SDP:n ensimmäinen varapuheenjohtaja Sanna Marin on kuuma nimi pääministeriveikkauksissa. Marin sanoi tiistaina itse toimittajille, että on valmis pääministeriksi, jos tarve vaatii.
Jos Marinista tulee pääministeri, hän on ensimmäinen tamperelainen pääministeri.
– Olishan se uusi tilanne ja tietyllä tavalla nostaa Tampereen imagoa Suomessa, sanoo tamperelainen politiikan tutkija Pertti Timonen.
Pirkanmaalaistaustaisia pääministereitä on Suomen historiassa ennen tätä vain kolme.
Vuonna 1925 pääministerinä toimi Kangasalla syntynyt kokoomuspoliitikko Antti Tulenheimo. Kangasalan urkutehtaan omistajien poika oli valittu eduskuntaan Hämeen pohjoisesta vaalipiiristä, joka vastasi nykyistä Pirkanmaan vaalipiiriä. Hän asui ja työskenteli kuitenkin Helsingissä.
Pieni kosketus Tampereeseen oli Kansallista edistyspuoluetta edustaneella Toivo Kivimäellä, joka oli pääministerinä 1932–1936. Tarvasjoella syntynyt Kivimäki kävi koulua Tampereella ja kirjoitti ylioppilaaksi Tampereen reaalilyseosta. Sen jälkeen hän vaikutti Helsingissä ja Turussa.
Viimeksi hallituksen johtoon noussut pirkanmaalaistaustainen oli Mäntässä syntynyt SDP:n Keijo Liinamaa. Liinamaa johti virkamieshallitusta vuonna 1975. Valtakunnansovittelijanakin tunnettu Liinamaa toimi myös Mäntän kaupunginjohtajana 1950-luvun lopussa.
Pirkanmaalaiset ministerit vähissä
Pirkanmaalta on noustu viime vuosikymmeninä huonosti hallitukseen. Ennen Sanna Marinia edellinen pirkanmaalaisministeri oli tamperelainen Pia Viitanen, joka toimi kulttuuri- ja asuntoministerinä vuosina 2014–2015. Tampereelta oli myös vuosien 2011-2013 opetusministeri Jukka Gustafsson.
Vuosituhannen vaihteessa Tampereelta oli samassa hallituksessa kaksi ministeriä, kun Kokoomuksen Kimmo Sasi toimi ulkomaankauppaministerinä ja vihreiden Satu Hassi ympäristö- ja kehitysministerinä 1999–2002.
Lue lisää:
Suomeen juuri palannut Sanna Marin vihjaa olevansa valmis pääministeriksi: "En väistä vastuuta"
Kuka on Suomen seuraava pääministeri? Tässä nimet, jotka ovat vahvoilla