Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Nokia | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 23670

Vasta ruumiinavaus paljasti, että vainaja onkin tapettu: Poliisi epäilee henkirikosta Tampereella, kolme vangittu

$
0
0

Tampereella tutkitaan henkirikosta. Poliisille tuli ilmoitus 23. elokuuta, että Atalan kaupunginosasta sijaitsevasta asunnosta on löytynyt 69-vuotiaan miehen ruumis.

Asiasta kertoi ensin Aamulehti.

Tutkinnanjohtaja Pasi Nieminen Sisä-Suomen poliisilaitokselta vahvistaa asian. Nieminen kertoo Ylelle, että tapaus alkoi paljastua vasta oikeuslääketieteellisen ruumiinavauksen jälkeen. Tätä aiemmin henkirikosta ei epäilty.

Oikeuslääketieteellisen ruumiinavauksen perusteella uhrin epäillään kuolleen väkivallan seurauksena.

Poliisi ei ole aiemmin tiedottanut asiasta tutkinnallisista syistä julkisuuteen.

Pirkanmaan käräjäoikeus vangitsi tiistaina iltapäivällä kolme epäiltyä todennäköisin syin taposta epäiltyinä.

Epäillyistä kaksi on 1974 syntyneitä miehiä miehiä ja yksi vuonna 1994 syntynyt nainen.

Kolmen epäillyn osuutta henkirikokseen tutkitaan parhaillaan. Poliisi epäilee, että rikoksen uhri on joutunut kiristyksen uhriksi.

Poliisi tiedotti asiasta tiistaina. Epäilty henkirikos on poliisin mukaan tapahtunut 22.–23. elokuuta.

Lisäys klo 15.32 päivitetty, että kolme epäiltyä on vangittu.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 23670

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>