Tapaamme Antti Eskolan kanssa Tampereen Tammelantorilla, kotinurkilla, ja kahvi maistuu. Hänen uusi kirjansa on jo valmis mutta sen ilmestyminen vielä edessä.
Voi sanoa, että uuden kirjan aihe on tullut Eskolaa, 82v., vastaan monella tavalla. Omat kokemukset ja havainnot muuttuvat, ja näkökulma on hiukan toinen. Mutta tiedemies on aina tiedemies: on tapa tehdä havaintoja ja analysoida, kirjoittaa ja löytää lähteitä.
– Olen parin vuoden ajan kerännyt lehtileikkeitä vanhusten hoidosta Suomessa. Ne ovat olleet usein huolestuneiden lähiomaisten, esimerkiksi aikuisten lasten kirjoituksia vanhusten kohtelusta. Pakostakin niistä välittyy kuva, että vanhusten hoidossa on suuria, suuria ongelmia.
Näistä sekä omista kokemuksista ja havainnoista syntyi pian julkaistava kirja, jonka nimi on lyhyesti ja ytimekkäästi Vanhuus. Sen julkaisee tamperelainen Vastapaino elokuun alussa.
Eskolansa lukeneet tai hänen luentojaan kuunnelleet muistavat käsitteet teesi - antiteesi - synteesi. Vanhuudessakin on samankaltainen kolmijako: helpotus - huoli - kiinnostus. On helpotus päästä eläkkeelle ja aloittaa ns. kolmas ikä, mutta sitten tulee huoli muun muassa omasta terveydestä. Sen jälkeen tulee kiinnostus nähdä, mitä elämällä vielä on tarjota.
Vapautta johonkin, vapautta jostakin
Antti Eskolasta tuli nuorena miehenä Tampereen yliopiston professori vuonna 1966. Hänen 1960-luvulla kirjoittamistaan oppikirjoista tuli alan perusteoksia, joista moni tuleva opiskelija on päässyt jyvälle sosiologian perusteista ja menetelmistä.
Eskolan luennoille "eksyivät" myös muut kuin varsinaiset sosiologian pää- tai sivuaineilijat, ja muutkin kuin yhteiskuntatietelijät. 60- ja 70-luvuilla keskusteltiin, yhteiskunnassa riitti aiheita. 70-lukua on kuvattu poliittiseksi vuosikymmeneksi, ja erityisesti Tampereen yliopisto sai punaisen yliopiston leiman.
Tuosta ylipistosta Antti Eskola jäi eläkkeelle 1997 pitkän uran tehneenä yhteiskuntatieteilijänä ja sosiaalipsykologian professorina. Hän jäi Tampereelle ja asuu Tammelantorin tuntumassa edelleen.
– Eläkkeelle jääminen on vapautta jostakin ja vapautta johonkin. Minulle se merkitsi, että saan pohtia samoja mieluisia asioita mutta vapaammin. Pääsin eroon esimerkiksi yliopiston byrokratiasta. Itselleni suuri helpotus oli päästä eroon tenttikysymysten tekemisestä sekä tenttivastausten lukemisesta ja niiden arvostelusta. Se poliisin rooli ei tosiaankaan sopinut minulle eikä ollut lainkaan mieluisaa, Eskola sanoo.
Uusi jännittävä oppiaine, sosiologia
Lähtö syntymäpitäjästä Urjalasta Helsingin yliopistoon oli aikanaan nuorukaiselle iso askel. Eskola innostui sanojensa mukaan hurjasti amerikkalaisesta sosiologiasta, joka avasi nuorelle miehelle jotakin aivan uutta.
– Helsingin yliopistoon meno oli iso hyppy ja tärkeä vaihe. Innostuin sosiologiasta tai niin kuin siihen aikaan sanottiin uudesta amerikkalaisesta sosiologiasta. Se oli sellainen laadullinen kasvuvaihe ja innostuin tieteistä, tieteestä yleensä ja sosiologiasta erityisesti.
