Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Nokia | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 23646

Sarjakuvien ilo ja rohkeus toivat Puupäähatun Tiitu Takalolle

$
0
0

Suomen sarjakuvaseura on myöntänyt Puupäähattu-palkinnon ansioituneesta sarjakuvaurasta tamperelaiselle sarjakuvataiteilijalle ja kuvittajalle Tiitu Takalolle.

Palkitsijoiden mukaan Takalon työt vaikuttavat, voimauttavat ja sivistävät. Tekemiseen inspiroivat muun muassa tee se itse -kulttuuri, omaehtoinen taide, feminismi ja punk, jotka ilmenevät Takalon tuotannossa monipuolisesti.

Tiitu Takalo on tehnyt useita sarjakuvakirjoja ja piirtänyt laajasti lehtiin, antologioihin ja pienjulkaisuihin. Lisäksi hän on pyörittänyt Hyeena-kustantamoa ja feminististä Irtoparta-pienlehtisarjaa. Takalon albumeita on käännetty ruotsiksi ja espanjaksi.

Sarjakuvaseuran mukaan Takalo on taitava käsityöläinen. Vesiväreillä, musteella, tusseilla, liiduilla ja maaleilla syntyy ilmeikkäitä ihmishahmoja, jotka tuntuvat samaan aikaan uskottavilta ja eläviltä. Työn ytimessä ovat ilo ja rohkeus.

Parhaillaan työn alla on omaelämäkerrallinen, aivoverenvuodosta ja potilaana olosta kertova verkkosarja.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 23646

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>