Talvinen päivä on märkä ja harmaa. Opiskelijat eivät siitä välitä. Viitisentoista eräoppaaksi kurssittautuvaa aikuisopiskelijaa ähkii innoissaan maanrajassa takapuoli pystyssä ja sovittaa lumikenkiä jalkaansa.
Tänään harjoitellaan lumikenkävaelluksen järjestämistä. Kolme oppilaista on vetovastuussa. Loppujoukko heittäytyy asiakkaiden rooliin.
Eräoppaan koulutus on suosittu opintolinja Hyvinkäällä ja Riihimäellä toimivassa Hyria-ammattioppilaitoksessa. Eikä vain siellä, koulutusala on suosittu koko maassa. Ammatissa on hohtoa. Moni etsii siitä uutta virtaa elämäänsä – työtä, joka olisi täyttä elämää.
Hyvinkääläinen Leena Parkkila on jo sitonut lumikengät jalkaansa. Hänelle on tänään osunut yhden ryhmän vetovastuu. Keski-ikäisellä Parkkilalla on takanaan jo useampi kymmenen vuotta työelämää. Hän aloitti laboratorionhoitajana, on toiminut kouluttajana sosiaali- ja terveysalalla, viimeisin työ on koulutustarkastaja.
– Kyllä väki töissä vähän ihmetteli, kun olin ensin vuoden vuorotteluvapaalla, menin sitten hetkeksi takaisin töihin ja ilmoitin, että jään uudestaan puoleksitoista vuodeksi opintovapaalle. Pohdin, mitä haluan elämälläni tehdä ja hain erä- ja luonto-opaskoulutukseen. Hiukan jännitti, vieläkö koulutukseen pääsee. Mutta täällä ollaan, ja olen hyvin tyytyväinen, Parkkila sanoo.
Tamperelaisella Jani Heinosella on vähemmän työhistoriaa, mutta samankaltainen tarina. Nykyinen työ on niin high-techiä, että menee hetki, ennen kuin saamme edes neuvoteltua, mikä miehen homman nimi on suomeksi. Päädymme siihen, että hän on varastonhallinnan suunnittelija.
– Excelin pyörittäminen toimistossa ei kymmenen vuoden jälkeen jaksanut enää inspiroida. Olen ikäni harrastanut kalastusta, ja sitä kautta retkeilykin on tullut kuvaan mukaan. Luonto kiinnostaa, ja ulkona oleminen. Miksei sitä sitten tekisi myös työkseen, Heinonen pohtii.
Nyt kysytään, mitä työ minulle antaa?
Psykologian professori Markku Ojanen tunnetaan lukuisista tutkimuksista, joissa hän on pohtinut onnellisuuden olemusta. Nyt Lempäälässä eläkepäivistä nauttiva Ojanen sanoo, että eräoppaan ja muiden ajassa kulloinkin suosituksi nousevien ammattien hohdetta selittää elämänhallinnan halu.
– Sen takana on yksilökeskeisyyden vahvistuminen. Oman itsensä tutkiminen ja luotaaminen ovat koko ajan lisääntyneet. Sen mukana tulee sitten myös itsensä toteuttamisen idea.
– Vanhassa maailmassa työhön saattoi liittyä vahva velvollisuuden idea. Nykyisessä maailmassa kysytään niin päin, että mitä ammatti minulle antaa, Ojanen jatkaa.
Ojasen mukaan elämme ristiriitaista aikaa. Arvostamme työtä yhä enemmän, vaikka sen vaatimukset kiusaavat meitä entistä kovemmin. Ei vain siksi, että työnantajat haluavat väeltään yhä enemmän. Myös työntekijät itse odottavat itseltään aina vain parempaa suoritusta.
Ennen riitti, kun oli hyvä – nyt ei riitä mikään
Ojanen sanoo, että vertailun piina on lisääntynyt. Nyt me testaamme koko ajan itseämme median, mainosten ja vaihtuvien työtoverien kautta.
Ojanen selventää ajatusta esimerkillä kotikylänsä suutarimestarista. Mestaria piti kunnioittaa, vaikkei hän ollut edes erityisen palvelualtis eikä taitava liikkeenjohdossa muutenkaan. Mutta kenkiä hän osasi tehdä ja korjata.
– Kylämme suutari oli mestari. Hän oli aidosti uransa huipulla. Nyt kukaan ei pääse mestariksi, vaikka tittelissä lukisi mitä. Aina on jotain, jossa voisi pikkuisen kehittyä ja kurssittaa itseään. Tässä on valtava muutos, Ojanen sanoo.
Ojasen mukaan myös nykyisistä työpaikkailmoituksista huomaa helposti, miten ylivirittyneitä odotuksemme työstä ovat. Työpaikkailmoitusten kuvailemia superihmisiä ei ole oikeasti olemassa. Ja samaan aikaan työnhakijoiden cv:t kuitenkin pursuavat todistuksia monenmoisista kursseista ja koulutuksista.
Eikä tässä vielä kaikki. Jatkuva kehittyminen ei sekään vielä riitä. Työelämän vaatimuslistaan on lisätty myös oikeanlainen persoonallisuus.
– On oltava menevä, pätevä, kansainvälinen ja ulospäin suuntautuva. Vastaan tulee kysymys: mikä riittää? Vaikka olisi kuinka kehittynyt ja käynyt kursseja, tietty riittämättömyyden tunne nousee pintaan, Ojanen sanoo.
Vapaus ja itsenäisyys muuttuvat yhä tärkeämmiksi
Kun työ haukkaa meistä yhä enemmän, siitä uhkaa tulla koko elämä. Siksi odotamme työn antavan elämällemme myös sisältöä ja mieltä.
Suomessa on juuri tehty kilpailukykysopimusta ja muutettu eläkejärjestelmää. Työelämän ruuvia on käännetty entistä tiukemmalle. Ojanen arvioi, että kehitys tulee entisestään nostamaan sellaisten ammattien arvoa, joihin jollakin tavoin liitetään vapaus ja oman itsensä toteuttaminen.
– Entistä enemmän tullaan kaipaamaan väljyyttä työhön. Se on sitä elämänhallintaa, Ojanen sanoo.
Ojasen ennuste käy toteen Hyvinkään pohjoispuolen metsissä lumikenkävaelluksella. Kun kysyn siellä Jani Heinoselta, kumpi painoi enemmän koulutusalaa miettiessä, alan työllisyysnäkymät vai se, millainen ammatti on, vastaus tulee epäröimättä.
– Valinnassa painoi ehdottomasti työn sisältö, se, mitä voisi tehdä työkseen, Heinonen vakuuttaa.
Saman vahvistaa Leena Parkkila. Kun hän päätti jäädä töistä pois ja alkaa opiskella uutta ammattia, moni sanoi, että haluaisi tehdä saman itsekin. Samaan hengenvetoon moni totesi, ettei uskalla.
Parkkila päätti uskaltaa. Jotkut varoittivat jättämästä nykyistä työtä ja kehottivat pohtimaan, miten opiskelutauko vaikuttaa tulevaan eläkkeeseen.
– Elämästä ei aina tiedä. Toivon, että ehdin eläkkeellekin, mutta ei siitä voi olla varma. Sen vuoksi haluan elää nyt, kun se on mahdollista, Parkkila sanoo.