Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Nokia | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 23660

Kielteistä julkisuutta saaneesta Sastamalan kuntouttavasta työtoiminnasta tehtiin tutkintapyyntö poliisille

$
0
0

Arvostelun kohteeksi joutuneesta Sastamalan kuntouttavasta työtoiminnasta on tehty tutkintapyyntö poliisille. Poliisi kertoo, että se selvittää parhaillaan, onko asiasta syytä aloittaa esitutkinta.

Poliisin mukaan tutkintapyynnön tekijää on kuultu. Lisäksi poliisi aikoo kuulla muita henkilöitä asian selvittämiseksi. Myöhemmin poliisi arvioi, aloittaako se esitutkinnan.

Sastamalan kuntouttava työtoiminta on ollut julkisuudessa viime kuukausina. Syyskuussa uutisoitiin, että työttömät tekevät ilman palkkaa töitä yritysten hyväksi Sastamalassa.

Työttömät kokosivat muun muassa WC-peilejä kylpyhuonekalusteita valmistavalle yritykselle. Kaksi yritystä perääntyi yhteistyöstä Sastamalan työllisyyspalvelujen kanssa asian noustua julkisuuteen.

Ei saa käyttää voitontavoitteluun

Kuntouttava työtoiminta on tarkoitettu pitkään työttöminä olleille henkilöille työllistymismahdollisuuksien ja elämänhallinnan parantamiseksi. Lain mukaan kuntouttavan työtoiminnan asiakkaiden työpanoksella ei saa korvata virka- tai työsuhdetta eikä sitä saa käyttää yritysten taloudellisen voiton tuottamiseen.

Kuntouttavan työtoiminnan asiakkaille maksetaan työmarkkinatuen päälle yhdeksän euron kulukorvaus päivässä.

Lokakuussa Yle haastatteli kahta miestä, joiden mielestä kuntouttava työtoiminta on heille väärä paikka.

Jo huhtikuussa aluehallintovirasto kiinnitti päätöksessään huomiota siihen, että Sastamala ja Punkalaidun olivat ohjanneet kuntouttavaan työtoimintaan työttömiä ilman lainmukaisia perusteita.

Avi kävi läpi 54 työttömän aktivointisuunnitelmat. Avi arvioi, että näistä noin 15–20 henkilöllä ei ollut työ- ja toimintakykyyn tai elämänhallintaan liittyviä ongelmia, joten he olisivat pystyneet ottamaan vastaan kokoaikatyötä.

Lue lisää:

Vanhusten avuksi yritettiin haalia työttömiä, opiskelijoita ja vartijoita – Pihlajalinna lupasi korjata puutteet mutta kävikin päinvastoin

Jari Matikainen, 56, kieltäytyi menemästä kuntouttavaan työtoimintaan 9 eurolla päivässä: "Miksi minä sinne menisin?"

Työttömät tekivät töitä ilman palkkaa – kaksi yritystä säikähti kohua ja lopetti yhteistyön Sastamalan kanssa

Työttömät tekevät ilman palkkaa töitä yritysten hyväksi Sastamalassa – missä menevät sopivan kuntouttavan työtoiminnan rajat?


Viewing all articles
Browse latest Browse all 23660

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>