– Tuskin tunsin sellaista sanaa kuin sosiologia, ei lukiossa sellaisesta ollut puhuttu. Se viehätti uutuudellaan ja jännittävyydellään, ja siiinä oli menetelmällisiä keinoja pohtia niitä ongelmia, joita olin pohtinut jo nuorena koulussa. Nyt tuli siihen välineitä, niin teorioita kuin empiirisiäkin keinoja. Ja niistähän minä sitten kirjoitin, sanoo Antti Eskola.
Oppikirjojen lisäksi Eskola on kirjoittanut ja julkaissut paljon myös muuta ja osallistunut ahkerasti yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Kiusauksia pitää olla – vanhallakin
2000-luvulla Eskola on pohtinut useammankin kirjan verran uskontoa ja uskomisen ulottuvuuksia. Esimerkisi Vaikka en niin kuin kirkko opettaa ilmestyi kolmisen vuotta sitten. Antti Eskola sanoo olevansa uskonnollinen ihminen, mutta ei uskovainen.
– Uskovainen en ole ja toivon, etten sellaiseksi ehdi ikinä tulla.
Ajatus pohjautuu Eskolan lapsuudenkokemuksiin.
– Vanhempani olivat uskonnollisia, mutta sitten kylässä oli erikseen uskovaisia. Siihen sisältyi tavatonta synkyyttä. Vanhatkin ihmiset pyysivät armoa ja rukoilivat ettei heillä olisi kiusauksia. Ja minä ihmettelin, että mitä ihmeen kiusauksia niillä nyt enää olisi?
Eskolaa naurattaa, kun kysyn onko vanhalla ihmisellä kiusauksia.
– Tietenkin!
Kun kysyn, sopiiko kysellä hänen omista kiusauksistaan, hän hykertelee lisää.
– Ei, ei sovi – vaikka kai ainakin sen näkee ruumiinrakenteesta, että hyvä ruoka kyllä maistuu.
Kotona mahdollisimman pitkään, mutta...?
Nykyajan henki on purkaa laitoksia tai ainakin muuttaa niitä palveluasunnoiksi, ja toistella että vanhukset haluavat asua mahdollisimman pitkään kotona.
– Varmasti jokainen haluaa asua kotonaan niin pitkään kuin se avun turvin on mahdollista, kyllä minäkin haluan, sanoo Eskola.
– Mutta jossakin on raja, ettei siellä enää selviä yksin eikä voi viettää inhimillistä elämää. Jos ei pääse kylpyhuoneeseen eikä keittiöön, tarvitsee toisen ihmisen apua ympäri vuorokauden. Ei ole mitään aika- tai ikärajaa milloin se tapahtuu, mutta useimmille se tapahtuu. Se on hyvin henkilökohtaista.
Inhimilliseen elämään kuuluu kärsimyksen vähentäminen eikä ihmistä pidä kohdella kuin eläintä.
– Pitää päästä vessaan, ettei tarvitse laskea alleen kuin eläin. Pitäisi päästä ulkoilemaan, ja niin edelleen. Se kuuluu inhimilliseen elämään eikä inhimillinen elämä kuulu vain nuorille.
Aina on vaihtoehtoja
Vanhusten palveluasumisessa kaikista palveluista pitää usein maksaa erikseen. Eskola äsyyntyy, kun puhutaan vanhuksille tarkoitetusta "palvelutuotteista" ja siitä, että vanhuksista tehdään vain osa bisnestä. Aina pitää nyhtää rahaa.
– Monen hoitolaitoksen takana on kansainvälinen yritys, joka kerää voittoja, isoja voittoja. Silloin on syytä olla varovainen, hyvin varovainen, sanoo Eskola.
Kun kysyn Eskolalta, mistä tämä kaikki johtuu, sosiaalipykologian professori emeritus vastaa oikopäätä.
– Se on tämä kapitalistinen markkinatalous joka tekee kaikesta bisnestä. Pitää olla hyvä valvonta. Päättäjillä on vastuu, mutta eipä ne paljon sitä vastuutaan kanna. Mielenkiintoisinta on aina katsoa, miten he sitä vastuutaan karttelevat, sanoo Antti Eskola.
– Sanotaan, ettei ole varaa. Aina on olemassa vaihtoehtoja, loogisia ja järkeviä vaihtoehtoja. Aina.