Tampereen terveysviranomaiset ovat onnistuneet selvittämään, mikä aiheutti Pirkanmaalla joulukuussa noro- ja sapovirusepidemian.
Pirkanmaalaisessa ravintolassa pikkujoulua viettäneistä asiakkaista 24 sairastui noro- tai sapoviruksen aiheuttamaan vatsatautiin.Sairastuneet kuuluivat kahteen eri pikkujouluporukkaan. Ryhmät olivat syöneet ravintolayrityksen noutopöytäruokaa peräkkäisinä päivinä.
Sairastuneiden pääasialliset oireet olivat kuumeinen ripuli, pahoinvointi ja oksentelu, kahdella oli veristä ripulia. Sairastuneilta henkilöiltä ja ravintolan työntekijöiltä pyydettiin ulostenäytteet. Ravintolan työntekijöissä ei ollut ollut vatsatautia.
Salapoliisityö paljasti alipaineventtiilin
Ravintoloissa ruokailleille ryhmille tehtiin kysely, jolla pyrittiin selvittämään tartunnan lähde ja taudinkuva. Kaikkiaan 154 vastaajasta 24 oli saanut vatsataudin. Potilasnäytteistä todettiin kahdelta sairastuneelta norovirus. Lisäksi yhdeltä sairastuneelta ja hänen perheenjäseneltään todettiin sekä norovirus että sapovirus.
Kyselytutkimus osoitti, että todennäköisin tartunnan lähde oli jää tai jäävesi. Ravintolayrityksen jääpalakoneiden jäästä otetuista näytteistä todettiin runsaasti bakteerikasvua. Hanavedestä ei todettu bakteereita eikä norovirusta. Verkostovettä ei epäilty tartunnanlähteeksi eikä taloyhtiössä ollut putkirikkoja.
Selvitysten perusteella epidemian ilmeiseksi syyksi osoittautui vioittunut alipaineventtiili jääpalahuoneessa. Jääpalakoneiden jää saastui huonetilaan joutuneesta, väärään suuntaan virranneesta viemäri-ilmasta.
Ravintolaa tai paikkakuntaa eri kerrota
Tampereen terveysviranomaiset eivät kerro, mistä kunnasta tai mistä ravintolasta oli kysymys.
– Ravintolaa ei haluta identifioida, koska tilanne ravintolassa on korjattu ja kaikkia, joita asia suoranaisesti koskee, on asiasta tiedotettu. Kyse on kuitenkin kyse suhteellisen lievästä taudista ja tilanne on ohi, hygieenikkoeläinlääkäri Katri Jalava Tampereen kaupungilta.
Tapauksessa on kuitenkin paljon opetuksia, jotka saattavat auttaa tulevien epidemioiden ehkäisyssä ja selvityksessä. Jalavan mukaan vikaantunut alipaineventtiili oli mielenkiintoinen löydös.
– Meillä on nyt tavallaan uusi tapa, jolla virukset voivat levitä. Putkirikkoa aina haetaan, mutta hiljaista putkistovuotoa ei ole tajuttu ajatella. No, nyt on tajuttu ja jatkossa osataan kiinnittää tähän mahdollisuuteen huomiota.
Elintarvike- ja rakennusvalvonta risteävät
Kyseisessä ravintolassa alipaineventtiili oli tuuletusviemärin kautta yhteydessä jätevesiviemärijärjestelmään. Venttiilin vuoto aiheutti viemäri-ilman kulkeutumisen väärään suuntaan ja huoneen ilmatilasta jääpaloihin.
– Opetus on, että alipaineventtiileitä ja niiden tuuletusviemäreitä ei tule sijoittaa elintarvikehuoneistoihin. Tässä ollaa elintarvike- ja rakennusvalvonnan katvealueella. Esimerkiksi meillä ei ollut tietoa, että viemäri voi olla elintarvikehuoneissa. Viranomaisille ja epidemiologeille tapaus on mielenkiintoinen.
Pirkanmaalaisravintolassa riskirakenne on nyt korjattu. Tuuletusviemäri alipaineventtiileineen on vedetty toiseen huonetilaan, ja tiloissa on tehty perusteellinen siivous, pesu ja desinfiointi.
Muita sairastumisia ei ole raportoitu.
– Ravintolayritys teki vaadittavat korjaustoimenpiteet nopeasti ja tilaisuuksiin osallistuneita tiedotettiin asiasta, Jalava kiittelee.