Mänttä-Vilppulassa asuvien Ihmisyyden tunnustajien yhteisö on viime aikoina keskustellut yhdestä asiasta melkein kyllästymiseen asti. Aihe on tietenkin ollut korona, Suomea ja muuta maailmaa ravisuttava pandemiakriisi.
– Kun kauppias toi tavarat tänään, hän kysyi, miten meille suomalaisille käy. Vastasin, että jos osaisin kertoa, kertoisin, toteaa Ari Kastegren, yksi yhteisön jäsenistä puhelimitse.
Ihmisyyden tunnustajat on suomalainen teosofis-kristosofinen yhteisö, ja osa sen jäsenistä asuu kommuuneissa. 29-henkinen Väinölän yhteisö on niistä isoin.
Lue Väinölän yhteisön tarina täältä.
Väinölän yhteisö on pitänyt yhtä noin 40 vuoden ajan. Niin fyysisen kuin sosiaalisen eristäytymisen luulisi olevan liki mahdotonta, mutta Väinölässä poikkeustila on otettu vakavasti.
63-vuotias Ari Kastegren kertoo, että kommuunin jäsenistä noin seitsemän tai kahdeksan on yli 70-vuotiaita. He ovat niitä, jotka hallitus vastikään luki riskiryhmiin kuuluviksi ja joiden kuuluu nyt eristäytyä muista.
Entä jos joku saisi tartunnan?
Väinölä on tavallisesti vastaanottanut vieraita, mutta nyt ovet ovat siltä osin suljettu. Yhteisön ikäihmiset ovat päättäneet rajoittaa liikkumista omatoimisesti, eivätkä käy esimerkiksi kaupassa.
– Olemme tehostaneet käsienpesua, kuten on neuvottu, ja käsidesiäkin on. Löysimme sitä varastoistamme sen verran, että sitä on melkein joka paikassa, Kastegren kertoo.
Neuvotteleva virkamies Satu Karppanen sosiaali- ja terveysministeriön viestintäyksiköstä toteaa, että yhteisön ajatus vierailujen lopettamisesta kuulostaa viisaalta.
Yleisesti ottaen hän kertoo, että vastaavissa harvinaisemmissa asumisratkaisuissa sääntöjä ikäihmisten eristäytymisestä sovelletaan mahdollisuuksien mukaan. Poikkeusoloissa tulisi pysyä mahdollisimman pitkälti omassa huoneessa. Läheisiltä ja naapureilta voi pyytää apua kodin ulkopuolella asioimisesta.
– Suomessa on monenlaisia asumis- ja perhemuotoja, eivätkä ohjeistuksemme voi huomioida kaikkia yksityiskohtaisesti, hän sanoo.
Jo valmiiksi hieman syrjässä oleva Väinölän yhteisö on pystynyt pitämään itsensä suojassa hyvin. Ruokatilaukset tulevat suoraan ovelle kaksi kertaa viikossa, mutta niin on ollut ennen poikkeustilannettakin. Hamstrausta ei yhteisö ole katsonut tarpeelliseksi tehdä lainkaan.
– Sen verran kyllä tunnustan, että kävin hakemassa hiivaa, kun se meinasi loppua. Meillä leivotaan paljon itse, Kastegren kertoo.
Väinölässä on mietitty, mitä tehtäisiin, jos joku jäsenistä saisi jostain koronatartunnan. Eristäminen olisi ainakin teoriassa mahdollista. Jokaisella asukkaalla on oma huone, ja tarvittaessa jokin yhteisvessoista voidaan eristää ainoastaan sairastuneen käyttöön. Myös rakennuksien muita tiloja voidaan hyödyntää.
– Meillä on siipi, jossa on isot taidenäyttelytilamme. Siellä on useita huoneita, Ari Kastegren miettii.
Keuruun ekokylässä ikäihmiset ovat omassa kerroksessa
Toinen esimerkki yhteisöllisestä kodista on Keuruun ekokylä Keski-Suomessa. Siellä 15 vuotta asunut Kati Heinonen, 43, kertoo yhteisössä olevan noin kolmisenkymmentä jäsentä, pikkuvauvoista vanhuksiin. Ekokylä koostuu eri rakennuksista, ja kaikilla asukkailla on omat asuntonsa. Kyseessä ei ole kommuuni, vaan Heinonen kuvaa järjestelyn muistuttavan asunto-osakeyhtiötä.
Kun koronakriisi puhkesi, pidettiin ekokylässäkin kokouksia aiheesta. Kaikki yhteispäätökset eivät olleet läpihuutojuttuja, sillä ihmisillä on erilaisia mielipiteitä tilanteesta.
– On ihmisiä, jotka hätääntyvät enemmän, ja toiset taas ottavat rennommin, Heinonen toteaa.
Yhteisiä pelisääntöjä on kuitenkin löydetty. Vieraita ei ekokylään enää oteta, ei edes asukkaiden henkilökohtaisia vieraita. Käsipyyhkeet on vaihdettu paperisiin kertakäyttöpyyhkeisiin. Kuten Väinölän yhteisössä, ruoka tulee joka tapauksessa tukkutilauksena ovelle, olipa pandemiaa tai ei.
Joissakin asumuksissa vessat tai keittiöt saattavat olla muutamien asukkaiden kanssa jaettuja. Kaikeksi onneksi kaikki ekokylän ikäihmiset asuvat samassa kerroksessa. Nyt koko kerros on pidetty eristettynä, eikä muilla ole sinne asiaa.
