Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Nokia | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 23646

Täyskäännös säähän: Sateet vaihtuvat aurinkoon ja pakkasiin viikonloppuna – tuuli on voimakasta ja puuskittaista

$
0
0

Sää muuttuu viikonlopun alkaessa sateisesta selvästi kylmempään, mutta aurinkoisemmaksi. Ylen meteorologi Kerttu Kotakorpi kertoo, että perjantai on yleisesti ottaen vielä hyvin sateinen päivä koko maassa.

Lännessä sää on kuitenkin jo poutaantumassa ja pakkanen kiristymässä Pohjanmaalla ja Lapissa. Illalla vielä idässä tulee runsaampia lumisateita.

Huomiseen mennessä suuressa osassa maata sää on selkeää.

– Reippaitakin lumikuuroja voi vielä tulla länsi- ja lounaisrannikoilla, ja vielä on vaikea sanoa, missä kaikkialla aurinko paistaa. Joitakin lumikuuroja tulee myös maan etelä- ja keskiosissa. Pohjoisessa on selkeää, mutta siellä ei voi ehkä niinkään puhua auringonpaisteesta, Kotakorpi sanoo.

Lauantai ja sunnuntai ovat sään puolesta lähes samanlaisia päiviä. Sunnuntaina sadekuuroja on hieman lauantaita vähemmän, maan etelä- ja keskiosissa aurinko paistaa vähän enemmän kuin lauantaina.

– Kun lunta sataa vähän koko maassa, siitä tulee sellainen kiva talvinen fiilis kaikkien viime päivien kaatosateiden jälkeen, kiteyttää Kotakorpi.

Pohjoisessa tymäkkää pakkasta, etelässä selvästi lauhempaa

Lämpötila laskee viikonloppuna etelärannikolla 1–5 pakkasasteeseen. Pohjoisessa lämpömittarit näyttävät yli 20:tä pakkasastetta.

Pohjoisimmassa Lapissa on luonnollisesti kaikkein kylmintä. Tuuli on voimakasta ja puuskittaista, mikä lisää kylmän tuntua.

Ensi viikon alussa sää jatkuu viikonlopun kaltaisena. Suuressa osassa maassa on pakkasta. Maanantaina ja tiistaina ei näillä näkymin ole ainakaan mitään suuria sateita.

Autoilijoiden on syytä olla varovaisia liikenteessä erityisesti tänään. Ajokeli on mahdollisesti vaarallinen tai vaarallinen isossa osassa maata.

Ajokeli muuttuu erittäin huonoksi aamusta alkaen lumi- tai räntäsateen ja sään pakastumisen takia Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa.

Huonoa ajokeliä ennustetaan puolestaan aina Uudeltamaalta Kuusamon korkeuksille asti.

Viikonlopun sääkartat.
Viikonloppuna on pakkasta ja selkeää.Kerttu Kotakorpi / Yle

Viewing all articles
Browse latest Browse all 23646

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>