Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Nokia | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 23640

Uhkausviestit eivät hetkauttaneet opiskelijoiden arkea Tampereella: "On kuitenkin niin epätodennäköistä, että mitään tapahtuisi"

$
0
0

Tampereen yliopiston käytävillä oli keskiviikkona rauhallista, yöllä sähköpostiin tulleista uhkausviesteistä huolimatta. Opiskelijoiden keskuudessa tieto viesteistä levisi päivän aikana, mutta Ylen tapaamat nuoret eivät olleet asiasta juurikaan huolissaan.

Hallintotieteen opiskelija Saila Elgland kertoo kuulleensa asiasta kaverilta, kun he olivat aloittamassa luentoa. Asia ei häntä huolettanut.

– Tuli enemmän huvittunut kuin huolestunut olo. Eihän se ole arkipäiväistä, mutta se on kuitenkin niin epätodennäköistä, että mitään tapahtuisi.

Opiskelija Timo Nättinen kuuli uhkauksista ainejärjestön toimistolla aamupäivällä.

– Ei se paljoa hetkauttanut. Mutta totta kai täytyy tutkia, vaikka joku leikilläänkin jotain tuollaista sanoisi.

Keskiviikkoaamuna poliisi kertoi, että Tampereen yliopiston, Tampereen ammattikorkeakoulun ja Oulun yliopiston sähköposteihin oli lähetetty yöllä epämääräisiä uhkausviestejä. Päivän aikana on selvinnyt, että viestejä on tullut myös Oulun ammattikorkeakouluun.

Poliisin tekemät tutkimukset ovat vahvistaneet aamulla tehtyä arviota siitä, että koulutyötä voidaan jatkaa kaikissa oppilaitoksissa normaalisti.

Viesteistä yöllä ilmoitus hätäkeskukseen

Poliisin mukaan viestien vastaanottajia on yhteensä alle kymmenen. Postien saajat ovat korkeakoulujen henkilökuntaa. Lisäksi muutama viesti on lähetetty virastosähköpostiin.

– Viestit ovat hyvin lyhyitä ja niiden sisällössä on vain pieniä heittoja. On selvää, että kaikkien kirjoittaja on sama, rikoskomisario Pasi Nieminen sanoo.

Poliisi on saanut selville myös verkon, jonka kautta viestit on lähetetty. Tästä poliisi ei halua julkisuudessa enempää kertoa.

Kaikki viestit on lähetty samoihin aikoihin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Poliisi sai tiedon viesteistä koulujen henkilökunnalta.

– Näistä tulee ilmoittaa poliisille, ja yöaikaan se onnistuu hätäkeskuksen kautta.

Poliisi jatkaa lähettäjän selvittelyä, mutta ei julkista sisällön yksityiskohdista muuta kuin että viesteissä uhkaillaan väkivallalla. Tämäntyyppiset teot ovat usein ilkivaltaa.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 23640

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>