Jos joku sairastuisi, on ekokyläläisillä ratkaisu valmiina:
– Täällä on yksi asunto tyhjillään, Heinonen toteaa.
Se on nyt varattu eristysasunnoksi, jos sellaista tarvitsisi. Yhteisruokailuhuone on mitoitettu sadalle ihmiselle, joten ne, jotka syövät yhdessä, mahtuvat väljästi istumaan. Muutenkin kylän isoilla ulkoalueilla voi oleilla rauhassa.
– Voimme olla ulkona omalla tontilla vaikka kuinka kaukana. Tässä on 50 hehtaaria maata, sanoo Heinonen.
Eristäytyminen yhteisöllisyyden keskellä?
Kysymys sosiaalisesta eristäytymisestä jopa omassa kodissaan lienee yllättävän monelle ajankohtaista.
Sosiaaligerontologian dosentti Outi Jolanki työskentelee sekä Tampereen että Jyväskylän yliopistossa asumisen tutkimuksen parissa. Kommuuneja ja vastaavia asumisratkaisuja ei tilastoida, mutta Jolangin tuntuma on, ettei Suomessa ole montaa kommuunia, jossa olisi sekä vanhempia että nuorempia ihmisiä.
Sen sijaan muunlaiset ikäihmisten yhteisöllisen asumisen muodot ovat lisääntyneet viime vuosina. Esimerkiksi Jyväskylä on Jolangin mukaan suoranainen edelläkävijä: muun muassa varttuneiden yhteisöllisiä senioritaloja on useampia. Niissä on monenlaisia yhteiskäytössä olevia tiloja, yhteisiä juhlia ja sosiaalista toimintaa. Toiminta niissä on vapaaehtoista, toisin kuin varsinaisissa asumisyhteisöissä.
Iät näissä senioritalojen muodostamissa yhteisöissä voivat olla mitä vain 55-vuotiaista ylöspäin. Joukkoon mahtuu siis myös hallituksen riskiryhmään luokittelemia yli 70-vuotiaita, joiden pitäisi pysyä muista erossa.
Turvaväli ruokajonossa
Osa Ihmisyyden tunnustajista pääsee vielä töihin yhteisön ulkopuolelle, mutta toisilla työt on tilanteen vuoksi peruutettu. Väinölän jäsenet Seppo Kuulavuori ja Juha Saarilehto kertovat, että esimerkiksi maalausurakat ovat toistaiseksi jatkuneet rakennustyömailla, kun taas jäsenten tarjoama kotisiivouspalvelu on osittain tauolla.
Saarilehto on vastikään käynyt remonttitöissä Pirkanmaalla. Työmatkoillaan hän ei käytännössä tapaa ketään.
Miten sosiaalinen eristäytyminen sujuu, kun hän palaa Väinölään?
– Mehän olemme iso perhe. Eivät kai rajoitukset koske perheen sisäisiä suhteita, Saarilehto toteaa.
Hän kokee, että elämä on Väinölässä jatkunut tilanteesta huolimatta melko normaalisti. Saarilehto on myös miettinyt, että vaikea tilanne saattaa tuottaa myönteisiäkin vaikutuksia.
– Voi olla, että tämä poikii jotain hyvääkin. Tässä katkaistaan kaikki, mihin yletön matkustaminen ja kulutus on johtanut.
Seppo Kuulavuori kertoo, että Väinölän jokavuotinen kesäteatteriperinne on tällä hetkellä vaakalaudalla, samoin juhannuskonsertin pitäminen. Toukokuun kesäkurssit on peruttu.
– Tilanne vetää vakavaksi. Täytyy vain koittaa elää olosuhteiden mukaan ja noudattaa varovaisuutta, tervettä järkeä, ja tietenkin hallituksen määräyksiä. Ne on varmasti annettu meidän kaikkien turvaksi, Kuulavuori sanoo.
Ari Kastegren kertoo, että turvaväliäkin pyritään noudattamaan vaikkapa ruokajonossa, vaikka osa Väinölän tiloista on kaikille yhteisiä.
– Kyllä sitä yritetään aina pitää. Emme nyt ihan toisiamme kaulaile tällä hetkellä, hän toteaa ja nauraa.
Vitsailusta huolimatta asia otetaan yhteisössä tosissaan. Viruksen leviäminen olisi Väinölässä paha juttu, mutta erilaisia varotoimia on ennenkin otettu käyttöön. Moni yhteisön jäsen on elänyt aikaa, jolloin Suomessa on kiertänyt muitakin tauteja. Liikkeellä on menneinä vuosikymmeninä ollut aasialainen flunssa ja hongkongilainen flunssa, ja myöhemmin SARS ja sikainfluenssa.
Ihmisyyden tunnustajat on säästynyt monelta. Kausiflunssa-ajoistakin on selvitty.
– Emme voi olla kovin leväperäisiä, Kastegren toteaa.
Nyt osa yhteisön jäsenistä seuraa uutisia niin tiuhasti, että pitävät muutkin kartalla poikkeusoloista ja rajoituksista. Toisinaan Kastegren kuitenkin miettii, miten Suomi selviää tilanteesta. Kaikkihan ovat siinä kuuluisassa samassa veneessä.
– Toivon mukaan päästään tilanteesta äkkiä pois. Kunhan pärjättäisiin taloudellisesti, ja ihmiset jaksaisivat ennen kaikkea henkisesti.