Asiat paranevat, kun niitä tutkitaan ja tuloksista tehdään johtopäätöksiä. Kunta10-kysely on valmistunut ja tulokset näyttävät parantuneet: työntekijät mm. kokevat, että johtaminen on parantunut. Toisaalta kyllä kipupisteitäkin löytyy.
Kunta10 -tutkimuksessa oli mukana kymmenen kaupunkia, Helsinki, Espoo, Vantaa, Turku, Tampere, Oulu, Raisio, Naantali, Nokia, Valkeakoski ja Virrat. Tuoreet tulokset kertovat, että edellisen tutkimuskierroksen perusteella tehdyt parannukset ovat tepsineet, kertoo ensin johtava tutkija Tuula Oksanen Työterveyslaitokselta.
– Johtaminen on kunnissa edelleen parantunut. Me nähdään koko 2010-luvun ajalta, että esimiestuki on lisääntynyt eli esimiehet tukevat, rohkaisevat ja kannustavat työntekijöitä.
Oksasen mukaan myös johtamisen oikeudenmukaisuus on parantunut.
– Sekä kohtelun oikeudenmukaisuus että päätöksenteon oikeudenmukaisuus. Tämä on tärkeää, koska tutkimusten mukaan oikeudenmukaiseksi koettu johtaminen on yhteydessä muun muassa vähäisempiin sairauspoissaoloihin.

"Työmäärä lisääntynyt yli sietokyvyn"
Liian kovia työpaineita koetaan etenkin opetus- ja sote-aloilla, kertoo Tuula Oksanen, jonka mukaan työmäärän kasvu käy ilmi Tutkimuksen kysymyksestä "Onko työmäärä lisääntynyt yli sietokyvyn".
– Noin 40 prosenttia vastaajista kertoi, että kyllä tällainen tilanne on. Näitä vastauksia tuli varsinkin opetusalalta. Sote-puolella oli ammatteja, jossa oli tätäkin vielä suurempia määriä, jotka kertoivat, että työmäärä oli lisääntynyt yli sietokyvyn. Ja sehän on huolestuttava tulos.
Merkittävä osa kuntatyöntekijöistä uskoo silti jatkavansa työntekoa vielä eläkeiän saavuttamisen jälkeenkin, sanoo Oksanen.
– 75 prosenttia vastaajista kertoi, että he uskovat jatkavansa työssä omaan henkilökohtaiseen ikäänsä saakka tai jopa vielä eläkkeellä. Huolestuttavaa kuitenkin on, että vain 61 prosenttia lähihoitajista ja 66 prosenttia kodinhoitajista arvelee jatkavansa eläkeikään saakka.
Muutosvauhti rassaa
Työterveyslaitoksen Kunta10-tutkimus osoittaa myös, että muutokset ovat lisääntyneet ja jopa 43 prosenttia vastaajista kokee, että heillä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa muutoksiin, selvittää Kunta10-tutkimuksen johtaja Tuula Oksanen.
─ Haasteita johtamiselle asettavat jatkuvat muutokset, esimerkiksi tuleva maakunta- ja sote-uudistus.
Kuntatyöntekijät myös kokevat työssä tapahtuvat muutokset entistä suurempina. Varsinkin sosiaali- ja terveysalalla toimivat työntekijät kokevat, ettei heillä ole mahdollisuuksia vaikuttaa muutoksiin.
Kunta10-tutkimukseen vastasi ennätysjoukko kuntatyöntekijöitä, yli 65 000. Vastausprosentti oli 72 prosenttia. Kunta10-tutkimus on Suomen laajin kunta-alan valtakunnallinen seurantatutkimus. Työntekijöiden työtä ja hyvinvointia seurataan kahden vuoden välein tehtävillä kyselyillä.

Väkivaltakokemukset lisääntyneet
Tampereella kokemukset asiakkaiden väkivallan uhkasta ja epäasiallisesta käytöksestä ovat lisääntyneet sosiaali-ja terveyspuolella, kertoo henkilöstöjohtaja Niina Pietikäinen.
– Nyt nousi esille se, että asiakkaat ovat enemmän haasteellisia ja siellä on myös väkivallan kokemuksia. Meidän täytyy kiinnittää huomiota siihen, miten voidaan estää ja ennakoida näitä tilanteita.
Tampereella yhtenä painopisteenä on Niina Pietikäisen mukaan ollut saada henkilöstö ideoimaan oman työnsä kehittämistä.
– Henkilöstöltä tulevat ne parhaat ratkaisut juuri siellä, missä asiakkaiden kanssa ollaan ja ihmisiä kohdataan päivittäin.
Tampereella kaupungin henkilöstö on innolla ideoinnissa, kiittelee henkilöstöjohtaja Pietikäinen.
– Todella aktiivisia! Ihmiset haluavat pienin askelin kehittää työtään. Nähdään myös aivan uusia oivalluksia siitä, millä tavalla se työ on parempaa ja vaikuttavampaa.