Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Nokia | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 23763

Synnytysosastoilla lievennetään koronarajoituksia – puolisot pääsevät sairaalaan myös synnytyksen jälkeen

$
0
0

Viikonlopun jälkeen puoliso tai tukihenkilö saa olla taas pidempään tuoreen äidin ja lapsen kanssa.

Puolison tai tukihenkilön läsnäolon rajoituksia synnytyksessä ja synnytyksen jälkeisenä aikana lievennetään kesäkuun alusta alkaen Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa TAYSissa.

Vastedes sekä synnytykseen että synnytyksen jälkeiseen hoitoon saa osallistua yksi tukihenkilö, mikäli perhe asuu Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueelta tai on lähetetty TAYSiin lääketieteellisin perustein, sairaala kertoo tiedotteessa.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että puolison tai tukihenkilön läsnäolo on sallittua synnyttäneiden osastoilla ja potilashotellin Perheonnessa. Lisäksi puoliso pääsee mukaan myös sektiosaliin.

Myös muut yliopistosairaalat purkavat rajoituksia. TAYSin mukaan koronarajoitusten purku tapahtuu samanaikaisesti useiden muiden sairaanhoitopiirien, kuten TYKSin ja OYSin kanssa. Myös esimerkiksi Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen ja Satakunnan sairaanhoitopiirit lieventävät rajoituksia.

HUSissa muuta maata tiukempi linja

Myös Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS on tänään tiedottanut rajoitusten höllentämisestä. HUS avaa maanantaina synnyttäjien tukihenkilöille pääsyn Perhepesähotelliin.

Naistenklinikan vieressä sijaitseva Perhepesähotelli on erillään sairaalasta, joten HUSin mukaan rajoitusten purkaminen on turvallisinta aloittaa sieltä.

– Valitettavasti HUS-alueella ei ole vielä mahdollista avata tukihenkilöiden pääsyä sairaaloissa sijaitseville synnyttäneiden osastoille, vaikka useissa muissa sairaanhoitopiireissä näin tehdään kesäkuun alussa. On muistettava, että kaikista Suomen koronavirustartunnoista yli 70 prosenttia on HUS-alueella. Epidemia ei ole vielä ohi, HUSin naistentautien ja synnytysten toimialajohtaja Seppo Heinonen sanoo tiedotteessa.

HUSin mukaan epidemiatilannetta seurataan päivittäin. Tavoitteena on purkaa rajoitukset heti, kun tilanne on synnyttäjille, vastasyntyneille ja hoitohenkilöstölle turvallinen.

Puolisoiden osallistumista synnytykseen rajoitettiin koronaepidemian takia huhtikuun alussa.

Pitää olla täysin terve

Synnytysyksikössä ja synnyttäneiden osastoilla noudatetaan edelleen tavallista tiukempia turvallisuusohjeita.

– Tukihenkilöltä edellytetään, että hän on oireeton eikä ole kahden viikon aikana palannut matkalta. Tukihenkilöitä pyydetään säilyttämään turvaväli hoitohenkilökuntaan. Lisäksi tukihenkilön tulee pysyä synnytys- ja äiti-lapsiyksikössä hoitohuoneessa, eikä sen ulkopuolella tai osastojen yleisissä tiloissa oleskelu ole sallittua, TAYS listaa tiedotteessa rajoitustoimia.

Koronavirusepidemian vuoksi asetetut rajaukset pysyvät kuitenkin toistaiseksi ennallaan raskausajan hoitoa antavissa yksiköissä eli äitiyspoliklinikalla, raskauspäivystyksessä, raskaana olevien osastolla, naistentautien poliklinikalla, hormoni- ja lapsettomuuspoliklinikalla sekä Hatanpään äitiysultrassa.

Muut vierailurajoitukset pysyvät voimassa, tapaamiset ulkona mahdollisia

Muut vierailurajoitukset TAYSin poliklinikoilla ja osastoilla ovat edelleen voimassa.

Poikkeuksena ovat lapsipotilaat, joilla saa olla mukana yksi aikuinen, sekä kriittisesti sairaat ja saattohoidossa olevat, joiden läheisten vierailuja arvioidaan tapauskohtaisesti.

Sairaalan mukaan potilaat voivat kuitenkin tavata läheisiään sairaaloiden auloissa, ulkona sekä 1. kesäkuuta alkaen avautuvissa kahviloissa sairaalan alueella.

Suuri osa synnyttäjistä ymmärtää rajoitusten tarpeen, vaikka isä tai tukihenkilö ei pääsekään mukaan vuodeosastolle

Synnyttäjän puoliso ei enää pääse katsomaan vauvaansa osastolle – Uudet tiukat säännöt astuvat voimaan maanantaina


Viewing all articles
Browse latest Browse all 23763

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>