Tampereelle saapuu viikonloppuna historiallinen erikoiskuljetus. Harvasta asiasta on "Mansessa" puhuttu yhtä paljon kuin tulevasta ratikasta. Ratikka on totuttu näkemään Tampereella puhujasta riippuen milloin tulevaisuuden tuojana milloin kaupungin alijäämän syypäänä.
Viikonloppuna tämä lajinsa ensimmäinen, Kajaanin Otanmäen tehtaassa valmistettu Tampereen ratikka tulee vihdoin Tampereelle.
Vaunu tuodaan Tampereelle osittain keskeneräisenä. Ratikan kuljetus tapahtuu hiljaisen liikenteen aikana ja vaunu suojataan sen ajaksi. Katuverkolla Ratikka nähdään ensimmäistä kertaa kesäkuun lopussa. Muhkea paketti on lähes 40 metriä pitkä, 4 metriä korkea ja 3 metriä leveä ja se painaa lähes 60 tonnia.
– Koska Ratikan käyttöönotto tullaan suorittamaan loppuun Tampereella, on vaunu monilta osin vielä keskeneräinen ja siitä puuttuu mm. joitain panelointeja niin ulkopuolelta kuin sisältä. Tämän vuoksi se suojataan kuljetuksen ajaksi. Kuljetus tulee olemaan kokonsa vuoksi vaikuttava, mutta itse vaunusta ei nähdä vielä tässä vaiheessa kovin paljon, Tampereen Raitiotie Oy:n toimitusjohtaja Pekka Sirviö kertoo.

Liikennöinti alkaa ensi vuoden elokuussa. Tampereella on jo päästy suorittamaan ensimmäisiä koeajoja Saksasta tuodulla, käytetyllä, raitiovaunulla. Ratikan ensimmäisen vaunun kuljetukselle on varattu runsaasti aikaa ja se tapahtuu muun liikenteen ehdoilla, hiljaisen liikenteen aikana.
Korona vaikutti rakentamiseen
Škoda Transtech Oy paitsi suunnittelee ja valmistaa Tampereen ratikat, se myös pitää huolta siitä, että alihankkijayritykset saavat järjestelmät toimimaan saumattomasti yhteen. Koronaviruspandemian vuoksi järjestelmien käyttöönotto on hoidettu etäyhteyksien avulla, sillä vieraiden pääsyä tehtaalle on rajoitettu maaliskuun alusta saakka. Monet asiantuntijat eivät ole päässeet rajoitusten takia matkustamaan Suomeen.
– Olemme siirtyneet vallitsevan koronatilanteen takia vaunujen käyttöönottoon etänä niin, että ohjelmistotiimi Tšekin Plzenissä on etäyhteydessä käyttöönotossa olevaan vaunuun, ja Tampereella paikallinen tiimi sähkömekaanisia asentajia koekäyttää vaunun järjestelmiä ja suorittaa käyttöönottoon liittyviä kytkentöjä ja kokeita, Škoda Transtech Oy:n toimitusjohtaja Juha Vierros sanoo.
Otanmäen tehtaalla ei ole Tampereen vaunulle soveltuvaa koeajorataa, joten osa kokeista pitää tehdä Tampereella. Osa verhoiluosista on järkevää asentaa paikalleen vasta sähkölaitteiden käyttöönoton jälkeen, jotta ne eivät ole tiellä mittauksia ja säätöjä tehtäessä
Protovaunun käyttöönotto ja säätäminen kestää raitiotievarikolla noin kuukauden. Vaunulla aloitetaan kokeet varikon ulkopuolella näillä näkymin kesäkuun lopulla.
Useita vaunuja jo nyt valmistuksessa
Tampereen ensimmäiseen raitiovaunuun on saatu juuri telit asennettua ja sen teknisten järjestelmien käyttöönotto on aloitettu Otanmäen tehtaalla. Tehtaan varustelulinjassa on tällä hetkellä neljä Tampereen raitiovaunua ja korivalmistuksessa on menossa seitsemäs vaunu. Tampereen raitiovaunujen valmistus jatkuu Otanmäen tehtaalla läpi kesän ilman taukoa.
Seuraava vaunu saadaan Tampereelle syyskuussa, minkä jälkeen suoritetaan kahdella raitiovaunulla tehtäväksi suunnitellut kokeet. Tampereen ratikka tulee saamaan tyyppihyväksynnän kaikkien testien hyväksytyn suorittamisen perusteella loka-marraskuun vaihteessa.
Tampereelle toimitettava raitiovaunu on pisin ja levein versio tehtaan valikoimassa, joten yritys uskoo Tampereen Artic-vaunun sopivan myös vientituotteeksi. Helsingin Artic-vaunun eri versioita on myyty ulkomaille yhteensä 83 kappaletta, Zdenek Majer, Škoda Transtech Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja Škoda Transportation Groupin Senior Vice President of Sales kertoo tiedotteessa.
Mikäli koronavirustilanne sallii, Tampereen Raitiotie Oy tulee järjestämään tamperelaisille vuoden lopulla mahdollisuuden päästä tutustumaan valmiiseen ratikkaan ja raitiotievarikkoon.
– Liikkuvan vaunun kyytiin päästään vajaan vuoden päästä, mutta haluamme tarjota jo tämän vuoden puolella mahdollisuuden päästä näkemään, millaisen ratikan olemme yhdessä tamperelaisten kanssa saaneet aikaiseksi. Vaunuissa on otettu huomioon mm. makettikatselmuksien aikana kaupunkilaisilta saatuja parannusehdotuksia ja tuolloin nähdään myös, millainen kuosi ratikan penkkeihin tulee, Sirviö kertoo.
Lue lisää:
Ratikkatestit jatkuvat taas Tampereella – nyt vaunu liikkeellä öisinkin