Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Nokia | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 23646

Nuorten tyttöjen transsukupuolisuustutkimukset ovat moninkertaistuneet

$
0
0

Nuorten lisääntynyt sukupuoli-identiteetin etsintä näkyy transsukupuolisuustutkimuksia Suomessa tekevillä poliklinikoilla Helsingin ja Tampereen yliopistollisissa sairaaloissa. Transsukupuolisuustutkimukset alaikäisille on aloitettu Suomessa vuonna 2011. Lähetteiden määrä on kuudessa vuodessa nelinkertaistunut. Viime vuonna tutkimuksiin hakeutui pari sataa nuorta.

Myös aikuisten transtutkimusten määrä on lisääntynyt. Aikuisia käy tutkimuksissa vuosittain pari sataa.

Valtaosa alaikäisistä on tytöiksi syntyneitä, jotka kokevat olevansa vastakkaista sukupuolta, eli haluavat pojan sukupuolen.

– Noin 90 prosenttia tutkimuksiin hakeutuvista alaikäisistä on tyttöjä. Keskimäärin poliknikalle hakeutuvat 14–16-vuotiaat nuoret, sanoo Tampereen yliopistollisen sairaalan nuorisopsykiatrian vastuualueen ylilääkäri Riittakerttu Kaltiala-Heino.

Kokemus sukupuolesta on osa ihmisen identiteettiä. Ihmisen identiteetti lujittuu ja kehittyy nuoruusiässä, joka kestää keskimäärin 13–23 ikävuoteen. Oikeastaan identiteetti on nuoruusiän kehityksen tulos, kuvailee Kaltiala-Heino.

– On erityisen haastavaa nuorten kohdalla varmistua siitä, että sukupuoli-identiteetti on jo niin varhain kehittynyt pysyväksi. Jos jo kesken nuoruusiän kehityksen varmistutaan pysyvästä vastakkaisen sukupuolen kokemuksesta ja transhoidot aloitetaan, niin se on iso ja vaikea kysymys. Siksi transtutkimukset ovat hyvin perusteellisia ja ne tekee moniammatillinen ryhmä, Kaltiala-Heino sanoo.

Nuoruudessa kokeillaan erilaisia sukupuolirooleja

Sukupuoli-identiteetin etsintä näkyy muun muassa myös seksuaali- ja psykoterapeutti Nina Mömmö-Koskiniemen vastaanotolla.

– Nuorin vastaanotollani käynyt on ollut 13-vuotias. Vanhemmat olivat varanneet ajan, kun he eivät ymmärtäneet nuoren halua käyttää eri nimeä, oman syntymänimen sijasta. Nuori oli kiukustunut ja sanonut, ettei hän ole se, vaan hän on toisen niminen, sanoo seksuaali- ja psykoterapeutti Nina Mömmö-Koskiniemi.

Seksuaali ja psykoterapeutti Nina Mömmö-Koskiniemi.
Seksuaali- ja psykoterapeutti Nina Mömmö-Koskiniemen vastaanotolla keskustellaan myös sukupuolikokemuksista.Minna Aula / Yle

Mömmö-Koskiniemi kertoo sanoo, että sukupuolikokemukset ovat hyvin yksilöllisiä. Nuoruuden elämänvaiheeseen liittyy paljon kokeiluja ja myös eri sukupuoliroolien kokeiluja.

– Voi tulla hormonin tuottamia ajatuksia, että mitä minä olen? Olenko tyttö vai poika ja mitä se tarkoittaa, jos on tyttö tai poika. Ajat, jolloin oma nimi on vaihdettu toiseksi, liittyvät monen nuoruuteen. Nimeksi valitaan vaikka vastakkaisen sukupuolen nimi, Mömmö-Koskiniemi avaa.

