolustuksen mukaan uhrin poika ei ollut tekemisissä murhasta syytetyn kanssa. Hän kiistää olevansa nimimerkin takana. Toimeksiannossa on uhrin pojan mukaan kyse murhasta syytetyn fantasiasta.
9.30 Puolustuksen mukaan murhasta syytetty kiistää murhan, mutta myöntää aiheuttaneensa uhrin vammat. Syytetyn mukaan kyseessä oli törkeä ryöstö ja hätävarjelun liioittelu, hänen mukaansa tilanne oli eskaloitunut yllättäen. Syytetty kertoo luopuneensa ennen asunnon sisään menoa palkkamurhan ajatuksesta, mistä oli keskusteltu hänen mukaansa internetissä.
9.28 Syyttäjän mukaan murhasta syytetty houkutteli valeasun ja peitetarinan avulla uhrin avaamaan oven. Hän oli uhannut ensin kuula-aseella.
9.25 Syyttäjän mukaan nuoret miehet tapasivat netissä, jossa murhasta syytetty tarjosi palkkamurhapalvelua ja murhan yllytyksestä syytetty uhrin poika oli halunnut tilata palkkamurhan. Viestejä teosta oli vaihdettu WickrMe-viestisovelluksessa.
9.22. Yle seuraa oikeudessa oikeudenkäyntiä. Syyttäjän mukaan uhrin poika on tiennyt saavansa perinnön. Syyttäjän mukaan palkkamurhan palkkio oli tarkoitus maksaa perinnöllä. Syyttäjän mukaan henkirikos oli raaka ja harkittu.
Lue lisää:
Syyttäjä nosti murhasyytteet Tampereen henkirikoksessa: Uhrin pojalle kaksi vaihtoehtoista syytettä