Erikoissyyttäjä Lassi Saarenmaa ei aio valittaa tamperelaisen johtavan poliitikon Atanas Aleksovskin (sd.) vapauttavasta tuomiosta.
– En hae asiassa valituslupaa korkeimmalta oikeudelta, Saarenmaa sanoo.
Käytännössä syyttäjän ilmoitus päättää vuosien rikosoikeusprosessin.
Käräjäoikeus tuomitsi viime vuonna Aleksovskin luottamusaseman väärinkäytöstä seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeustuomioon, mutta Turun hovioikeus vapautti hänet tuomiosta viime viikolla.
Aleksovski kertoi viime viikolla Ylelle olevansa helpottunut.
– Olen alusta lähtien uskonut, että syytteet tullaan hylkäämään.
Erikoissyyttäjän mukaan sekä käräjä- että hovioikeus ovat kummatkin perustelleet ratkaisunsa erittäin hyvin vastakkaisista lopputuloksista huolimatta. Erikoissyyttäjän mukaan oikeusprosessissa on voitu todeta, ettei vakavaa rikosta ole tapahtunut. Hän ei näe tapausta niin yleisenä, että korkeimman oikeuden pitäisi siitä linjata.
– Tämä asia on siten poikkeuksellinen ja erityislaatuinen, että siitä on vaikea nähdä muotoiltavaksi sellaista oikeudellista kysymystä, josta olisi ohjaukseksi yleisemminkin, Saarenmaa sanoo.
Iso vaikutus Tampereen politiikkaan
Oikeuskäsittely on kestänyt vuosia ja se on vaikuttanut monella tavalla Tampereen politiikkaan. Esimerkiksi Tampereen pormestari Lauri Lyly (sd.) ja kokoomusvaikuttaja Kalervo Kummola saivat huomautuksen, koska eivät huomioineet tarpeeksi rikosprosessia, kun Aleksovskia nimitettiin luottamustehtäviin.
Rikostutkinnan taustalla olivat tonttikauppajärjestelyt Tampereen Kotilinnasäätiössä, jonka toiminnanjohtaja Aleksovski on.
Oikeuskiista koski tilannetta, jossa Tampereen kaupunki vuokrasi Kotilinnasäätiölle Muotialantien tontin. Säätiö myi 1,15 miljoonalla eurolla vuokraoikeuden eteenpäin rakennusyhtiö Lehto Groupiin kuuluvalle Rakennusyhtiö Rakennuskartio Oy:lle. Vyyhti alkoi vuonna 2016.
Kaupunki langetti tapauksesta Kotilinnasäätiölle lopulta sovittelun jälkeen 775 000 euron sopimussakon. Käräjäoikeudessa oli riitaa siitä, kuinka tietoinen kaupunki oli tonttijärjestelystä.
Hovioikeuden mukaan Aleksovski toimi Kotilinnasäätiön toiminnajohtajana oikein. Hänellä oli oikeuden mukaan syytä uskoa, että kaupunki hyväksyy menettelytavan, eikä sopimussakkoa tule.
Hovioikeudelle esitetyssä todistelussa ei tullut ilmi, että sopimuksen sanktiopykälästä olisi missään vaiheessa keskusteltu kaupungin ja säätiön välillä. Lisäksi todisteista selviää, että kaupungin ja säätiön yhteisenä tarkoituksena oli ainakin hankkeen alkuvaiheessa siirtää vuokraoikeus eteenpäin.
Lue lisää:
Atanas Aleksovski saa jatkaa toiminnanjohtajana tuomion jälkeen