Maanantaina kello 13 sähkökatkojen määrä oli laskenut jo noin 1800 talouteen. Jyväskylässä oli ilman sähköä noin 500 taloutta. Sadan tiienoilla oli sähköttömiä talouksia Asikkalan, Jämsän, Pälkäneen ja Kirkkonummen kunnissa.
Keskellä Jämsän metsiä, Urrian kuuluisien ralliteiden varrella Pohjolan Werkonrakennus Oy:n asentajakolmikko syventyi Elenian runkoverkon haaran korjaukseen.
Keskijännitelinja oli myrskyssä hajonnut ja muuntoasema pudonnut maahan puun kaatuessa sen päälle. Sähköpylväitä oli kallistunut ja orsia vääntynyt pidemmälläkin matkalla.
Monia korjausvaihtoehtoja
Johto-osuuden varrelta löytyy kymmenkunta taloutta ilman sähköä. Aamupäivän aikana Elenia päätti toimittaa paikalle uuden muuntajan huolehtimaan asiakkaiden sähköntarpeesta. Muina vaihtoehtoina paikalle mietittiin varavoimakoneen tuontia ja maakaapelointia. Molemmista luovuttiin.
Työnjohtaja Marko Auvinen ja asentajat J-P Stenberg sekä Raimo Hiirola PWR Oy:stä aloittivat korjausurakan aamupalaverilla kello seitsemän. Asialistalla oli selonteko viime yön ja loppuviikon tapahtumista sekä päivän töiden jako.
Korjaustoimien aluksi asentajat veivät rikkoontuneen haaraosuuden johtoerottimelle ”älä kytke” –kilven, ettei kukaan mene sinne työskentelemään kesken linjan korjauksen,.
– Sitten verkko maadotetaan ja sen jälkeen ryhdytään muuntajalle virittelemään uusia orsia, kiristellään lankoja ja oikaistaan pylväitä, kertoo J-P Stenberg. Uusi muuntaja saadaan asennettua päivän aikana ja sähköt saadaan päälle iltaan mennessä.
Pimeällä nukutaan, valoisaan aikaan työskennellään
Edellisinä päivinä Stenberg oli korjannut sähkövaurioita Kuhmoisten alueella. Stenberg korostaa, että korjaustöissä pidetään työturvallisuudesta ja –vireydestä hyvää huolta.
– Isoimmilla myrskyillä on todettu se, että se on itselle ja muille terveellisempää nukkua muutama tunti kun on pimeää. Käytetään valoisa aika mieluummin hyväkseen ja jälkeäkin tulee silloin huomattavasti enemmän, kertoo Stenberg.