Haluan korostaa, että totta kai joillakin ihmisillä transsukupuolisuuden kokemus on jo nuoruusiässä aika selvä, tuntuu hyvältä ja tarpeelliselta, että hoitoja päästään aloittamaan. Riittakerttu Kaltiala-Heino

Tampereen yliopistollisen sairaalan nuorisopsykiatrian vastuualueen ylilääkäri Riittakerttu Kaltiala-Heino sanoo, että syytä alaikäisten kasvaneeseen transtutkimusten tarpeeseen ei osata sanoa. Sukupuolen pohtiminen ja kyseenalaistaminen ovat nuorille ajankohtainen asia ja tietoisuus sukupuolen moninaisuudesta on lisääntynyt.

– Ahdistus ja epävarmuus itsestä on yleisesti ottaen kuulunut aina nuorten kehitykseen. Voiko olla, että nyt on sellainen aika, että se on erityisen mahdollista kanavoida sukupuoliahdistukseen. Haluan korostaa, että totta kai joillakin ihmisillä transsukupuolisuuden kokemus on jo nuoruusiässä aika selvä, tuntuu hyvältä ja tarpeelliselta, että hoitoja päästään aloittamaan, Kaltiala-Heino sanoo.

Esimerkiksi kouluissa pyritään ottamaan opetukseen mukaan sukupuolisensitiivisyyttä. Valtakunnallinen ihmisoikeusjärjestö Seta on myös juuri julkaissut oppaan, jonka tavoitteena on muun muassa vähentää vähemmistösukupuolien syrjintää kouluissa. Sunnuntaina Yle julkaisi sukupuolettoman Seta ry:n puheenjohtaja Viima Lampisen tarinan.

Hormonihoito on elämänmittainen

Kaltiala-Heino sanoo, että on välttämätöntä, että alaikäisellä transtutkimuksissa ovat mukana myös vanhemmat.

– Nuori tarvitsee niin isossa asiassa vanhempiensa tuen. Vanhempien antamat tiedot nuoren kehityksestä ja kasvusta ovat tärkeä osa prosessia.

Nuorten transtutkimuksiin kuuluvat myös tavanomaiset nuorisopsykiatriset perustutkimukset.

– Tähän mennessä noin puolella tutkimuksiin hakeutuneista on ollut psykiatrisia ongelmia, jotka vaativat ensisijaista hoitoa. Tähän mennessä noin neljäsosalla tutkimuksiin saapuneista on vaikuttanut olevan niin vakiintunut transsukupuolinen identiteetti, että hoitoja voidaan aloittaa, Kaltiala-Heino sanoo.

Sukupuolenkorjausprosessissa käytetään muuntohormonihoitoa. Eli naisilla annetaan mieshormonia ja toisinpäin. Hormonihoitoon liittyy seurantavaihe, jossa asiakkaan vointia ja tilannetta seurataan.

– Hormonihoitoja ei aloiteta ennen 16 ikävuotta. Hormonihoito on elämänikäinen prosessi, Kaltiala-Heino sanoo.

Myös seksuaali- ja psykoterapeutti Mömmö-Koskiniemi toteaa, että joskus transhenkilön kokemus omasta sukupuolesta tunnistetaan jo varhain ja nähdään hyvin selkeänä. Mömmö-Koskiniemi korostaa, että sukupuolenkorjausprosessiin ei lähdetä koskaan heppoisin perustein.

– Prosessi on pitkä ja leikkaukset ovat kivuliaita. Sen läpikäyneet ovat kuitenkin kertoneet minulle, että kaikki se kipu ei kuitenkaan ollut mitään verrattuna siihen, mitä oli ennen leikkausta.

Suomen translakia on kritisoitu, koska juridinen sukupuolenkorjauksen hyväksyminen vaatii hedelmättömyyttä. Käytännössä hedelmättömyyteen riittää vastakkaisen sukupuolihormonien käyttö, mikä poistaa hedelmällisyyden lopulta kokonaan, ainakin hormonien käytön ajaksi.

Juttua täydennetty klo 17:01. Tyttö sana muutettu kahdessa kohtaa tekstiä muotoon tytöiksi syntyneet.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 23646

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>